Saimaan rannalla

Siinäpä hän, urheilumaailman suuri ongelma. Naisten 800 metrin maailmanmestari Caster Semenya.

Suuri ongelma on sukupuolisuus. Onko Semenya nainen, vai onko hän mies. IAAF:n  päätöksen mukaan Semenyan täytyy todistaa, että hän on nainen. Perusteluna on Semenyan ylivoima juoksuradalla.

Vähän outo perustelu. Usain Boltin ei tarvitse todistaa miehuuttaan, varmaan siksi koska miestä ylempää ei ole. Paitsi jumala. Ehkä Boltin pitäisi todistaa, ettei hän ole jumala.

Toisaalta miesten asema on urheilussa turvattu. Miesten kisoihin saavat osallistua kaikki, naisetkin. Niissä mitataan pelkkää paremmuutta, sukupuolesta riippumatta. Naisten sarjoihin saavat urheilussa osallistua vain naiset.

Osoittivat Semenyan testit – jos hän niihin alistuu – sitten aikanaan mitä tahansa, niin jo  nyt on juoksijan maine mennyttä. Ihmisarvon,  ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta IAAF:n julkiseksi päätynyt vaatimus ei kerro. Päinvastoin. Mutta ehkä ihmisen halveksunta kertoo IAAF:n ja urheilumaailman arvoista.

Asia olisi ehkä yksinkertaisempi, jos sukupuolisuus olisi selkeä asia. Olisi vain kaksi vaihtoehtoa, mies tai nainen.

Mutta asia on paljon monimutkaisempi, monisyisempi. Sitä voi katsoa ainakin lääketieteen, biologian, oikeustieteen, psykologian tai sosiologian kautta. Urheilun maailma on niin yksinkertaisten maailma, että siellä ei sävyjä nähdä.

Tuoreessa Lääkärilehdessä sukupuolen monimutkaisuutta pohtii erikoislääkäri Mika Venhola Mia Flygarin jutussa. Venhola nostaa esiin sukupuolen monimuotoisuuden ja monimutkaisuudenkin. Missä sukupuoli asuu: sisäelimissä, haarojen välissä, aivoissa, identiteetissä, soluissa, suhteessamme muihin, kyselee Venhola.

Aiheellisia kysymyksiä. Maailma ei ole mustavalkoinen, oikea tai väärä. Ihminen ei ole aina mustavalkoinen, nainen tai mies. Ihminen on ensisijaisesti ihminen. Sen voisi urheiluväkikin muistaa.

Ahneudesta ei lappeenrantalaisia – tai ainakaan yhtä lappeenrantalaista – pääse syyttämään.

Ja vaikea sanoa, voisiko syytellä mistään muustakaan. Kun ilmaiset lennot eivät kelpaa, niin ihminen ihmettelee.

Lappeenrannassa lentoyhtiö Fly Lappeeenranta tarjoaa veteraaneille ilmaiset lennot Helsinkiin (ja takaisin) vuoden loppuun asti. Tarjous on hieno ele yhtiöltä, veteraaneja kunnioittava. Ainakin näin sotaakäymättömän mielestä.

Mutta ei kelpaa lappeenrantalaisille veteraaneille, Etelä-Saimaan uutisen mukaan.

Tai ei voi sentään puhua veteraaneista, vaikka otsikko niin väittääkin. Yhdestä veteraanista on kyse, olkoonkin Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin puheenjohtaja.

Eiköhän ilmainen lentomatka joillekin toisille kelpaa.

Vaikka lentäminen Pullinen mielestä ei olekaan kovin käytännöllistä. Juna on paljon kätevämpi. Junamatkan hinnasta VR mielistelee, mutta vain puoliksi.  Ehkä VR hakee veteraanien tukea sille, että junamatkat Lappeenrannasta säilyvät.

Mitenhän tämä puheenjohtaja Pulli suhtautuu veteraanien ilmaisiin bussimatkoihin? Ovatkohan nekin markkinointikikka ja mielistelyä? Tai kuntoutukset – mielistelyäkö nekin? Tai monet, monet muut edut, joita veteraaneille ihan aiheesta myönnetään.

Ja mitenhän muut veteraanit suhtautuvat puheenjohtajansa mietteisiin?

Lahjahevosen suuhun ei ennen sopinut katsella.

Huomenna on häät.
Monet niistä kyselevät. Kysymys on, että jännittääkö.
Onhan se vähän outo utelu, ison asian edellä.
Mikä siinä jännittäisi? Päätöshän on tehty vakaan harkinnan, suurten tunteiden ja pitkän yhdessäolon jälkeen. Eihän naimisiinmeno mitenkään jännitä.
Kukaan ei ole kysynyt, olenko onnellinen.
Onhan se vähän hassua.

Eipä ole yhtään näkynyt tänä kesänä, leppäkerttuja.

Mielikuvalla on väliä. Monet firmat sen tietävät, ja brändäävät itseään strategiansa mukaiseksi. Kuluttajan kannalta hyvä brändäys helpottaa ostoksia.

Mitä tulee mieleen, kun kadun nimi on Toikansuontie? Lappeenrantalaisille ainakin kaatopaikka. Muille varmaan syrjäinen ja synkkä, ehkä pahamainenkin Toikansuo.

Entäs Tullitie? Virkamiesmäistä täsmällisyyttä, paperia, rekkoja, tullattavia tavaroita. Ei ainakaan englantilainen hienostoauto.

Yläniitynkadusta tulee kukat, ja mehiläiset. Kesä, loma – eikä ainakaan kaupankäynti.

Myllymäenraitti tuo vahvat konnotaatiot myllystä ja maatalousyhteiskunnasta. Ei moderneista huonekaluista.

- Vaan ei ole suota, myllyä, niittyä, eikä kukkiakaan. Vaan Etelä-Karjalan kaupan kova keskittymä: Myllymäki.

Kadut nimetään usein paikallisen historian mukaan. Hyvä tapahan se on, enimmäkseen, kunnioittaa mennyttä aikaa.

Mutta voisikohan Myllymäen katuja nimetä muuten? Iloiseen karjalaiseen tapaan. Löytyisiköhän historiasta sopivia ihmisiä, joiden mukaan kaduille voisi antaa nimet?

Tai historian ja kaupunginosien mukaan: Kanavakatu, Linnoituskatu, Viipurinkatu.

Vai olisivatko kaupankäyntiin liittyvät nimet parempia: Eurokatu, Palvelutie, Tilpehöörintie?

Kaupankäyntihän on usein taistelua markkinaosuuksista ja asiakkaista, siis rahasta – jospa ammettaisiin menneistä taisteluista: Kollaankatu, Talintie, Ihantalanraitti.

Kovaa meteliä  pitää media puolueiden rahoituksesta. Niin pitääkin. Demokratian keskeisten toimijoiden, puolueiden, rahoituksen on syytä olla avointa – niinhän on toimintakin. Puolueet ovat ihmisiä, yhteiskuntaa ja demokratiaa varten.

On vain tämä koko kesän kestänyt kohu tainnut mennä överiksi. Mielikuvaksi jää, että puolueiden – ainakin suurimpien – toiminta rahoitetaan pääasiassa epämääräisillä, salaperäisillä, salaisilla ja lain harmaalla alueella likkuvilla maksuilla. Eihän se niin ole.

Suurin osa puolueiden tuloista tulee valtiolta puoluetukena. Sen päälle sitten kerätään tietysti rahaa monin tavoin, vaalivuosina enemmän, välivuosina vähemmän.

Keskustelussa on tahtonut mennä sekaisin myös puolueiden ja yksittäisten ehdokkaiden rahoitus, samoin puolueiden rahoitus ja vaalien rahoitus.

Määritelmät ovat tietysti vähän liukuvia. Hyvän selvityksen asiasta saa puolueiden ja vaalien rahoituksesta väitelleen Tomi Venhon väitöskirjasta. Kannattaisi journalistienkin ja pahimpien populistien se varmaan lukea.

Kuten Venho kirjoittaa, olennaiset kysymykset ovat: Kuka maksaa kenelle, kuinka paljon ja koska varoja on jaossa, millä
tarkoituksella ja vaikutuksella rahaa on annettu. Toivottavasti nämä asiat tulevat selviksi.

Ja kuten Venho sanoo, ”edustuksellinen demokratia ei toimi Suomessakaan ilman puolueita – eivätkä puolueet pysty toimimaan ilman taloudellisia edellytyksiä”. Hyvin sanottu. Tahtoo näinä politiikan vastaisuuden aikoina vain unohtua.

Demokratialla on hintansa. Ei se ilmaiseksi synny ja uusiudu. Suomen malli on perin toimiva. Osa puolueiden rahoista tulee valtiolta puoluetukena (mitä osa kansasta vastustaa), osan puolueet keräävät säätiöillään, yhdistyksillään ja yhtiöillään (mitä osa kansasta vastustaa) ja osan puolueet saavat erilaisilta intressiryhmiltä, yksittäisiltä kansalaisilta, yhteisöiltä ja yrityksiltä (mitä osa kansasta vastustaa). Lisäksi vaaleissa ehdokkaat keräävät rahaa omiin kampanjoihinsa vaikka millä keinoin. Ja tätäkin osa kansasta vastustaa.

Järjestelmä on toiminut hyvin.

Pienessä maassa on hyväksi, että politiikan, muun yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja yrityselämän välit ovat kunnossa. Siksi seminaarit ja muut tapaamiset ovat hyödyllisiä: tietoa kulkee moneen suuntaan. Runsas, monipuolinen ja oikea tieto on hyvän päätöksenteon välttämätön edellytys. Ja ihan laillista toimintaa, vaikka ei kesän keskustelun perusteella uskoisi.

Rahoitukseen osallistuvat tietävät, että tuella ei tietenkään saa hankittua äänivaltaa eduskunnassa tai valtuustoissa. Mielipiteensä saa kertoa, ja saa poliitikkojan tietysti vähän painostaakin – se on normaalia yhteiskunnallista toimintaa.

Koko kohu taisi lähteä siitä, että muutama rikas nousukas ei tätä ymmärtänyt, vaan luulivat saavansa rahalla vaikutusvaltaa poliittiseen päätökseentekoon. Maksullista arvovaltavaikuttamista, kuvaili yksi.

Ei Suomen demokratia niin toimi.

Väärinkäsitystä koko rahoituskohu.

Kun Lahdessa on suuri yleisötapahtuma, kaupunkiin haalitaan takseja kaikista ympäristökunnista, niin paljon kuin mahdollista.

Kun Lappeenrannassa on suuri yleisötapahtuma, kaupunkiin ei tule yhtään ylimääräistä taksia. Ei, täällä ihmisten kuljetustarpeet hoidetaan sillä kalustolla, joka on tarkoitettu normaaliin käyttöön.

Ja se – asiakkaiden ja asiakaspalvelun tyly halveksunta – näkyi viikonvaihteessa.

Kuninkuusravit toivat Lappeenrantaan huikean määrän vieraita. Liikkumisen tarve oli moninkertainen normaaliin verrattuna. Ja odotusajat olivat moninkertaiset.

Lauantai-iltana kymmenen jälkeen taksin tulo Lauritsalaan kesti tasan tunnin. Se on tolkuttoman pitkä aika.

Pormestarinkadun taksiasemalla sai jonottaa puolitoista tuntia. Jonoon jäi niin paljon ihmisiä, että hyvä jos viimeiset saivat taksin ennen aamuviittä.

Vähän voisi pelastaa sillä, että kuskit olisivat ystävällisiä ja leppoisia. Molempiin kyyteihin sattui kuljettaja, josta karjalainen leppoisuus oli kaukana. Ei asiakkaan hämmästelyyn pitäisi vastata tylyydellä ja tympeydellä.

Taksiliikenteen pitäisi olla palvelua. Taksin tehtävä on palvella asiakkaita, ja toki tehdä se taloudellisesti kannattavasti.

Viikonvaihteessa raha jyräsi palvelun. Mitäään muuta syytä ei taksijonossa keksitty sille, että takseja oli niin vähän. Ahneus ajaa taksia.