Saimaan rannalla

Ei ole kivaa, kun karhu liikkuu naapurissa.

Eikä ole kivaa, ettei tietoa saa. Luulisi, että nykytekniikalla tiedon jakaminen olisi mahdollista. Ja suotavaa.

Nykytekniikalle on häpeäksi, että tiedonvälitys toimii yhä tehokkaimmin suusta suuhun, kansalaisten kesken.

Tänään perjantaina tuossa vartin yli 11 naapurivat tulivat autolla pihaan, ja kertoi että alueelle on karhu. Saman tien paikalle ajoi poliisiauto, ja poliisit kertoivat saman asian. Saimaasta oli silminnäkijän havainnon mukaan uinut rantaan karhu.

Muuta tietoa onkin ollut vaikea saada. Ylen teksti-tv:ssä oli hätätiedote Kaakkois-Suomeen. Siinä alueen asukkaita kehotettiin pysymään sisällä. Pian myös Etelä-Karjalan radio ja Etelä-Saimaa kertoivat saman tiedon verkkosivuillaan.

Kun ensimmäisestä tiedosta oli kulunut reilusti yli 2 tuntia, éi muuta tietoa ole.

Äsken poistui hätätiedote teksti-tv:stä. Nyt Etelä-Saimaa kertoo, että karhu on poistunut alueelta, eikä vaaraa ole.

Olisikohan mitenkään mahdollista, että näissä tilanteissa käytettäisiin tiedottamiseen kännyköitä? Jotenkin olen ymmärtänyt, että tekniikka tietää, mitä puhelimia milläkin alueella on. Luulisi olevan mahdollista, että tietylle alueelle lähetetään hätätiedote tekstiviestinä kaikkiin puhelimiin. Näin tavoitettaisiin käytännössä ilman viivettä käytännössä kaikki ne ihmiset, joita vaara uhkaa.

Harvapa perjantaina aamupäivällä teksti-tv:tä katselee, eikä kovin moni verkkosivujakaan jatkuvasti vilkuile. Sen sijaan kännykkä on lähes jokaisella joka hetki saatavilla.

Nyt tieto karhusta levisi paitsi tiedotusvälineiden, varsinkin ihmisten omien yhteyksien – puhelujen ja tekstiviestien – välityksellä. Seurauksena oli ennennäkemätön väenpaljous Kanavansuulla. Viranomainenkin tuskastui. Hätätekstiviestejä voisi käyttää myös uteliaiden hätistelyyn.

Toivottavasti ilmeisesti suunnitelmassa oleva tekstiviestien käyttäminen hätätiedotteiden apuna saa näistä tapauksista vauhtia. Vaikka Helsingistä katsoen karhu voi tuntua vähän eksoottiselta, oikeasti ei ole ollenkaan kivaa, että sellainen on tiiviin ja runsaan asutuksen keskellä.

Mukavaa olisi sekin, jos tiedotustutkijat selvittäisivät vaikka tämän tapauksen tiedon kulun – minkä verran tieto kulkee totutusti viranomaiselta tiedotusvälineen kautta kansalaiselle, ja minkä verran kansalaiset itse hoitavat tiedon välityksen.

Minulla on vastuu. Sinulla on vastuu. Meillä kaikilla on vastuu. Suomella on erityisvastuu, kertoo viranomainen.
Suomen ympäristökeskuksen projektipäällikkö Anne Raunio sanoo näin STT:n jutussa, jonka lukuisat lehdet julkaisivat tiistaina: ”Suomella on liito-oravasta erityisvastuu, sillä muualla EU-alueella populaatiot ovat erittäin pieniä. Tässä asiassa ei voi todeta, että muut hoitakoot suojelun.”
Jaahas.
Pieleen meni.
Liito-orava on villieläin, joka ei tunnusta eikä tunnista EU:n rajoja. Se elää koko Pohjois-Euraasian alueella. Levinneisyysalueella se luokitellaan elinvoimaiseksi. Se elelee siis laajasti Siperian taigavyöhykkeellä.
Suomi on lajin levinneisyyden kannalta aivan äärimmäinen alue. Idässä ääripää on Venäjän Tyynellämerellä ja Japanissa. Välissä on jokunen tuhat kilometriä taigaa, ja hirvittävä määrä liito-oravia.
Siinähän ympäristökeskus – ja monet, monet luonnonsuojelijat – ovat oikeassa, että EU:n alueella tätä eläintä ei kovin hirveästi ole. Suomessa määrässä tietysti kinastellaan, mutta paras arvio lienee ympäristöministeriön rahoittama Ilpo K. Hanskin raportti. Sen mukaan Suomessa on 143 000 liito-orava naarasta. Ja urokset päälle.
Siis näitä erityisen uhanalaisia eläimiä on Suomessa himpun verran alle 300 000.
Tästä luvusta tosin kiistellään. Luonnonsuojelijoiden Luonto-lehdessä esittämän arvion mukaan ”todellinen luku voi olla lähempänä 50 000:ta”.
Paljon se on sekin, erityisen uhanalaiselle eläimelle, alueensa äärilaidalla.
Muissa EU-maissa liito-oravia on tosiaan vähän, kun niissä on vähän myös taigaa.
Rehellistä olisi, että liito-oravasta ei tehtäisi luonnonsuojelupolitiikan viatonta välikappaletta. Rehellistä ja luonnonsuojelua oikeasti edistävämpää olisi, että liito-oravasta kerrottaisiin faktat.
Fakta on, että EU:n alueella niitä on vähän. Fakta on, että maailmassa iitä on paljon.
Fakta ei ole, että Suomella olisi joku erityisasema liito-oravan suojelussa. Fakta ei ole, että laji olisi erityisen uhanalainen.
Fakta on, että Suomessa on estetty, keskeytetty ja peruutettu kymmeniä hankkeita liito-oravan suojelemiseksi. Ja ihan turhaan.
Mutta onhan sillä isot silmät.