Kuukausiarkisto huhtikuu, 2010

Ahasta aivoissa

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Kongossa

Se saattaakin Tintti olla nyt sitten rasisti. Eikä mikään aikansa kulttuurin tuote, aikansa peili, eurooppalaisen sarjakuvan hieno hahmo, eurooppalaisen, belgialaisen ajattelun ilmentymä.

Näin saattaa belgialainen tuomioistuin päättää, ja kieltää Tintti Kongossa (tai Tintti Afrikassa, kuten jossain on mainittu) -sarjakuva-albumin myynnin. Alkuperäinen nimi Tintin au Congo. Kirjan myynnin kieltämistä Belgiassa vaatii kongolainen mies, kertoo BBC.

On se kumma. 79 vuotta sai Tintti olla se, mikä 1930-luvun alussa Tintti oli. Nyt pitäisi sitten historiaa muuttaa.

Onhan se selvä, että sen verran on humanismi Euroopassa suosiota saanut, että 30-luvun ajatukset näyttävät nyt rasistisilta. Ja sitähän ne – herra paratkoon – ovat. Tottahan Tintit ovat nykykatsannossa täynnä ennakkoluuloja, rasismia, kolonialismia, stereotypioita.  Sellainenhan Tintti on, sellainen oli eurooppalaisen maailma aikanaan.

Suomi on tässäkin – historian oikaisemissa – toki ollut Euroopan eturivissä. Ylpeänä voimme röyhistellä rintaamme, ja kehua että me teimme sen ensin. Tintti Neuvostojen maassa julkaistiin vuonna 1930, mutta Suomessa vasta 1986.  Me osasimme kieltää historian jo ennen keskieurooppalaisia!

Ei auta, että Tintin luoja Herge, oikealta nimeltään Georges Remi, on myöhemmin katunut koko albumia, ja sanonut sen olleen nuoruuden hairahdus, joka heijasti aikansa ennakkoluuloja.

Ei, nyt pitäisi tuomioistuimen ottaa kantaa, ja ehkä kieltää albumin myynti.

Saa nähdä, miten aikanaan käy Hollywoodissa tekeillä olevien Tintti-elokuvien. Ensimmäinen, Tintti ja yksisarvisen salaisuus, on valmistumassa ensi vuoden syksyllä, ohjaajana Steven Spielberg.  Seuraavana vuonna on tulossa Rakham Punaisen aarre ja kolmas elokuva vuonna 2013.

Ahasta on ihmisten aivoissa, jos Tintti on rasisti. Herraisä, kyse sentään sarjakuvahahmosta. Vähän humanismia peliin, Belgiassa.

Trabajo!

torstai 29. huhtikuuta 2010

Työtä juhlitaan vappuna. Ja työstä se käy. Vähän työtä kannatta tehdä syömisenkin eteen.

Vappu on myös kansainvälinen juhla. Kuten juhlien yleensä, myös vapun olemus on muuttunut, ja muuttuu. Perinteiset vappulounaat ovat muuttuneet monella vappubrunssiksi. Brunssihan sai alkun Englannista, Oxfordista, mutta paremmin se on tullut Suomessa tunnetuksi USAn kautta. Kansainvälisyyttä voisi välillä ylistää vaikka yhdistämällä englantilais-amerikkalaiseen tapaan espanjalaista ruokaa, ja nauttia sen suomalaisittain.

Espanjalaiset tapakset sopivat brunssipöytää mainiosti. Niitä voi väkerrellä yhdessä, ja syödä yhdessä. Ihan ilman työtä eivät nekään tietenkään synny, mutta kyllähän työn päivänä (el Dia del Trabajo) vähän työtäkin voi tehdä. Tässä ruuassa riittää pientä puuhaa monelle.

Kymmenkunta ihmistä syö vaikka näin:

Vappuaattona:

Otetaan 3 kananrintaa, nahat ja luut irti, lihat leikellään suupalan kokoisiksi.

Otetaan ruokalusikallinen viinietikkaa, vaikka valkoista, puolenkymmentä valkosipulinkynttä, 1 tuore chili, ruokalusikallinen paprikajauhetta ja puolenkymmentä ruokalusikallista oliiviöljyä. Sipulit kuoritaan, vähän pilkotaan. Chilistä siemenet pois, ja pilkotaan. Aineet sekoitetaan kulhossa, lihat sekaan, ja annetaan marinoitua yön yli.

Vappuaamuna seos kuumaan paistinpannuun, sekoitellaan vartin verran että kanat ovat läpikypsät. Jäähdytetään huoneenlämpöiseksi. Ja sitten lihat cocktail-tikkuihin.

Kun lihat jäähtyvät, kuoritaan 1 avokado, siemen pois ja suupalan kokoisiksi paloiksi. Lisäksi sellainen 150 grammaa savujuustoa paloiksi. Pyöritetään hedelmäpalat sitruunanmehussa, etteivät tummu, ja cocktail-tikkuihin juuston kanssa.

Mustia oliiveja, vihreitä oliiveja pimientolla tai muulla täytteellä sekä kirsikkatomaatteja kymmenen. Jotain toista juustoa, vaikka espanjalaista manchegoa tai ihan vaikka emmentalia paloiksi, sellainen sata grammaa. Nämä kaikki tikkuihin.

Puolikas melonia, vaikka cantaloupea, ja koverretaan palloraudalla tai teelusikalla 20 palloa. Serranokinkkua puolenkymmentä viipaletta, leikataan suikaleiksi ja kierretään melonin ympärille. Ja tikkuihin.

Ei ole moni ruokakaan vappuna mitään ilman soosia. Silputaan neljä valkosipulinkynttä. Lisäksi desin verran silputtua persiljaa ja saman verran silputtua suolakurkkua. Ja hyvää oliiviöljyä, puolitoista, kaksi desiä. Nämä sekoitetaan hyvin tavoitteena kohtalaisen paksu seos. Sose laitetaan kulhoon.

Otetaan  ison tarjoiluvati, sosekulho keskelle, ja muut tarvikkeet siihen ympärille.

Normaalit ruokojuomat. Kuiva sherry sopii tietysti hyvin, valkoviini, ja varmaan kuohuviinikin. Helan går.

Yhdenvertainen ihminen

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Se on Suomessa kiva, kun täällä kaikki ovat yhdenvertaisia. Varsinkin lain edessä, määrää jo perustuslakikin. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Eri asema voi toki olla huonompi,  mutta voihan se olla parempikin asema.

Ja sukupuolten tasa-arvoakin edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelusuhteen ehdoista määrättäessä. Myös miesten tasa-arvoisuus otetaan huomioon.

Jokaisella on myös yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä mukaisesti muuta kuin perusopetusta. Vaikka hankkia ylempi korkeakoulututkinto.

Ja onpa jokaisella oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä.

Julkinen valta turvaa perusoikeuksien toteutumisen.

Hyvä on olla ja elää, Suomessa, yhtäläisesti,  yhdenvertaisesti.

Vähemmistövaltuutetun virkaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Viime viikolla valtioneuvosto myönsi Eva Biaudet’lle erivapauden tästä vaatimuksesta.

Vähemmistövaltuutettu valvoo syrjimättömyyden toteutumista.

Virkaan haki 31 ihmistä. 29:llä on akateeminen loppututkinto.

Lemin varassa

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Oulusta kuuluu kummia: Lemi on Kaakkois-Suomessa ainoa kasvava kunta. Pientä valoa tai edes vähän himmempää hämärää on luvassa Lappeenrannalle, Taipalsaarelle ja Kotkalle. Kaikki muut ovat taantuvia tai voimakkaimmin taantuvia kuntia.

Mitenhän tämä näin?

Lemi?

Tällaiseen tulokseen on kuitenkin päädytty Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa. Itse tutkimuksen ovat tehneet Johanna Hätälä ja Jarmo Rusanen. Tutkimuksen nimi on Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva kehitys. Kyse Pohjois-Suomen maantieteellisen seuran ja Oulun yliopiston maantieteen laitoksen julkaisusta. Se löytyy tästä.

Tiivistelmä kaksi.fi:n sivuilla ja kartta kuntien  kehityksestä löytyy tästä.

Varmaan hyvää ja huolellista työtä, ei sitä sovi epäillä. Kaakkois-Suomen kannalta karmeaa luettavaa, samoin toki monen muunkin alueen.

Suomen tulevaisuus näyttää tämän selvityksen perusteella synkältä. Me keskitymme muutamalle alueelle. Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Jyväskylä ja Oulu, ehkä Lahti ja Vaasa, ovat alueita, joiden tulevaisuus näyttää hyvältä. Synkkää on tulossa – ja on jo nyt – Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa, varsinkin maaseudulla.

Jos oululaisten ennuste totetuu, Suomi keskittyy yhä enemmän kaupunkeihin. Maakuntien keskuksilla ei mene muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvin niilläkään, mutta maaseutu autioituu entisestään.

Erityisiä syitä epäillä oululaisten näkemyksiä ei ole. Maaseutu tyhjenee, kun maanviljelys ei pienillä tiloilla kannata, muuta elinkeinoelämää ei oikein ole – kuntien lisäksi. Maakuntien keskukset ovat kovin pieniä nekin, muutaman kymmenentuhannen saukkaan kaupunkeja.

Ehkä jotain toivoa kuitenkin jää. Se, että Lemi olisi Kaakkois-Suomessa parhaiten tulevaisuudessa menestyvä kunta, antaa kyllä hitusen toivoa siitä, että tutkijoiden näkemykset eivät ehkä sittenkään ihan oikeaan osu, ihan kaikilta osin.

Mutta oli tämä raportti oikeassa tai vähän vähemmän oikeassa, syytä sitä olisi Kaakkois-Suomessakin lukea. Suurteollisuuden suuruuden aika näillä nurkilla – ainakin työvoimalla mitaten – on ohi, pysyvästi. Jotain muuta pitäisi keksiä ja kehittää.

Estari-linjalla – kaiken kattavalla vastustamisella – se ei kyllä onnistu.

Elämän vietävän hyvää

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kaikki ämmät eivät ole miesten suosiossa. Esimerkkinä m-ruuista vaikka maksa, mutta myös munakoiso.  Jotkut taas ovat, kuten makkara. Tässä paljastuu ihmisten erilaisuus.

Ennakkoluulo on elämän kantavia voimia, mutta joskus on ehkä hyväksi antaa periksi, ja antaa elämän viedä.

Ja syödä  munakoisoa.

Niitä otetaan kolme kappaletta, keskikokoista. Pestään, päät poistetaan, leikataan pitkittäin vajaan sentin siivuiksi, ripotellaan suolaa päälle ja annetaan olla puolisen tuntia.

Sen ajan voi käyttää kastikkeen tekemiseen. Jos on hyvintoimeentuleva keski-ikäinen herrasmies, jonka CV:ssä harrastuksena lukee ruuanlaitto, voipi ostaa kilon tomaatteja, leikata päähän viillot, kastaa kiehuvaan veteeen, upottaa jääveteen, kuoria, sotkea sormensa, poistaa siemenet ja pilkkoa hedelmälihan pieneksi. Tavallisempi ihminen ostaa 2 tölkkiä tomaattimurskaa. Lisäksi tarvitaan 1 silputtu punasipuli ja muutama, maun mukaan, silputtu valkosipulinkynsi. Ne kuullotetaan parissa ruokalusikallisessa oliviiöljyä. Tomaatit sekaan, samoin vajaa nippu silputtua basilikaa. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Keitellään vähintään 10 minuuttia. Ihan löysäksi ei kastikkeen sovi jäädä.

Juustoa tarvitaan 400 grammaa, vähän enemmän mozzarellaa ja vähän vähemmän parmesaania. Mozzarella viipaloidaan. Parmesaani raastetaan. Pussissa saa tietysti valmista raastetta, mutta sitä ei kannata käyttää.

Sitten taas munakoisojen kimppuun. Neste pyyhitään talouspaperilla, ja viipaleet paistetaan pannulla molemmin puolin kullanruskeiksi.

Otetaan uunivuoka. Pohjalle muutama munakoisoviipale, päälle mozzarellaa, tomaattikastiketta, muutama revitty basilikan lehti, parmesaania. Ja sama uudestaan, niin monta kerrosta kuin tulee. Päällimmäiseksi tomaattikastiketta ja sen päälle parmesaania.

Vuoka 180 asteiseen uuniin, puolisen tuntia.

Leipä maistuu hyvältä tämän kanssa, joku maalaisleipä. Juomaksi sitä, mistä ihminen itse pitää.

Takki kääntyy – rakentaa pitää

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Ei ole ehkä monen muunkaan helppo tunnustaa olleensa väärässä.

Kova on meteli Lappeenrannassa Kartanon alueen rakentamisesta. Uutta kaavaa, uusia rakennuksia, uusia koteja, uusia asukkaita vastustetaan pontevasti verkkoadressilla, lehtien yleisön osastoissa, tekstiviesteissä, puheissa ja ajatuksissa.

Eikä vastustaminen vailla pohjaa ole. Kartanon alue on ainutlaatuinen, hieno, historiallinen, säilyttämisen arvoinen.

Olisikohan tuo myös kehittämisen arvoinen?

Minäkin olen mennyt lisärakentamista vastustamaan. Mutta enpä ole enää ihan varma. Luulen olevani väärässä.

Katselin Kartanon aluetta vähän isommassa perspektiivissä, kanavan toiselta puolelta. Ja kyllä sieltä katsoen näyttää, että Kartanon itäpuolella, kartanon ja uuden asuinalueen välissä tilaa riittää. Niin paljon, että lisää taloja mahtuu. Eivätkä ne mene Kartanoon kiinni, eivätkä sitä pilaa. Miksei myös Kartanontien varteen voisi lisää rakentaa. Kyllä sielläkin tilaa on.

Se harmittaa, että Hartmanninkadun ja Savanderinkadun talot on annettu rakentaa ympäristöön erityisen huonosti sopiviksi. Tuollaisia taloja on Suomen asuinalueeksi kaavoitetut pellot täynnä. Kaavalla olisi voinut ohjata rakentamista ympäristöön sopivammaksi, vaikka vanhaa jäljitteleväksi. McMansion-tyyppiset, hyvällä sanottuna, talot olisivat alueella paikallaan, vaikka se varmaan arkkitehtuuri-kitchiä onkin.

Ehkä uuteen kaavaan voisi tällaisia määräyksiä ottaa.

Ihan mitätön asia ei ole kansalaisten oikeus ja yhdenvertaisuus. Kun nyt alueella asuvat saavat asustella miellyttävässä, kauniissa, kulttuurihistoriallisesti arvokkaasssa ympäristössä, niin eikö sama oikeus pitäisi olla muillakin? Kansalaisella pitää olla oikeus hyvään asumiseen, ja toki Kartanon alue sitä tarjoaisi. Ei uusi asukas ole nykyisiltä pois.

Ja monet ihmiset ovat – ainakin kaupungin ja muidenkin maanomistajien mukaan – ilmaisseet halunsa muuttaa Lauritsalaan, Lauritsalan seudulle. Tarvetta olisi, ihmisillä ja Lauritsalalla. Tontteja ei.

Lappeenrannan kaupungin kehittämisenkin kannalta rakentaminen olisi perusteltua. Lauritsalan ennen perin viehättävä,  funkishenkinen taajama on kurjistunut. Palvelut vähenevät, kaupat lähtevät. Toki paljon on pilattu karmealla rakentamisella ja järkyttävillä liikennejärjestelyillä, mutta uudet asukkaat voisivat tuoda lisää elämää, lisää ihmisiä, lisää euroja, lisää palveluja.

Eikä tätä Saimaan rantaa pitkin luikertelevan kaupungin pituutta enää kannattaisi hirveästi lisätä. Ihan yhdyskuntateknisestä sekä ihmisten liikkumiseen, ympäristön sietämiseen, rantojen rauhoittamiseen ja moneen muuhun liittyvistä syistä.

Veronmaksajan kannalta tietysti on hyvä, että kaupunki käyttää omaisuuttaan tuottavasti. Muutama vuosi sitten se osti isolla rahalla ison alueen, Kartanoineen, maineen. Kyllä investoinnille pitäisi myös katetta saada. Kartanon pellolla se onnistuu. Tontit menevät varmasti kaupaksi, infrastruktuurin rakentaminen ei ole tolkuttoman kallista, kun vieressä on jo valmista.

Ja pirullisesti jos sanoo, niin missäs se menee se vanhan ihannoinnin raja? Jos Kartanon alue halutaan säilyttää entisessä asussaan, entisessä loistossaan, niin pitäisikös oluttehtaan rakennuksesta tehdä taas oluttehdas, kievarista taas hotelli? Oltaisiiin oikein retroja, ja vaalittaisiin kulttuurihistoriaa. No, ei niin tietenkään pidä menetellä. Mutta kehitys vaatii kehittämistä.

Mopoille lisää vauhtia

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Siellähän taas ovat. Kuten ennen vanhaan Ifat, aina jonon kärjessä. Nyt mopot.

Vaikka vieressä olisi kevyen liikenteen väylä, jossa mopolla saisi ajaa, niin eiväthän ne siellä, mopot. Ajoradalla, autojen edessä. Ajavat sen minkä pääsevät. Lain  mukaan 45 kilometriä tunnissa, käytännössä vähän kovempaa. Mutta eivät kuuttakymppiä kulje – paitsi viritetyt.

Perässä on pian autojono. Ja jonossahan suomalaisen autoilijan hiha palaa herkästi. Ohi pitää päästä, ja ajaa rajoituksen mukaan, ja vähän yli. Alle sallitun ei ajella.

Ei ole hyvä tilanne maassamme. Mopoilijaa pelottaa ohi suihkivat autot, ja autoilijaa risoo edessä köröttelevät mopot.

Jotain tarttis tehdä.

Lakisääteisiä vaihtoehtoja on kaksi.

Mopot saavat ajaa kevyen liikenteen väylällä silloin, kun se on on liikennemerkillä sallittu. Tämä pitäisi tehdä pakolliseksi. Nyt osa mopoista ajaa autojen seassa, osa pyöräilijöiden ja kävelijöiden seassa. Parempi olisi, jos mopot pakotettaisiin kevyen liikenteen väylälle aina silloin kun se on mahdollista. Siis nykyiset Mopolla ajo sallittu -kyltit muutettaisiin niin, että ne velvottaisivat mopoilijat pois ajoradalta.

Outoa sinänsä, että Tiehallinnon Liikennemerkit-sivulla ei tätä Sallittu mopoille -merkkiä ole lainkaan. Eiköhän se olekaan liikennemerkki?

Kaikkialla näitä mopoille sopivia kevyen liikenteen väyliä ei ole. Eikä turvallisuudenkaan kannalta ehkä ole hyväksi, että mopot suhaavat viittäkymppiä pyörien seassa.

Parempi, paras, kestävä ja järkevin vaihtoehto olisi nostaa mopojen sallittua nopeutta kuuteenkymppiin, tai oikeastaan kuuteenviiteen. Nykyiset mopot siihen kykenevät.

Tuloksena olisi sujuvampaa liikennettä, vähemmän vaarallisia ohituksia, vähemmän jonoja, ja tyytyväisempiä mopoilijoita. Ehkä se vähentäisi myös intoa virittää mopoja laittomasti.

Sitä paitsi mopo-liikennemerkeissä pitäisi vanha pappa-Tunturi jo korvata vähän nykyaikaisemmalla mopon kuvalla.

Ja mopo-kortin saaminen pitäisi tehdä vähän vaativammaksi. Aika heppoisilla tiedoilla näyttävät monet suhaavan liikenteessä. Poliittisesti näyttää olevan nykyiselle liikenneministerille tekemätön paikka.

Kalaa kuoreen

torstai 15. huhtikuuta 2010

Joskus on ihmisen hyvä pitää kynttilänsä vakan alla. Joskus on hyvä laittaa kalafileet piiloon, taikinakuoren alle. Paras on usein piilossa.

Otetaan kaksi kappaletta puolen kilon painoista lohen tai kirjolohen fileetä. Nahat voi jättää tai ottaa pois.

Ruodotonta kalaa (hauki on mainio) 300 grammaa, kermaa 1,5 desiä, kaksi kananmunaa ja pari ruokalusikallista kuivaa valkoviiniä. Lisäksi silputtua tilliä ruokalusikallisen verran, suolaa ja valkopippuria. Nämä kaikki laitetaan ensin kylmään, sitten – lohifileitä ja keltuaisia lukuunottamatta – tehosekoittimeen, jauhetaan hienoksi. Noin sata grammaa katkarapuja pienitään pikkuisen, vaikka puolikkaiksi elleivät ole pieniä jo valmiiksi, sekoitetaan seokseen.

Kasviksia ei pidä unohtaa yhtenäkään päivänä. Tähän tarvitaan kerän verran vihreää salaattia. Lehdet erotellaan, kiehautetaan minuutin verran ja valutetaan hyvin.

Otetaan reilu pala foliota. Levitetään puolet salaatin lehdistä foliolle, päälle suolalla ja pippurilla maustettu lohifilee. Sen päälle kala-katkarappumössö. Tavoitteena on kalanmuotoinen paketti. Toinen suolattu ja pippuroitu lohifilee päälle, ja sen päälle loput salaatinlehdet. Salaattilehtien päät pyöräytetään koko paketin ympärille.

Eikä tässä vielä kaikki: tarvitaan voitaikinaa puoli kiloa. Se kaulitaan kahdeksi levyksi, muutaman millin paksuiseksi, kalapakettia hieman pitemmäksi ja leveämmäksi,. Kalapaketti nostetaan taikinalevyn päälle, folio pois, leikellään taikinan reunoja sen verran, että tulee kalan muotoinen paketti.

Toinen taikinalevy kaiken päälle. Taikinan reunat voidellaan vedellä ja painellaan hyvin, tiukasti yhteen.

Kun taikinaa leikatessa jää ohuita nauhoja, niistä voi väsäillä koristeita: evät, pyrstön, ja vaikka vähän suutakin ja pyöreän silmän. Pippuri tai kapris silmän keskellä on iloinen yllätys. Jos hienostelee, voi taikinan pintaan leikata varovasti saksen kärjillä suomut.

Piirakka voidellaan keltuaisilla. Ensin uuni 220 astetta ja vartti, sitten 200 astetta ja puolisen tuntia.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Kastikkeen voi tehdä maustumaan jo vähän etukäteen. Tarvitaan desin verran kermaviiliä, puolisen desiä majoneeisa, ruokalusikallisen tomattipyreetä, muutama tippa tabaskoa, ruokalusikallinen tuoretta, raastettua piparjuurta, suolaa ja pippuria. Ne sekoitetaan hyvin.

Kala leikataan parin sentin viipaleiksi, soosit viereen. Siinä se.

Vai Bulgaria

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Googlen Suomen maajohtaja Anni Ronkainen on tyly ihminen. Hänen mielestään Suomi on Bulgarian tasolla.

Ei ole nätisti sanottu, ei.

Vaikka ei ihan kaikessa bulgarialaisia ollakaan, vaan vain verkkomarkkinoinnissa.

Vaikka Ronkainen puhuukin (Kauppalehti 25.3.) omassa asiassaan, niin eivät näkemykset ihan turhaa huulenheilutusta ole.

Ja voihan Ronkaisen näkemyksiä pohtia vähän laajemminkin. Mitä tapahtui Suomen loistavalle asemalle sähköisissä palveluissa?

Moni asiahan on hyvin. Laajakaistaa on levitetty lähes koko maahan, laitteet ovat huippuluokkaa, sähköisten vempaiden käyttö on yleistä.

Mutta jostain kiikastaa.

Ronkaisen mielestä suomalaisten markkinointipäättäjät eivät osaa käyttää verkkoa hyväkseen. Yrityksissä verkkomarkkinoinnin asema on epäselvä ja vastuut sopimatta.

Mikäs siinä, yritykset hoitavat asiansa tietysti niin kuin haluavat. Mutta on sillä merkitystä kuluttajan kannalta, ja vähän Suomenkin. Ronkaisen mukaan kansalaiset ostaisivat ihan mielellään verkosta. Mutta kun touhu on kehittymätöntä, suomalaisten verkko-ostoista meneekin ulkomaille 35-60 prosenttia. Ei ole ihan huono arvaus, että verkkokauppa vain kasvaa. Mukavampi olisi, jos siellä pyörivistä rahoista iso osa jäisi Suomeen.

Sama logiikka koskee tietysti koko verkon hyväksikäyttöä. Suomi putosi kelkasta jo vuosia sitten, varmaan ns. IT-kuplan krapuloissaan. Paljon jää tehokkuutta, kuluttajapalvelua ja parempaa maailmaa saamatta, kun verkon mahdollisuuksia ei ole kehitetty.  Ja paljon jää osaamista kertymättä. Ja se tuo tehottomuutta, ylimääräisiä kustannuksia. Eikä se ole kenenkään etu.

Eikä tämä koske pelkästään verkkomarkkinointia, vaan koko suomalaista yhteiskuntaa. Julkinen sektori ei ole lainkaan viaton, vaikkapa terveyhuollon tietojärjestelmien ja tiedon kulun kannalta. Siellä veroeurot palavat ihan hukkaan.

Kuten Mauno Koivisto sanoi, jotain tarttis tehdä.

Kuka suojelee parhaiten

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Saimaannorpan suojelussa itse norppa ja myös suojelu on jäänyt taka-alalle. Nyt helsinkiläiset kilpailevat siitä, kuka suojelee norppaa parhaiten.

Tänään maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila käy Savonlinnan Oravissa seuraamassa norppalaskentaa.

Pointti ei ole keskeneräinen laskenta, vaan se, että maa- ja metsätalousministeriö, Metsähallitus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos pääsevät kertomaan omaa ajatuksiaan, ja nostamaan omaan profiliaan (vanhasuomeksi häntäänsä).  Paikalla on myös WWF. Paikalla ei ole ympäristöministeriö, ainakaan MMM:n tiedotteen mukaan. Eikä Saimaan alueen viranomaisia, kuntia, kalastajia, asukkaita.

Paikalle on kutsuttu tiedotusvälineet. Jotta viesti menisi kansalaisille perille, kuvaajat  on kutsuttu erikseen klo 10.30:ksi, jotta saisimme katsoa kuinka ministeri Anttila norppalaskee ilmatyynyaluksella.

Hyvähän se, tietysti. Puhtain asein puhtaan asian puolesta.

Sitä voi tietysti ihmetellä, että miksi tämä tiedotustilaisuus järjestetään juuri nyt.

Metsähallitus aloitti norppalaskennan maaliskuun lopulla. Tuolloin julkaistun tiedotteen mukaan tulokset julkistetaan toukokuun 10. päivä. Mikä on tänäisen infon tarkoitus? Pesinnän onnistumisesta ja kuuttien määrästä ei vielä ole tietoa. Ehkä tarkoitus on kiillottaa maa- ja metsätalousministeri(ö)n mainetta?

Vaiko onko kyse sittenkin Nokian maineesta, ja Nokian tunnetusti taitavan tiedotusorganisaation järjestämästä tapahtumasta. Kuten Metsähallitus hövelisti tiedotti, Nokia on lahjoittanut WWF:lle ilmatyynyaluksen, 15 kelluntapukua ja navigointipuhelimet. Voisihan sitä ihmetellä, miksi Metsähallitus kertoo yksityisen yrityksen lahjoituksesta kansalaisjärjestölle.

Vai onko kyseessä WWF:n tunnetusti taitavan tiedotusorganisaation järjestämä tapahtuma, jossa viulut maksaa MMM, Metsähallitus ja RKTL?

Mahtaa ympäristöministeriössä olla sormi suussa, myös tiedotusorganisaatiossa. Ympäristöministeriö nimittäin haluaa suojella saimaannorppaa.  Viime viikon keskiviikkona ministeriö julkaisi tiedotteen, jossa se kertoo etsivänsä uusia keinoja norpan suojelemiseksi. Viikko sitten kokoontui ensimmäistä kertaa työryhmä, jossa ovat ympäristöministeriön lisäksi mukana Saimaan alueen viranomaiset, kunnat, tutkijat, kalastajat ja luontojärjestöt. Tiedotteen mukaan mukana eivät ole MMM, Metsähallitus, RKTL.

Ministeri Paula Lehtomäki (kesk) odottaa työryhmältä ehdotuksia konkreettisista toimista.

Vähän näyttäisi näin Saimaan rannalta siltä, että – kuten Lehtomäki tiedotteessa korosti (sic!) – että parhaat toimet syntyvät aidolla yhteistyöllä.  Mutta mites sen yhteistyön laita oikein on? Näyttää, että ympäristö ja maa- ja metsätalousministeriöt ja kaksi kepulaista ministeriä kilpailevat siitä, kumpi suojelee oikein. Mukana ovat tietenkin Metsähallitus ja RKTL. Ja tietenkin WWF. Ja kunnat. Ja viranomaiset. Ja tutkijat, kalastajat ja luontojärjestöt. Ja lisäksi tietenkin haastatellaan Juha Taskista, joka on tiedotusvälineiden suosiolla korottanut itse itsensä maailman johtavaksi – Lehtomäkeä ja Anttilaakin paremmaksi – norppa-asiantuntijaksi.

Monta on sohijaa tässä sopassa. Eikä norpansuojelu ole sen kummempi soppa ole kuin muutkaan keitot. Kokkien määrä vaikuttaa tulokseen.

Ihmeellinen eläin on saimaannorppa. Taipuu se menee tarkoitukseen.