Nuoret naiset!

2.3.2012 kello 13:04, kirjoittaja: rinkinen

Sofi Oksanen. Riikka Pulkkinen. Katja Kettu. Marja-Liisa Heino.

Chisu. Jenni Vartiainen. Miksei myös Suvi Teräsniska ja Laura Närhi.

Suomalaisen kulttuurin loistavia edustajia kaikki, kirjallisuudessa ja musiikissa. Omaleimasia, luovia, taitavia.

Ja naisia.

Entäs miehet?

No.

Onhan niitä.

Nuoriakin.

Onhan.

Jukka Poika. No, ei ehkä niin nuori. Raappana.

Entäs muita?

Kirjallisuudessa?

Miikka Nousiainen? Alkaa olla 40. Tuomas Kyrö? Vuoden nuorempi. Ikämiehiä molemmat.

Myydyimmät jo aika vanhoja ukkoja: Ilkka Remes, Jari Tervo, Reijo Mäki, Kari Hotakainen, Antti Tuuri, Matti Rönkä, Mauri Kunnas.

Musiikin puolella viime vuoden myydyimpiä miehiä ovat Kari Tapio, Topi Sorsakoski, Juha Tapio, Lauri Tähkä, Samuli Edelman. Bändeistä Nightwish, Hurriganes ja Yö. Nuoremmasta päästä Tapio, Tähkä ja Holopainen – liki nelikymppisiä ukkoja.

Missä ne kulttuurin nuoret miehet?

Myydyimpien kirjailijoiden listoilla naisistakin ovat toki vanhat tekijät kärjessä: Hirvisaari, Liksom, Härkönen, Lehtolainen, Laaksonen, Utrio.

Mutta kulttuurin ytimessä – uudessa, luovassa, uudenlaisessa – nuoret naiset ovat kyllä häkellyttävän vahvoja, osaavia, taitavia.

Mutta entä ne nuoret miehet? Missä he ovat?

Ja olennainen kysymys: mikä tappaa nuorten miesten luovuuden? Koulu?

Purkamisen aika. Nyt.

24.2.2012 kello 14:17, kirjoittaja: rinkinen

Etelä-Karjalassa on noin 135 000 ihmistä. Eurooppalaisessa katsannossa perin pienen kaupungin verran, globaalimmassa katsannossa ihan olemattoman vähän. Mutta eteläkarjalaisittain se on sitten kaikki.

Tämän maakunnan keskusta on Lappeenranta. Ja Lappeenrannan keskusta on Cityllä. Yhteen kortteliin mahtuu tämän kaupungin, tämän maakunnan ydinkeskusta.

Ei ole mitenkään mitätöntä, mitä siinä maakunnan ja kaupungin ydinkeskuksessa on. Siitä on Lappeenrannassa kiistelty jokunen vuosikymmen. Nyt alkaa olla ratkaisujen aika. Lähiaikoina päätetään vuosikymmeniksi, yli sadaksikin vuodeksi, millainen Etelä-Karjalan keskuksen keskusta on. Onko siellä ihmisiä, viihdytäänkö siellä, vai mennäänkö sen ohi.

Ei hyvältä näytä.

Mitä sanoo Wikipedia, tuo kollektiivisen tajunnan ilmentymä: ”Kaupungin keskusta on kaupan, hallinnon, julkisten toimintojen, vapaa-ajan, kulttuurin, seurustelun ja huvielämän kohtauspaikka.”

Tämä on sangen hyvä määritelmä.

Nykyinen City-kortteli on toki kaupan, mutta myös asumisen kohtauspaikka.

Korttelin muutamassa rakennuksessa toimii lähinnä katutasossa optikkoja, kioski, kirjakauppa, tekstiilimyymälä, kultaseppä, pari ravintolaa, grilli. Jonkin verran toimistoja, ja jonkin verran asuntoja.

Mutta missä on kulttuuri, vapaa-aika, seurustelu? Ne kuuluvat ydinkeskustaan, ne kuuluvat City-kortteliin. Ei niitä ole.

Jotta Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan keskusta olisi keskusta, pitää City-korttelin rakennukset purkaa, kaikki. Ja rakentaa uutta tilalle.

Joskus kehitys ja tulevaisuus vaatii revoluutiota. Joskus pelkkä evoluutio ei riitä. Nyt on Lappeenrannassa revoluution aika, ja paikka.

Pahin virhe, mikä Lappeenrannassa voidaan tehdä ja luultavasti tehdään, on lähteä kehittämään City-korttelia tontti kerrallaan. Se johtaa siihen, että mitään yhtenäistä, mitään modernia, mitään käyttäjäystävällistä, mitään viihtymistä ei saada aikaan.

Tässä kauhuskenario: Otetaan yksi tontti. Sille pitää suunnitella rakennus. Tehdään katutasoon kauppoja, sellaisia pieniä. Entäs ylemmät kerrokset? No ei sinne oikein kauppoja, ei kulttuuria, ei seurustelua, ei vapaa-aikaa. Tehdään asuntoja! Kyllä ne kaupaksi käyvät! Ja käyväthän ne.

Kauhuskenarion toinen osa: Otetaan toinen tontti. Sille rakennus. Katutasoon jokunen kauppa. Ylempiin kerroksiin asuntoja.

Kolmas osa: otetaan kolmas tontti. Asuintalo siihen, alakertaan joku kauppa.

Ja näin saadaan rakennusyhtiölle ihan tuottava hanke, ja samalla tuhottua ydinkeskusta lopullisesti, tontti kerrallaan pilataan koko kortteli, koko keskusta. Ei kulttuuria, ei vapaa-aikaa, ei viihtymistä, ei sosiaalista elämää. Ja kaupat kiinni klo 18.

Jotta näin ei kävisi, pitää koko kortteli, ehkä Vaahdon omistamaa Sampopankin-taloa lukuunottamatta, pistää matalaksi. Purkaa. Tuhota.

Pysäköintipaikat maan alle. Sinne sujuva liikenne niin Lauritsalan, Voisalmen, Skinnarilan kuin Kuutostienkin suunnasta. Riittävästi riittävän väljiä pysäköintipaikkoja.

Maan päälle vähintään viisikerroksinen suuri, korttelin kokoinen rakennus – ei toki korttelia täyteen, kirkon eteen tarvitaan aukeaa tilaa. Rakennukseen paljon myymälöitä, isoja ja pieniä. Vaatteita, kenkiä, urheilu- ja keittiötarvikkeita, kosmetiikkaa. Kahviloita, ravintoloita, monenlaisia. Oleskelutiloja. Sohvaryhmiä. Kulttuuritiloja, vaikka elokuvateatteri nykyaikaisine tykötarpeineen. Herkkukauppa, juustokauppa. Kunnollinen ruokakauppa. Eksoten palvelupiste, verenpaineen mittauksineen, sairaanhoitajan pienimuotoisine palveluineen. Kelan, työvoimatoimiston, verotoimiston yksi yhteinen luukku. Kaupungin ja maakunnan palvelujen infopiste, omalle väelle ja turisteille. Ilmainen wlan.

Palvelut, jotka houkuttelevat ihmisiä aamulla, päivällä ja illalla.

Yhdistetään tämä kortteli viereisiin pieniin kauppakeskuksiin kattamalla. Saamme Oleksinkin ympärivuotiseen käyttöön, keskustan elämään.

Eikö ole rahaa?

Ei ole eteläkarjalaisilla. Mutta ei näitä rahoitetakaan omin voimin. Suomalaiset eläkeyhtiöt, koti- ja ulkomaiset kiinteistösijoittajat on saatava kiinnostumaan. Ja mikseivät kiinnostuisi. Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan kauppa on kasvanut, ja näyttää vain kasvavan. Ostopotentiaalia täällä riittää – ei omasta takaa, mutta muuten. Kaupan puolella tulijoita on ollut, ja miksei olisi tulevaisuudessakin. Sijoitetulle pääomalla voisi hyvinkin löytyä riittävä tuotto.

Mikä tämän sitten estää?

Se, että nykyisen City-korttelin omistajat eivät halua. Heille riittävät nykyiset tulot, ja joillekin asuminen ydinkeskustassa. Ja toki se Suomessa oikein onkin – ei yhteiskunta, ei sosiaalinen paine, ei mikään voi eikä saa pakottaa ihmistä luopumaan omaisuutensa määräämisoikeudesta. Surullistahan se on, mutta tämä on niin merkittävä arvo, että siitä ei voida luopa.

Elleivät sitten nykyiset kiinteistönomistajat muuta mieltään, ja katso yli oman elinikänsä, ja halua kehittää kaupunkia, sen keskustaa.

Se olisi hyvä juttu. Että olisi Lappeenrannalla keskusta.

Alaston nainen hotellissa

22.2.2012 kello 08:41, kirjoittaja: rinkinen

Vuoden 2012 parhaaksi kommentoijaksi ja ajattelijaksi on jo vahva tarjokas: Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen pääjohtaja, Ranskan melkein tuleva presidentti Dominique Strauss-Kahn. No, jos ihan tarkkoja ollaan, niin Strauss-Kahnini asianajaja Henri Leclerc. Mutta päämiehensä suullahan hän puhuu.

Typeryys hipoo nerouden rajoja.

Strauss-Kahn on pidätetty. Häntä epäillään yhteyksistä prostituutiorinkiin, joka on järjestänyt maksullisia naisia ympäri maailmaa, Parisiissa, Lillessä, Madridissa, Washingtonissa ja Wienissä ainakin. Miestä epäillään yhteyksistä paritukseen ja yritysten varojen väärinkäytöstä.

Strauss-Kahnin epäillään osallistuneen orgioihin.

Syytteet uhkaavat, jos Strauss-Kahnin uskotaan tienneen, että juhliin osallistuneet naiset olivat prostituoituja. Juhlia järjestettiin mm. Lillen Carlton-hotellissa.

Olennaista siis on, tiesikö Strauss-Kahn, että juhlissa oli prostituoituja.

Puolustusasianajajan, sen Leclerin, mukaan ei.

Ja tässä:

”Tällaisissa juhlissa ihmiset eivät ole aina vaatteet päällä. Koettakaapa itse erottaa, onko alaston nainen prostituoitu vai hieno leidi”, Leclerc sanoo STT:n mukaan.

Huh.

Ja tällainen mies on ollut IMF:n pääjohtajana.

Taisi olla Axel Oxenstierna oikeassa: ”Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan”.

Paha veli

20.2.2012 kello 11:19, kirjoittaja: rinkinen

Sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa palautti sotilaspassinsa. Lähetti se kirjeellä puolustusministeri Stefan Wallinille puolustusministeriöön. Koivumaa kertoo asiasta kolumnissaan.

Suomessa on onneksi vapaus tehdä näin, toimia omantuntonsa mukaan.

Mutta vähän tämä toimenpide kyllä hämmästyttää ja hämmentää.

Koivumaan teon tarkoitus on protestoida puolustusvoimien supistuksia ja varsinkin Kontiorannan varuskunnan lakkauttamista vastaan.

Hän lähetti passinsa ministerille. Tällä hän tahtoo sanoa, että puolustusvoimat ei ole syypää Kontiorannan lakkauttamiseen, vaan kyseessä on poliittinen päätös. Voihan se olla niinkin. Toki hallitus on vastuussa siitä, että puolustusmäärärahoja leikataan. Mutta linjaukset lakkautettavista varuskunnista teki kyllä puolustusvoimat. Ja puolustusvoimien mielestä Kontiorannassa ei varuskuntaa tarvita. Minä uskoisin linjauksissa puolustusvoimien asiantuntemukseen, ja luottaisin kenraaleihin.

Asiantuntijoiden mukaan Kontiorannan varuskunnan merkitys kouluttajana ja maanpuolustajana on jo pitemmän aikaa ollut aika vähäinen. Varuskunnassa on annettu koulutusta vaatimattomasti varustettujen alueellisten sodan ajan joukkojen tarpeisiin. Operatiivistia joukkoja siellä ei ole koulutettu. Maanpuolustuksen ja koulutuksen kannalta Kontioranta on siis ajat sitten ajautunut syrjäpoluille.

Koivumaa tuntuu ajattelevan, että maanpuolustus tehdään varuskunnista käsin, ja että nyt Pohjois-Karjala ja Itä-Suomi laajemminkin on jätetty ilman armeijaa. Ei se niin ole.

Koivumaa tuntuu ajattelevan, että linjauksilla maan hallitus kääntää selkänsä Pohjois-Karjalalle ja Itä-Suomelle. Että tämä onkin aluepolitiikkaa. No, samalla logiikalla hallitus käänsi selkänsä myös Keuruulle ja Lahdelle, ja monelle muulle alueelle.

Maailma on muuttunut, ja uhkakuvat ovat muuttuneet vuodesta 1944.

Joidenkin mielestä suurin – ehkä jopa ainoa – uhka on Venäjän sotilaallinen hyökkäys, ja sitä varten meidän on varustauduttava, ja ylläpidettävä alueellisesti kattavaa varuskuntaverkostoa varsinkin itärajan tuntumassa. Että nykyaikanakin sotaa käytäisiin kuin 40-luvulla, rintamalla taistelisivat joukot vastakkain.

Olen tällaisista uhkakuvista kovin eri mieltä.

Suomen, ja länsimaiden, kenties suurin uhka on Lähi-Idässä. Pakistan, Afganistan, Iran, Irak ovat alueita, jotka ovat poliittisesti hyvin epävakaita, ja sellaisina säilyvät. Alueilla on terroristeilla paljon tukea, tukijoita ja rahoitusta. Alueella on paljon vihamielisyyttä läntistä maailmaa – johon mekin syvällisesti kuulumme - vastaan. Sieltä tulee uhka, joka ei katso maantieteellisiä etäisyyksiä. Terrorismia vastaan ei puolustauduta varuskunnissa, vaan hyvällä kansainvälisellä yhteistyöllä, hyvällä tiedustelulla, vankalla nykyaikaisella osaamisella.

Maanpuolustuksen roolikin on muuttunut, maailman myötä, onneksi, ja tulee vielä muuttumaan. Kokonaismaanpuolustus on yhä tärkeämpää, aseellisen rinnalla. Ruotsi on luopunut Punaisen suurvallan uhkakuvasta. Se suuntaa armeijansa osaamisen yhä enemmän kansainvälisiin tehtäviin, mutta myös oman maan siviiliasioiden turvaamiseen. Varusmiesten määrä on tippunut vuoden 1975 43 000:sta lähes kymmenesosaan. Syynä on maailman, uhkakuvien ja puolustusvoimien tehtävän muutokset.

Samanlainen kehitys on Suomellakin edessä.

Vielä ei ole ollut aika käydä perusteellista keskustelua puolustusvoimien roolin olennaisesta ja syvästä muutoksesta Ruotsin mallin suuntaan. Mutta varmaan senkin aika tulee.

Uhkakuviin pitää laskea myös ympäristöön kohdistuvat vaarat. Vaikkapa ydinonnettomuus. Ja jos ilmasto lämpenee, myrskyt lisääntyvät, niin ihan kotimaisen infrastruktuurin toimivuudesta huolehtiminen voisi olla puolustusvoimien tärkeä tehtävä.

Eikä pidä sulkea mielestä sitäkään, että Venäjällä on 140 miljoonaa ihmistä, ja elintason ero Suomeen on yhä valtava, eikä maa ole mitenkään vakaa. Jos siellä tapahtuu jotain – ympäristökatastrofi, ruokaan ja veteen liittyvät isot ongelmat, poliittinen sekasorto – niin meidän on ehkä syytä varautua suuriinkin väestön ryntäyksiin. Ne hoidetaan viranomaisten, ja koko suomalaisen yhteiskunnan, hyvällä yhteistyöllä. Ei varuskunnasta eikä varuskunnassa.

Koivumaan päätöksessä on myös inhimillinen ulottuvuus. Maanpuolustustahdostaan tunnetulle miehelle puolustusvoimien linjaukset ottavat selvästi koville. Se on hyvin ymmärrettävää. Yksilötasolla sotilaspassin palauttamisen voikin ehkä ymmärtää – vaikka sillä ei mitään merkitystä sinänsä, mielenilmaista enempää, olekaan, kuten Koivumaan kirjoittaakin.

Koivumaa on paitsi kansalainen, myös suuren maakuntalehden päätoimittaja. Siinä mielessä muutakin kuin kansalainen. Ja tässä tapauksessa näyttää siltä, että sotilaspassin palautti nimenomaan Karjalaisen päätoimittaja. Niin Koivumaa on allekirjoittanut kolumninsa. Se tekeekin asiasta vielä vähän monimutkaisemman. Sanomalehti on instituutio, jota edustaa kaikessa päätoimittaja. Päätoimittajakin on instituutio.

Nyt näyttää siis siltä, että sanomalehti Karjalainen on asettunut vastustamaan demokraattisesti valitun hallituksen päätöstä, ja vastustamaan myös puolustusvoimia.

Koivumaan mielestä ”maan hallitus on astunut yli sille demokratiassa asetetun rajan”. Tämä on raju väite. Tarkoittaako Koivumaa, että hallitus ei toimi demokraattisesti? Että sen toiminta on jotain muuta, diktatoriaa? Tarkoittaa päätoimittaja, että sanomalehti Karjalainen asettuu vastustamaan hallitusta? Ei siksi, että sanomalehti olisi oppositiossa (Koivumaan mukaanhan päätös ei ole hallitus-oppositio -asetelma, ja päätös olisi ollut sama, vaikka hallituksessa olisivat myös keskusta ja perussuomalaiset). Asettuuko Karjalaineneduskuntaa, suomalaista demokratiaa vastaan? Onko suomalainen kansan valta, sen edustajat, jotenkin astuneet demokratian ulkopuolelle?

Viattomalta näyttävä sotilaspassin palautus kääntyy instituutio vastaan instituutio -asetelmaksi. Se on selvää, kumpi siinä häviää.

Kiukuttelulla on tässä maailmassa harvoin mitään voitettu.

Ehkä parempi vaihtoehto olisi Pohjois-Karjalassakin hyväksyä päätös, ja lähteä kaikin keinoin torjumaan sen kielteisiä vaikutuksia. Pohtimaan varuskunnan rakennuksille uutta käyttöä, pyytää valtio, inhottava hallituskin, siihen työhön. Miettiä, mitä uutta voisi olla, miten rakentaa parempaa, kuinka selvitä tulevaisuudessa. Ei maakunnan tai kunnan tulevaisuutta oikein voi rakentaa valtion laitoksen varaan. Kyllä omaa toimintaa pitää kunnioittaa sen verran, että sillä tulevaisuus rakennetaan.

Lappeenranta. Suljemme klo 18

17.2.2012 kello 12:23, kirjoittaja: rinkinen

Menin torstaina illansuussa Lappeenrannan ydinkeskustaan. Ei olisi pitänyt.

Kello hiipi 18:aan, kun laitoin autoa parkkiin kaupungin ehdottomaan ytimeen, Citylle, kuten kaupungissa leikkisästi sanotaan.

Ennakkokäsityksen ja todellisuuden mahdollinen ristiriita tuli konkretiaksi, kun katsoin ympärilleni. Ei ketään, käytännössä.

No, ei nyt sentään.

Oli kenkäkaupan oven takana ihminen. Laittoi ovea lukkoa.

Oli kultasenpänliikkeen oven takana ihminen. Laittoi ovea lukkoon.

Lappeenrannan ydinkeskustan kaupat menevät kiinni viimeistään klo 18. Jotkut, aika monet, jo klo 17.30.

Lypsyllekö lie keskustan kauppiailla kiire.

Lappeenrannan, Etelä-Karjalan ydinkeskusta suljetaan klo 18.

No, on siellä nyt sentään jokunen kauppa auki sen jälkeenkin. HemTex, ja Sokoksen vaatekauppa. Teineille Armadan kauppakeskus. Mutta siinä ne taitavat olla.

Mutta aivan ytimen, Cityn, kaupat ovat kiinni. Samoin kävelykatu Oleksin.

Turha on kauppiaiden itkeä ja valittaa, että Lappeenrannan keskustassa ei kauppa käy. Eihän se käy, kun kauppa on kiinni.

Elämänrytmi on nykymaailmassa muuttunut niin, että aiempaa myöhemmin herätään, aiempaa myöhemmin mennään nukkumaan. Siis kuluttajat, asiakkaat, ihmiset. Eivät ydinkeskustan kauppiaat.

Jos keskustan kauppias on jo nyt niin rikas, että lisämyynti ei ole tarpeen, ja lisämyynnin tavoitteleminen aukioloaikoja pidentämällä liian hankalaa, niin eihän siinä mitään. Hyvä hänelle, heille. Kansantaloustieteen peruskurssilta muistan, kun luennoitsija sanoi, että kapitalisti ei jo määritelmällisesti voi olla tyytyväinen omaisuutensa määrään. Mutta pitkät antavat keskustan kauppiaat taloustieteen teorioille.

Joskus jotkut ruikuttavat, että Lappeenrannan keskusta on kovin hiljainen. Niin on, ja niin pysyy. Ei sinne ole mitään asiaa, jos aikoo mennä kaupan tekemisen aikaan – siis illalla. Onneksi on marketteja. Sinnepä euroni suuntaan ma.

Väärin uutisoitu

10.2.2012 kello 11:17, kirjoittaja: rinkinen

Suomessa on lähes 2 miljoonaa vapaa-ajan kalastajaa. Heidän elämänsä on helpottumassa merkittävästi, jos kalastuslakia uudistetaan tuoreen esityksen mukaisesti.

Kalastukseen on tuloss 35 euron suuruinen maksu. Sillä saa kalastaa koko maassa.

Mutta miten asia uutisoitiin: pääasiaksi nostettiin se, että ”Ilmainen kalastuskortti pois eläkeläisiltä”, kuten lehdet otsikoivat STT:n jutun.

Tässä meni uutisointi pahasti pieleen.

Eihän eläkeläisillä ole ”ilmaista kalastuskorttia”. Ei eläkeläisillä ole ylipäätään kalastuskorttia, koska heidät on vapautettu kalastuksenhoitomaksusta ja viehekalastusmaksusta. Eikä tämä vapautus koske eläkeläisiä, vaan vähintään 65-vuotiaita. Eläkeläisissä on iso joukko nuorempia.

Eikä tämä näkökulma ole edes se kaikkein olennaisin.

Ei. Nyt maailma on sen parin miljoonan suomalaisen osalta tulossa paremmaksi. Ja mikä mukavinta, myös kalastaminen on tulossa halvemmaksi.

Toivoa sopii, että poliitikot eivät tätä esitystä sössi. Eivät kiinnitä liikaa huomiota ”eläkeläisiin”. Vaan näkevät, mistä kokonaisuudessa on kyse.

Jos nyt 18-64 -vuotias ihminen aikoo kalastaa, muuten kuin onkimalla ja pilkkimällä, pitä maksaa maksuja.

Valtion kalastuksenhoitomaksu on 22 euroa vuodessa. Se tarvitaan.

Jos aikoo uistella, heitellä  virveliä tai kalastaa perholla, pitää lisäksi maksaa läänikohtainen viehekalastusmaksu. Se on 29 euroa. Siis jokaista lääniä kohti.

Jos uistelee, kuten se lähes 2 miljoonaa suomalaista tekee, pitää siis maksaa vähintää 51 euroa vuodessa.

Hyvä ystävän kesämökki on noin sadan metrin päässä lääninrajasta. Yhdellä läänin luvalla ei siis pärjää. Rahaa menee 89 euroa vuodessa. Jos käy muutamankin kerran vuodessa vielä kolmannen läänin alueella, tarvitaan 29 euroa lisää. Siis 109 euroa.

Nyt työryhmä esittää, että 0lisi vain yksi kortti, yksi maksu. Tämän kalastuskortin hinta olisi 35 euroa. Sillä saisi kalastaa yhdellä vieheellä ja yhdellä vavalla – koko maassa. Paitsi tietenkin kieltoalueilla.

Tämä, ja juuri tämä, on koko uudistuksen iso juttu. Etten sanoisi the beef.

Vuosikausia tätä uudistusta on hierottu. Vuosikausia on riidelty. Ja kalamiehethän ovat riitelijöistä tunnetusti ihan eliittiä. Nytkin merkittävää parannusehdotusta vastustaa Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö.

Ja tämä 35 euron kortti koskee suurinta osaa vapaa-ajan kalastajista. Sitten on tietysti intohimoiset uistelijat, jotka tarvitsevat useita vapoja, ja useita vieheitä, plotterit, syvääjät, takilat, kaikuluotaimet, plaanarit. Heillä kyseessä on vakava harrastus, ja luvista he maksavat sitten vähän enemmän. Se on ihan kohtuullista.

Kohtuullista on myös se, että ikärasismista luovutaan.

Kalastusmaksujen tarkoitus on hoitaa kalavesiä ja -kantoja. On perin outoa, että joku ryhmä olisi tästä yhteiseen hyvään tähtäävästä touhusta vapautettu. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos kalastuksen hoitoon halutaan vuodessa X euroa, ja jotkut maksuista vapautetaan, niin maksavien ihmisten eurot on sitten suuremmat. Ei se ole oikein.

Osa, toki pieni osa, eläkeläisistä on hyvätuloisia, eikä 35 euron maksu tunnu missään. Osalle se on ihan iso raha, mutta kyllähän harrastuksilla on hintansa. Onko 5,83 euroa kuukaudessa – kuudelle kuukaudelle laskettuna – sitten paljon? Ei minusta.

Sen ymmärrän ja hyväksyn, että alle 18-vuotialta ei maksua peritä tulevaisuudessakaan.

Uudistus vähentää byrokratiaa, helpottaa kalastavan kansalaisen elämää, helpottaa kalastuksen valvontaa, ja toivottavasti parantaa myös kalavesien ja -kantojen suojelua.

Hyvä juttu. Kireät siimat.

Mies haluaa, ja ansaitsee

9.2.2012 kello 15:34, kirjoittaja: rinkinen

Ei ole aina miehellä helppoa tässä maailmassa. Joskus vaikeampaa kuin ihmisellä yleisesti ottaen.

Siksipä on kerrassaan ihana lukea Kauppalehti Optiosta, mikä on kentän viesti: mies haluaa laatua. Tärkeintä on että materiaalit ovat parasta ja työn jälki moitteetonta. Vaatteissa kuosit ovat yksinkertaisia, mutta nyt mies hakeekin materiaalia – sen täytyy olla parasta.

Yksi parhauden esimerkki on kashmir-villa.

Villaa ylle, sanotaan Suomessa molemmilla kotimaisilla. Rikkautta, kielen rikkautta tämä.

Ja mies sanoo: kashmir-villaa – kashmir-ylle.

Ja kuinka ihanan kauniisti kirjoittaakaan Markus Ånäs Kauppalehti Optiossa: ”Kun kasmirista tehty kaulahuivi koskettaa kaulaasi tai seuralaisesi käpertyy pikku pakkasella viinilasin sulattamana kainaloosi kotimatkalla, sinne kashmirinpehmeään syleilyyn, ja päästää pienen huokauksella alkavan hyrinän, tiedät miksi investoit sata prosenttia enemmän rahaa vaatteeseen, joka ei näytä hienommalta, mutta joka todellakin tuntuu paremmalta”.

On hyviäkin hetkiä, miehellä.

Jutun ohessa lisätietoja: Irtohousut Loro Piana 2530 euroa. Irtotakki Loro Piana 2530 euroa. Kauluspaita Loro Piana 310 euroa. Neuletakki Turnbull&Asser 985 euroa. Kaulahuivi Brioni 425 euroa. Ulkotakki Giorgio Armani 1250 euroa.

Köyhästä vain tuntuu.

Hyvä uutispäivä, hyvä päivä

8.2.2012 kello 12:37, kirjoittaja: rinkinen

Nyt alkaa poru. Itku ja hammasten kiristys. Surkea voivottelu. Nyt pääsemme piehtaroimaan itsesäälissä. Haukkumaan Helsingin herroja.

Elämme suomalaisuuden syvimmän olemuksen hetkiä.

On tullut ehdotuksia paremmasta Suomesta.

Kuntia pitäisi vähentää. Varuskuntia pitäisi vähentää. Yhteiskunnan toimintoja tehostaa. Veromarkkoja säästää.

Vaan ei käy, ei perkele.

Tokihan sitä voi eteläkarjalainen sanoa jo menneiden vuosikymmenten kokemuksella, että ei yksi kunta tässä maakunnassa mitenkään voi toimia. Ei ole ennenkään toiminut, kun ei ole ollut. Ei tule lappeenrantalainen imatralaisen kanssa toimeen, eikä varsinkaan toisinpäin. Ja mikä matka on Rautjärveltä kaupungintalolle! Voih.

Ja miksi jossain muussa maakunnassa ei olla tekemässä yhtä kuntaa? Miksi, miksi joku toinen selviää toisin?

Sen nyt maakunnan mies ja nainen suo, että keskenään kinastelevat pääkaupunkiseutulaiset lykätään samaan kuntaan. Se on niille ihan oikein.

Syrjäseuduista ei niin väliä, samahan se miten siellä kuntarajat menevät.

Mutta meillä! Miten käy Etelä-Karjalan, jos kaikki on sitä yhtä ja samaa Lappeenrantaa? Miten käy meidän, miun ja siun, identiteetin, vai mikä se oli.

Tästä ei tuu mittään.

Tätä täytyy vastustaa.

Tämä otetaan kuntavaalien teemaksi. Tämä otetaan kaiken mätkimisen teemaksi. Tästä nousee herraviha.

Mitä siitä, että meitä on vain 135 000. Onhan sekin monta ihmistä. Mitä siitä, että kuntien rahat menevät väistämättä pakollisiin menoihin, yhä enemmän sosiaali- ja terveyshuoltoon ja koulutukseen, muuhun ei rahoja yllä. Pitäähän nyt joka kunnassa olla oma johtaja, oma kunnantalo, oma, meille niin rakas kunnallinen itsehallinto. Ei siitä mitään tule, että jostain Lappeenrannan kaupungintalolta tai Eksoten päämajasta hoidettaisiin palvelut tehokkaammin, paremmin, laadukkaammin. Kyllä kunta pitää olla, ja se oma.

Näin lauritsalalais-syntyisenä tulee väistämättä mieleen se räikeä yhteiskunnallinen epäkohta, kun Lauritsala liitettiin Lappeenrantaan. Oli vuosi 1967. Lauritsala oli sentään ihan itsenäinen kauppala, hyvin omillaan toimeentuleva. Vahva oli meillä identiteetti. Ollut jo vuodesta 1932, kun Lauritsala perustettiin. Että siinä teille, hallitus, perinnettä. Mutta mikähän siinä, että lappeenrantalaisenakin voi olla ihan lauritsalalainen? Jotain hämärää siinä on. Herrojen kusetusta.

Tai sitten niin päin, että pakkohan näitä on karsia. Väki vähenee, palvelut vähenevät, syrjäkylät tyhjenevät, maakunnat ja ihmiset keskittyvät kaupunkeihin. Miksi ihmeessä pitäisi ylläpitää kalliita rakenteita, kun sen voi tehdä tehokkaamminkin. Väistämätön muutos. Eikä identiteetti ole kuntarajasta kiinni – se on ihmisen päässä, ja sydämessä.

Hyvä esitys.

No entäs varuskunnat? Mitä siitä tulee, että Pohjois-Karjalasta lakkautetaan kokonainen varuskunta? Kuka turvaa pohjoiskarjalaisten ulkoisen ja sisäisenkin turvallisuuden, jos laillisen väkivallan koneistoa lakkautetaan näin? Kuka turvaa itärajan?

Puolustusvoimain kunniakkaita perinteitä poljetaan toki muuallakin. Hämeen Rykmentti Lahdessa aiotaan lakkauttaa. Mites nyt sitten urheilijapojat, jääkiekkoilijat ja muut, suorittavat varusmiespalveluksen? Miten käy Hennalan legendaariselle alueelle? Kuka puolustaa Lahtea, tiukan paikan tullen? Entäs Kotkaa, kun Rannikkopataljoona lakkautetaan?

Eivätkös puolustusvoimat, pääesikunta, ja utva kunnioita perinteitä? Maanpuolustusta?

Vai olisiko sittenkin niin, että kun ikäluokat pienenevät, kun puolustusvoimien tehtävät muuttuvat, ja ennen kaikkea – kun maailma ja uhkakuvat muuttuvat, tällaiset muutokset ovat paitsi tarpeen, myös aivan välttämättömiä?

Olisiko niin, että ei niillä varuskunnilla ole kovin suurta merkitystä kokonaismaanpuolustuksen ja isänmaan kannalta? Toki niillä paikallinen, ehkä alueellinen merkitys on, mutta onko puolustusvoimilla aluepolitiikka kovinkin suurena painopisteenä?

Olisiko sittenkin niin, että isoilta tuntuvat muutokset parantavat puolustusvoimain kykyä hoitaa tehtävänsä?

Ja olisiko sittenkin niin, että meihin kohdistuvat uhat ovat muuttuneet niin, että on jo erittäin korkea aika muuttaakin rakenteita perusteellisesti, luopua isosta osasta varuskuntia, ja katsoa, mitkä ne oikeat uhat ovat, ja varautua niihin.

Ennen riitti Pohjois-Euroopan kartta, nyt tarvitaan karttapallo.

Eivät nuo Afganistan ja Pakistan niin kaukana ole, ei muu Lähi-Itä.

Ennen riitti, että yritettiin pitää oma raja kiinni, nyt valtioiden rajoilla ei ole merkitystä. Terroristi, pommi ja uhka eivät rajoja katso.

Jos nyt jotain moitittavaa, niin miksi vasta nyt?

Tämä on ollut hyvä uutispäivä. Tämä on ollut hyvä päivä.

Lex Penttilä

3.2.2012 kello 10:19, kirjoittaja: rinkinen

Ei piittaa Keskuskauppakamari demokratiasta.

Ei välitä Risto E.J. Penttilä kansalaisten tahdosta.

Ei kunnioita kokoomus kansanvaltaa.

Ei, kova kolmikko asettaa oman edun demokratian edelle. Kova kolmikko määrittelee itse, mikä on demokraattisessa Suomessa hyväksi. Kova kolmikko nostaa itsensä kansanvallan yläpuolelle. Kova kolmikko päättää itse, mikä on isänmaan etu.

Kun itselleen kumartaa, pyllistää kaikille muille.

Eurovaaleissa Risto E.J. Penttilä oli kokoomuksen ehdokkaana. Tavanomaista massiivisempi kampanja toi varapaikan.

Kokoomuksen valittu euroedustaja Ville Itälä valittiin Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen, ja tästä aukeni Penttilälle paikka europarlamenttiin.

Lain, järjen, kohtuullisuuden, demokratian kunnioituksen ja isänmaan edun kannalta vaihtoehtoja on vain yksi: Penttilä lähtee europarlamenttiin. Lainsäädännössä ei itse asiassa ole edes pohdittu vaihtoehtoa, että Suomesta löytyisi ehdolla ollut ihminen, joka antaisikin piutpaut parlamentille – vaikka on sinne tieten tahtoen pyrkinyt.

Vaan löytyipä.

Perin hupaisia – myös surkuhupaisia – ovat uutisten otsikot: Penttilä ei saa lupaa lähteä europarlamenttiin.

Kyllä demokratiassa lupa tulee kansalta. Jos joku kävelee sen luvan yli, kävelee kansanvallan yli.

Penttilä mietti tosissaan, että voisi hoitaa sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan ja europarlamentaarikon tehtäviä yhtäaikaa. Ei sellainen ole mahdollista – ellei sitten kumpikin työ hoidu ihan puolipäiväpohjalta. Vaikea on sitä uskoa. Ja vaikea on ymmärtää, että joku tällaista edes pohtisi. Ettei haluaisi sitoutua kumpaankaan tehtävään tosissaan.

Kaksi vasenta kättäkö on Penttilällä? Niilläkö tehtäviä hoidetaan?

Entäs tämä Keskuskauppakamarin hallitus? STT:n uutisen mukaan ”Penttilä ei saa lupaa lähteä europarlamenttiin”. Miten KKK:n hallitus voi asettaa itsensä määrittelemään, saako vaaleilla valittu, kansan luottamusta nauttiva ihminen luvan lähteä edustamaan isänmaataan?

Periaatteessa asia on päivänselvä: jos ihminen valitaan parlamenttiin, työnantaja antaa  edustajan työn ajaksi vapautta siviilitehtävistä. Jos on niin pöljä, että ei anna, niin sitten valitun on itse tehtävä ns. johtopäätös: kun parlamentti kutsuu isänmaan asialle, sinne mennään. Siviilityö on sitten jätettävä. Ei kelvannut Penttilälle tämä, vaan verhoutui työnantajansa selän taakse: en mene, kun en kerran saa lupaa.

KKK:n hallitus tosin taisi kyllä ajatella niin (kuin asia on), että näitä kahta tehtävää ei voi hoitaa yhtä aikaa. Että Penttilän on tehtävä ratkaisu. Ehkä STT:n otsikointi ei kerro ihan totuutta.

Aikamoista venkoilua on Penttilän parlamentaarikon ura ollut. Syyskuun hän kertoi Ylelle, että lähtee Europarlamenttiin, jos valitaan. Seuraavana päivän hän ilmoitti Ylelle, että käy vain kääntymässä ja eroaa saman tien. Välillä hän siis aikoi hoitaa molempia tehtäviä, ja nyt on sitten päättänyt, että hoitaa vain nykyisen tehtävänsä.

Toki Penttilän tapaus on yksittäinen, eikä sitä voi varmaan laajentaa muihin tapauksiin. Mutta kun lainsäädännössä kerran tällainen aukko on, että kieltäytymistä, katumista ei ole otettu huomioon, niin ehkä lakia voisi täsmentää.

Vaalilaki 94§ sanoo nyt näin:  ”Euroopan parlamentin jäseneksi valitun varajäsenen määräämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä kansanedustajan varaedustajasta 92 §:ssä säädetään”.

Ja kansanedustajan varaedustajasta laki sanoo näin:  ”Kansanedustajan varaedustaja määrätään siten, että varaedustajaksi tulee ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas siitä puolueesta tai yhteislistasta taikka, jos on muodostettu vaaliliitto, ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas siitä vaaliliitosta, johon valittu kuului”.

Ehkä tarvitaan Lex Penttilä: ”Jollei varaedustajaa huvita tai kiinnosta ottaa vastaan edustajan tehtäviä yleisistä, yksilöllisistä, yksityisistä, palkkauksellisista tai mistä tahansa syistä, hänellä on oikeus ilman minkäänlaisia perusteluja kieltäytyä tehtävästä. Tässä tapauksessa varaedustajan varaedustajaksi tulee toinen tai kolmas tai niin mones kuin sattuu suostumaan valitsematta jäänyt ehdokas siitä puolueesta tai yhteislistasta taikka, jos on muodostettu vaaliliitto, toinen tai kolmas tai niin mones kuin sattuu suostumaan valitsematta jäänyt ehdokas siitä vaaliliitosta, johon valittu kuului. Ellei varaehdokasta saada näistä valittua, ensimmäisellä varasijalla oleva valitsee tehtävänään hyväksi katsomansa henkilön”.

Risikon poka pitää

2.2.2012 kello 09:46, kirjoittaja: rinkinen

Suomessa ministerin on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen.

Looginen seuraus on, että ellei ole rehellinen ja taitava, ei voi olla ministeri.

Ministeriaikana ei saa hoitaa tehtäviä, jotka voivat vaarantaa luottamusta toimintaan valtioneuvoston jäsenenä.

Ministerin on annettava eduskunnalle selvitys sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa toimintaa valtioneuvoston jäsenenä.

Selvät säännöt, perustuslaissa. Ja niiden mukaan on kiitettävästi menty, ja mennään.

Aika tiukat ovat ohjeistukset. Ja aika alhainen on kynnys erilaisiin sidonnaisuuksiin, joilla voi olla merkitystä. Ministerin on syytä, erityistä syytä olla erityisen varovainen kaikenlaisten sidonnaisuuksien suhteen.

Siksipä onkin lievästi erikoista, että sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) on antanut haastattelun S-ryhmän asiakaslehdelle. Silmäaseman kevät -lehti on jaettu ainakin kaikkien S-ryhmän jäsenten kotiin. S-ryhmän omistajina on yli 1,5 miljoonaa suomalaista.

Verkosta lehti löytyy tästä. Sivu 25.

Kyseinen lehti on siis Silmäasema-ketjun lehti, silmälasikaupan erikoislehti. Risikko mainitaan jo lehden etusivulla. Ensimmäisellä aukeamalla on Risikon kuva. Ja sisäsivulla koko sivun kokoinen haastattelu. Varmaan on juttu mennyt Risikon avustajakunnan hyväksynnän läpi, ja varmaan on sanamuotoja hiottu huolella. Siihen on päädytty, että teksti ”Paula Risikko ja silmälasien tärkeys” toistuu etusivulla, ensimmäisellä aukeamalla ja myös jutun otsikkona. Onhan se toki sopivan neutraali, eikä siinä ministeri ota kantaa S-ryhmä silmälasiketjun erinomaisuuteen, eikä mainitse koko ketjua. Että sillä tavalla neutraalisti puhuu ministeri.

Eikä itse jutussakaan Risikko mainitse Silmäasemaa, tietenkään. Puhuu vain siitä, miten silmälaseista on nykyään tullut asuste, ja että ne ovat hänelle välttämätön, mutta tärkeä apuväline. Ja että ministerin työssä ”kaharet silämlasit on hyvä olla”.

Sekin käy ilmi, että Risikon linssit eivät ole mitkään varastolinnsit, vaan juuri hänen näköönsä sovitetut. Oikeiden linssien valinta on silmälääkärin ja optikon yhteistyötä.

Sosiaali- ja terveysministeri korostaa, että myymälän henkilöstöllä on erittäin suuri merkitys silmälaseja hankittaessa. Myyjän on oltava asiakaslähtöinen.

Eihän tekstissä sinänsä mitään. Yleisellä tasolla puhuu Risikko, Silmäaseman lehdessä.

Mutta joitain ajatuksia tällainen yhden ketjun, yhden kaupparyhmän asiakaslehdessä esiintyminen toki nostaa esiin. Jotta olisi tasapuolinen, antaisiko ministeri haastattelun Specsavers-ryhmälle, tai jollekin muulle ketjulle? Antaisiko ministeri K-ryhmän asiakaslehdelle yleisluontoisen haastattelun aiheesta, joka ei varsinaisesti eikä itse asiassa mitenkään kuulu hänen ministerin tehtäviinsä?

Vähän sellainen hämmästys nousee esiin, että miksi sosiaali- ja terveysministeri ylipäätään antaa haastattelun yhden ketjun lehdelle. Eikö ministerin kannattaisi – ja pitäisikin – julkisuudessa nostaa esiin oman ministeriönsä tärkeitä asioita. Silmälasien käyttö asusteena ei varmaankaan sellainen tärkeä asia ole.

Risikko ei näyttäisi olevan S-ryhmän luottamustehtävissä. Se on hyvä.