Kuukausiarkisto huhtikuu, 2010

Maksan maine pilaa

torstai 8. huhtikuuta 2010

Maksan hyvä puoli on siinä, että suuri osa ihmisistä tuntuu sitä inhoavan. Herkkua siis kaupoista  löytyy.

Maksan hyvä puoli on siinä, että ihminen voi yllättyä iloisesti ja tulla hyvällle mielelle. Ainakin jos on vähänkään kykyä nauraa itselleen ja omille ennakkoluuloilleen.

Hyvä puoli on sekin, että uuden löytäminen on aina ilo. Sehän on uutisenkin syvin olemus. Maksa on monelle uutinen, liian monelle.

Maksa vetoaa aisteihin. Monen mielessä maksa haisee pahalle, näyttää perin epäilyttävältä, maistuu tympeälle, tuntuu niljakkaalta. Vain kuulohavainto puuttuu.

Se ei ole maksan koko kuva. Suurta herkkua on hän. Hyvää helpolla ja halvalla.

Maksaa saa kokonaisena, mutta myös viipaloituna. Parasta olisi vasikanmaksa, mutta marketeista sitä löydä. Nautaa kyllä. Ehkä kauppahallista saisi vasikkaa. Sian maksaa ei tähän kannata yrittää.

Neljälle ihmiselle riittää puoli kiloa maksaa. Jos ostaa kokonaisen, pitää kalvot poistaa ja leikata ohuiksi viipaleiksi. Valmiiksi viipaloidulla pääsee helpommalla, vaikka viipaleet vähän paksuja ovatkin.

Lisäksi 350 grammaa sipulia, nippu persiljaa, nelisen ruokalusikallista oliiviöljyä, pari ruokalusikallista voita ja desin verran vahvaa lihalientä tai valkoviiniä. Sekä suolaa ja pippuria.

Sipulit kuoritaan ja leikataan ohuiksi viipaleiksi. Puolet persiljasta silputaan. Voi ja oliiviöljy kuumennetaan isossa paistinpannussa, sipulit ja persiljat keitellään kuulaiksi keskilämmöllä. Pannulle lihaliemi tai viini, lämpöä lisää ja maksaviipaleet sekaan. Keitellään viitisen minuuttia, vähän vajaa. Liian kypsäksi ei maksaa pidä päästää. Pihvejä on hyvä käännellä useita kertoja. Loput persiljat silputaan ja lisätään suolan ja pippurin kanssa.

Siinä se. Yksinkertaista ja hyvää.

Lisäksi perunasosetta tai vaikkapa polentapuuroa ruskitettuna. Polentan ohje esim. tässä. Juomaksi tukevaa italialaista valkoviiniä vaikka Veneton alueelta – onhan klasikkoruuankin nimi maksaa venetsialaiseen tapaan.

Hype pyyhkii ohi

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Ei taida iPad-hypetys paljon Kaakkois-Suomea hetkauttaa.

Viime viikolla Yhdysvalloissa  myyntiin tulleesta laitteesta kohistaan rajusti. iPadille kehitetään monenlaisia applikaatiota. Innolla ovat mukana monet mediatalot, Yhdysvaltain suuret. Ne odottelevat iPadista – ja Applen laitteista  ylipäätään – alan pelastajaa.

Mukana ovat mm. New York Times, USA Today, Guardian, Mirror.

Toki applikaatioita on tehty jo iPhonelle ja Ipod Touchillekin monenlaisia, mutta iPadin odotetaan olevan jotain paljon parempaa.

Suomeen laite tulee vasta joskus myöhemmin. Mutta ensimmäisiä kokemuksia siitä jo on, suomeksikin, ainakin Ideanin verkkosivujen blogissa. Mainio selvitys, mistä on kyse.

Tässä Applen ja Steve Jobsin esittely.

iPad on siis jotain tietokoneen ja älypuhelimen välillä, kosketusnäytöllä toimiva tyylikäs laite. Hintaa Suomessa on ehkä 500 euroa halvimmasta ja yli 800 euroa kalleimmasta mallista. Se ei ole puhelin, eikä se ole tietokone. Ostaja tarvitsee siis muitakin laitteita. Siihen nähden hinta on kova.

iPad tuleekin vähän uudelle markkinalle. Ehkä siitä tulee eReader, jolla luetaan lehdet ja kirjat. Ehkä se ottaa osan tietokoneiden markkinoista, ehkä osan älypuhelinten ostajien rahoista.

Apple ilmeisesti odottaa, että iPadista tulee iPodin ja iTunesin tapaan markkinoiden myllertäjä. Siksi kustantajat, niin lehtien kuin kirjojenkin, ovat Applen kannalta tervetulleita kehittämään applikaatioita ja tarjoamaan sisältöjä. Kustantajien kannalta on nähty hyväksi, että ehkä uuden laitteen kautta saadaan kuluttajat maksamaan teoksista, kirjoista ja uutisista. Vähän samaan tapaan kuin iTunes myllersi musiikkimarkkinat.

Näkemyksiä mm. tässä blogissa. Tässä puolestaan epäilevä ääni.

Suomalaisten ja kaakkoissuomalaisten kannalta isoin ongelma on, että meitä on niin kovin vähän.

Applen puhelimen, iPhonen käyttäjiä, on Suomessa ehkä reilut 50 000. Prosentin verran suomalaisista. Jos Kaakkois-Suomessa osuus olisi sama, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa olisi iPhoneja parituhatta. Ei sellaiselle yleisölle kovin paljon alueellisia applikaatioita kannata kehitellä. iPadeista tuskin tulee sen kummempaa menestystä.

Tekniikan kehitys on johtamassa siihen, että parhaat laitteet ja varsinkin sovellukset, ne applikaatiot, keskittyvät sinne missä on markkinoita, ihmisiä, rahaa ja maksajia. Suomalaisille se tarkoittaa, että pitää käyttää englantia, jos haluaa tekniikan herkkuja ja yhteiskunnan kehitystä nähdä. Kotimaista tarjontaa ei hevin näille markkinoille synny. Massat ja markkinat mahdollistavat kehityksen.

Ei tule iPadin hypeä Kaakkois-Suomeen. Tuskin tulee alueellisia sovelluksia, tuskin iPadille tarkoitettua alueellista tarjontaa. iPadista kiiinnostuneiden mielenkiinto ei kohdistu alueellisesti, vaan globaalisti.

Ihan eri asia, onko se hyvä vai onko se paha.

Attribuuttia kerrakseen

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Joistakin asioista, ihmisistä, yrityksistä, tehdään julkisuudessa niitä itseään suurempia liittämällä nimeen mitä oudoimpia määritteitä, attribuutteja.

Nokia on useimmiten kännykkäjätti. Vaikka kaikki tietävät, että se on suuri kännyköiden valmistaja.

Microsoft on ohjelmistojätti. Vaikka kaikki tietävät, että se on softa puolen suuria.

Nyt Arto Merisalosta on tehty kohuliikemies.

Ihmettelen mie tuota.

Ei pelkästään Merisalon attribuuttia, vaan koko Merisalon kohtelua tiedotusvälineissä. Ikäänkuin journalismin tolkku, järki ja ylevät periaatteet eivät koskisi tätä Merisaloa. Vähän samanlaista on Merisalon kohtelu kuin Peter Fryckmanin. Äijät saavat viestinsä perille.

Narussahan se kulki pässikin.

Mikä se on tämä Merisalo? Vähän näyttää, että pientä bisnestä suurilla kustannuksilla. Vähän näyttää, että pientä vaikutusvaltaa suurella uholla. Vähän näyttää, että perinpohjaista väärinymmärrystä suomalaisen yhteiskunnan – niin bisneksen kuin politiikankin – toiminnasta. Mutta toki suurta taitavuutta median pyörittämisessä, ns. kusettamisessa.

Mies oli Nova Groupin toimitusjohtaja. Konkurssi tuli. Oikeudenkäynti kai tulee.

Mies oli Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n aktiivi. Rahoitti toki avokätisesti muiden rahoilla, luuli liikaa, ja nolosti kävi.

Nyt mies pyörittää mediaa mennen tullen Tiura-jupakassa.

Ilmeisesti Merisalo on kuvitellut, että voi vaikuttaa puolueiden hallitusneuvotteluihin ja ministerivalintoihin.  Ilmeisesti jotkut vähemmän ammattitaitoiset poliitikot, Tiura siis, ovat olleet yhteyksissä Merisaloon ja puhuneet läpiä päähänsä, puolin ja toisin. Nyt Merisalo kertoo, että nauhoilla on kaikki keskustelut. No, ei ihan kaikki mutta tärkeimmät. No, ei ehkä tärkeimmät, mutta jotakin olennaista. No ehkä ei välttämättä olennaista, mutta kuunnellaan lomailevan juristin kanssa läpi ensi viikolla. Henkivakuutus muka.

Höpö-höpö.

Merisalon selitykset ovat sujuvasanaisia, sopivan pelottavan kuuloisia, hienosti annosteltuja, sopivan epämääräisiä, hyvin käsikirjoitettua saippuaopperaa. Enemmän fiktiota kuin faktaa. Ja tätä Suomen politiikan toimitukset seuraavat ja tekevät, tämän hetken tärkeimpänä asiana.

Kukas se politiikan viihteellistääkään?

Näyttää vähän siltä, että Tiuralla ja tämän taustajoukoilla on mopo karannut. Pirkanmaalta piti saada kokoomusministeri, nimenomaan Tiura kun ääniäkin oli niin hirveästi. Eihän siinä mitään  – tottahan jokainen vaalipiiri soisi saavansa ministerin. Kyse on siitä, miten ammattiataitoisesti asiat hoidetaan, miten ja millä eväillä, millaisella yhteistyöllä ja työllä tavoitteet saavutetaan. Miten puolueet valintansa tekevät. Ja tietysti siitäkin, millaiset edellytykset tavoitteisiin pääsemiseen on.

Jos ministeripaikat jaettaisiin niin, että aktiviisin tarjokas olisi vahvoilla, ei siitä hyvää seuraisi. Kunkin puolueen valinnat ovat monen tekijän yhteensovittamista. Alueellisuus ja sukupuoli ovat mukana kriteereissä, mutta eivät ne saa keskeisiä olla. Kyllä ammattitaito, osaaminen, yhteistyökyky ja ihan älykin ovat tärkeämpiä. Jos niistä on kapelo, niin ei tyrkkyä pidä ministeriksi kelpuuttaa.

Villaa ylle, lammasta suuhun

torstai 1. huhtikuuta 2010

On se kumma, miten joidenkin mielestä lammas maistuu villalle.

Viime vuosina villan syöminen on jäänyt vähiin, mitä nyt lapsena tuli lumisia lapasia imeksittyä. Eihän se kaksinen maku ollut, vetistä. Ihan toiselta maistuu lammas. Jota voi ilman huolen häivää syödä muulloinkin kuin pääsiäisenä, jos haluaa hyvää mieltä muulloinkin kuin pääsiäisenä.

Eläimenähän lammas on tyhmä kuin pässi. Mutta ihminen ei ole sitä, mitä syö.

Jos on kiire, ei lammaspaistista kannata haaveilla. Jos on aikaa, kannattaa haaveilla, ryhtyä tuumasta toimeen ja tehdä lammaspaisti.

Otetaan yksi lampaan viulu, paisti siis. Kotimainen on ylivertaista. Muuta tarvitaankin runsaasti: voita, tuoreita yrttejä (rosmariinia, timjamia ja persiljaa, jos ei niitä ole, niin vaikka oreganoa tai minttua), valkosipulinkynsiä. Kohtalaisen runsaasti pieniä perunoita, sipuleita sekä  porkkanoita. Muutama laakerinlehti, suolaa ja pippuria.

Siinä ne, tarveaineet. Lisäksi voipaperia, sanomalehtipaperia ja narua. Laiskemmalle paistopussi.

Lampaasta leikellään mahdolliset rasvat pois. Siihen hierotaan suolaa ja pippuria. Ja pintaan paksulti (oikeasti paksulti) voita. Sen päälle reilusti (oikeasti reilusti) yrttejä ja valkosipulia.

Voihan sen laittaa sitten paistopussiin, perään pieniä, kuorittuja ja kokonaisia sipuleita, pilkottuja porkkanoita ja kuorittuja perunoita. Pussi kiinni, kulma auki ja 150 asteeseen 3-4 tunniksi.

Parempaa saa, jos vähän malttaa. Otetaan iso pala voipaperia, paisti päälle ja viereen sipulit, perunat ja porkkanat. Paketti suljetaan mahdollisimman tiiviisti ja kääritään sanomalehteen moneen kertaan. Narulla paketti kiinni, ja 150 asteisiin uuniin 5-6 tunniksi.