Saimaan rannalla

Etelä-Karjalassa puuhataan uutta elinkeinoelämän tukijalkaa, kertoo Etelä-Saimaan uutinen.

Tukeva jalkahan se olisi, materiaalina. Kivi.

Mutta joku tolkku olisi oltava hyvissä tarkoituksissa, hurskaissa haaveissa.

Rahaa tähän 3-vuotiseen kiviklusterihankkeeseen saadaan menemään 400 000 euroa. 75 prosenttia tulee lääninhallitukselta ja EU:lta. Yksi neljännes katetaan kuntarahoituksella, joka taas rahoitetaan Lappeenrannan ja Ylämaan kuntaliitoksen yhdistymisavustuksesta. Näyttäisi siis, että eteläkarjalaista rahaa ei menee yhtään. Kaipa se on hyvä juttu. Maakunnan talouteen tulee 400 000 euroa.

Mutta ehkä soppii vähän eppäillä, samalla kun toivoo parasta.

Että kivialasta tulisi koko maakunnan elinkeinoelämän tukijalka?

Uusia innovaatioita etsitään, samoin teknologisia oivalluksia. Lisäksi kivialasta pitäisi hankkia arvostusta elinkeinoelämässä ja uravaihtoehtona.

Siinähän sitä haastetta riittää. Miten saada elinkeinoelämä arvostamaan kivialaa? Miten saada kuu taivaalta?

Etelä-Karjalan suurin ongelma on metsäteollisuuden vaikeudet. Kyse on ollut ja on tuhansista työpaikoista. Ja oikeasti maakunnan elinkeinoelämän tukijalasta. Maakunta on siirtymässä nopeasti ja hallitsemattomasti pois suurteollisuuden hallitsemasta elinkeinorakenteesta.

Hyvä toki, jos kiviklusterihanke jotain uutta tuo, innovaatioita, teknologiaa ja alan imagoa. Hankkeen jälkeen ei tarvita kuin yrittäjiä, yrityksiä, rahoitusta, toimitiloja, koneita, suunnittelua, infraa, työpaikkoja, työntekijöitä, tuotantoa, logistiikkaa, markkinoita, markkinointia, myyntiä, kysyntää ja kannattavaa liiketoimintaa.

Ei taida kivialasta sentään maakunnan elinkeinoelämän tukijalaksi olla.

Vaikka miten klusteria hankittaisiin.

Jutta Urpilainen tuli yritysten, ay-liikkeen ja yksityisten kansalaistenkin lompakolle. Jutta haluaa määrätä, mihin jokainen saa omia rahojaan käyttää ja mihin ei.

Jutta on sitä mieltä, että vaalituet pitää lopettaa kokonaan. Jutta sanoisi Suomen yrityksille, mitä ne saavat rahoillaan tehdä. Vaalitukeen siis ei.

Sen ymmärtää, että lainsäätäjä haluaa kieltää rahan käyttämisen rikollisiin tarkoituksiin. Taitaa vaalituki olla Jutan mielestä tuomittavaa, suunnilleen rikollista rahaa.

Sitä ei ymmärrä, että poliitikko, oppositiojohtaja, haluaa määrätä, mihin yritykset, kansalaiset, ay-liike ja yhdistykset voivat rahojaan käyttää.

Herra varjele, jos Jutta olisi hallituksessa!

Mitähän muuta kansalaisen rahankäyttöä Jutta haluaisi säädellä? Luova mieli kyllä keksii. Tässä yksi moralistinen ehdotus: Suomen kansalainen tai yritys ei saa ottaa venäläiseltä rahaa kiinteistökaupasta.

Kun Jutta on valmis kieltämään vapaan maan vapaan kansalaisen vapaan rahan käytön, niin mitä muuta vielä sosialidemokratia haluaa kieltää? Ajatteluun on hyvä lopettaa.

Näyttäisi, että kansakunta on yksituumaisesti kadottamassa tolkkunsa tämän vaalikampanjoiden rahoittamiseen liittyvän tolkuttoman kohun myötä.

Pitäisi järjestää uudet eduskuntavaalit, vaaditaan siellä sun täällä. Oppositio pohtii Sdp:n johdolla, pitäisikö vaatia. Itsenäisyyspuolue – tuo pienen pieni piikki isänmaan ihossa – vaatii. Suomen kansan syvimpien ajatusten tulkki, suomi24-sivusto, vaatii. Ja myös toinen demokraattisen yhteiskunnan ilmentymän irvikuva adressit.com vaatii. Monen lehden verkkokeskustelu vaatii. Näyttää että kaikki vaatii, ja silloinhan demokratia toimii kun kaikkien tahto toteutuu, ja kaikkien vaatimuksiin suostutaan, alistutaan ja nöyrrytään.

Kannattaisi ehkä vähän painaa jarrua, ja kaivella järkeä keskikehon takaosasta. Vaihtoehtoja on kaksi. Toivottavasti käteen löytyy järki.

Ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen ei ole ihan mikään pikkujuttu. Toisin kuin tämä vaalirahakohu, joka näyttäisi koskevan pientä osaa kansanedustajista, ja varsinkin perin, perin pientä osaa ehdokkaina olleista.

Ennenaikaisista eduskuntavaaleista määrää Suomen laeista jytäkin, perustuslaki. Se sanoo näin:

”Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi.”

Siis pääministerin perustellusta aloitteesta.

Ei anneta pääministerille tässä avointa valtakirjaa. Pitää olla perusteltu aloite. Ja erityisen hyvin perusteltu, vaikka perustuslaki ei sitä näin sanokaan.

Eikä sekään riitä. Presidentin pitää kuulla eduskuntaryhmiä. Ja varmaan vähän tahtoakin noudattaa.

Eikä presidenttikään voi ihan milloin tahansa uusia vaaleja määrätä.

Perustuslain ja Suomen kansan perusteellisesti harkittu tahto on selvästi, että ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin voidaan mennä vain erityisen painavasta syystä, monen instituution, ihmisen, ryhmän harkinnan perusteella. Poliittisen arvion tekee ensin pääministeri, joka esittää asian tasavallan presidentille, joka harkittuaan kuulee eduskuntaryhmiä, ja vasta sitten voidaan uudet vaalit määrätä.

Kyllä perustuslain henki on, että pitää olla joku erityisen vakava ja syvä kriisi.

Vaikka vaalirahoituksesta paljon kirjoitellaankin, niin ei Suomi nyt sentään näin syvässä kriisissä ole.

Helpompi olisi toki ulvoa lailla sutten. Sehän on suden osa.

Riitta Uosukainen, valtioneuvos, on monen lajin mestari. Myös satiirin.

Etelä-Saimaa kysyi poliittisesta satiirista lauantain 19.9. lehdessään. Uosukaisen kommentit eivät verkkoon päätyneet.

Mutta näin siis Uosukainen lehdessä:
”Etelä-Karjalassa voisi tehdä satiiria yhteistyön puutteesta. Yhteistyö ei vain onnistu ja niistä esteistä voisi löytyä satiirin aineksia ja satiirin kohteeksi löytyisi myös henkilöitä. Yhteistyökyvyttömyys on niin tyhmää. Saisivat ne ihmiset satiiria niskaansa.”

Niinpä.

Lappeenranta valittiin tämän vuoden rajakunnaksi. Imatra sai saman – sinänsä jonninjoutavan – tittelin vuonna 2006.

Mikäs tässä on satiiria, ja miten tämä liittyy mestari-Uosukaiseen?

No siten, että vuoden rajakunnan valitsee 3-henkinen raati. Yksi jäsen on Uosukainen. Tietojen mukaan Lappeenrannan valinnan ainoa vastustaja oli – Riitta Uosukainen, myös tyhmän yhteistyökyvyttömyyden mestari.

Aika satiirikko!

Poliitikot palauttelevat Nova Groupin vaalirahoja ihan sikana. Sekä yksittäiset kansanedustajat että varmaan myös valitsematta jääneet, ja myös puolueet.

Sillähän se maine puhdistuu, politiikalta ja Suomelta.

Entäs ne vaalirahat, jotka eivät ole Nova Groupilta.

Vähän outoa, että tuntuu olevan moraalisesti erityisen suoraselkäistä palauttaa maksettuja rahoja konkurssipesälle, kun pesänhoitaja niin vaatii.

Miten Nova Groupin vaaliraha on aikanaan eronnut muista rahoista? Vaikka Kehittyvien Maakuntien Suoomen rahoista. Eivätköhän vaalirahasotkun suurimmat väärinymmärtäjät ja -käyttäjät ole sukarit ja kakkoset kumppaneineen. Hehän ovat ymmärtäneet demokratian aivan väärin, ja luulleet saavansa vaikutusvaltaa. Miksei nyt kirkkain otsin vaadita KMS:n rahojen palauttamista? Miksei nyt vaadita ylipäätään kaikkien vaalirahojen palauttamista? Mikä tekee konkurssipesästä jotenkin erityisen? Eiköhän Nova Groupin taloudesta pitäisi olla yhä vieläkin vastuussa yhtiön operatiivisen johdon, hallituksen ja omistajien? Miksei heiltä vaadita ylipäätään kaikkia löyhin perustein haaskattuja euroja takaisin pesälle?

Taitaa Suomen taitavin poliitikko, juristi ja talousmies tällä hetkellä olla Nova Groupin pesänhoitaja Pekka Kokko. Kokko on kietonut kaikki pauloihinsa. Hyvä mies. Presidenttiaineista.

Lappeenrannassa tuskaillaan huonokuntoisen teatterin kanssa. Vaihtoehdot näyttävät olevan joko nykyisen peruskorjaus tai uuden teatterin rakentaminen. Rahaa menee arviolta 10 tai 20 miljoonaa euroa.

Etelä-Saimaan uutisessa valtuustoryhmän puheenjohtajat pohtivat teatterin ja konserttisalin yhdistämistä. Ainoastaan perussuomalaisten Marja-Leena Leppänen puhuu edes vähän kulttuurikeskuksesta. Tosin kysymyskin oli, onko kaupungilla varaa uuteen tai peruskorjattuun teatteriin, entä konserttisaliin.

Pitäisiköhän Lappeenrannassa pohtia kulttuurikeskusta tosissaan?

Sellainen taitaa olla jo lähes kaikissa kaupungeissa, Lappeenrantaa paljon pienemmissäkin. Vaikkapa Kajaanissa,  Kemissä, Kemijärvellä, Iisalmessa, Pieksämäellä. 

Ja onhan niitä vaikka missä. Erilaisia. Joissain on teatteri, kirjasto, näyttelytilaa ja konserttisali, joissain kansalaisopisto tai musiikkiopisto, joissain jotain muuta, vaikka kulttuuritoimisto ja kahvila.

Voisikohan Lappeenrannassa lähteä tekemään laaja-alaista kulttuurikeskusta? Vähän tähän suuntaan puhuu kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen, jonka mielestä mahdollisen uuden rakennuksen pitäisi sisältää muutakin kuin teatteri.

Saisikohan Lappeenrannassa vaikka elokuvateattereita houkuteltua kulttuurikeskukseen? Monessa kaupungissa on suuria elokuvakeskuksia. Finnkinolla on Jyväskylässä kolmessa salissa liki 400 paikkaa, Lahdessa kuudessa salissa yli 600 paikkaa, Porissa viidessä salissa yli 600  paikkaa ja Kuopiossakin kolmessa salissa liki 350 paikkaa. Lappeenrannan elokuvateatterit ovat jääneet näistä kaupungeista pahasti jälkeen.

Voisikohan täällä ajatella kulttuuria laajasti ja laveasti, kansalaisten kannalta? Onnistuisikohan julkisen ja yksityisen kulttuuritarjonnan yhdistäminen samaan rakennukseen? Löytyisiköhän isolle kulttuurikeskukselle paikka keskustasta, kirjaston läheltä? Sillä keskustassa pitää kulttuurin olla.

Lahden Sibelius-talo on upealla paikalla Vesijärven rannalla. Lappeenrannasta ei taida löytyä rohkeutta lähteä rantaan rakentamaan. Eikä niitä paikkojaan ole paljon tarjolla. Ehkä Kimpisen alakentän tienoille, Halko- ja Myllysaaren välistä voisi löytyä tilaa, jos vain kadun saisi sinne urheilupuiston vierestä rakennettua. Maisemat olisivat huikeat, kulttuurille, kongresseilla ja ihmisten olemiselle.

Jos oikein olisi rohkeutta, niin kultturin kerrostumia voisi rakennella Linnoituksen niemeen: löytyisiköhän kulttuurikeskukselle paikka Etelä-Karjalan museon vierestä, siitä missä nyt on pieni puistikko. Vähän siinä joutuisi linnoituksen rakenteita purkamaan ja maita siirtelemään, mutta olisiko tuo suuri synti alati muuttuvassa maailmassa? Onhan se Linnoituskin joskus rakennettu, luontoa muovattu, ja aikaa myöten rakennettu lisää. Vai löytyisikö paikka linnoituksen kaupunginpuoleiseesta päästä, matkustajasataman kohdalta, siitä, missä nyt on vaakuna?

Entäs Pusupuisto? Olisi lähempänä keskustaa.

Voi kun olis viulu, sanoi entinen metsuri. Ja kun sen sitten sai, toivoi, että voi kun osais soittaa.

Eipä ole sen surkeampaa oliota kuin poliitikko.

Niitä saa halveksia, ivata ja pilkata. Varsinkin ministereitä,  varsinkin kansanedustajia ja varsinkin kunnan- ja kaupunginvaltuutettuja.

Kirjallisuudessa saa irviä mielinmäärin eritoten pääministeriä, kuten juristit kertovat Taloussanomien uutisessa.

Aika lailla saa pilkata myös tiedostuvälineissä, vaikka niissä pitääkin olla faktat faktoina, ja ivaa säännellään jonkin verran lainsäädännöllä ja journalistin ohjeilla.

Mikäs siinä. Jos valtaan tarttuu, niin tottahan avoimessa demokratiassa altistuu myös sille, että tekemiset ovat julkisia ja tekoja pitääkin voida arvioida ja arvostellakin. Sananvapaus on demokratiassa ihan keskeisiä piirteitä, ja sen toteutumisesta pitää pitää huoli.

Mielipiteen muodostaminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän on tietoa. Jari Tervon Koljatti-kirjasta en tiedä mitään, mitä nyt pari arviota ja vähän sitaatteja lukenut.

Mutta sitä olen pohtinut, että kukahan enää viitsii lähteä politiikkaan, yhteisiä asioita hoitamaan, kun politiikoista voi, saa ja nykyisin kai pitääkin kirjoittaa lähtökohtaisesti ilkeämielisesti.

Kyllä sananvapauteen kuuluu myös vastuu. Ja juridiikan, juristerian lisäksi sananvapauden käytössä voisi kai olla inhimillinen elementti, toisen ihmisen kunnioittaminen.  Jos joku asia on lain mukaan sallittua, ei se tarkoita, että niin pitää tehdä.

Ihminen on ihmiselle kirjailija.

Yksi mies irtisanoi itsensä.

Kova juttu.

Yleisradion julkisen palvelun teksti-tv:n ykkösenä, iltapäivälehtien tärkein uutinen. HS.fi:ssä sentään kakkosena, mutta maailman tämän hetken tärkeimmäksi asiaksi arvottavat mm. Aamulehti, Turun Sanomat ja Keskisuomalainen. Monet maakuntalehdetkin asiasta uutisen julkaisivat.

On se karmeaa.

Ihminen menee puhumaan vähän löperöitä, ja työpaikka menee.

Sitä ei ole julkisessa keskustelussa hirveästi hämmästelty, että miksi ihmeessä Anna – perinteinen naistenlehti -  lähtee tällaiselle b-to-b -linjalle, pilaamaan omaa brändiään, omaa luotettavuuttaan. En minä enää Annaa osta, ei tiedä mitä saa. Rahanahneuksissaanko lähtivät tekemään kohderyhmäviestintää – perinteisen joukkotiedotuksen sijaan.

Enemmän tässä Annan maine ryvettyi. Markkinahemmot päästettiin mylläämään journalistinen laatutuote. Varmaan nyt hyvä mieli. Palstamillejä lasketaan, huomioarvoja mitataan. Ja mitä sanoo Anna itse verkkosivuillaan: tutkimus on jo tehty, ja Anna avasi yhteiskunnallisen keskustelun.

Höpöhöpö. Hesari sen avasi, kun oli saanut rajatulle kohderyhmälle tarkoitetun lehden käsiinsä. Anna yritti tehdä bisnestä, ja ihan lehdestä riippumattomista syistä nousi kohtuuton kohu. Ei siihen Anna pyrkinyt, eikä tiennyt mitä tuli tehneeksi.

Annalle Esko Kiesi on verkkosivuilla nyt pelkkä Kiesi. Ihmistä halventavaa käyttää pelkkää sukunimeä.Tämän ”tutkimuksen” – täsmälliset sana pitäisi jättää niiden oikeaan merkitykseen – mukaan vastaajat toivovat, että Anna antaisi naisille mahdollisuuden puhua samalla formaatilla. Eikös naisten lehti ole antanut naisille mahdollisuuden puhua koko olemassaolonsa ajan? Vai tarkoittaako Anna, että naisten pitäisikin heittäytyä leikkisäksi – mitä Esko Kiesi oli yrittänyt.

Voin hyvin kuvitella, että Esko Kiesiä on lähestetty kertomalla, että teemme tällaisen vähän leikkimielisen, rajatulle kohderyhmälle (hyvintoimeentulevat, hyvin koulutetut, johtavassa olevat pääkaupunkiseutulaiset) suunnatun lehden, jossa eri alojen ihmiset voisivat kevyeen sävyyn jutustella niitä näitä. Automies voisi vaikka puhua autoista kevyesti. Tavoitteena tietysti kerätä kohderyhmälle sopivaa mainontaa.

Ja mitä teki Esko? Puhui toki vähän tökerösti, mutta kyllä minä niissä kommenteissa taustalla näen vitsin. Ei ehkä kovin onnistuneesti, mutta vitsithän ovat useimmiten huonoja.

Pitäisikö naisten mennä Annassa tunnustamaan, että joskus tulee katsottua hoikan miehen takapuolta, vähän, joskus enemmän sillä silmällä. Että naiset pääsisivät b-to-b -julkaisussa leikkimisesti tunnustamaan sukupuolisuutensa, vastakkaisen sukupuolen olemassaolon ja mahdollisen libidonsa.

Hurjaksi menisi maailma.

Leikkiä yritetään, tosikot ottavat tosissaan, ja sen jälkeen pitäisi tosikoiden heittäytyä leikkisäksi.

Mihin menee maailma.