Saimaan rannalla

Norjalaiset ovat meitä fiksumpia. Norjalaiseen voi luottaa meitä enemmän. Norjalaisella on tolkku.

Voi kun olis norjalainen.

Norjassa norjalaiset saavat hakea sikainfluenssaansa lääkkeet, Tamiflunsa, ilman reseptiä. Siellä terveydenhoitojärjestelmä, lääkärit ja hallintoväki, luottavat ihmisen omaan arviointikykyyn. Kuulostaa aika järkevältä.

Toisin on Suomessa. Täälläkin toki ihminen saa influenssaan saman lääkkeen, mutta se vaatii yhteydenoton lääkäriin ja reseptin.

Suomalainen malli on toki varmaankin lääketieteellisesti perusteltu. Ja ainakin hallinnollisesti siisti ja hallittu hallinnollinen kokonaisuus. Ohjeistusta on  SMT:n, THL:n ja Kelan sivuilla.

Eihän sitä lääkkeitä nyt noin vain. Mitä siitä tulisi, jos ihminen itse arvioisi, tarvitseeko lääkettä. Varsinkin tällainen Tamiflu, josta ei ole hirveästi kokemuksia, ei varsinkaan  käyttäjäpuolella. Ja joka on nimenomaan influensan hoitoon tarkoitettu – mistä sitä kansalainen tietää, onko sairastunut juuri influenssaan.

Voihan kyseessä olla nuhakuume, johon on toiset lääkkeet. Mutta eihän sitä ihminen voi tietää.

Paitsi norjalainen, joka osaa itse arvioida.

Mutta meillä näitä resursseja on, näinä aikoina. Sinne vain nopeasti nousseessa kuumeessa, lihakset särkien, silmiä aristaen jonottamaan lääkärin vastaanotolle. Mitäpäs niillä lääkäreilläkään parempaa tekemistä. Hallinnolla ainakin on ollut aikaa ja mahdollisuuksia pohtia asioita monesta näkökulmasta.

Kansalaisenhan pitää mennä vastaanotolle juuri kun influnessa on puhjennut ja tauti rankimmillaan. Tamiflu-kuuri pitää nimittäin aloittaa nopeasti, kahden vuorokauden kuluessa taudin alkamisesta.

Oslon sairaat käyvät apteekissa.

Näyttääpä tämä yhteisesti omistettu Yleisradio tehneen ison satsauksen, ja pistäneen veteliläisen Räyringin kylän kaikki naiset viikoksi kylpylään. Ukot jätetään tulemaan toimeen omin nokkineen, lasten, tiskikoneiden ja arjen keskelle. Tarkoitus on katsoa, miten käy.

Satsaus on torstaisen, toisen jakson perusteella iso. On hankittu lentokone tai helikopteri, ja otettu oikein ilmakuvaa kylästä, muutama sekuntin muiden otosten väliin. Kuvausryhmiä on liikkeellä ollut useita. Naisia kuvataan kylpylässä ja samaan aikaan näytetään Räyringin ukkojen elämää kotioloissa. Yksi ottaa isänsä kanssa viskit, toinen tekee lapselleen puuroa, yhdessä suunnitellaan tanssilavan remonttia.

Jaksoja on yhteensä yhdeksän.

Julkista palvelua varmaan tämäkin. Toteuttaa varmaan Yleisradion lakisääteistä tehtävää kansanvallan tukemisesta. Varmaan luo kotimaista taidetta ja virikkeellistä viihdettä, ja ohessa ottaa huomioon sivistysnäkökohdat. Tukee epäilemättä suvaitsevaisuutta ja edistää kulttuurien vuorovaikutusta, kuten laki Yleisradio Oy:stä sanoo.

Ehkä se joitain näistä oikeasti toteuttaakin.

Ohjelman ideahan on sinänsä uusi, stereotyyppisyydessään hauskakin, omaperäinen ja aidosti suomalainen.

Vai onko?

Vielä mitä. Kyseessä onkin kansainvälinen formaatti, alunperin brittien BBC:n tekemä. Suomeen se tuli Belgian kautta, kun kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki oli pari vuotta sitten ”paperinmakuisessa EU-kokouksessa”.

Pihlajamäki perustelee sarjaa Ylen nettisivujen tekstissään kyllä hyvin. Onhan sarjassa varmaan sellainenkin ulottuvuus, että se ”tallentaa kansankunnan muistiin palan katoavaa Suomea”, kuten Pihlajamäki kirjoittaa.

Mutta on sarjalla myös vähän sellainenkin ulottuvuus, että Yleisradion julkisen palvelun tehtävän rajoja koetellaan, taas kerran, ja kovin massiivisella panostuksella.

Selkeästi Yle yrittää työntää rajojaan kauemmas, väljentää laintulkintaa, ja näyttää onnistuvankin, kun vastavoimaa, lain valvojaa ei oikein ole.  Rahoituskin on järjestymässä, isoillekin tuotannoille.

Silmiinpistävää Ylen toiminnassa on viime aikoina ollut – samalla kun Mikael Jungner valittaa talouden tiukkuutta – lukuisat matkareportaasit, kaukaakin, vaikka jääkiekkoilijoista Kaliforniassa. Perin mitättömistä aiheista, vaikka kivääriampujan pyssyn hakumatkasta Italiaan. Katsojasta tuntuu, että yleläisten matkat ovat lisääntyneet. Ja, kuten Kekkonen sanoi, niin on, jos siltä tuntuu.

Elokuun lopulla Edinburghissa Skotlannissa pidettiin kansainvälinen televisiofestivaali. MTV3:sta paikalli oli yksi johtaja, Yleisradiosta 12 hengen seurue. Lokakuun lopulla Yleisradion johtoryhmä, 10 henkeä, kävi  Japanissa viikon reissulla, bisnesluokassa. Kulut ehkä 50 000 euroa. Tottahan ajan tasalla pitää pysyä, ja viisas yritysjohtaja vähän ajan edelläkin, mutta ei ihan pienesti Yle elele.

Ulkomaan matkaltahan se tämänkin sarjan ajatus tuli.

Varmaan on kaikille kansalaisille onneksi, että Suomessa on mediayhtiö, jolla on resursseja tehdä isosti, kuljetella kymmeniä ihmisiä viikoksi kylpylään, ohjailla kokonaisen 300 talouden kylän elämää useiden viikkojen ajan, päättää ihmisten elämästä ja tuoda se kaikkien nähtäväksi. Varmaan tällaisen voi toteuttaa journalistisesti korkeatasoisesti, ilman tirkistelyä. Varmaan olisi kaikille kansalaisille onneksi, että tällaisen rahoittamisen voisi kansalainen valita itse, eikä veromaisen pakkomaksuna.