Helsingin Sanomien tänään lopettava vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen oli aamulla Ylen haastattelussa.
Viisaita puheli Virkkunen, parinkymmenen vuoden pesti Hesarin päätoimittajana kyllä antaa näkökulmaa suomalaiseen yhteiskuntaan.
Kun haastattelija kysyi, mitä asiaa Helsingin Sanomat nykyisin ajaa, Virkkunen luetteli monia asioita, jotka lehdelle ovat tärkeitä.
Mielenkiintoista oli, että yksi Virkkusen ja Helsingin Sanomien huolenaiheita on alueellinen eriarvoistuminen.
Tänään Oulun yliopiston hallitus päätti lopettaa opettajankoulutuksen Kajaanissa. Koulutus keskitetään Ouluun.
Niinpä.
Tällaista tapahtuu koko ajan, pieniä asioita, toki isojakin. Suomi on rankasti keskittymässä vauraille alueille.
Onhan näin on ollut iät ajat, no ainakin 1950-luvulta lähtien. Mutta tähän asti elinmahdollisuuksia ja tulevaisuudenuskoa on ollut ympäri Suomea.
Nykylaman myötä siirrymme ihan toisenlaisten alueiden Suomeen. Erot kasvavat. Menestyviä ja kasvavia alueita ovat pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere, Oulu. Ehkä Jyväskylä. Ehkä Lahti. Onko muita?
Tämän laman aikana jaetaan tulevaisuuden pelimerkit. Jos kasvuun pääsee kiinni, voi tulevaisuuteen suhtautua myönteisesti. Jos vauhdista putoaa, niin tulevaisuus on vuosi vuodelta synkempi. Niin maakunnalle, seutukunnalle, kunnalle, seurakunnalle, yrityksille kuin yksilöillekin.
Ei hyvältä näytä Kaakkois-Suomessa. Täällä suurteollisuuden rakennemuutos on rajumpaa kuin ehkä missään muualla. Uutta pitäisi kehittää, keksiä ja innovoida, uutta työtä, uusia työpaikkoja, uutta tekemistä. Vaarana on, että koko Kaakkois-Suomi putoaa taantuvaksi alueeksi. Olisikohan jopa todennäköistä?
Ei paljon lohduta, että emme ole yksin. Karmealta näyttää Itä- ja Etelä-Savo, samoin Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo. Ja Kainuu, Pohjanmaa. Eikä Lapillakaan kehumista.
Maaseutu tyhjenee, eikä maakuntien kaupungeissakaan hyvältä näytä.
Mistä apu? Paljon puhutaan koko Suomenkin osalta uudesta Nokiasta, mutta se on turhaa haihattelua. Uutta Nokiaa ei tule enää ikinä.
Pienemmistä murusista täytyy tulevaisuus rakentaa. Ja itse. Toki valtiolla on tärkeä rooli, mutta julkisen sektorin – vaikkapa maakuntien liittojen – varaan ei tulevaisuutta voi perustaa. Yhteistyötä toki sen kanssa, taloudellista tukeakin verovaroista, mutta eniten tarvitaan yksittäisten ihmisten yrittämistä, yrittäjyyttä, ideoita ja rohkeutta. Ja ennakkoluulottomuutta hylätä ajoissa väistyvä, ja etsiä uutta.
Vaikeaa se on, mutta siitä mistä on vaikea puhua, ei pidä vaieta.
