Kuukausiarkisto kesäkuu, 2010

Kiitos Kaukas

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Joskus on hyvä pysähtyä elämän fundamenttien pariin.

Jos kaikki on aina hyvin, hyvästä tulee keskinkertaista, eikä hyvä tunnu hyvältä. Jos syö aina hyvin, ei osaa arvostaa hyvää ruokaa, kun unohtaa keskinkertaisen jai huonon. Elämiseen, hyvää elämiseen, kuuluu myös keskinkertainen, ja huonokin, erilaisuus ja vaihtelu.

Suomessa monen muun asian ohella ilma on tällainen aina hyvä – paitsi joskus kun katupöly pöllyää. Mutta enimmäkseen ilmaa kelpaa hengitellä.

Tällä viikolla tuli taas muistutus elämän perusasioista.

UPM:n Kaukaan sellutehtaalla Lappeenrannassa on ollut huoltoseisokki. Ilmassa on leijunut vahvasti kissankusen haju, sekä tehtaan itä-, etelä- että länsipuolella, ulkona ja sisällä. Pakoon ei ole päässyt. Sitä voi toki tietämättömänä hämmästellä, että miksi kissan virtsa haisee huollossa olevalle sellutehtaalle.

Nyt on haju kuitenkin helpottanut. Ja nyt osaa ja muistaa arvostaa sitä, että enimmäkseen ei haise, että enimmäkseen on ihmisen hyvä. Tehtaan varjossakin.

Kiitos Kaukas.

Reipas on ehdottomasti varjoon ohut

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Ranskan jalkapalloilussa kuohuu. MM-joukkue on ihan sekaisin.

Kyseessä on mielenkiintoinen seikka.

Aika niukasti Ranskan tilannetta on Suomessa selostettu, mutta onneksi meillä on internet. Sieltähän sitä tietoa löytyy.

Mutta kun ei osaa ranskaa, niin on paha ottaa selvää.

Mutta onneksi meillä on internet, ja Googlen erinomainen kääntäjä. Siitä vain ranskalaiselle saitille, vaikka L’Equipen sivuille. Sieltä löytyy tietoa, pääjuttuna. Ei kun URL talteen, Googlen kääntäjään, ja tsups: siinähän se on selostettu.

”Heillä oli sanoma antaa edes tuhlata ottelun, joka on keskeinen ja pitkälti oli.”

Häh?

Näin kirjoitti L’Euipe: ”Ils avaient un message à faire passer, quitte à galvauder un match qu’il faudra impérativement et largement gagner.”

”Kapina alkoi nurmikolla Field of Dreams ja metsästys ”petturi” reipas on ehdottomasti varjoon ohut toivoa, että he vielä saada.”

Mitä?

Ranskaksi menee näin: Le mouvement de rébellion lancé sur la pelouse du Field of Dreams et la chasse au «traître» menée tambour battant ont définitivement relégué au second plan le mince espoir qu’il leur restait de se qualifier.

Esto ihme, että pian on vahvistetta, päättää L’Equipe artikkelinsa.

Niinpä. Voisiko sen paremmin sanoa, ranskalaisen jalkapalloilun ongelman. Vai mitä, Google.

Ei taida maailma vielä olla valmis, ei ole ihmiskunta yhdistynyt, yksikielinen ja yksimielinen.

Viestillä on väliä

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Maailmassa viesteillään tänään enemmän kuin koskaan aiemmin.

Se on hyvä, mutta on se myös paha.

Kun maailman digitalisoituminen on tehnyt viestien lähettämisen helpoksi, niin nyt niitä sitten lähetellään.

Mutta itse asiaan – oman viestin perillemenoon – kannattaisi kyllä vähän keskittyäkin. Ainakin niiden, jotka lähettävät kaupallisia viestejä, yrityksen asiakaskirjeitä ynnä muita.

Joillekin yrityksille riittää se, että on olemassa sähköinen asiakaskirje. On jotenkin hienoa, että meidänkin firmalla sellainen on, ja sitä käytetään.

Mutta ei se riitä. Substanssin pitää olla kunnossa. Huonosti tehty, huonosti kirjoitettu viesti kääntyy itseään vastaan.

Torstaina tuli suurelta valtakunnalliselta yritykseltä – pyytämättä ja yllättäen, en muista mitenkään olleeni yrityksen kanssa yhteistyössä, millekään listalle liittyneeni – tällainen viesti:

Juhannus on pian ovella ja kuten joka vuosi juhannussäätä on vaikea ennustaa. Hyville ja täsmällisille ennustuksille olisi varmasti käyttöä myös talouselämässä. Milloin todellinen kasvu alkaa ja suunta kääntyy vahvemmin ylös? Millä keinoilla suomalaiset yritykset menestyvät tulevaisuudessa?
Onneksi myrskyn jälkeen on luvassa poutaa. Merkkejä suotuisimmista tuulista on jo ilmassa ja olemme jälleen päivää lähempänä seuraavaa nousua. Tämä mielessä on hyvä lähteä viettämään aurinkoista ja hyvin ansaittua lomaa.
Hyvää kesää!

Siinä mielessä ansiokas teksti, että enpä muista nähneeni kliseisempää, sisällöltään tyhjempää, joutavanpäiväisempää, vastaanottajan aikaa haaskaavampaa ja tässä katsannossa riemullisempaa tekstiä.

Viestintä- ja työyhteisökursseja on käyty. On opittu positiivisen ajattelun merkitystä. On koulutettu myönteisen yrityskuvan luomiseen, luultavasti Lapin hangilla, tai kun kyse on pörssiyhtiöstä, niin ulkomailla. Konsulttia on pyörinyt, ja PowerPointia. Kielenä englanti. Harjoituksia on tehty, palautetta saatu. On johtoryhmä päättänyt, että nyt meillä viestitään myös sähköisellä asiakaskirjeellä, ja muistakaa jätkät: nyt luodaan yrityskuvaa, ja me halutaan olla myönteisiä. Yes!

Vaan pieleen meni. Minä luen viestin niin, että tuossapa yrityksessä se huuli heiluu ja palaverissa istutaan, konkreettiset tekimiset ovat vähissä. Strategiaa laaditaan, ja kohta muutetaan. Asiakasta palvellaan kokouksissa, mutta käytännössä viisveisataan. Korskea itsetyytyväisyys pullistaa johdon rintamukset, mutta työläispuolella naureskellaan.

Hyvä yritys ei riitä, kun pitäisi olla oikeasti ammattilainen ja ammattimainen.

No, viestihän se on sekin, että Helkama lahjoittaa Victorialle ja Danielille tuunatut Jopot. Jopot! Sjutton också. Älskling, min princess, nu ska cyckla, huudahteleiksi Daniel pyhäaamuna häävuoteen syövereistä.

- Laadukas polkupyörähän on oiva häälahja, perustelee Helkama.

- Parempaa häälahjaa Ruotsin tulevalle hallitsijalle ei voisi olla, perustelee Helkama.

Eikö?

Varmaan vastaanottajassa vika, mutta tämäkin hyvää tarkoittava viesti kääntyy kyllä nurinpäin.

Asiasta toiseen. On sitä ei-kaupallista viestintääkin.

Netissä toimii radioasema ilman mainoksia. Näin viesti menee perille missä tahansa, milloin tahansa., kehuvat itseänsä.  Vuvuzela-radio.

Niin on hyvä

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Lappeenrannan Kanavansuulla – kuten kerrottu on – mattolaituri muutettiin viime viikolla uimalaituriksi.

Mattojen peseminen Saimaassa kiellettiin, laiturin tynnyrit poistettiin ja laitettiin uudet laudat. Käyntisillat uusittiin. Matonkuivaustelineet poistettiin.

Uimareita on riittänyt, kuten kerrottu on.

Nyt asiat ovat taas hyvin, vaikka välillä näytti huonolta.

Hyvin on seikat silloinkin, kun ihminen tekee niinkuin hyvä on, eikä niinkuin käsky käy.

Eilen illalla, juuri ennen futispeliä, tihuutti vähän vettä, ja uimalaiturilla oli yksi ihminen – pesemässä mattoa!

Mutta ei hätä tämännäköinen: poliisiauto ajeli paikalle, hitaasti. Järjestystä valvomaan.

Ja teki poliisikin suvi-iltana niinkuin hyvä on, eikä niinkuin käsky käskee.

Antoivat lainvalvojat pesijän pestä.

Ajoivat itse autollaan päin ajokieltomerkkiä, kevyen liikenteen väylää. Hissun kissun.

Niin tuli hyvä.

Suloinen on Suomen suvi ja Saimaa

perjantai 11. kesäkuuta 2010

No niin pistikin Lappeenrannan kaupunki toimeksi. Kanavansuun mattolaiturista tulikin uimalaituri jo torstaina. Tynnyrit poistettiin, tilalle uudet laudat. Laituri järveen, sillat paikalleen.

Kyllä kelpaa alueen lasten, nuorten ja aikuisten aikaansa viettää, uida polskia suloisen Saimaan sylissä. Kokoontua yhteen, iloita ja riemuita kuin vain Suomessa voipi.

Eilenkin ehtoolla ihan tyyni Saimaa, aurinkoinen ilta, hiljaisuutta, joskus veneen ääni. Sorsa vedessä, kalan polskaus.  Suomen suvea parhaimmillaan.

Kevyen liikenteen väylällä puolentusinaa mopoa sikin sokin, maassa kymmenen kypärää.

Laiturilla kuusi teiniä, vedessä neljä.

Perrrkele.

Voi vittu. Vittu, kaikki on ihan perseestä. Vittu, miten kiva heittää talviturkki sun kanssa, vittu.

Oi Suvea! Oi Suomen nuorisoa! Heissäpä meidän toivomme!

Laiturin toinen elämä

torstai 10. kesäkuuta 2010

Ei ehkä olekaan Lappeenrannan Kanavansuun mattolaiturin elämä ohi.

Omakotiyhdistys otti yhteyttä virkamiehiin, ja voi olla, että hölmöläisten touhu saa lopun.

Kaupungin mukaan itse asiassa laituria ei ollutkaan tarkoitus nostaa järvestä ylös. Ei, siitä pitikin tehdä uimalaituri.

No, ylös on laituri nostettu, sillat purettu ja puutavarat laitettu peräkärriin poisvietäväksi.

Mutta – kertoo omakotiyhdistyksen väki – kaupungin mies olikin sanonut, että jätkät olivat sössineet. Ei laituria pitänyt nostaa ylös, ei siltoja purkaa, ei uimaportaita irroitella. Ainoastaan matonkuivausteline piti purkaa ja viedä pois.

Mutta siellä se oli nurmikolla, iso laituri. Mitä lie painoa, satoja kiloja. Nosturiautolla se on nostettu, ja sillä se laitetaan varmaan takaisinkin.

Rahaa palaa, eikä ihan vähän.

Mutta varma on varma vasta sitten, kun sen itse näkee. Saa nähdä, milloin mattolaiturista tulee uimalaituri.

Ei katukylttejä. Perkele.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kovasti velloo keskustelu Lappeenrannassa katukylteistä, niin Estareissa kuin Etelä-Saimaan yleisönosastossakin.

Väkevää on veljien ja siskojen todistus, vahva on tunteen palo, tuima on mielen lento, tyly on tuomio:

Jos Lappeenrantaan tulee Venäjän kieliset katukyltit, lupaan muuttaa pois täältä!

Ei meitäkään mielistellä ja pokkuroida Venäjällä.

Meinasi mennä aamupuurot väärään henkeen.

Muutetaan samantien koko kaupunki venäjänkieliseksi.

Lopettakaa heti tuo idän nuoleskelu.

Ettei ole kiihottamista kansakuntaa vastaan!

Eiköhän saman tien muuteta Lappeenrannan nimi venäjän kieliseksi.

(Kaupunginjohdon) Tilalle venäläiset johtajat.

Toisilla se on ilmiömäinen kyky lipoa noita venäläisiä. Tulis sota ja…

Laittakaa vaan kyrilliset kyltit. Se on viesti eurooppalaisille turisteille, että Lappeenrannassa asuvat enemmistönä venäläiset.

Tervemenoa rajan taakse venäläisiä katukylttejä lukemaan. Tätä maata asustavat suomalaiset.

Kansanäänestystä vaaditaan, johtajien erottamista.

Kova on meuhka, kurjassa Karjalassamme.

Mutta mistä on oikein on kyse? Estareiden kirjoittajien mielestä venäjänkielisten katukylttien ripustamisesta Lappeenrannan katujen varsille.

Kansalaiskeskustelu ja sananvapaus ovat ihania asioita, jota kaikkien tasa-arvon, demokratian ja ihmisen ystävien pitää puolustaa ja rajusti.

Sitäkin pitää puolustaa, että sananvapauteen ei liity minkäänlaista vaatimus siitä, että viestien pitäisi olla korkeatasoisia, tosiasioihin perustuvia, analyyttisia. Ei. Sananvapaus on arvo sinänsä, ja sen käyttäminen kansalaisen luovuttamaton oikeus. Ei kukaan demokraattisessa, vapaassa yhteiskunnassa pysty määrittelemään laatua, eikä sanomaan mikä mielipide tai sen ilmaus on parempi toista.

Toivoa toki voi.

Näinä päivinä voisi toivoa, että kansalaiskeskustelijat vähän perehtyisivät asiaan ennen kuin teilaavat ihmisiä tylysti. Sananvapauteen kuuluu toki myös vastuu, ja toisen ihmisen kunnioittaminen kuuluu ihmisyyteen.

Nyt Lappeenrannan kaupunkiyhtiöiden toimitusjohtaja Tom Hultinista on tehty suuri roisto, joka on tuomassa kyrilliset katukyltit tänne meille.

Mutta eihän siitä ole kyse.

Ei kyse ole Hultinin omasta, omapäisestä ideasta.

Eikä edes katukylteistä, vaan muutamasta opasteesta. Ihan eri asiasta.

Ei, kyse on Lappeenrannan kaupunginvaltuuston – meidän kaikkien – hyväksymästä Lappeenrannan kaupungin strategiasta. Ja siellä hyväksytyistä toimenpiteistä.

Muutama perusasia on hyvä muistaa. Lappeenranta on oikeasti ihan merkittävä yliopistokaupunki. Lappeenranta on ihan oikeasti aika kansainvälinen kaupunki, ainakin kokoisekseen. Lappeenrannassa on ihan oikeasti paljon matkailijoita, jotka tuovat – ihan oikeasti – tänne aika paljon rahaa, työtä ja palveluja.

Ihan oikeasti kannattaa muistaa sekin, että suurteollisuuden suuruuden aika on ohi, yhteiskunnan rakenne muuttuu, palveluiden merkitys kasvaa, ja palvelun.

Jotta täällä pärjättäisiin edes sen, minkä muualla Suomessa, niin palvelujen – niin omille kuin matkailijollekin – pitää olla kunnossa.

Ja kun palveluja laitetaan kuntoon, kannattaa muistaa, että Lappeenrantaan tulee vuosittain Venäjältä noin 700 000 vierailua. Ei ihan yhtä monta ihmistä, kun osa käy useita kertoja. Matkailijoiden merkitys on iso. Tax free -kauppaa käytiin toukokuussa 3,5 miljoonalla eurolla, tänä vuonna 17,1 miljoonalla. Suurin osa on venäläisten euroja.

Kannattaako tuollaista ihmismäärää, tuollaista euromäärää väheksyä?

Vai kannattaisiko pikemminkin parantaa palveluja, jotta ihmisiä ja rahaa tulisi entistä enemmän?

Venäjältä tuleva euro on siitä hyvä, että se on maakunnan ja kaupungin kansantaloudelle uutta rahaa. Jos me toisiamme täällä palvelemme, niin eivät eurot lisäänny.

Ja katukylttien muuttamisesta venäjänkieliseksi ei siis ole ollut ollenkaan kysymys.

Kaupungin yhteisesti päättämänä tavoitteena on, että Lappeenrantaan tulisi muutama kansainvälisesti ymmärrettävä opaste ohjaamaan tärkeimmille paikoille. Varmaan keskustaan, satamaan, linnoitukseen, ehkä matkakeskukseen, vaikka uima- ja jäähalliin. Ne voisivat olla suomen lisäksi myös englanniksi – ja tietysti myös venäjäksi. Ei suomenkielisiä opasteita ole kukaan poistamassa.

Pääasiahan on, että ihmiset, venäläisetkin, löytävät helposti tarvitsemansa.

Mutta eikö englanti riitä? Ei. Venäläisiä on syytä palvella venäjäksi, senkin takia etteivät he kovin hyvin englantia osaa. Monelle kirjaimetkin ovat vähän outoja, ihan niin kuin monelle meistä kyrilliset kirjaimet.

Jos matkailija löytää tarvitsemansa, niin eikös se ole kaikkien yhteinen etu?

Opasteita. Monella kielellä. Perkele.

Tällainen mielipide.

Mattolaiturin sosiaalinen merkitys

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Lappeenranta – kuten moni muukin kaupunki – touhottaa ympäristönsuojelua näkyvästi, mutta vähemmän järkevästi.

Mattolaitureiden poistaminen on toki ympäristöteko, mutta perin mitätön sellainen. Parempaan päästäisiin, jos käytettäisiin sitä, mikä ihmisen erottaa eläimestä: järkeä.

Eikä ole kiellettyä sekään, että mattolaituri nähtäisiin laajemmassa kontekstissa, yhteisön olennaisena osana, ihmisten kanssakäymisen kannalta tärkeänä tilana ja aikana.

Mutta eipäs mitä. Katsellaan maailmaa suppeasti, ja tehdään laajaa vahinkoa.

Lappeenrannassa poistettiin tällä viikolla Kanavansuun mattolaituri. Kaupungin verkkosivujen mukaan kaupungissa on neljä ympäristöystävällistä pesupaikkaa. Ja kolme muuta, ilmeisesti ympäristölle erityisen haitallista.

Kanavansuu kuului näihin haitallisiin. Meniväthän mäntysuovat Saimaaseen.

Voisihan sitä tietysti matonpesun rasitusta pohtia. Ja ehkä kyseenalaistaakin sen, onko näillä määrillä – verrattuna vaikka Pien-Saimaan maanviljelyn ravinteihin – mitään, yhtään mitään merkitystä.

Mutta ei se sovi. Kun ympäristöä suojellaan, ja sopiva paha keksitään, niin se on sitten niin perkeleen paha.

Mattolaiturilla on kuitenkin muitakin merkityksiä, ainakin Kanavansuulla.

Matonpesu on ollut siellä toissijaista toimintaa. Tärkeintä on ollut alueen – aika isonkin – lasten ja nuorten kokoontumispaikka. Ja kävi siellä ihan aikuisiakin, aamulla, päivällä ja illalla. Uimareita on laiturilla riittänyt. Siinä kansalaiset ovat toki tehneet mölön tempun. Kysehän on maton pesuun, ei uimiseen, tarkoitetusta rakennelmasta.

Mutta onpahan kävijöitä, iloa, naurua, huutoa, vedenloisketta riittänyt.

Vaan loppui se riemu.

Ei ollut ymmärrystä, ei ehkä tietoakaan, mattolaiturin sosiaalisesta merkityksestä. Nykyajan maitolaituri lähti.

Lunastaisihan sitä, jos osaisi

torstai 3. kesäkuuta 2010

Haukivedellä ui norpan poikanen katiskaan ja kuoli.

Ikävä tapaus.

Ikävä tapaus on myös se, että samalla meni pääkaupunkiseudun viranomaisten luottamus Saimaan rannan asukkaisiin, paikallisiin ja mökkiläisiin.

Nyt meidän on lunastettava luottamus takaisin.

Luottamuksen menetystä valittaa ja sen lunastamista vaatii itse metsähallitus, ja siellä luontopalvelujen kehitysjohtaja Matti Määttä.

”Nyt on todella pidettävä verkot naulassa”, jyrähtää Määttä metsähallituksen verkkopalvelussa.

”Luottamus on nyt saanut kolauksen”, murahtaa Määttä.

”Paikallisten on nyt lunastettava se takaisin”, urvahtaa Määttä.

Vai niin. Yksi katiska, yksi pölvästi, ja kaikkien paikallisten ja mökkiläisten on nyt lunastettava virkamiehen luottamus takaisin.

Totta kai kuutin kuolema on surullinen juttu. Ja tottakai olisi katiskan pitäjän pitänyt ymmärtää, että verkkokalastuskielto koskee myös katiskoita, joita ei ole varustettu sopimuksen mukaisilla nielurajoittimilla.

Mutta onkohan oikeasti niin, että Saimaan rannalla kansalaisen täytyy nauttia metsähallituksen luottamusta. Vai tarkoittaako Määttä luottamuksen omistajilla laajemminkin pääkaupunkiseutua, ja sen luonnonsuojeluun intohimoisesti suhtautuvaa kansanosaa? Menikö meiltä vihreiden luottamus? Vai Facebookin Saimaannorppa-ryhmän 2270 kaverin luottamus? Miten suhtautuu ympäristöministeriö? Entä maa- ja metsätalousministeriö? Kolisiko valtioneuvoston luottamus?

Ja ketkä sitä luottamusta menettivät? Vain Haukiveden rannalla asuvat, paikalliset ja mökkiläiset? Vai Saimaan rantamilta laajemminkin?

Ei tämä nyt hyvältä tunnu.

Tottahan ihminen haluaa olla luotettava, luottamuksen arvoinen. Hyvä kansalainen.

Nyt ei pidäkään kysyä, mitä metsähallitus voi tehdä meidän, metsiemme ja luontopalvelujen eteen, vaan mitä me voimme tehdä metsähallituksen puolesta. Ja laajemminkin, mitä juuri minä juuri tänään voin tehdä viranomaisten luottamuksen palauttamiseksi. Mitkä ovat ne konkreettiset toimet, arjen teot joilla luottamusta voisi palauttaa, edes palan kerrallaan, edes pienen palan päivässä?

Paatisen taakan heitti niskaan katiska.