Kuukausiarkisto helmikuu, 2010

Tympeintä läskiä

perjantai 26. helmikuuta 2010

Läskillä lukutaitoa -kampanja on häkellyttävän hieno juttu. Yksityishenkilö laittaa 10 miljoonaa euroa likoon, ja houkuttelee suomalaiset laihduttamaan Nepalin lasten lukutaidon hyväksi. Mukana ovat evankelisluterilaiset seurakunnat sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, sekä tietysti ne kaikki kymmenettuhannet suomalaiset jotka kampanjaan osallistuvat.

Hankkeesta ei voi sanoa kuin pelkkää hyvää. Kansanterveys kohenee, ja ihan epäitsekkäistä syistä, maailman parantamiseksi. Tulee tunne, että maailmassa on vielä hyvyyttä, välittämistä, lähimmäisenrakkautta.

Mutta ei niin hyvää, ettei mukaan mätä omenakin mahtuisi.

Paavo Väyrynen.

Paavo Väyrynen valjasti torstaina hienon kampanjan, seurakunnat, THL:n, mukana olevat ihmiset, Nepalin lapset sekä ulkoministeriön tiedotuksen ihan omalle asialleen.

Paavo Väyrysellä on otsaa omia pyyteetöntä kampanjaa itselleen.

Ulkoministeriön tiedotteen mukaan ”Ministeri Väyrynen ostaa läskillä lukutaitoa”.

Hyi hitto.

Eihän tässä kampanjassa kyse ole ministeri Väyrysestä, vaan niistä kymmenistätuhansista suomalaisista ja ennen kaikkea Nepalin lapsista.

Oikein kuvan kanssa on ulkoministeriön tiedotus laitettu tekemään julkisuutta ministeri Väyrynen kaupankäynnistä ulkoministeriön verkkosivuilla.

Jos politiikan arvostus ei ole kovin korkeassa kurssissa, niin eipä tarvitse ihmetellä miksi.

Vain poliitikko voi kääntää altruismin egoismiksi. Tehdä yhteisestä yksityistä. Ihan itsensä takia.

Ei ole Väyrysen läskiä tympeämpää.

Kansakunnan koko kuva

torstai 25. helmikuuta 2010

Suomi voitti.

Ruotsi hävisi.

Kumpi on parempi?

Vahingonilo on syvintä iloa.

Ilta-Sanomat

Ilta-Sanomat

iltalehti

Tässä jutut:

Ilta-Sanomat

Iltalehti

Päinvastoin-viestintää

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Mikähän siinä on, että viranomaisena ihminen ei osaa ilmaista itseään selkeästi.

Mikähän siinä on, että pyrkimys täsmälliseen, ymmärrettävään ilmaisuun tekee ilmaisusta kaikkea muuta kuin täsmällistä ja selkeää.

Mikähän siinä on, että paskantärkeys valtaa kielen ja mielen kun pitää viestiä virallisesti. Pitää olla virallinen. Olennainen – viestin helppo ja yksiselitteinen ymmärrettävyys – unohtuu. Viranomainen ei virallisesti muista, että viesti pitää ymmärtää, oli se kirjoitettu tai puhuttu.

Hyvää esimerkkiä löytyy sinänsä mainioista ja tarpeellisista liikennetiedotteista.

Onnettomuuspaikat luetellaan niin virallisesti ja monimutkaisesti, ettei niistä ota mitään tolkkua, vaikka paikka olisi tuttukin. Ehkä toinen viranomainen asian ymmärtää, mutta kansalaiselle viesti jää vieraaksi. Eihän se ole tarkoitus – päinvastoin.

Eilen oli Loviisissa iso kolari.

Näin viestitti viranomainen, Tiehallinto:

Tie 7 välillä Porvoo – Kotka.
Paikasta Porvoo noin 33 km suuntaan Kotka.
Sijainti: Loviisa, Pernaja.
Tarkempi paikka: Välillä Loviisan keskustan läntinen liittymä – Hagaböle.

Eihän näin yksikään ihminen paikkaa kerro.

Näin asian ilmaisee journalismi, Loviisan Sanomat: ”seiskatiellä Loviisan itäpuolella”, ”Tesjoen kohdalla”.

Siinä käy ilmi tie ja onnettomuuspaikka suunnilleen – se riittää kauempana oleville. Ja kahdella sanalla määritellään tarkka tapahtumapaikka – se on tärkeää tietoa lähellä oleville.

Toinen paskantärkeyttä ja epäonnistumista edustava tiedottaja on VR.

Eilen tiistaina peruttiin useita junia. Niistä löytyi toki tieto VR:n nettisivuilta. Hyvä sinänsä, mutta ei näiden päivien kriisiviestinnästä VR:lle voi kovin kaksista arvosanaa antaa. Viestintä on tarkoitettu asiakkaille, ei sisäiseen käyttöön.

Tätä ei VR ymmärrä. Ei se muuten tällaisia tiedotteita julkaisisi: ”Tänään perutaan IC2 111 Helsinki-Kouvola (matkustajat junilla 11 ja 79)”.

Ei ihminen maailmaa hahmota VR:n junavuorojen numeroina. Ei kukaan lähde matkaan junalla 11.

Tänään VR kertoo, että ”InterCity (IC 83) Helsingistä klo 7.06 pysähtyy väliasemilla Helsingin ja Riihimäen välillä”. Mistä kansalainen voi tietää, mitä asemia VR laskee väliasemiksi? Miksei asemia luetella? Varmaan VR:n omalle väelle selkeää, mutta kansalaiselle ei.

Varmaan on niin Tiehallinto kuin VR:kin tiedottamista pohtinut. Kursseja on käyty, konsultteja tavattu, seminaarissa istuttu, harjoituksiakin tehty. On puhuttu avoimuudesta, kansalaisten oikeuksista saada tietoa, viranomaisen velvollisuudesta kertoa, nopeudesta, luotettavuudesta. Viestinnän selkeydestä ja merkityksestä.

Ja kaikki turhaan. Ei ole viesti mennyt perille tiedottajille. Eikä näillä eväillä mene myöskään kansalaisille.

Pieni askel ihmiskunnalle

tiistai 23. helmikuuta 2010

Lappeenrannassakin siirrytään huikeaan nettiaikaan.

Kaupunginvaltuuston kokoukset näkyvät suorana lähetyksenä verkosta!

Hög tid, sanois Håkan.

Jaaha, sanois vähän skeptisempi henkilö.

Onhan se huikea, noin ajatuksen tasolla. Verkko ja demokratia lyövät kättä, ja äänestäjä hyötyy. Vai.

Kaupunki kokeilee kolmen kokouksen suoraa nettilähetystä keväällä, kertoo Etelä-Saimaan uutinen. Kaupungin verkkosivuilta tietoa ei vielä löydy.

Kyseessä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta pieni askel pienelle kaupungille.

Valtuustojen kokousten videointi ei ole Suomessa mitenkään uutta. Sitä on kokeiltu monella paikkakunnalla. Jo vuosia, vuosia sitten. Lyhyesti.

Se menee yleensä näin: on paikallinen nuorten miesten firma, joka uskoo kuvaan, internetiin ja tavallisten ihmisten haluun ja kykyyn tuottaa mielekästä sisältöä. Pojilla on teknistä osaamista, ja hienot videolaitteet. Sitten pitäisi enää keksiä niillä jotain tekemistä. Kun firmat eivät suostu maksamaan tuhansia euroja videoista ja nettisivutkin on jo tehty, käännytään kunnan puoleen. Tehdään esitys, perustellaan sitä nykyajalla, kansalaisten oikeudella saada tietoa päätöksenteosta, avoimuudella ja kaikella muulla hyvällä. Kunta pohtii aikansa, ja päättää että kokeillaan nyt sitten.

Voihan se olla myös kunnan omaa tuotantoa. Tai paikallisen kansanopiston.

Yleensä nämä ovat päättyneet lyhyesti, joskus suureen riitaan, kuten Jurvassa, kuten Helsingin Sanomat kertoi 2007.

Ennuste on kehno Lappeenrannassakin.

Valtuustojen kokouksethan on julkisia tilaisuuksia. Kuka tahansa voi sinne lampsia. Kävijöitä ei juuri ole. Ei kiinnosta kansalaisia.

Mitenhän sama asia kiinnostaisi katsoa netistä? Vähän surkeaa kuvaa, pikkuisen huonosti kuuluvaa ääntä, tuntemattomia puhujia, kokoustekniikkaa, tylsiä puheenvuoroja.

Toivottavasti olen väärässä, mutta ennustan erittäin pientä suosiota tälle kokeilulle.

Optimistisemmille valtuutetuille globaali jakelu tietysti antaa ehkä mahdollisuuden henkilökohtaisen profiilin nostoon, ja pitkiin, populistisiin puheenvuoroihin. Toivottavaa toki on, että suora lähetys ei vaikuta valtuuston työhön eikä valtuutettujen puhehaluihin.

Mutta eihän asiassa sinänsä pahaa. Uuden tekniikan, vaikka internetin, käyttöönotossa voi toki tehdä samat virheet kuin mitä muualla. Viisautta olisi olla viisaampi.

Aitoa tympeyttä

maanantai 22. helmikuuta 2010

Ei ole VR:llä hyvin mennyt.

Eikä varmaan tule menemäänkään. Yhtiön koko toimintakulttuuri taitaa olla hanurista.

Joustavuus, palveluhalu ja ammattitaito eivät ole ensimmäisinä mieleen tulevat sanat VR:stä. Taitaa yhtiö käydä malliesimerkiksi siitä, että maine perustuu sittenkin tekemiseen ja osaamiseen. Kivimies-mainoksilla VR on vuosikausia yrittänyt luoda itsestäänkuvaa ympäristöystävällisenä, palvelevana, hyväntuulisena yrityksenä.

Vaikeuksien tullen nämä mielikuvat pyyhkiytyivät hetkessä pois.

Markkinoinnin keinot ovat rajalliset, vaikka mainosbudjetti onkin näyttänyt rajattomalta. Kivimiehistä tulee kyllä mieleen VR. Mutta millainen: jäykkä, sopeutumaton, asiakkaista viisvälittävä, vaikeuksissa jähmettyvä, ammattitaidoton.

Vähän luulen, että ylimielistä jäykkyyttä on koko firma täynnä. Asiakaspalvelun täydellisestä osamattomuudesta kertoo vaikkapa se, että VR:n pitäisi tarjota matkustajille juoma- tai ruokalippuja jos juna on paljon myöhässä. No, toki tarjoaakin, mutta vain jos asiakas osaa pyytää ja vaatia. Mitäs palvelua se on?

Tiedottaminen myöhässä olevista junista on ollut aivan ala-arvoista. Ihmisiä on seisotettu asemilla odottamassa – milloin ei heitetty ulos pakkaseen. Kai tietoa voisi jakaa vaikka megafonilla, huutamalla tai ihan lappuja jakamalla, jos näyttötaulut ovat rikki.

Perin kuvaava on esimerkki perjantailta. Tampereelta klo 17.07 lähtenyt juna oli myöhässä. Samoin Lahdessa liityntäyhteytenä Lappeenrantaan ollut Helsingistä lähtenyt juna. Lahdessa junaa vaihtaneet ehtivät kuitenkin aiempaan junaan, joka kulki sopivasti  myöhässä, sattumalta aika lailla seuraavan junan aikataulussa. Kaiken perjantain katastrofin keskellä siis osa ihmisistä oli pääsemässä perille kutakuinkin aikataulujen mukaiseen aikaan. Eikös se ole VR:n tehtävä, kuljettaa ihmiset sinne ja silloin kun nämä haluavat?

Mutta mitä teki konduktööri? Ilmoitti matkustajalle, että tämä on ihan väärässä junassa. Kehotti hyppäämään Kouvolassa junasta odottamaan seuraavaa, pari tuntia myöhässä olevaa junaa!

Mitä siitä, että yhtiön tehtävä oli toteutumassa ja asiakas saamass sen palvelun mistä on maksanut. Ei, tärkeintä oli kaaoksen keskellä, että pumaskat on kunnossa, ja oikea lippu oikeassa junassa. Ihmisestä viis.

Tiukassa on palvelemattomuuden ja asiakasta ymmärtämättömyyden asenne VR:llä.

Auto rules.

”Ei kohtuuton” on kohtuutonta

perjantai 19. helmikuuta 2010

Hölmöilystä seuraa rangaistus. Näin on ihmiskunta toiminut ainakin 3696 vuotta, Hammurabin ajoista asti. Hemmohan kuoli – kuten tunnettua on – vuonna 1686 ennen ajanlaskun alkua.

Jos rikoslakia rikkoo ja kiinni jää, niin rangaistushan siitäkin tulee.

Poliisin tietoon tuli 12 036 rattijuopumusta vuonna 2008, kertoo Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Rikollisuustilanne 2008 -raportti.

Sinänsä hassusti sanottu, poliisin tietoon tuleminen.

Järkevästi on taas sanottu Journalistin ohjeiden yksityistä ja julkista koskevassa kohdassa 31: ”Rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta”. Siinä on vallan taitavasti tasapainoiltu yhteisen hyvän ja ihmisen yksityisyyden välillä. Linjaus on niin selkeä kuin sanotuksi saa.

Ei tarvitse tietää kuin mikä on selvästi kohtuutonta.

Mika Myllylä on yhden olympiakullan voittanut ihminen, jonka hiihtoura loppui liki tasan 9 vuotta sitten häpeälliseen dopingiin.

Mika Myllylä on nykyisin ihan tavallinen yksityishenkilö. Tosin entinen julkkis urheilun saralta.

Mika Myllylä on myös rikkonut laki, syyllistynyt rattijuoppouteen – kuten ne 12 000 muutakin.

Mika Myllylä on saanut rangaistuksen. 30 päivää ehdollista vankeutta ja sakkoja 120 euroa.

Pitäisikö tästä kertoa kansalaisille?

Julkisen sanan neuvosto on linjannut julkisuutta rikosuutisissa jo vuonna 1981. Hämmästyttävän hyvin on lausuma aikaa kestänyt.

Lausumassa otetaan huomioon teon yleinen merkittävyys. Neliportaisen asteikon alimpana ovat rikkomukset ja muut merkitykseltään vähäiset teot. Eiköhän Myllylän rattijuopumus tähän kategoriaan kuulu. Tekijöille on kolmiportainen asteikko. Vähän voi kättä vääntää siitä, onko Myllylä julkisuuden henkilö vai tavallinen kansalainen. Melkeinpä väittäisin, että nykyisin tavallinen kansalainen.

Nimen julkaisemisen pääperiaatteesta ei sentään tarvitse saivarrella. Se on JSN:n mukaan kristallinkirkas: ”nimen julkaiseminen rikosuutisissa on perusteltua vain, milloin huomattava yleinen etu sitä vaatii”.

Eilen Suomen toimituksissa katsottiin, että huomattavaa yleistä etua on liikkeellä. Tieto Myllylän tuomiosta tuli STT:n kautta, useampana versiona. Eilen toimituksissa katsottiin, että pelkkä nimen julkaiseminen ei riitä. Ei, kansalaisilla on oikeus myös saada tulla muistutetuksi, minkä näköinen tämä Mika Myllylä on. Kuvan kanssa siis tuomiouutinen lehteen.

Eilen siis katsottiin, että Myllylän nimen ja kuvan voi julkaista. Eikä se ole tekoon nähden selvästi kohtuutonta.

Minusta linjaus on kohtuuton.

Katteet kohallaan

torstai 18. helmikuuta 2010

Markkinatalous on rationaalisin talouden järjestelmistä, ja ihmisen keksinnöistä ehkä ihanin. Kiitos siitä.

Markkinoilla kysyntä ja tarjonta kohtaavat, ja hakevat tasapainonsa niin että määrä, laatu kuin hintakin kohtaavat. Ostaja ja myyjä ovat molemmat tyytyväisiä.

Jos joku häiriköi – pyytää vaikka liian kovaa hintaa – niin markkinat hoitavat tällaiset öykkärit pois pelistä.

Noin periaatteessa.

Sitä vain tässä ihmetellyt, että miten kauan suomalaisissa ravintoloissa viinistä kehdataan pyytää aivan järjettömiä hintoja. Ja miten kauan niitä maksetaan.

Alkossa pullollinen Retsinaa – se kalliimpi – maksaa 6,75.  Ja ravintola myy samaa tuotetta 26,50 eurolla.

Toisessa ravintolassa myydään Alkossa 9,99 euroa maksavaa Zonnebloemia 30 eurolla.

On siinä otsaa, ja katteet kohdallaan.

Esimerkkejä löytää, kun vain hakee. Varmaan hienommissa ravintoloissa on hienommat katteetkin.

Jotkut ravintolat, isot ketjut, ovat niin isoja, että ne tuovat viininsä itse. Hinnoista ei kuluttaja voi tietää mitään, kun Alko ei niitä tuotteita myy. Voin vain arvella, että ei ne katteet ainakaan pienempiä ole.

Tottahan ravintolalle kuuluu reilu ja oikeudenmukainen kate, jotta se saa toimintansa pyörimään ja asiakkaansa palveltua.

Mutta ahneudesta ei hyvää seuraa, arvon ravintolat.

Viinikansan malja saattaa olla ylitsevuotavainen, joku ilta.

VR kokeilee palvelua!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jo on aikoihin eletty. VR kokeilee palvelua.

Kyseessä on sen verran merkittävä poikkeama yhtiön normaalista toiminnasta, että asiasta on erikseen tiedotettu. Tiedote on lähtenyt tänään Suomen medialle (omaa sukua joukkotiedotusvälineet), ja toki siitä informeerataan myös yhtiön verkkosivuilla.

Mihinkään yltiöpäiseen palveluhommaan VR ei sentään ryhdy.

Tänä vuonna – tai tällä vuosikymmenelle – palvelu ajoittuu ensi perjantaihin ja lauantaihin.

Spatiaalisessa katsannossakaan ei lähdetä näin alkuvaiheessa taivaita tavoittelemaan. Palvelu sijoittuu perjantaina illansuussa Helsinkiin ja lauantaina aamusta Rovaniemelle.

Sen verran on VR toki palvelua pohjustunut henkisesti, että se varautuu kokeilemaan palvelua ”mahdollisesti myös muina sesonkiaikoina”. Mitään pysyvää palvelukonseptia VR ei siis ole pystyttämässä.

Tällä kertaa palvelu kohdistuu helsinkiläisiin hiiihtolomalaisiin, jotka matkustavat junalla Rovaniemelle. Helsingin päässä on perjantaina klo 15:stä lähtien kolme pistettä, jossa palvelua voi pyytää. Siis nimenomaan pyytää. Tiedotteen mukaan VR ei palvelua oma-aloitteisesti tarjoa.

Rovaniemellä palvelua on tarjolla matkatavaroiden kantamiseen aamupäivän.

Tiedotteen otsikossa puhutaan tosin vain perjantaista ja Helsingistä. No, onhan se Helsinki sentään toista maata kuin muu Suomi. Hieno kaupunki.

Jotta matkustajat eivät ihan menisi sekaisin, niin nämä pyydettäessä palvelua tarjoavat henkilöt tunnistaa liiveistä, jossa on VR:n logo.

No, hyvä juttuhan tämä. Tavaraahan riittää. Ja asiakkailla palvelun tarvetta, aika jatkuvasti. Ja apu on ilmaistakin.

Sitähän tässä lähinnä ihmettelen, että on niitä maailmassa hienoja titteleitä. Kuten VR:llä palvelukonseptisuunnittelija. Liekö tuorekin virka?

Sori. Julkisesti.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Paljonhan on ihmisiä häirinnyt verkkokeskustelujen taso. Siellähän voi heittää millaista läppää ja sontaa huvittaa. Ja heitetty on.

Paljon ei ole puhuttu asiasta sananvapauden kannalta. Onhan netti lisännyt ihmisten sananvapautta huikeasti. Moni jotenkin luulee, että sananvapauteen sisältyy myös vaatimus laadusta, mutta eihän se niin ole. Ei sananvapauden, ihmisten julkituotujen ajatusten  laatua voi määritellä. Vääriä mielipiteitä on maailman tulvillaan, kenen mielestä tahansa,  mutta ei sananvapauden kannalta. No, toki rikoslaki antaa puitteita. Ja tokihan joillain verkkopalvelujen tarjoajillakin on vähän vastuuta. Mutta verkon kautta moninaiset ajatukset pääsevät muidenkin luettaviksi.

Sitä ei ole niinkään pohdittu, että syy epämiellyttäviin ajatuksiin ei ole verkon. Jos ihmisellä on kiero ajatus, niin se on ihmisen päässä.

Ei ole verkon syy, että oikeasti huonoa käytöstä on paljon. Ei verkko toisaalta estä hyvääkään käytöstä.

Ehkäpä verkkokeskusteluunkin alkaa tulla joku roti, hyvät käytöstavat. Paljon mukavampi kenen tahansa on keskustella, kun ei pinna pala älyttömien tölväisyjen takia.

Peräti mielenkiintoinen verkkokeskustelun huonojen tapojen ilmentymä oli sunnuntain Etelä-Saimaassa.

Siellä oli julkinen anteeksipyyntö.

Kirsi Saajanaho pyysi anteeksi Heidi Pulkkisen parturi-kampaamoon kohdistamiaan perättömiä ja asiattomia väitteitä. Ne oli julkaistu Suomi24-keskustelupalvelussa, jotkut nimimerkillä, jotkut ilman nimimerkkiä. Saajanaho kertoi sopineensa asian Pulkkisen kanssa.

Jotenkin tuli hyvä mieli. Jos ihminen hölmöilee, niin usein anteeksipyyntö on hyväksi. Eikä sekään ole pahaksi, että ihminen pystyy tunnustamaan olleensa väärässä. Eikä se pahenna asiaa, että tekee sen julkisesti – päinvastoin, ryhdikäs teko.

Vaikeutta on toki siinä, että väitteet julkaistiin Suomi24-palstalla ja anteeksipyyntö Etelä-Saimaan sivulla 25. Ehkä vähän toisenlaiset yleisöt, ehkä Etelä-Saimaan ilmoitussivujen lukijat eivät hirveästi ole pyörineet Suomi24:n palstoilla. Ehkä anteeksipyyntö ei tavoittanut väitteitä lukeneita kovin hyvin.

Ainakin kyseinen parturi-kampaamo näyttäisi olevan olemassa. Ja löytyy myös anteeksipyyntäjä hakukoneella.

Mutta yhtä kaikki: ryhdikäs teko, tämä anteeksipyyntö. Ehkä se kertoo vähän siitä, että ihmisten mielessä verkkokeskustelu alkaa olla niin tavallista, niin arkipäivästä, että sielläkin pitää käyttäytyä ihmiksi. Se on hyvä asia.

Myyvä talvi

maanantai 15. helmikuuta 2010

Lappeenrannan markkinointipäälliköllä Mirka Kristiina Rahmanilla on vankka usko Lappeenrannan matkailun tulevaisuuteen. Keskiviikon Etelä-Saimaan yleisön osastossa Rahman kirjoitti Lappeenrannan talven myyvän. Ja huutomerkki perään.

Tästä on vankkaa näyttöä. Etelä-Karjalassa oli alkutalvesta käynyt keskieurooppalaisia matkanjärjestäjiä. Ja vielä parempaa:  myös nuoria kokeilunhaluisia toimittajia, yllytyshullujakin kuulemma. Olivat syöneet yhtenään ja tanssineet läpi yön.

Ja näin Rahman: ”Nyt miljoonat tanskalaiset ja itävaltalaiset voivat toteuttaa lehdistä lukemansa elämysten talviloman, joka ei vaadi pakkolaskettelua.”

Rahmanin mukaan ”meillä on jotain erityistä täällä ja me voimme tehdä sillä bisnestä”.

Toivottavasti onnistuu.

Kivahan se on, että tänne on oikein toimittajia tuotu. Medialla on toki vaikutusvaltaa, mutta ehkä jonkunlainen realismi – varsinkin matkailujuttujen osalta – on kuitenkin paikallaan.

Netin kautta nämä jutut hoidellaan.

Kun Googlesta hakee  Lappeenranta tourism. tulee Lappeenrannan kaupungin englanninkielinen sivu. Ihan OK, mutta ei bisnestä. Sitten Finnguide. Missä bisnes? Kolmantena Tripadvisor. Ei täkäläisiä palveluja nämä.

Lappeenranta tourist -haku tuottaa ykköseksi sentään goSaimaa-palvelun. Mutta Saimaatahan siinä mainostetaan, Lakeland on näköjään englanniksi. Ja kyllä aineiston pitäisi olla ajan tasalla. Nyt englanninkielisen palvelun  etusivulla on joulukuiset koskinäytökset Imatralla, tammikuussa loppunut Winter Action Park. Fishing season is here! kerrotaan. Lohilammikoita. Kasinon rannasta kuulemma pääsee. Talvi ja kesä menneet suloisesti sekaisin. Ja juuri  nyt ajankohtaisella WinterActivities -sivulla näitä meidän bisnesmahdollisuuksia sitten luetellaan: Kisapuistoon voi general public (yleinen yleisö) mennä luistelemaan, Myllymäkeen ja Simpeleen Konkaan laskettelemaan ja Taipalsaarella on snow mobileja tarjolla. Neljästä kaksi on tätä pakkolaskettelusta vapaata Etelä-Karjalaa.

Ei ole matkailun markkinointi helppoa. Kritisoimalla pääsee helpommalla.