Kuukausiarkisto helmikuu, 2010

Eero on demarille susi

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Homo homini lupus.

Demari on demarille susi. Eero on demarille demari.

Kun eduskunta valitsi puhemiehensä ja ryhmät puheenjohtajansa, suurin yllätys oli Niinistön pienen suosion ohella se, että Sdp vaihtoi eduskuntaryhmän puheenjohtajaa. Tarja Filatov oli työnsä tehnyt, Tarja sai mennä. Muutoksen runnasi läpi puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Puheenjohtajaksi demarit nostivat Eero Heinäluoman.

Kokeneen politiikon rooli on selvä: hän vastaa Sdp:n oppositiopolitiikassa eduskunnassa. Niin suuressa salissa, käytävillä kuin kabineteissakin.  Ja varmaan myös julkisuudessa. Urpilaisesta ei siihen ole. Sen on armoton televisio osoittanut.

Heinäluoman leveille ja korkealla keikkuville harteille on lastattu uskottavan, ääniä ja valtaa tuovan oppositiopolitiikan hoitaminen. Eikä siinä mitään, Heinäluoma varmaan huutoon vastaan.

Kuten kokenut kepukettu Seppo Kääriäinen valintapäivänä totesikin: Heinäluoma tuo eduskuntaan ”jytkettä”.

Ja on totta vie jo tuonut.

Ensimmäinen jytke kävi toisen varapuhemiehen vaalissa. Tosin siitä ei ole julkisuudessa kohistu, kun huomio kiinnittyi Sauli Niinistön pieneen äänimäärään.

Mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, että toisen varapuhemiehen vaalissa äänensä jätti käyttämättä 22 kansanedustajaa. He eivät siis äänestäneet Tarja Filatovia.

Ja yksi heistä oli – Eero Heinäluoma!

Siinäpä demareiden ryhmäjohtajalta oiva tuen osoitus ja yhteistyön vakuutus edeltäjälleen.

Heinäluoma varmaan kokeneena kettuna laski, että äänestämättömyys ei missään näy. No eipä se näykään eduskunnan nettisivuilla. Vaaleissa ei äänestyskarttoja pidetä.

Mutta tieto selviää kyllä eduskunnasta kysymällä. Pääsihteeri pitää kirjaa äänioikeuttaan käyttäneistä edustajista. Tämän pöytäkirjatoimistossa säilytettävän memoriaalin mukaan Heinäluoma ei ääntään käyttänyt.

Se ei papereista selviä, oliko Heinäluoma salissa äänestyksen aikaan, mutta paikalla olleiden mukaan oli.

Ja vaikka ei olisi ollutkaan, niin äänestämättömyys on selkeä viesti.

Vahva alku vahvalle oppositiopolitiikalle. Omasta puolueesta on hyvä aloittaa.

Jytkettä on odotettavissa.

Viesti perille – Google

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Google julkaisi tiistaina Street View -palvelunsa Suomesta. Kuten tiedotusvälineet hövelisti kertoivat.

Suomen kaupungit on kuvattu suunnilleen silmän tasalta. Kuva voi pyöritellä mielin määrin, zoomailla, etsiä oman kotitalonsa osoitteen perusteella. Olla melkein läsnä.

Uutta ja ihmeellistä.

Vai onko?

Ei ole. Onhan näitä jo ollut.

Eniro on kuvannut suurimmat kaupungit – Helsingin, Tampereen ja Turun – jo ajat sitten. Eniron verkkopalvelussa voi tehdä ihan samanlaisen virtualikävelyn kuin Googlellakin. Tarjonta on toki paljon suppeampaa.

Fonectan virtuaalikierroksella on paljon enemmän kaupunkeja kuin Enirolla, Hangosta Kemiin, Akaalta Helsinkiin.

Virtuaalikierroksia Suomen kaupunkeihin tekevät myös monet muut, pienemmät yritykset. Varsinais-Suomessa on usein asialla Trinimedia. Se kuvaa kaupunkeja ja myös yksittäisiä kohteita, vaikkapa kirkkoja. Myös VirtualFinland on erikoistunut panoraama-kuvaukseen. Mukana on Lappeenrannasta Lappeen kirkko.

Virtuaaliset panoraamaesitykset eivät ole siis erityisen uutta. Nyt niitä vain kaupallistetaan. Ja varmaan vauhti kiihtyy, kun Googlen viesti meni nyt kaiken kansan tietoon. Jakoon on tulossa paljon rahaa. Vaikea arvata, kuka hamuaa siitä suurinta osaa.

Onhan siis näitä.

Mutta ei niistä ole niin meteliä ja journalismia tehty. Google onnistui saamaan viestinsä perille. Ja lisää rahaa itselleen.

Hampaasta vaivaa

maanantai 8. helmikuuta 2010

Ei ollut 1960-luvun  kansankoululaitoksella paljon koululaisille antaa: muovinen muki, jossa luki teksti: Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu.

Niillä eväillä tässä on sinnitelty, kuka paremmin, kuka kehnommin.

Toki kansanhammasterveys on huikeasti kohonnut noista ajoista, jolloin SaiPa mitalin otti. Nyttemminhän hammasterveyttä, eritoten nuoremman väestön, ajetaan taas kovaa vauhtia alas. Ei siinä oikein järkeä ole.

Sen verran läheiset hampaat olivat kansakoululaisille, että niistä tehtiin oikein laulukin. ”Tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan, siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään.”

Ei ole helppoa ollut hampaiden kanssa. Niistä ei ole kansankoulun jälkeen paljon puhuttu, ei oppia annettu. Ei oppikoulussa, ei lukiossa, eikä yliopistossakaan – jossa sentään monenlaista tarinaa oli tarjolla. Tuossahan nuo ovat kuitenkin kulkeneet, matkassa.

Itse on pitänyt opetella, ja se tie on kivinen.

Jopa hammaskivinen. Eihän sitä hammaskiveä saa omin voimin pois. Itsestään se sinne tulee. Tai ehkä joku keino on, mutta ei sitä ole opetettu.

Niinkin perustava asia kuin hammasharja on suuri mysteeri. Yksi hammaslääkäri sanoi käyttävänsä itse ja suosittelevansa lämpimästi lasten hammasharjaa. Sillä saa kuulemma hampaiden välit parhaiten harjuttua.  Ja juuri se on hampaiden harjaamisen kovinta ydintä. Ja riittävän pehmeät harjakset.

Lasten harja! Mikäs järki sitten on tehdä aikuisille harjoja ollenkaan? Liian isoja. Hammasharjatehtaiden salajuoni?

Tälle lääkärille – jota on kai näin dentistipuolen harrastelijana uskominen – ei sähköhammasharjalla ollut käyttöä eikä järkeä. Sanoi, että ihan yhtä hyvin pärjää manuaalisella, kunhan se on riittävän pieni.

Entäs sitten toinen hampaiden hoidon perusjuttu: tahna. Yksi toinen asiantuntija taas ilkkui hammastahnamainoksille – joita en kyllä ole vuosiin tainnut nähdä. Niissä kun laitetaan tahnaa koko harjaosan pituudelta. Kuulemma paljon, paljon vähempi riittää hoitamaan homman, eli täyttämään funktion. On kuulemma vain hammastahnayritysten keino saada kulutusta lisättyä.

Voihan se olla niinkin.

Se nyt lienee yleisesti tiedossa, että tahna levitetään ehdottomasti kuivaan harjaan.

Ja aamulla on hampaat harjattava ennen aamiaista.

Mutta sittenhän ne vaikeudet alkavat, jos on onnistunut oikean kokoisen harjan hankinnassa, ja saanut oikean määrän tahnaa puristettua.

Mikä on oikea harjaamistekniikka? Kultaisella 60-luvulla harjattiin ylähampaita ylhäältä alas, ja alahampaita vastaavasti alhaalta ylös. Harja hampaan tyveen, ja voimakkaat liikkeet purupintaan päin. Kovalla harjalla, syvään hammasväliin painaen. Kyllä tiesi harjaavansa.

Kestäväksi ratkaisuksi siitä ei sitten lopulta ollut, vaan 70-luvulla tuli nykytys. Samalla harjat vaihtuivat pehmeämmiksi. Eivätpähän ikenet niin verta valuneet, ainakin sen verran hyötyä, nykytyksestä.

Ei ollut 70-luvulla nettiä. Itse oli päätettävä, nykyttääkö vai luottaako perinteiseeen.

Nyt hampaiden harjaamisen tekniikka on tietysti helppoa, kun netistä löytyy.  Haku Hampaiden puhdistus tuottaa 57 500 tulosta. Siitä vain valitsemaan. Hampaiden harjaus -haku tuo 55 800 hittiä. Mutta onko nyt sitten helpompaa? Paul Simonin laulun mukaan on 50 tapaa jättää rakastettu. Monimutkaisempaa, paljon monimutkaisempaa on hampaiden puhdistus.

Ei ehkä ihan heti tule mieleen, että kulmalla on väliä. Harjan on oltava 45 asteen kulmassa ienrajaan ja hampaisiin nähden. Manuaaliharjalla siis. Sähköharjalla on vähän eri kulmat. Näin neuvoo Nettineuvo.

Helpompaa on, jos valtaväestön sijasta kuuluu erillisryhmään. Ohjeistuksia on tehty erilaisille kohderyhmille. Ihan äkkiä ei uskoisi, että yhden oppaan nimi on Suun ja hampaiden hoito. Ohjeita maahanmuuttajille. Tekijänä Työministeriö. No, kai se työstä käy, maahanmuuttajien suuhygienian ohjeistus. HIV-positiivisille on omat ohjeet, ja monille muillekin.

Pitäisikö siirtyä soodapuhdistkseen, jotta saisi parhaimman lopputuloksen? Sitä suosittelee Gloss-firma.

Lisää viisautta Helsingistä: Hammashoitola Bocca taas toteaa, että ”vastoin hyvin yleistä luuloa pelkkä hampaiden puhdistus ei riitä raikastamaan hengitystä”. Tämäkin vielä. Tarpeen on kokonaisvaltainen suun hygieniahuolto.

Mikään ei riitä. Ei edes se, että hampaat harjaa tukevasti kahdella jalalla seisoen. Tuttu fysioterapeutti suositteli varsinkin vanhenevalle väestönosalle – ja kukapa ei siihen kuuluisi – yhdellä  jalalla harjaamista. Siis kun harjaa ylähampaat, seisoo oikealla jalalla. Vasemman jalan varassa harjataan sitten alahampaat. Tämä edesauttaa tasapainoaistin säilymistä, ja aikaansaa osaltaan onnellisen vanhuuden.

Vaikeaa, perin vaikeaa on kokonaisvaltainen ihmiselämä.

Kindlen turhat toiveet

perjantai 5. helmikuuta 2010

Sähköisiin lukijoihin, eReadereihin, on pantu paljon toivoa, varsinkin Yhdysvalloissa.

Ja ovathan ne menestyneetkin, varsinkin  Kindle. (Wikipediassa suomeksi, Tekniikan maailman testilaitteen omat sivut) Joulukuussa oli jo päivä, jolloin sähköisiä kirjoja myytiin enemmän kuin painettuja. Onhan se aika huikea muutos. Olkoonkin, että päivä oli joulun alla, ja ostajat olivat varmaankin lahjaostoksilla myöhässä olevia.

Ja ovathan eReaderit oivia pelejä. Yhteen laitteeseen mahtuu yli tuhat kirjaa, aikakauslehtiä, sanomalehtiä, monenlaisia tiedostoja. Sisällöt päivittyvät langattomasti. Sähköiset kirjat ovat paperisia halvempia, kun paino, paperi ja jakelu jää pois. Lukeminen on helppoa ja miellyttävää. Teknisiä ominaisuuksia riittää: tekstin kokoa voi muuttaa, tekstin voi kuunnella, sanakirjakin löytyy.

Kuluttajan kannalta laitteella on paljon hyviä puolia. Kirjojen kustantajatkin ovat nähneet hyviä ominaisuuksia, samoin lehden kustantajat – niin aikakauslehtien kuin sanomalehtienkin – ovat olleet kiinnostuneita.

Tällainen on siis ollut käsitys.

Mutta totuus on ehkä sittenkin toinen. eReaderit, ainakin Kindle, eivät ehkä sittenkään ole lehtien lukemisen tulevaisuus.

Yhdysvalloissa Georgian yliopisto tutki asiaa. Sanomalehden kannalta laite ei olekaan kovin kiinnostava.

Tutkimuksesta kirjoittaa sfnblog.com, amerikkalainen Shaping the Future of the Newspaper. Yliopiston tutkimuksen selvitys löytyy tästä.

Tutkimus selvitti The Atlanta Journal-Constitution -lehden lukemista. Lehden verkkopalvelu tässä.

Lukijoiden mieleestä eReaderissä pitäisi olla väriä, valokuvia ja kosketusnäyttö. Nyt ne puuttuvat.

Vaikka Kindle on erinomaisen hyvä lukea, vain harva ottaisi laitteen lehden lukemisen ykkösvälineeksi.

Lehden nuorten lukijoiden mielestä eReader ei pärjää älypuhelimille. Laite tuntuu ”vanhalta”, kun siitä puuttuvat monenlaiset applikaatiot, musiikki ja netin selailu.

Vanhempi väki taas pitäytyy mieluiten painettuun lehteen. eReaderista kun puuttuvat mm. sarjakuvat ja sanaristikot. Lehden tärkeitä sisältöjä nekin.

Hinta oli kaikkien mielestä iso haitta. 489 dollaria on paljon siitä, että voisi lukea lehteä.

Tutkijoiden arvelevat, että sanomalehteä tuskin ostettaisiin eReaderiin niin paljon, että se olisi kustantajien kannalta  kannattavaa.

Kindlen asemaa ei helpota sekään, että kilpailijoita tulee markkinoille koko ajan lisää. Uusimpana Applen iPad.

Lukijallehan tilanne voi olla hyvä. Netin lisäksi on lukemiselle tulossa monenlaisia vaihtoehtoja. Ehkä – jos markkinat ja kuluttajat suovat.

Väärin äänesti eduskunta, ja moitteet tuli

tiistai 2. helmikuuta 2010

Sauli Niinistö valittiin valtakunnan kakkostehtävään, eduskunnan puhemieheksi.

Mitä tekee valtakunnan kakkonen, eduskunnan puhemies?

Kiukuttelee.

Liian vähän kannatusta.

Heti valinnan jälkeen – senhän teki vain sellainen instituutio kuin eduskunta – Niinistö sanoi näkevänsä jatkamisen puhemiehenä ”vaikeana”.

Miten niin vaikeana? Jos eduskunta valitsee puhemiehen, niin kai nyt sentään kansanedustaja voisi siihen tyytyä, ja olla jopa tyytyväinen.

Niinistö meuhkasi myös jostain epäluottamuksesta. Siitä olisi kuulemma ollut reilua kertoa etukäteen.

Miten niin epäluottamuksesta? Eduskuntahan valitsi Niinistön. Eikös se olisi ollut epäluottamusta, jos edellistä puhemiestä ei tämän halusta huolimatta olisi valittu?

Ja nyt tämä valtakunnan kakkonen kutsuu eduskuntaryhmien puheenjohtajat keskustelemaan epäluottamuksen syistä.

Eduskunnan pitää siis saapua puhemiehen luokse perustelemaan, miksi tämä valittiin puhemieheksi, ja vähän pyydellä anteeksi. Yksimielinenkö olisi pitänyt olla?

Niinistön katsannossa valinta ei ole mitään. Viime vuonna ääniä tuli 141. Tämän vuoden 89 ääntä – ja valinta – on Niinistön mielestä väärin, ja epäluottamuksen osoitus. Onko epäluottamusta se, että vaalin kakkonen sai 25 ja kolmonen 14 ääntä. Tyhjää äänesti 29 edustajaa.

Puheessaan eduskunnalle Niinistö sanoi sanatarkasti, eduskunnan sivujen mukaan näin:

”Samalla kun erityisesti varapuhemiehistön puolesta kiitän luottamuksestanne esitän teille toivomuksen, hyvät kansanedustajat, kuin myös kaikille muille talossa työskenteleville, että osoittaisitte tahtoa antaa esimerkkiä.”

Vai varapuhemiehistön puolesta kiittelee puhemies. Ja esimerkkiä näyttää hän.

Ruotsiksi sentään kiitokset sai koko eduskunta:

”Samtidigt som jag tackar riksdagen, är det min förhoppning att ni, bästa riksdagsledamöter och alla andra som arbetar i huset, vill utgöra förebilder.”

Väärin valittu, väärin sammutettu. Katkeran ihmisen puhetta, kakkoselta.