Nyt alkaa poru. Itku ja hammasten kiristys. Surkea voivottelu. Nyt pääsemme piehtaroimaan itsesäälissä. Haukkumaan Helsingin herroja.
Elämme suomalaisuuden syvimmän olemuksen hetkiä.
On tullut ehdotuksia paremmasta Suomesta.
Kuntia pitäisi vähentää. Varuskuntia pitäisi vähentää. Yhteiskunnan toimintoja tehostaa. Veromarkkoja säästää.
Vaan ei käy, ei perkele.
Tokihan sitä voi eteläkarjalainen sanoa jo menneiden vuosikymmenten kokemuksella, että ei yksi kunta tässä maakunnassa mitenkään voi toimia. Ei ole ennenkään toiminut, kun ei ole ollut. Ei tule lappeenrantalainen imatralaisen kanssa toimeen, eikä varsinkaan toisinpäin. Ja mikä matka on Rautjärveltä kaupungintalolle! Voih.
Ja miksi jossain muussa maakunnassa ei olla tekemässä yhtä kuntaa? Miksi, miksi joku toinen selviää toisin?
Sen nyt maakunnan mies ja nainen suo, että keskenään kinastelevat pääkaupunkiseutulaiset lykätään samaan kuntaan. Se on niille ihan oikein.
Syrjäseuduista ei niin väliä, samahan se miten siellä kuntarajat menevät.
Mutta meillä! Miten käy Etelä-Karjalan, jos kaikki on sitä yhtä ja samaa Lappeenrantaa? Miten käy meidän, miun ja siun, identiteetin, vai mikä se oli.
Tästä ei tuu mittään.
Tätä täytyy vastustaa.
Tämä otetaan kuntavaalien teemaksi. Tämä otetaan kaiken mätkimisen teemaksi. Tästä nousee herraviha.
Mitä siitä, että meitä on vain 135 000. Onhan sekin monta ihmistä. Mitä siitä, että kuntien rahat menevät väistämättä pakollisiin menoihin, yhä enemmän sosiaali- ja terveyshuoltoon ja koulutukseen, muuhun ei rahoja yllä. Pitäähän nyt joka kunnassa olla oma johtaja, oma kunnantalo, oma, meille niin rakas kunnallinen itsehallinto. Ei siitä mitään tule, että jostain Lappeenrannan kaupungintalolta tai Eksoten päämajasta hoidettaisiin palvelut tehokkaammin, paremmin, laadukkaammin. Kyllä kunta pitää olla, ja se oma.
Näin lauritsalalais-syntyisenä tulee väistämättä mieleen se räikeä yhteiskunnallinen epäkohta, kun Lauritsala liitettiin Lappeenrantaan. Oli vuosi 1967. Lauritsala oli sentään ihan itsenäinen kauppala, hyvin omillaan toimeentuleva. Vahva oli meillä identiteetti. Ollut jo vuodesta 1932, kun Lauritsala perustettiin. Että siinä teille, hallitus, perinnettä. Mutta mikähän siinä, että lappeenrantalaisenakin voi olla ihan lauritsalalainen? Jotain hämärää siinä on. Herrojen kusetusta.
Tai sitten niin päin, että pakkohan näitä on karsia. Väki vähenee, palvelut vähenevät, syrjäkylät tyhjenevät, maakunnat ja ihmiset keskittyvät kaupunkeihin. Miksi ihmeessä pitäisi ylläpitää kalliita rakenteita, kun sen voi tehdä tehokkaamminkin. Väistämätön muutos. Eikä identiteetti ole kuntarajasta kiinni – se on ihmisen päässä, ja sydämessä.
Hyvä esitys.
No entäs varuskunnat? Mitä siitä tulee, että Pohjois-Karjalasta lakkautetaan kokonainen varuskunta? Kuka turvaa pohjoiskarjalaisten ulkoisen ja sisäisenkin turvallisuuden, jos laillisen väkivallan koneistoa lakkautetaan näin? Kuka turvaa itärajan?
Puolustusvoimain kunniakkaita perinteitä poljetaan toki muuallakin. Hämeen Rykmentti Lahdessa aiotaan lakkauttaa. Mites nyt sitten urheilijapojat, jääkiekkoilijat ja muut, suorittavat varusmiespalveluksen? Miten käy Hennalan legendaariselle alueelle? Kuka puolustaa Lahtea, tiukan paikan tullen? Entäs Kotkaa, kun Rannikkopataljoona lakkautetaan?
Eivätkös puolustusvoimat, pääesikunta, ja utva kunnioita perinteitä? Maanpuolustusta?
Vai olisiko sittenkin niin, että kun ikäluokat pienenevät, kun puolustusvoimien tehtävät muuttuvat, ja ennen kaikkea – kun maailma ja uhkakuvat muuttuvat, tällaiset muutokset ovat paitsi tarpeen, myös aivan välttämättömiä?
Olisiko niin, että ei niillä varuskunnilla ole kovin suurta merkitystä kokonaismaanpuolustuksen ja isänmaan kannalta? Toki niillä paikallinen, ehkä alueellinen merkitys on, mutta onko puolustusvoimilla aluepolitiikka kovinkin suurena painopisteenä?
Olisiko sittenkin niin, että isoilta tuntuvat muutokset parantavat puolustusvoimain kykyä hoitaa tehtävänsä?
Ja olisiko sittenkin niin, että meihin kohdistuvat uhat ovat muuttuneet niin, että on jo erittäin korkea aika muuttaakin rakenteita perusteellisesti, luopua isosta osasta varuskuntia, ja katsoa, mitkä ne oikeat uhat ovat, ja varautua niihin.
Ennen riitti Pohjois-Euroopan kartta, nyt tarvitaan karttapallo.
Eivät nuo Afganistan ja Pakistan niin kaukana ole, ei muu Lähi-Itä.
Ennen riitti, että yritettiin pitää oma raja kiinni, nyt valtioiden rajoilla ei ole merkitystä. Terroristi, pommi ja uhka eivät rajoja katso.
Jos nyt jotain moitittavaa, niin miksi vasta nyt?
Tämä on ollut hyvä uutispäivä. Tämä on ollut hyvä päivä.
Tags: Etelä-Karjala, hallitus, Imatra, Kotka, kunnat, kuntauudistus, Kymenlaakso, Lahti, lakkauttaminen, Lappeenranta, maakunta, Pohjois-Karjala, puolustusvoimat, varuskunta
