Kuukausiarkisto elokuu, 2010

In tai de

maanantai 30. elokuuta 2010

Kusessa ollaan. Nyt hieman vähemmän kuin kohta.

Näinhän meitä pelotellaan. Niin kauan kuin  muistan, Suomen huumetilanne on ollut räjähtämässä käsiin. Niin kauan kuin muistan, Suomen talous on hoippunut katastrofin partaalla.

Ei sitä käy kiistäminen, että joskus taloustieteilijät ovat osuneet ihan oikeaan. Ei tosin aina, eikä ihan aina etukäteen. Eikä muutosten suuruutta ole ihan aina osattu ennustaa ihan oikein. Mutta joskus menee oikeinkin, ainakin suunta. Eikä prosentin kymmenyksistä väitteleminen olekaan hedelmällistä, mutta yhteiskunnan kehityksen suuntaa on toki hyvä osata arvioida. Niin kotitalouksissa kuin yrityksissäkin.

Nyt taitavat taloustieteilijät olla vain pahemmin sekaisin kuin aikoihin.

Kaksi Suomen luotettavinta tiedotusvälinettä, Helsingin Sanomat ja Ylen tv-uutiset antaa perin hämmentävän kuvan kansantalouden näkymistä.

Ylen pääuutislähetys sunnuntai-iltana kertoi ykkösuutisena, että matalan inflaation aika on ohi. Inflaatio lähtee kasvuun. Kuluttajahinnat lähtevät nousuun loppuvuodesta. Ensi vuonna inflaation arvelevat talousennustajat olevan jo 2,5 prosenttia. Maltilliseltahan tuo vielä kuulostaa, mutta selkeältä muutokselta. Velalliset voivat olla tyytyväisiä, kuluttajat eivät. Inflaation kiihtyminen ei ole kansantalouden kannalta hyvä asia, mutta hyvähän se on osata varautua siihen, että lumien aikaan elämä on kalliimpaa.

Näillä mennään, ajatteli kansalainen.

Mutta mitä vielä: aamun Helsingin Sanomat kertoi tuoreillaan, sivulla 3 siis, että deflaatio on uusi talouden uhkakuva. Uutinen löytyy tästä.

Mihin tässä nyt sitten pitäisi varautua, mitä pelätä, mitä toivoa?

Helsingin Sanomien asiantuntijat olivat Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkan. Yle oli haastatellut Sampopankin ekonomistia Lauri Uotilaa. Kaikki tolkun miehiä, kaikki kovan luokan ammattilaisia.

Jos kansalainen jotain voi toivoa, niin edes sen, että tällä kertaa Uotila olisi enemmän oikeassa. Kuten myhäilevän oloinen ekonomisti sanoi, kasvavassa taloudessa parin prosentin inflaatio on ihan sopiva taso. Deflaatio olisi paljon, paljon pahempi uhka.

Joka päivä flaatio uus.

Merisalo mölisee, Yle raportoi

torstai 26. elokuuta 2010

Tutkivan journalismin pahin riski on siinä, että nähdään  mörkö siellä, missä sitä ei ole, eikä nähdä mörköä siellä missä se on. Luotettavuus, totuus, yhteiskunnallinen merkitys ja ajankohtaisuus ovat tutkivan – kuten kaiken muunkin -  journalismin perusedellytyksiä. Ei sillä oikein muuten ole oikeutusta.

Keskiviikkona 25.8. Yleisradio räväytti pääuutisissaan Suomen tärkeimmäksi asiaksi Arto Merisalon uudet selitykset. Merisalo on tällä kertaa keksinyt, että hän onkin sopinut vaalitukea saavien nimilistan eduskuntaryhmien puheenjohtajien ja puolueiden muiden keskeisten päättäjien kanssa. Merisalo lateli sujuvaan tyyliinsä nimiäkin, ja antoi täsmentäviä yksityiskohtia tapaamisista väitteidensä tueksi. Taitavaa työtä.

By the way, lapsena minulla oli yksi ihan hyvä kaveri, Hapa. Hapa keksi tarinoita. Ihan valheita. Mutta kertoi ne uskottavasti, yksityiskohtiakin oli vaikka kuinka. Ja vakuuttava esitystapa. Joku saattoi joskus uskoakin, Hapa itse varmaan aina. Onhan tällaiselle käytökselle varmaan psykologiassa oma nimikin.

No, olennainen kysymys journalismin kannalta on se, onko tämä totta. Vai onko tämä vain yhden ihmisen mielipide.

Jos on totta, niin onhan siinä ehkä oikeasti uutistakin.

Jos ei ole totta, niin on aivan käsittämätöntä nostaa yhden ihmisen mielipide maan tärkeimmän uutislähetyksen ykkösaiheeksi.

Journalismin tehtävä on kertoa totuus. Ei se sen kummempaa ole.

Nyt kuulija, kansalainen jäi kyllä suuren hämmennyksen valtaan. Kaikki Merisalon syyttämät poliitikot kiistivät jyrkästi kaikki Merisalon väitteet.

Ylen uutisetn perusteella kansalaisen pitäisi itse päättää, valehtevatko Timo Kalli, Jyri Häkämies, Eero Häinäluoma ja Mari Kiviniemi. Vai valehteleeko Merisalo.

Ylen uutinen löytyy verkosta, tässä linkki.

Televisio on vahva väline, vahva viesti. Kuvalla on merkitystä. Ylen kuvan mukaan Merisalo on luotettava. Miestä on kuvattu toimistossaan monesta kulmasta. Merisalo tulee, Merisalo menee, Merisalo istuutuu, Merisalo kaivaa laatikkoa, Merisalo plaraa kalenteria. Iso huone – paljon valtaa. Paljon papereita – paljon työtä. Paljon kalenteria – paljon dokumentaatiota. Kiiltävä parketti – luotteva ihminen. Taidetta seinällä – sivistystäkin on.

Mielenkiintoinen ammattikin on Ylen kuvassa: Arto Merisalo – vaalirahoittaja.

Totuus on vaikea, mutta tärkeä.

Yhä enemmän tulee tunne, Ylen ponnisteluista huolimatta, että koko kohussa oli sittenkin kyse vain muutamasta rikkaasta liikemiehestä,  joiden yhteiskunnallinen ymmärrys ei yllä varallisuuden tasolle. Jotka kuvittelivat, että suomalaisessa yhteiskunnassa rahoituksella saa myös päätösvaltaa demokraattisiin prosesseihin. Että vaaliraha antaa heille – maakuntien nousukkaille – pääsyn demokratian ytimeen, päätöksentekoon.

Olisivatkohan oikeasti tyhmiä miehiä?

Tamperelaiset tappeli – journalismi hurskasteli

keskiviikko 25. elokuuta 2010
Tannoin tamperelaiset tappeli. Toinen huiteli veitsellä, ja toinen loukkaantui. Poliisi-, oikeus- ja julkisuusjuttuhan se siitä. Tuomio tuli tiistaina törkeästä pahoinpitelystä, vuosi ja neljä kuukautta vankeutta, vahingonkorvauksia.

Paljonhän näitä sattuu, Suomessamme. Jonkin verran niistä kirjoitellaan. Tässä tapauksessa tamperelaiset ei ole totta, oikeasti kyse on ylöjärveläisistä.

Tästä nimenomaisesta tapauksesta on kirjoiteltu paljon, ympäri maan. Tapausta ovat seuranneet valtakunnalliset tiedotusvälineet, Suomen tietotoimistoa myöten. STT:n välityksellä tietoa on välitetty koko maahan. Erityisen aktiivisesti asialla ovat olleet molemmat iltapäivälehdet. Asian on arveltu kiinnostavan ihmisiä, kun veitsimies on entinen mäkihyppääjä ja väkivallan kohdekin ainakin jossain määrin ns. julkisuuden henkilö, itse julkisuuteen hakeutunut ja siten yksityisyyttään alentanut henkilö.

Hyvän journalistisen tavan mukaan:”Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.”

”Onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.”

”Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja.”

”Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta.”

”Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.”

”Jos tutkintapyynnöstä, syytteestä tai tuomiosta on julkaistu uutinen, asiaa on mahdollisuuksien mukaan seurattava loppuun saakka.”

Siinä ne pykälät, jotka määrittelevät tämänkin tapauksen uutisointia. Hyvät pykälät. Näiden mukaan toimitaan.

Enimmäkseen.

Voisikohan silti kysyä, onko tämän tapauksen uutisointi – sekä epäillyn ja nyttemmin tuomitun että pahoinpitelyn uhrin  nimien, ja usein kuvienkin julkaiseminen – täyttänyt nämä eettiset ohjeet.

Uutisissa on koko ajan kerrottu molempien nimet.

Helsingin Sanomien tuomiouutisessa ei kerrotakaan pahoinpidellyn nimeä. Tämä linjaus on selkeästi journalistin ohjeiden mukainen. On toimittu hyvän journalistisen tavan mukaan.
Muut lehdet ja STT kertoivat molempien nimet.
STT:n 11.8. tekemässä jutussa kerrotaan myös Mervi Tapolan nimi.  STT:n uutinen ja Tapolan nimi julkaistiin myös Helsingin Sanomissa 12.8.

Tapolan nimi julkaistiin lehdessä myös tammikuun alussa, kun Nykäselle määrättiin pahoinpitelyn takia lähestymiskielto. Samoin uutisessa, joka kertoi puukotuksesta.

Iltapäivälehdet, ja monet aikakauslehdet, ovat pitäneet huolen siitä, että jokainen suomalainen tietää, kuka on Matti Nykäsen nykyisin entinen puoliso, ketä Matti Nykänen pahoinpiteli, kuka on Mervi Tapola.

Nyt hyvä journalistinen tapa, yksityisyyden suojeleminen taisi nyt Hesarin viimeisessä uutisessa mennä hurskastelun puolelle. Vaikka lehti noudattikin journalistin ohjeita parhaiten Suomessa.

Journalismin tarkoitus on kertoa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ei ole hyväksi journalismille, jos jätetään kertomatta se, minkä kaikki tietävät.Iltapäivälehdet, ja muutama aikakauslehti, ovat siirtäneet yksityisyyden määrittelyn rajoja paljon journalistin ohjeita väljemmälle. Ehkä olisi aika muuttaa ohjeita. Onko se hyvä, on yksi näkökulma. Onko se todellisuuden hyväksymistä, on toinen. Onko se välttämättömyyden edessä alistumista, on kolmas. Onko julkisuuden ja yksityisyyden välille löydettävissä nykyistä parempi tasapaino?

Ikea – sillä aina ystävä

maanantai 23. elokuuta 2010

Nyt on 60-vuotisjuhlan paikka!

Nyt kaikki onnittelemaan päivänsankaria!

Onnittelu onnistuu kuin silkkiä vaan! Sosiaaliseen mediaan, ja sinne Suomemme kaikista kolkista kirjoittelemaan vilpittömät, sankat ja syvän sydämelliset onnittelut sankarille  Onnittelunsa sankari, meidän kaikkien yhteinen sankari, on totisesti ansainnut.

Ja sankarihan on Ikean kuvasto!

Monet firmat voivat kateellisena katsoa Ikean suosiota. Ja ottaa toki opiksi. Ikea on vahva myös sosiaalisessa mediassa, ainakin Facebookissa. Pelkästään kuvaston faneja on Suomessa 1700. Monet, hyvin monet heistä onnittelevat kuvastoa 60-vuotisjuhlan vuoksi.

Onhan se vähän outoa.

Mutta tuntuu Ikea ja myös sen kuvasto olevan monelle, hyvin monelle oikeasti tärkeä.

Ilman Facebookia tämänkään ilmiön vahvuutta ja syvyyttä ei tietäisi.

Mutta onhan se silti outoa, innostua huonekalukaupan kuvastosta. Ja jakaa intonsa netissä.

Ikealla on Facebookissa monta ryhmää. Yhdessä jäseniä on 103 000, toisessa lähes 32 000. Kuvaston faneja liki 30 000. Kaikkiaan jäseniä on vähintään satojatuhansia.

Onnitella täytyy Ikeaa. Se hallitsee myös sosiaalisen median. Onnittelut siitä.

Hyvin piilotettu

torstai 19. elokuuta 2010

liikennepuisto

Tässäpä oiva uutinen monelle: Lappeenrannassa on liikennepuisto.

Liikennepuisto on varmaan Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan piilotetuin oiva juttu.

Se on keskellä kaupunkia, vesitornin juurella. Siellä lapset voivat ajella polkuautoilla, opetella liikenteessä liikkumista ja liikennemerkkejä, leikkiä ja nauttia. Liikennepuisto on hyvässä kunnossa, siisti ja mukava.

Mutta miksiköhän se on niin vaikea löytää.

Jos Lappeenrannan kaupungin sivuilla hakee sanalla Liikennepuisto, ei osumia tule yhtään.

Jos hakukoneeseen kirjoittaa liikennepuisto Lappeenranta, tulee sentään 5 490 osumaa. Mutta ei kärkipäässä esitellä liikennepuistoa. Ei, ykkösenä tulee viime vuoden keväällä julkaistu tiedote kaupunkijunasta, jonka yksi pysäkki on liikennepuiston kohdalla. Kakkosenakin on kaupungin tiedote. Sen jälkeen alkaa tulla liikennepuistoon liittyviä uutisia ja nettikeskusteluja eri puolilla Suomea olevista liikennepuistoista. Kymmenentä on Sanan Suvipäivien verkkosivun uutinen.

Mutta itse loistavaa liikennepuistoa ei verkosta löydy. Eikä sitä kyllä moni löydä muutenkaan.

Ei ole liikennepuiston kohdalla Valtakadulla selkeitä opasteita. Epäilen – en tiedä – ettei lapsille ja lapsiperheille suunnatun Hiekkalinnan luona ole lapsille ja lapsiperheille suunnatusta liikennepuistosta kunnon esitteitäkään.

Miten sinne siis löytää, jos ei netistä löydä, eikä opasteitakaan ole. Ei edes suomeksi.

Eikö liikennepuistoa ole tarkoitettukaan käytettäväksi? Vai onko siellä jo nyt riittävästi kävijöitä, eikä enempää mahdu?

Luulisi että kesän matkailijoissa olisi ollut vähintään joitain tuhansia ihmisiä, jotka olisivat puistoon mielellään menneet. Saaneet lapsilleen mukavaa tekemistä, hyvän mielen, hyvän mielikuvan.

Luulisi että hienon puiston markkinoiminen olisi Lappeenrannankin etu.

Luulisi että hienoa puistoa voisi vielä kehittää. Pidentää aukioloaikoja (mitkä lienevät, netistä ei tietoa löydä) iltoihin ja viikonloppuihin ainakin kesällä. Järjestää jotain pientä myyntiä, ainakin mehua ja jotain pientä syötävää.

Luulisi että joku tällaista toimintaa haluaisi pyörittää. Jos ei kaupunki, niin ehkä puiston ylläpidon ja kehittämisen voisi ottaa vastuulleen joku järjestö. Rahoittaa sillä osittain toimintaansa, tarjota kesätöitä muutamalle nuorelle, tuoda hyvät palvelut ja hyvän mielen monelle.

Fiktiosta tuli faktaa

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Yleisradion Puhe-kanava on enimmäkseen radiota parhaimmillaan. Ja radio parhaimmillaan on medioista parhaita monessa tilanteessa, monessa suhteessa. Eritoten mökillä, kun ollaan irti urbaanista hypestä.

Puheella riittää puhetta ympäri vuorokauden. Määrää on, laatuakin enimmäkseen. Mutta eihän mikään ole täydellistä.

Torstaina Valoa aamussa -ohjelmassa Puhe hämmensi kuulijansa.

Kanavalla käytiin pitkä, pitkä keskustelu televisiosarjasta, Teho-osastosta. Äänessä olivat käsikirjoittaja Tove Idström ja toimittaja J-P Punkkinen. Tässä linkki.

Ohjelman nainen analysoi totisesti, vakavasti – kuten vain nainen osaa – tv-sarjan hahmojen psyykeä, käytöstä.

Kuulijat saivat kuulla, että Benton on täysin putkinäköinen kirurgiansa kanssa. Jossain vaiheessa elämä ottaa häntä niskasta kiinni. Benton, joka pyrkii kaikessa täydellisyyteen, saa pojan kuuron lapsen. ”Ja se on sille niin vaikee paikka ja se joutuu niinku sopeutumaan siihen.”

Samanlaisia analyysejä muistakin satuolennoista.

Toki väliin pohdittiin Marshall McLuhanin jo 1960-luvun puolivälissä tekemää ennustetta sairaala-sarjojen suosion kasvusta. Mutta sitten taas palattiin pohtimaan yhden sarjan ihmisiä, heidän ominaisuuksiaan, heidän inhimillisyyttään. Ikään kuin hahmot olisivat oikeita ihmisiä, ikään kuin sepite olisi totta, fiktio faktaa.

Eritoten hämmästeltiin, etteivätkö Yhdysvaltain johtavat politiikot ole nähneet Teho-osastoa, eivätkö he tunne Yhdysvaltain sairaanhoidon oikeaa tilaa.

Ikäänkuin fiktio-sarja olisi dokumentti, totta.

Kyllä taidetta pitäisi käsitellä taiteen käsittein, taiteesta lähtien. Tv-sarjoja samoin, itsenään, omista lähtökohdistaan.

Ja todellisuudelle olisi eduksi, jos sitä käsiteltäisiin todellisuutena. Se olisi eduksi myös todellisuuden käsittelijälle, ja todellisuutta elävälle. Monet meistähän elävät todellisuudessa, eikä sepitteessä.

Mutta voihan se olla, että tämä on vanha- tai peräti luokkakantaista ajattelua. Että sepite on niin monelle niin totta, että siitä pitää puhua todellisuutena. Ja suhtautua siihen kuin toteen. Ja toteen kuin sepitteeseen.

Jo tuli sananvapaudelle hinta

tiistai 10. elokuuta 2010

Vapaus ilman vastuuta on kuin Berlusconi ilman housuja. Hyvin, hyvin tuomittavaa.

Roti pitää maailmassa olla.

Myös sananvapauden maailmassa, ja internetin maailmassa. Ja sitä rotia edesauttaa Italia pääministeri Silvio Berlusconin lempeällä, mutta rautaisella ja tunteettomalla otteella.

Italia on laajentamassa medialainsäädöntöään oikaisun osalta.

Ehdotuksen mukaan Italiassa on sanomalehden, tai kenen tahansa joka on vastuussa ”informaatiosta webbisivulla”, oikaistava väärä tieto. Lakiehdotuksen mukaan  jokaisen, joka julkaisee väärän tiedon, on oikaistava se 48 tunnin kuluessa siitä kun huomautus väärästä tiedosta tulee kirjoittajalle tai julkaisijalle. Tämä koskee niin blogin pitäjiä, sosiaaliseen mediaan, vaikkapa Facebookiin kirjoittavia, podkastaajia – ketä tahansa informatiivista sisältöä nettiin tuottavaa ihmistä tai organisaatiota.

Jos aikarajaa ei noudata, voi seurauksena olla jopa 25 000 euron – kyllä, jopa 25 000 euron – sakko. Maksaja on julkaisija tai kirjoittaja.

Sehän on selvä, että ei Facebookissa ole julkaisijaa erikseen. Jokainen vastaa omistaan, 25 000 dollariin saakka.

Siinäpä sitä sananvapautta, avointa yhteiskuntaa ja sosiaalista mediaa. Siinä koetellaan ihmisen sanomisen halua.

Köyhästä 25 000 euroa tietysti tuntuu paljolta, mutta kuten ei ole ilmaista lounasta, ei ole ilmaista sananvapauttakaan.

Asiasta kirjoittavat mm. Shaping the Future of the Newspaper -sivusto ja The Inquierer.

Eikä tässä kaikki, kuten markkinoilla sanotaan.

Jokaisen blogin pitäjän pitää myös rekisteröityä viranomaisen luona. Ja päivittäin pitää tarkistaa, onko niitä oikaisuvaatimuksia tullut.

Metelihän se tuollaisesta nousee. Eivät kriitikot ymmärrä, että Berlusconilla on hyvä, ja vain hyvä tarkoitus. Suojella yksityisyyttä. Pitää yhteiskunta totuudessa. Antaa viranomaiselle valta mikä viranomaiselle autoritaarisessa yhteiskunnassa kuuluu. Onhan se oikein, että joku määrittelee yhteiskunnan säännöt ja rajat, myös sananvapaudelle, ja määrittelee myös rikkeen hinnan. Onhan?

Äkkiseltään on suomalaisen vaikea keksiä, miten väärä tieto, oikaisun tarve määritellään. Luulisi, että asiasta päädytään pohjattomaan suohon. Mutta ei! Italiassa asian määrittelee tietenkin viranomainen! Nerokasta.

Jos vaikka kirjoittelee Berlusconin huora-jutuista tai avioeroista, niin voipi olla, että tulee kirjoittaneeksi väärää tietoa. Eihän sitä kirjoittaja itse voi välttämättä tietää, mutta Berlusconi voi.

Mitäs siitä tulisi, jos kuka tahansa voisi kirjoitella mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, ilman että viranomainen pääsee puuttumaan. Anarkiaa! Keskustelua! Sananvapautta! Demokratiaa! Kansalaisyhteiskuntaa! Siitä ei hyvää seuraa.

Sataa. Tai ei

maanantai 9. elokuuta 2010

Näinä rankkojen sateiden aikoina on hyvä, että on hyvät sääpalvelut ja -ennusteet. Osaa vähän suhtautua.

Yksi mainio sääpalvelu on sade-ennuste. Siinä näytetään näppärästi muutaman lähitunnin tilanne.

Tänään (maanantaina) klo 20 Lappeenrannan seudulla ei sada tippaakaan, kertoo Ilta-Sanomien ennuste.

Tänään (maanantaina) klo 20 Lappeenrannan seudulla sataa rankasti, kertoo Etelä-Saimaan ennuste.

Ilta-Sanomien sadetutkan ennuste

Ilta-Sanomien sadetutkan ennuste

ES:n sade-ennuste

ES:n sade-ennuste

Viiniä ja laatujournalismia

torstai 5. elokuuta 2010

Kaada lasi viiniä ja istu nauttimaan laatujournalismista.

Siinäpä sitä elämänohjetta.

Näin suosittelee Suomen Kuvalehti markkinointikirjeessään. Viini näyttää olevan ylipäätään vahvasti mukana Suomen Kuvalehden imagon rakentamisessa. Viini ja journalismi kuuluvat yhteen. Viini ja lehden lukeminen kuuluvat yhteen. Viini ja lehden tilaaminen kuuluvat yhteen. Viini ja tilaajalahja kuuluvat yhteen.

Onpahan – kuten Suomen Kuvalehti sanoo – yksi hyvä syy lisää odottaa viikonloppua. Varmaan se viini.

Tarjouskirjekuoren etusivulla sanotaan tormakkaasti: hallitse uutistulva. Viinihän se pistää tulvan kuriin.

Kuoren takasivulla sanotaan: Sinulle laadukas lahja!

Kuten kuoren sisältä paljastuu, se on tietysti viinisetti. Laadukas. Täydelliseen viininautintoon. Siksi Kuvalehti antaa arvokkaan viinitarvikesetin. Se sisältää aidon viininystävän tärkeät välineet. Puinen kotelo on kätevä säilyttää kotona tai antaa lahjaksi.

Vastauskuoren päälle on sentään ylimmäiseksi printattu, että tilaamalla saa lehden, mutta kakkostilalla onkin – laadukas viinisetti.

Selväksi tulee, laatujournalismin ystävälle. Tilaustarjouksessa sana viini mainitaan ainakin 20 kertaa.

Laadukasta markkinointia. Ja lasi viiniä päälle.