Saimaan rannalla

Meillä ne on niin hitaat liikennevalot, että kerkee vankikin karata.
Lauritsalalainen sananlasku.

Lappeenrannnan Lauritsalan liikennevalojen ohjausjärjestelmä on ollut omituinen jo kuukausia.
Pääsääntönä näyttää olevan punainen, mikä tietysti sopiikin perinteiselle työväen kaupunginosalle.
Hitaasti, hyvin hitaasti, jos koskaan, muuttuu Lauritsala vihreäksi. Ja hitaasti, hyvin hitaasti muuttuu liikennevalo vihreäksi.

Tuossa ennen pääsiäistä, olisiko ollut pääsiäisviikon keskiviikkona, Lappeenrannan kaupungin liikennevaloista vastaava henkilö kertoi, että vikaahan niissä valoissa on. Joku ohjaussilmukka on mennyt rikki, varmaan routa rouhaissut johdon poikki. Arveli, että heti pääsiäisen jälkeisellä viikolla saadaan korjattua, mutta jos routa on tiukassa, niin voi mennä sitä seuraavaankin.

Vanhoina hyvinä aikoina valot toimivat, kuten hyvät liikennevalot toimivat. Vilkkaimmin liikennöidyn Lauritsalantien ja Muukontien kulkijat pääsivät ajamaan vihreillä. Valot tunnistivat, mistä tullaan, ja laskivat liikenteen sujumaan. Joskus talvella tämä loppui, ja liikennevalot siirtyivät kuulemma aikaohjaukseen. Aika ohjausta on, tosiaan. Aika punaista.

No, jospa se routa lähiviikkoina sulaisi, ja näyttäisi vihreää valoa liikennevalojen korjaajille.

Ei tarvitsisi vankienkaan lymyillä huussien alla kymmentä tuntia.  Mutta niin raju on ihmisen vapauden kaipuu, että Lauritsalan huussinalus voittaa Konnunsuon sellin.

Ajatelin grillata broileria.
Helpolla pääsee, kun ostaa rintafileetä, marinoi ja grillaa. Mukaan joku mukava kastike.
Helsingin Sanomien Eeva Salosen Ruokatorstai-kirjassa oli mukava ohje. Marinadiin soijaa, sitruunanmehua ja öljyä. Kastiikkeena maapähkinäkastike: suolapähkinöitä, sipulia, valkosipua, currya, juustokuminaa, korianteria, hunajaa, soijaa ja vettä. Kuulosti mukavalta.
Kaupassa näkyi olevan maustamattomia broilerin minuuttipihvejä. Vaikutti helpolta. Minuuttipihvihän on varmaankin elintarviketeollisuuden ystävällismielinen kädenojennus kiireiselle ruuanlaittajalle: ohueksi leikattua rintaa, helppo käsitellä, nopea marinoida. Sellainen paketti siis.
Helppohan sitä oli käsitellä. Paitsi että oli kovin liukkaan tuntuinen, eikä talouspaperiin pyyhkimälläkään liukkaus – etten sanoisi limaisuus – hävinnyt.
Käyttöaikaa oli jäljellä vielä vaikka kuinka.
Mutta tarkemmin pakkausta lukiessa paljastui totuus: minuuttipihvi ei suinkaan ole pelkkää broileria. Ei – itse asiassa broileria onkin vain 85 prosenttia. Muu on vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Tässä tapauksessa taisi olla E415, E450 ja E451.
Eikä tässä vielä kaikki:
Minuuttipihveissä on myös ksantaanikumia!
Tuota oivallista emulgointi-, stabilointi-, sakkeuttamis- ja hyytelöimisainetta!
Varmaanhan kuluttajan pitäisi olla ostohetkellä hereillä, eikä mennä luottamaan omiin mielikuviin maustamattoman minuuttipihvin hyvyydestä, lihapuhtaudesta ja helppoudesta.
Saivartelua varmaan, mutta jos pakkauksessa sanotaan näkyvästi maustamaton, niin äkkinäinen luulee ettei broileria ole maustettu millään. Ei suolalla, ei vedellä, ei E451:llä, eikä varsinkaan ksantaamikumilla. Ehkä ne eivät lainsäädäntö- ja asetusmielessä ole mausteita.
No, hyväähän siitä tuli, kun marinoi kunnolla ja kastike oli mainiota.
Mutta enpä noin periaatteessa haluaisi grillata kumia.
Sillä lailla rajoittunut.

Åke ja Leena Blomqvist kävivät Nordean kanssa tiukan väännön siitä, kuka rahoista oikein vastaa.

Blomqvistit olivat sijoittaneet kaksi miljoonaa euroa Selekta-vakuutuksiin. Heidän mielestään rahojen piti olla varmassa tallessa, ja vain lisääntyä. Kun säästöhenkivakuutusrahojen luovutuksen aika tuli, olikin toinen miljoona hävinnyt.

Kapitalismi, markkinatalous petti haaveet. Ehkä ahneudenkin.

Blomqvistien mielestä vastuu tällaisessa holtittomasti markkinatalouden toiminnasta on yksiselitteisesti pankin.

Nordean mielestä vastuu kuuluu sille, kenen rahat ovat.

Helsingin käräjäoikeuden mielestä Blomqvistit ovat oikeassa.

Helsingin hovioikeuden mielestä  Nordea on oikeassa.

Lopullinen totuus, oikeus ja kohtuus ei välttämättä vielä ole  tiedossa, sillä Blomqvistit haluaisivat viedä asian korkeimpaan oikeuteen.

Blomqvistien mielestä pankki oli antanut puutteellista sijoitusneuvontaa.

Voihan se niinkin olla. Jotenkin vain tuntuu, että jos on kokenut sijoittaja, jos on kaksi miljoonaa euroa sijoitettavaksi, niin joku – eikä vain joku, vaan ehdoton ja lopullinen – vastuu on sijoittajalla. Ei siinä minkään pankin neuvonta saa antaa kirkkaan järjen himmentyä. Eikä vastuuta omista rahoista voi siirtää jollekin toiselle. Itsehän niistä päätöksen tekee.

Mahdottomaksi menisi elämä maailmassa, jos kansalaisen jokaisesta menetetystä eurosta olisikin vastuussa joku muu.  Kyllähän vääriä neuvoja kuulee vaikka raviradalla tai Veikkauksen vedonlyönnissä. Jos niihin uskoo ja rahat menee, niin miten vastuuta voisi neuvojen antajalle vääntää? Turpaan on kyllä tässä maassa annettu, mutta harvemmin käräjien kautta. Eikä turpiinantoonkaan kuulu rahojen takaisin vaatiminen.

Ei edes silloin, jos ahneus on sumentanut aivon. Kuten vanha hakalilainen sanonta kuuluu: loppu se on ahneellakin.

Näin sumein ajatuksin kesälomalle. Töihin elokuun alussa.

Suomen Luonto on taas tehnyt sen: vääntänyt oman tahtonsa koko kansan mielipiteeksi.

Tälläkin kertaa aihe oli tuttu: saimaannorppa, jota Suomen Luonto ja Suomen luonnonsuojeluliitto käyttävät politiikan välineenä paitsi härskisti, myös taitavasti.

Tällä kertaa Suomen Luonto -lehden otsikko kuuluu näin: Kansa haluaa tiukkaa norpansuojelua.

Ingressin mukaan ”Kansa on myös pettynyt ministeri Sirkka-Liisa Anttilan toimintaan norpansuojelussa”.

”Suomalaiset kannattavat yhä selvemmin saimaannorpan tiukkaa suojelua”, kertoo lehti. ”Verkkokalastuskiellon suosio on selvästi  noussut”.

Tämä ”tieto” ja ”kansan tahto” perustuu ”kyselyyn”.

Jotta kansaan kuuluva henkilö voisi arvioida, onko kansa oikeasti tätä mieltä, pitäisi tutkimuksesta toki olla perusfaktat selvillä: selvityksen tapa, kohderyhmä, vastaajien lukumäärä; samoin tulosten luotettavuus. Myös se, onko muutos tilastollisesti merkittävä. Mitään näistä tiedoista Suomen Luonto ei kerro.

Lehti kertoo pelkän ”totuuden”: Kansa haluaa, kansa on pettynyt.

Tämä ei ole tutkimusta, ei tutkimustulosten esittelyä, ei hyvää mielipidemittausta – eikä edes hyvää, laadukasta journalismia.

Tämä on propagandaa. Leniniläisessä journalismissa lehdistön tehtävä on olla kollektiivinen propagandisti, kollektiivinen agitaattori ja kollektiivinen organisaattori.

Myös leniniläinen käsitys kansasta, kansan tahdosta ja kansan enemmistöstä on nykykatsannannossa harhainen.

Saimaannorppa on yksi Suomessa elävistä eläimistä, joka sinnittelee evoluution kulkua vastaan, ihmisen avulla.

Sen ei pitäisi olla propagandan ja agitaation väline.

Sen nyt ymmärtää tavallisempikin ihminen, että aika on rahaa.

Jos on vaikka kaksi junaa, ja niistä toinen on nopeampi, niin moni tavallinen radan kuluttaja on valmis  maksamaan hieman lisää lyhyemmästä matka-ajasta. Ei se junassa istuminen niin herkkua ole.

Tämä logiikka istuu maalaisjärkeen ja myös kaupunkilaismieleen.

Rautateillä on kuitenkin eri meininki, oma logiikkansa.

Lappeenrannasta Lahteen pääsee IC:llä nopeimmillaan 1 tunnissa ja 27 minuutissa. Iltapäivän Pendolino kuluttaa 1 tunnin ja 33 minuuttia. Miten VR hinnoittelee Pendolinon pitemmän matka-ajan? No, tietysti vr-loogisesti. Matka on Pendolinolla 5,20 euroa kalliimpi!

Taitaa olla kivimiesten aivoista tämä.

Ylipäätään Pendolino ei ole Lahden ja Lappeenrannan välillä yhtään sen nopeampi kuin IC. Neljän Pendolinon matka-ajat ovat 1.27, 1.30, 1.33 ja 1.33. Vuorokauden 12 IC-junasta kaksi on yhtä nopeita kuin nopein Pendolino. Kolme on hitaampaa kuin hitain Pendolino. Mutta kaikissa matkalipun hinta on 5,20 euroa halvempi kuin Pendolinossa.

Paljonkos tuo 5,20 nyt on. Edestakaisin vain 10,40 euroa. Prosenteissa 22,7. Ero on huikea.

Olisiko Pendolino sitten 22,7 prosenttia mukavampi? No ei ole.

Helsingin ja Lappeenrannan välillä IC:n ja Pendolinon hintaero on tasan 6 euroa, prosenteissa 15,3. Kun Lahden ja Keravan välillä Pendolino kulkee yli kahtasataa, niin aikaahan siinä säästyy – senhän sanoo maalaisjärki ja kaupunkilaismieli. Mutta taas on kiviaivojen logiikka toinen. Pendolinon ja IC:n ero matka-ajassa on pienimmillään vaivaiset 3 minuuttia.

Nopeiden – ja pirun kalliiden – junien hyödyn VR onnistuu sössimään seisottamalla Pendolinoja asemilla. Samalla lailla on seisonut VR:läinen ajatus.

Paitsi että monopoliasemassa ei ole niin väliä. Hinnoittelu on vapaata, kun kyse on välttämättömästä hyödykkeestä. Kuluttajaystävällisyydestä VR:ää ei tarvitse mennä syyttelemään.

VR – äly ja hinnoittelu vapaa!

Demokratian keskeisin asia, vaalit, jakaa kansan. Vaalit vahvistavat kansalaisten jakautumista, epätasa-arvoa.

Hyväosaiset äänestävät, huono-osaiset eivät. Tämä pätee sekä yksilöihin että alueisiin.

Äänestäminen kertoo ihmisen ja alueen sosiaalisen aseman ja myös tulevaisuuden.

Eurovaaleissa, kuten muissakin, äänestysalueiden erot olivat suuret, sekä valtakunnan että myös kuntien sisällä. Tilastoja voi käydä katsomassa Vaalit-sivustolla. Kärjessä ovat alueet, joilla on rahaa, joilla menee hyvin. Hännillä ne, joilla jo ennestään on vaikeaa. Vaalit sinetöivät jaon.Kuntien ykkönen oli Kauniainen. Äänestysprosentti 68,4. Häntäpäässä Hyrynsalmi, 25,4 prosenttia.

Lappeenrannassa Keskustassa ja Jänhiälässä prosentit olivat 40,7 ja 47,7. Pulpilla 28,5 ja Hakalissa 30,0.

Helsingissä Munkkiniemessä 68,7. Jakomäessä 26,3. Sosiaaliset erot ovat suuret, ja kasvussa.

Esimerkiksi Lahdessa hyväosaisista jalkarantalaisista äänesti 47,9 prosenttia. Huono-osaisista liipolalaisista 23,8 prosenttia.

Liipolaa sanotaan Lahden Monacoksi. Siellä ei käydä töissä eikä makseta veroja. Eikä äänestetä.

Vaaleissa toteutuu kansan tahto. Puolueet ja ehdokkaat tarjoavat omat aatteensa, ja niistä kansalaiset valitsevat. Ja kun hyväosaisest äänestävät ja valitsevat, valikoituu edustajiksi hyväosaisten edustajia, hyväosaisten arvomaailma, hyväosaisten tavoitteet.

Demokratiassa huono-osaisten osa on jäädä syrjään. Ei ole demokratia demokraattista.

Näyttää äänestäminen olevan herrojen puuhaa. Muutokseen on toki yksi tie: äänestäminen.

Eurovaalien suuri yllättäjä oli keskustan Riikka Manner, Paavo Väyrysen avustaja.

Mikäs siinä, hyvähän se, että europarlamenttiin valitaan nuori, hyvin koulutettu, kielitaitoinen ja jo kokenut ihminen. Aito poliitikko. 27-vuotias Manner on jo korotettu Itä-Suomen edustajaksi. Mikäs siinä, onhan hän Varkauden kunnanvaltuutettu. Mikäs siinä, virallisesti Manner asuu Varkaudessa, oikein kirjoilla siellä. Käytännössä itäsuomalaisten edustaja asuu Nurmijärvellä. Naimisissa olevan naisen koti on Klaukkalassa. Se ei ole Itä-Suomea, varsinaisesti. Poliittinen asuinpaikka Varkaus.

Eurovaalien ehdokkaaksi Manneria pyysi keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen. Manner kieltäytyi. Mutta sitten asiaan tarttui Paavo Väyrynen, joka totesi Helsingin Sanomissa: ”Minä se Riikan puhuin ympäri.”

Mutta sitten tulee mielenkiintoinen linjaus Väyryseltä:

”Varoitin, ettei  niin raskaaseen vaaliin kannata lähteä, jos läpimeno ei ole mahdollista.”

Niinpä. Voittajan ajattelua.

Mutta mitähän vaaleista, demokratiasta ja kansanvallasta, ylipäätään tulisi, jos ehdolle lähtisi vain ihmisiä, joiden läpimeno on mahdollista?

Väyrysen mallissa ehdokkaita ei olisi ollut Köyhien Asialla -puolueella, Suomen Työväen Puolueella, Suomen Kommunistisella Puolueella, Suomen Senioripuolueella, Itsenäisyyspuolueella eikä yhteislistoihin kuulumattomilla valitsijayhdistyksillä. Ehdokkaita olisi ollut 101 vähemmän.

Niillä puolueilla, joilla oli mahdollisuus saada ehdokkansa valituksi, oli näitä väyrysläisesti ajatellen turhia ehdokkaita ehkä 15/puolue. Kokoomuksella, Keskustalla, Sdp:llä, Vihreillä, Rkp:llä, perussuomalaisilla,  vasemmistoliitolla ja kristillisdemokraateilla oli joutavaa väkeä ehdolla yhteensä 105, kun persuilla ja kristityillä oli 10 ehdokasta kummallakin.

Väyrysen mieleisessä mallissa oikeita ehdokkaita olisi ollut ehkä korkeintaan 35. Heillä olisi ollut mahdollisuus läpimenoon. Heistä jokainen olisi ollut väyrysläisessä mielessä aito ehdokas, jonka olisi ”kannattanut lähteä ehdolle”. Toki viime kädessä kansa olisi ratkaissut, demokraattisesti. Sen verran demokraattia ja kansanvallan ystävää pitää toki ministeristä löytyäkin.

Toivottavasti meissä jokaisessa elää edes pieni ministeri.

Euro-vaalien suurin merkitys Suomessa oli – ei perussuomalaisten nousu – vaan vasemmiston liki täydellinen mahalasku. Suomalaiset astuivat uuteen aikakauteen. Vasemmiston suosio romahti pysyvästi.

Vasemmistoliitosta tuli yhden päivän aikana lopullisesti pienpuolue. Ei auttanut näyttävä ja kallis kampanja, eivät monipuoliset ehdokkaat. Pysyvä pienuus niitattiin jo silloin, kun Suvi-Anne Siimes jätti puolueen.

Eikä SDP:lläkään ole aihetta suureen riemuun.

Kannatuksen laskusta on turha syyttää alhaista äänestysprosenttia, perussuomalaisten taakse siirtyneitä äänestäjiä tai Jutta Urpilaista. Oppositioasemastakaan ei selitystä löydy. Ei. Selitys on paljon yksinkertaisempi: kansalaiset eivät vasemmistoa kannata.

Eurovaalien, EU:n parlamentin ja Suomenkin kannalta perussuomalaisten nousu vaalien huikeaksi voittajaksi on tietysti ihan yhtä tyhjän kanssa. Europarlamentissa Timo Soini, kuten Ruotsissa kohuttu yhden asian Piraatti-puoluekin, ajautuvat parlamentissa marginaaliin, pienryhmien pieneksi osaksi. Ääni voi kuulua salissa, mutta ei päätöksenteossa. Äänestäjien kannalta onkin vähän kyseenalaista, että Soinin merkitys parlamentissa on nolla, mutta vaaliliittotoverin Sari Essayahin paljon suurempi.

Tärkeimmät suomalaiset euroedustajat toimivat parlamentin suurimmassa ryhmässä. Essayah liittynee konservatiiveihin, kuten kokoomuslaisetkin. Näin Suomesta tulee vaalituloksesta ja äänestäjien tahdosta riippumatta neljä konservatiivia. Lähellä oli viideskin.

Toiseksi suurimpaan ryhmään, sosialisteihin,  tulee Suomesta kaksi edustajaa.

Kolmanneksi suurin ryhmä on liberaalit. Näiden joukossa on suomalaisia kolme. Suomesta katsoen kokoomus ja keskusta ovat suunnilleen yhtä vahvoja, mutta europarlamentissa ero on iso. Konservatiivit saavat noin 270 paikkaa, ja liberaalit ehkä 80. Maailmanlopun pyyt – sosialistit – saavat noin 160 paikkaa.

Vihreiden riemu vaalivoitosta on sisäpoliittista onnea. Europarlamentissa vihreät eivät ole merkittävä voima – paikkoja tulee noin 50.

Aika selvää on, missä valta on. Ja mihin se näissä vaaleissa siirtyi, entistä enemmän. Euroopan kansojen tahto toteutuu, jos parlamentti tekee aiempaa konservatiivisempaa politiikkaa. Vasemmiston aika alkaa olla Euroopassa ohi.

Eurovaaleissa valittiin Euroopan parlamentti. Kovin vähälle tämän kertominen Suomessa jäi. Sisäpolitiikka nousi pääosaan. Sääli.