Kuukausiarkisto syyskuu, 2010

Hanaa

tiistai 28. syyskuuta 2010

Matti Hana on yksi eteläkarjalaisen jääkiekkoilun legendoja. SaiPassa mies pelasi monta kautta, ja yli 150 ottelua. Eihän siinä mitään, mutta ne tehot, ne tehot! Ei yhtään maalia.

Kuten sanotaan, ei se mitä puhutaan, vaan se että ylipäätään puhutaan.

Monet olivat ne lempeän ironiset kommentit, joita Hanasta Kisapuistossa on lausuttu. Monelle Hanan seuraaminen oli ottelujen tärkeitä näkökulmia. Monelle katsojalle maalittomuus oli olennainen osa Hanan habitusta. Maali olisi rikkonut paljon, tehnyt Hanasta yhden kymmenistä tusinapelaajista. Ehkä joskus 30 pelin kohdalla oli perikarjalaista vittuilua, nälvimistä, väheksyntää ja halveksuntaakin. Mutta Hana jatkoi linjallaan, ja aikaa myöten se kääntyi vahvuudeksi. Maalittomuudesta tuli osa Hanaa, toi sympatiaa, hyväntahtoisuutta.

Hana teki itsestään legendan.

SaiPan jälkeen Hanan tie on jääkiekkoilijana ollut mutkikas. Mies on pelannut ainakin Pelicansissa ja KooKoossa.

Tällä kaudella Hana on SaPKossa.

Ja mitä tapahtui?

SE!

Maanantaina 27. syyskuuta. Savonlinnassa pelataan Mestiksen ottelua SaPKo – Suomi U20. Mennään ensimmäistä erää, ottelua on pelattu 12.52. SaPKo pelaa ylivoimaa, ja silloin murtuu taika. Hana tekee maalin. Ja syöttää kaksi. SaPKo voittaa 7-1.

- Kuten journalismissa usein, nytkin faktat uhkaavat pilata hyvän jutun. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Hana olisi tehnyt maalin tai maaleja myös viime kaudella Kajaanin Hokissa. No, niin tai näin. Onnea Matille. Yksi legenda on murrettu.

- Viime kauden alkupuolella Hana pelasi KooKoossa. Maaleja syntyi neljä, niistä kolme peräkkäisissä otteluissa.

Nettiä, ei flooraa

perjantai 24. syyskuuta 2010

Mitä meillä oli, kun ei ollut Floraa, kyseltiin takavuosina mainoksessa.

Mitä meillä oli, kun ei ollut nettiä, kysellään nyt.

Netin palveluiden ei aina niin ihmeellisiä tarvitse olla. Ei aina kaivata hypeä, välkettä ja räminää, eikä iPad-sovellusta. Usein riittää, että joku ajatellut, mitä toinen ihminen tarvitsee, joku osaa vähän suunnitella verkkopalveluja ja joku sen toteuttaa.

Isoin ongelma on, miten palvelut löytävät tarvitsevansa. Miten tarvitsija löytää palvelun.

Otan pari esimerkkiä,  erilaisille kohderyhmille, tai ainakin erilaisiin tarpeisiin. Viini ja polttopuu.

Hesarissa oli torstaina vertailtu kaikki Alkossa olevat 9,99 euroa maksavat punaviinit. Niitä on kaikkiaan huikea määrä, 72. Niistä Hesarin raati oli valinnut 13 parasta. Valinnalla varmaan ohjataan suomalaisten ostoskäyttäytymistä enemmän kuin millään muulla yksittäisellä tekstillä.

Lehden, edes yhden broadsheet-sivun,  ottaminen mukaan Alkoon ei ole kovin näppärää.

Mutta onneksi Hesarilla on myös verkkopalvelut. HS.fi on tuttu ja tunnettu, mutta siellä ei printin juttuja juuri ole, tietenkään, eri välineessä.  Hesari markkinoi rajusti digilehteään, osoitteessa www.hs.fi/digilehti. Sieltä löytyy printin jutut, sekä näköislehtenä että verkkolehtenä. Maksua vastaan, tietysti, mutta ei se kallista ole, kun on tarve.

Näköislehdestä – ihan printin näköisessä sähköisessä lehdessä – viinijuttua on tietysti näppärä selailla ja zoomailla. Mutta vain katsella.

Verkkolehdessä on sähköisessä muodossa printin jutut. Sieltä on näppärä kopioida viini-juttu, vaikkapa Wordiin.

Ja sitten Alkon sivuille. Sielläkin on mainiot palvelut, ilman sen kummempaa kikkailua. Helposti voi katsoa, löytyykö jotain viiniä Etelä-Karjalasta, missä Alkossa ja minkä verran. Siitä vain Hesarin listasta copy-pastella viini nimi Alkon hakuun, ja hups vain: hetkessä näkee, onko viiniä Lappeenrannassa vai ei.

Minuutissa, parissa on lista valmis. Siitä printti, ja sen kanssa Alkoon.

Toinen mainio palvelu on mottinetti. Sattuuhan sitä, että ihminen tarvitsee polttopuuta.  Voihan sitä hakukoneella, vaikka Googlella hakea. Polttopuu Lappeenranta. Tulee pitkä lista, Suomi24:ää, Keltaista pörssiä, Fonectaa, Finderiä ynnä muuta.

Kova työ sieltä on etsiä. Mutta onhan mottinetti.fi. Jos vain tietää. Ihan netin peruspalvelu. Yksinkertainen ulkoasu, nopea toiminta, tehokkaat haut. Valitse maakunta, paikkakunta, puulaji, puun pituus, ja siinä on lista polttopuiden toimittajista, hintoineen. Yrityksen nimestä aukeaa tilauslomake, yksinkertainen ja helppo sekin.

Isoin ongelma on löytää tällainen Mottinetti. Varmaan palvelun tarjoajan – Kymppivoima-yhtiöiden, siis sähköfirmojen – pitäisi panostaa hakukoneoptimointiin, jotta Google sen paremmin löytäisi. Nyt palvelua markkinoidaan sähköyhtiöiden, ainakin Suur-Savon sähkön asiakaskirjeessä.

Motinetti on hyvä esimerkki siitä, että ei netissä kaiken tarvitse olla uutta, ihmeellistä, hienoa ja vaikeaa. Yksinkertainen on hyvä, netissäkin. Sellainenhan se on ihminenkin, perimmältään, aika yksinkertainen.

Kohtuutonta, kohtuullista vai oikeutta

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Ihminen oli töissä. Sitten työt loppuivat. Jotain jäi hampaankoloon, ja pahasti. Entinen työntekijä vaati työnantajaa maksamaan ylitöistä 250 000 euroa. Ja kun oikeusvaltiossa elämme, niin tuomioistuimen kautta haki hän oikeutta.

Ihminen oli mielestään tehnyt ylitöitä seitsemän vuoden aikana tuon summan edestä. Onhan vaatimus hirmuinen. Ylitöitä joka vuosi yli 35 000 euron edestä. Miten sellaista työtä voisi edes tehdä? Miten sellaisia ylityömääriä voisi edes tehdä?

Koko asia on perin murheellinen. Asia käsiteltiin oikeudessa yli viisi vuotta. Ihminen halusi oikeudenkäyntiin lähes 300 todistajaa. Käräjäoikeus kuuli näistä lähes 70:ä. Onhan tämä hirmuinen määrä.

Kirjallisia todisteita ihminen toimitti oikeudelle yli 3 000 sivua. Onhan se hirmuinen määrä.

Ihminen halusi oikeuden toteutuvan prikulleen. Hän kanteli käräjätuomareista, piti näitä esteellisinä. Hän esitti vahingonkorvauskanteen oikeuden puheenjohtajaa ja Suomen valtiota kohtaan. Eivät menestyneet nämäkään vaatimukset.

Ei tullut rahoja. Mutta tuliko oikeutta?

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan koko vaatimus oli perusteeton. Päätöksen mukaan ihminen joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja 300 000 euroa.

Siinä menee koko ihmisen elämä.

Miten voi olla mahdollista, että oikeudenkäyntikulut sinänsä yksinkertaisesta työaika-, työsopimus- ja työehtosopimuskiistassa voivat olla noin paljon? Vaikka viisi vuotta kuluikin, niin miten monta juristia oikein on ollut asiaa hoitamassa? Vai onko joku juristi ollut vuosikausia hoitamassa vain tätä juttua?

Syytettynä olleen SAK:n koulutussäätiön kannalta oikeus toteutui. Säätiö ja Kiljavan opisto on käräjäoikeuden mielestä toiminut kuten sopimukset velvoittavat. Ja oikeuskäytännön mukaan syyttömän osapuolen oikeudenkäyntikulut kuuluvat vastapuolen maksettavaksi.

Mutta onkohan tämä nyt silti oikein, kohtuullista, kohtuutonta? Onko tämä oikeutta?

Jos ihminen  kokee syvästi, että häntä on kohdeltu kaltoin, jos häneltä lähtee homma niin sanotusti lapasesta viiden vuoden aikana, niin onko se vastuu yksinomaan ihmisellä itsellään? Olisiko jotenkin mahdollista, että joku pistäisi hommalle stopin? Asianajajat, jotka tekevät tietenkin asiakkaan toiveiden mukaan? Tuomioistuin, joka toimii omien sääntöjensä mukaan? Ihmisen läheiset?

Ehkä ei jarruttajaa löydy. Jos oikein haluaa, niin voihan sitä oikeutta vaatia, hinnasta välittämättä.

Mutta onhan se karmeaa, että eläkeläinen joutuu maksamaan 300 000 euroa. Elämäntyö siinä menee, ihmisarvo, tulevaisuus ja kaikki muu.

Laite ei enää pääasia

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kännyköistä on tullut niin jokapäiväisiä esineitä, että niiden olemus, tarkoitus ja käyttö alkavat muuttua.

Pitkäänhän kännykässä pointti on ollut se itse laite. Tärkeää on ollut akun kestävyys, laitteen paino, erilaiset kännykkään liitettävät ominaisuudet. Yhdessä vaiheessa soittoäänet – milloin mikäkin, mutta laite edellä me olemme mobiiliin maailmaan menneet.

Operaattorit ovat tehneet omaa bisnestään, ja jo muutaman vuoden yrittäneet saada ihmiset oivaltamaan, että tärkeintä on käytön hinta, tai oikeammin mielikuva hinnasta. On ollut monenlaista puhe- ja tekstiviestipakettia, kytkykauppaa, halpisoperaattoreita. Samalla on saatu laitekanta pidettyä kohtalaisen nuorena. Tästä ovat hyötyneet operaattoreiden lisäksi puhelimen valmistajat, ja toki myös käyttäjät, joilla on ollut uusi, kevyt ja monipuolinen laite.

Nyt tämä kännykkäbisneksen selkeä – ja monille hyvin, hyvin tuottoisa -toimintamalli on muuttumassa.

Vielä jonkin aikaa on tärkeää, minkälaiset käyttöjärjestelmät kännykässä ovat. Käytetäänkö Symbiania, Androidia, Linuxia vai mitä.

Mutta näköpiirissä on jo tulevaisuus, jossa kuluttajalle on yksi ja sama, onko laite nimeltään kännykkä vai joku muu. Ja ihan sama, onko sen sisällä Symbian vai joku muu. Tärkeimmäksi tulee, mitä laitteella tehdään, ja miten laite kuluttajan tarpeen pystyy hoitamaan.  Ja ennen kaikkea, miten helposti.

Selvää on, että maailma muuttuu nopeaa vauhtia entistä mobiilimmaksi, että tietokoneen ja kännykän ero häviää, että kuluttaja haluaa päästä nettiin mukana kannettavalla laitteella. Ja netti tarkoittaa tässä yhteydessä kaikenlaista tietoa, hupia, sovellusta, pelejä, sosiaalista mediaa, uutista, musiikkia, elokuvaa. Kaikkea mitä maailman verkoissa liikkuu, ja vielä paljon enemmän.

Henkilökohtaista tämä on siinä mielessä, että kännykästä on tulossa ensimmäinen todella henkilökohtainen laite. Ei mikään laite, josta käytettiin joskus nimeä personal computer, joka oli kuitenkin perheen yhteisessä käytössä, tai firmassa kytketty johonkin serveriin ehkä satojen kilometrien päässä.

Tässä mielessä Nokian toimitusjohtajan vaihto saattaa ennakoida Nokialle hyvää. Jos ihmisten suurelle enemmistölle tuttu Windowsin logiikka tulee Nokian kännyköihin, käyttö helpottuu, kynnys hankkia uudenaikainen laite alenee. Se tietäisi hyvää sekä Nokialle että Microsoftille.

Jos taas iPhonet, -Podit ja -Padit säilyttävät suuren etumatkansa käytön helppoudessa, voi Nokia ajautua nykyistä suurempiin vaikeuksiin. Ja onhan niitä helppokäyttöisiä laitteita muiltakin kuin Applelta. Onkos Nokialta? Ja milloin?

Tässä mielessä Vanjoen lähtö saattaa ennakoida Nokialle huonoa.

Laite ei ole enää pääasia. Tärkeintä on helppokäyttöisyys. Ja siihen liittyy tietysti nopeus. Palvelut tulevat kyllä helppokäyttöisen ja kuluttajien valitseman laitteen luo. Siellä ne käyttäjätkin ovat.

Ei kannata kannattaa

perjantai 10. syyskuuta 2010

Urheilu houkuttelee ihmisestä esiin tunteet, suuret tunteet. Järjellä ei ole urheilun kanssa tekemistä.

Urheilun olennaisin asia on sitoutuminen. Urheilussa pitää olla suosikki, jota kannattaa. Muuten ei urheiluun tule tunnetta. Muuten ihminen on kuin ison urheilukilpailun VIP-katsomossa – ihan ulkona. Lohtuna voi sitten syödä ja juoda.

Minulle tärkeitä suosikkeja ovat SaiPa, FC Lahti ja Suomen jalkapallomaajoukkue.

Kuten helposti huomaa, järki on näistä tosiaan kaukana.

SaiPaa olen seurannut jostain vuodesta 1962. Välillä aktiivisemmin, välillä vähän niukemmin, mutta koko ajatteluikäni.

FC Lahtea on kannustanut niin kauan kuin seura on ollut olemassa.

Lahtelaisen jalkapalloilun, ja Reippaan, kautta myös jalkapallomaajoukkue on tullut tärkeäksi.

Suosikin kautta tulee seurattua lajia ylipäätään, ja mikä tärkeintä – saatua oppia elävästä elämästä, joka koostuu pettymyksistä.

Toki pari hyvää hetkeäkin on ollut. Mielessä on erityisesti kevättalvi vuonna 1966, kun SaiPa voitti pronssia. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.

FC Lahti voitti pronssia 2008. Nyt näyttää tippuvan futisliigasta.

Jalkapallomaajoukkueen tuomat ilonaiheet ovat olleet hiukan niukempia vaikka rima on toki ollut alemapana.

Ei kannattaisi kannattaa.

Mutta mitä tekee Matti?

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kun Matti Vanhanen ilmoitti keväällä luopuvansa pääministerin tehtävistä, julkisuudessa (no, Helsingin Sanomissa) ennakoitiin, että pian Vanhanen joutuu jo tyrkyttäytymään julkisuuteen, jos hän julkisuutta kaipaa.

Vanhanen itse antoi selkein sanoin ymmärtää, että hän ei julkisuutta enää kaipaa. Että hän on tavallinen kansanedustaja. Ja kun mies yhden päivän tavallisen kansanedustajuuden jälkeen ilmoitti lähtevänsä Perheyritysten liittoon toimitusjohtajaksi, ei hän käsityksensä mukaan olisi enää julkisuuden henkilö lain.

Tässä tapahtui kaksi inhimillistä tointa: erehdystä. Erehtyi Hesari, erehtyi Vanhanen.

Vanhanen näyttää olevan mitä suurimmassa määrin julkisuuden henkilö yhä. Julkkiksena Vanhanen on yltänyt, noussut, nostettu tai laskettu samaan kastiin kuin Matti Nykänen ja Vesa Keskinen. Eikä siitä joukosta pääse itse pois. Eikä tarvitse tyrkyttäytyä, jos julkisuutta kaipaa. Ja jos ei kaipaa, niin ei sille mitään mahda.

Moni kansalainen (tämä on journalismissa yleinen yleistys, jolla tarkoitetaan kirjoittajaa itseään) ehti jo toivoa, että Vanhanen oikeasti häipyisi julkisuudesta. Tai olisi siinä sen verran kuin nyt Perheyritysten liiton toimitusjohtaja (siis kuka?) on tavannut olla.

Mutta ei toteudu kansalaisen toive, eikä Vanhasen.

Taas on Matti otsikoissa. Ja kuten Nykänenkin, oman imagonsa vankina.

Vanhanen on naisten mies. Matti on naisten perään. Matti on häntä-Matti!

Tämä imago on betonoitu kansakunnan kollektiiviseen tajuntaan.

Nyt Matti on taas asialla. Seiskan mukaan Matilla on salasuhde alaiseensa – ja huutomerkki perään. Lehden mukaan uusi naisystävä on töissä Perheyritysten liitossa. Nimeltään Eveliina Talvitie.

Talvitielle merkittävän politiikon seura ei ole lainkaan outoa. Hän on kirjoittanut kirjan Moniottelija – Ilkka Kanerva. Kansankunnan kollektiivisen tajunnan yksilökohtainen aivo voi toki pohtia, mitä se tarkoittaa, millainen on ollut Kanervan ja Talvitien suhde, mitä on tapahtunut, onko puutarhoja hoidettu, onko hoidettu ylipäätään, ja miten monesti. No, ehkä siitäkin joskus joku journalisti jotain keksii.

Vanhasen ja Talvitien mahdollinen suhde (miten voi olla salasuhde, kun asia kerrotaan Seiskassa ja iltapäivälehdissä) kuuluu oikeasti sarjaan so what.

Vai kuuluuko?

Viihdelehdistön jutut ovat viihdettä. Mutta Matti on jotain enemmän, paljon enemmän.

Vanhasen mahdollista suhdetta käsitteli perjantaina myös Suomen laadukkain lehti Helsingin Sanomat. Hyvän journalistisen tavan mukaan lehden toimittaja Olli Pohjanpalo otti suhteesta selvää, ja soitti Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtajalle Anne Bernerille. Niinhän se ensi käden tietoa, toisen käden kautta. Vanhasta tai Talvitietä ei tällaisella asialla vaivattu, koskihan asia yksinomaan heitä.

Berneriltä kysyttiin, saako Vanhanen potkut. Härregyy! Jo olisi maailma mallillaan, jos poikamies saisi potkut väitetyn naissuhteen takia. Mutta tämäkin kysymys liittyy Vanhaseen, Matin imagoon.

Ei hallitse Matti enää imagoaan, eikä kukaan muukaan. Julkisuus-Matti elää omaa elämäänsä.