Saimaan rannalla

Espoossa oli keskiviikkona mies humalassa.

Ja olikin kuvassa humalassa – ei jaloillaan pysynyt, vaan kaatui.

Onneksi yhteiskunnan jätehuolto toimii, poliisi tuli ja vei pois.

Varmaan oli Helsingissäkin joku humalassa. Ja Tampereella. Lappeenrannassa. Taipalsaarella. Ehkä poliisi on juopuneita korjannut muuallakin kuin Espoossa.

Sattui vielä niin somasti, että molemmat iltapäivälehdet otsikoivat ihan samoilla sanoilla – Poliisi vei Paasilinnan – ja ihan samalla kuvallakin. Ihan sama kuva oli molempien etusivulla ja molemmilla vielä sisäsivuillakin. UGC:tä, käyttäjän tuomaa sisältöä parhaimmillaan. Ehkä kansalaisjournalismia (jolla ei ole journalismin, ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden, kanssa mitä tekemistä). Jokaisessa meissä elää pieni Stasin agentti. UGC antaa uudet mahdollisuudet.

Kyseessä on vahvin ehdokas vuoden lehtikuvaksi.  Vaikea kuvitella, että sama kuva julkaistaisiin  (vähän eri lailla rajattuna toki)  neljästi, ellei kyseessä olisi jotain ainutlaatuista, jotain merkittävää, valokuvajournalismin parhaita välähdyksiä. Ja onhan siinä: sen humalaisen selkä ja niska. Ihminen. Poliisit ja pari uteliasta.

Nimittäin ihminen se on Paasilinnakin. Vapaassa maassa on oikeus olla juovuksissa. Kovin eettistä ei ole, jos aiheuttaa muille harmia, mutta nythän ei kai sellaista tapahtunut. Vapaan maan vapaa mies oli vapaasti napannut liikaa viinaa, jalat pettivät ja poliisi vei.  Ja etusivu paukkuu.

Vapaalla ihmisellä on yksityisyys. Ei kai Paasilinna liene kovin merkittävä yhteiskunnallisen vallan käyttäjä, jonka juopumuksista tarvitsisi vallan vahtikoiran raportoida. Siinä voipi pian käydä niin, että alkaa uskottavuus, luotettavuus ja lukijoiden kunnioitus karista, jos ei toimi eettisesti korkeatasoisesti. Sekä kirjailija että sanomalehti.

Yleisradion tehtävät määrittelee laki. Se on vuodelta 1993, ja jo pahasti vanhentunut. Yhtiön julkisen palvelun tehtävä määriteltiin vuonna 2005, eikä kovin hyvin kuvaa nykytilannetta sekään.

Ylen pitää lain mukaan ”tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin”. Internetistä laki ei suoraan mainitse mitään. Ei nettiä voi nykyisin oikein pitää laissa mainittuna ohjelmistoon liittyvänä oheis- ja lisäpalvelunakaan, vaan itsenäisenä välineenä. Varsinkin kun katsoo Ylen panostuksia verkkoon.

Laki määrittelee julkisen palvelun ohjelmatoiminnalle erityisiä tavoitteita.

Kun Euroviisu-touhua katsoo lain näkökulmasta, niin Yleisradion valtavat panostukset moiseen viihdemammuttiin ovat kyllä aika kyseenalaiset.

Viisut eivät varmaan erityisemmin tue kansanvaltaa.

Ehkä ne tuottavat, luovat ja kehittämät kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä. Ehkä. Ehkä ei. Ehkä kyse olisi virikkeellisestä vihteestä. Ehkä euroviisuista joku saa virikkeitä. Ehkä ei.

Sivistys- ja tasa-arvonäkökohtia, oppimista ja itsensä kehittämistä euroviisujen on kyllä vaikea nähdä mitenkään edistävän.

Kielten (suomi ja ruotsi sekä saame, romani ja viittomakieli) kannalta euroviisuilla ei ole mitään merkitystä. Pikemminkin päinvastoin. Suomen laulelmahan oli englanniksi.

Jos hyvää tahtoa löytyy, niin euroviisujen voi sentään nähdä tukevan suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. Mitä nyt Moskovassa homoja pidätettiin. Ehkä pidätykset täytyy suvaita, julkisen palvelun nimissä.

Entäs kulttuurien vuorovaikutus? Tässäpä se taitaa olla Ylen euroviisupanostuksen ydin. Onhan Waldon eurodacebiisi Lose Control varmaan suomalaisen kulttuurin vuorovaikutusta. Onhan?

Ei minulla mitään itse euroviisuja vastaan ole. Välttämättä. Musiikkikilpailu se ei ole enää pitkään aikaa ollut, eikä sieltä ole musiikin helmiä tullut, sitten Abban. Mutta onpahan se suurenmoista ja suuruudenhullua viihdettä.

Mutta sitä ihmettelen, miksi Yleisradio on tässä pompöösissä, törkeän kalliissa viihteestä mukana. Euroviisut eivät ole julkista palvelua.

Kun Yle-vero kohta tulee ja kaikilla maksajilla on oikeasti oikeus puuttua verovarojensa käyttöön, niin tässä mielipide: Yle pois euroviisuista.

Tutkimuksen mukaan mopolijan riski joutua onnettomuuteen on 50-kertainen autoilijaan verrattuna.

Vuosina 2000-2007 myönnettyjen mopokorttien määrä yli kaksinkertaistui. Helsingissä lastenklinikan ja Töölön sairaalan mopo-onnettomuuksien vuoksi hoitamien potilaiden määrä viisinkertaistui. Tyttöjen osuus nousi 7:stä 25:een prosenttiin.

Mopokortin saa helposti. Tarvitaan terveystodistus, vanhempien lupa ja teoriakoe. Yhteiskunta on katsonut hyväksi, että näillä eväillä 15-vuotiaat lasketaan liikenteeseen. Onneksi ajokoe on sentään tulossa.

Lisäksi tarvitaan mopo. Niitä on paljon. Jos ei omalla, niin kaverin mopolla pääsee ajamaan.

Mopohan kulkee periaatteessa vähän yli neljääkymppiä. Tänäänkin töihin tullessa autovirta ajoi kuuttakympiä. Edessä meni mopo, vajaan metrin päässä edelläajavasta kilometrien matkan, välillä vasemmalla, välillä oikealla, välillä keskellä.

Jotkut mopot kulkevat neljääkymppiä. Monet näistä, usein tunnollisten tyttöjen omistamista ja ajamista, liikkuvat autojen seassa, vaikka kevyen liikenteen väylälläkin voisi ajaa. Monet keräävät autojonon peräänsä. Siinäkin on riskinsä. Teoriakoe ei oikein riitä – suuri osa ei todellakaan tiedä, missä mopolla saa ja pitää ajaa.

Mopojen virittäminen on helppoa. Jokainen mopoilija sen osaa. Suuri osa mopoista kulkee jopa 80 kilometriä tunnissa. Ei siitä välitetä.

Mopokortin saa 15-vuotias. Teinien keskuudessa ikärajaa ei pidetä minään. Jutut kertovat, että alaikäisenä  ajosta ei seuraa juuri mitään – ei vaikka kiinni jäisi. Teinit pitävät riskiä niin pienenä, että se kannattaa ottaa. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon alle 15-vuotiaita mopoilijoita ajaa joka päivä liikenteessä. Eikä kukaan kai välitäkään.

Mopon virittäminen on laitonta. Jos sitä virittää, moposta tulee moottoripyörä. Sen ajamiseen vaaditaan 16 vuotta ikää, moottoripyörän ajokortti, ja vakuutusmaksutkin ovat ihan toista luokkaa. Käytännössä tällä ei ole väliä. Kiinnijäämisen riski on pieni, ja seuraamukset niin mitättömät, että riski kannattaa ottaa.

Jos jotain positiivista pitää mopojutuista väkisin tonkia, niin kypärän käytön teinit hyväksyvät. Säilyypähän edes pää paremmassa kunnossa.

Laki on laki, vain jos se hyväksytään, sitä  noudatetaan ja valvotaan. Mopolainsäädännöllä ei ole mitään väliä. Teinit eivät sääntöjä hyväksy, ei niiden noudattamista valvota.

Pitää varmaan muuttaa laki. Teinien muuttaminen on paljon vaikeampaa. Siihen ei ole yhteiskunnalla keinoja.

Perustuslaki sanoo kansanedustajan puhevapaudesta ja esiintymisestä näin:

”Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.”

Siis ”vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä”.

Mutta mitä teki Pena, kansanedustaja Pentti Oinonen, perussuomalainen Pohjois-Savon vaalipiiristä?

Eduskunta keskusteli tiistaina homojen ja lesbojen oikeudesta puolison lapsen adoptioon. Oinonen totesi sanatarkasti, eduskunnan verkkosivujen mukaan:

”Missä menevät vapaamielisyyden rajat? Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?”

Ja vielä täsmennys:

”Kysynkin, milloin tullaan vaatimaan, että voidaan avioitua koiran kanssa.”

Puhe olisi siis samaa sukupuolta olevien oikeudesta puolisonsa lapsen adoptioon.

Huh-huh.

Vakaata ja arvokasta?

Toki Oinoselta löytyy uskoa uuteen teknologiaan, ja näkemys koulun sukupuolivalistuksesta – jos laki hyväksytään:

”Rinnalle pitäisikin nyt tuoda myös valistusta, jossa kerrotaan asioista samaa sukupuolta olevien näkövinkkelistä. Uusi teknologia tarjoaa varmasti hyvät näkymät tutustua asiaan syvällisesti, esimerkiksi teräväpiirtoelokuvien ja kolmiulotteisten mallien avulla. ”

Jaaha. Vai kolmiulotteisia malleja haluaa Ylä-Savon mies, ja syvällistä perehtymistä

Puhe olisi siis samaa sukupuolta olevien oikeudesta puolisonsa lapsen adoptioon.

Toista henkilöä loukkaamatonta?

Ei nyt tainnut Oinosella mennä puhevapauden käyttö ihan perustuslain hengessä.

Sinänsä tuntuu perin oudolta, että perustuslaissa pitäisi määritellä, miten kansanedustajan tulee esiintyä. Mutta Pena osoitti, että kyllä määräyksiä ja ohjeita tarvitaan.

Muutenhan kansanedustajat voivat olla kuin hauvelit.

Jalkapallo on pelien kuningas. Voisi se Suomessakin olla paljon nykyistä mielenkiintoisempaa, mutta jalkapalloväki itse pilaa hyvän lajin.

Maajoukkueen pelit tuovat jo nyt Olympiastadionin täyteen. Peleissä on hieno tunnelma, ja yhä useammin hienoja hetkiä.

Osaamistason toisessa päässä, junioreissa, pyörii kymmeniätuhansia lapsia, nuoria ja vanhempia. Isoilla ja pienillä paikkakunnilla, etelässä ja pohjoisessa, lännessä ja idässä. Siellä tehdään tulevaisuuden eteen työtä, myös suomalaisen jalkapalloilun.

Siinä välissä, juniorin ja maajoukkueen, tärkein on kotimainen korkein sarjataso. Sieltä tulevat junioreille idolit, haaveet ja tavoitteet. Sieltä ja vain sieltä noustaan kansainvälisille kentille ammattilaisiksi. Sieltä nostetaan ja levitetään suomalaisen jalkapallon tasoa. Siellä luodaan jalkapallokulttuuria, houkutellaan katsojia, luodaan elämyksiä.

Ja tämä tärkein osa on pilattu, taas tänä vuonna.

Jo sitä on vaikea ymmärtää, että korkeimman sarjatason nimi on myyty Veikkaukselle. Mitä vikaa on SM-sarjassa? Paitsi tietysti se, ettei siitä makseta rahaa.

Mutta varsinainen virhe on tehty, taas, otteluohjelmassa. Kyllä sarjan seuraaminen edellyttää, että joukkueiden pisteitä ja sijoituksia voi vertailla. Nyt ei voi. Tällä hetkellä kahdella joukkueella on pelattuna yksi peli. Neljällä joukkueella on takanaan neljä peliä. Ei näin erilaisilla ottelumäärillä voi sarjataulukkoa seurata, ei jännittää.

Perusongelma on jo siinä, että sarjakausi aloitetaan tolkuttoman aikaisin, huhtikuun puolivälissä. Silloin suurin osa kentistä on pelikelvottomia tai muuten onnettomassa kunnossa. Tasokkaasta pelistä on turha edes haaveilla. Ja otteluiden siirtoja tulee väistämättä.

Toinen perusongelma on kauden venyttäminen järjettömän pitkälle syksyllä. Viimeisillä kierroksilla, kun sijoitukset ratkaistaan, ollaan taas luonnon ja säiden armoilla. Kaatosateessa ja viimassa pehmeällä kentällä pelattu peli ei todellakaan edistä osaamista, ei luo kulttuuria eikä houkuttele katsojia.

Eikä tässä kaikki. Nyt pelipäivä on kutakuinkin joka päivä. Tänään on yksi peli, torstaina viisi, perjantaina yksi. Eilen ei ollut peliä, maanantaina kaksi.

Toki hajanaisuuteen on yksi syy: Urheilukanava haluaa näyttää pelin maanantaina klo 19.00. Muutoinhan ottelut alkavat klo 18.30. Paitsi lauantaisin klo 16 tai 18.30. Jos olisi tervettä itsetuntoa, niin kyllä televisiointi sopeutuisi otteluihin. Tärkeintä urheilussa on urheilu, eikä medianäkyvyys.

Ei sarjaa näin voi pelata. Tai voi, mutta ei sitä seurata voi, kannata eikä huvita.

Jalkapallokulttuuri nousee siitä, että on mielenkiintoinen ja ihmisiä kiinnostava laji, hyviä ja jännittäviä otteluita, paljon katsojia ja muita kiinnostuneita.

Se ei nouse hakemalla ensisijaisesti medianäkyvyyttä, vastustamalla luonnonvoimia, läpikaupallistamalla urheilu ja keinotekoisilla markkinointitempuilla.

Jalkapallo on hienoin laji.

Kevään kiihkein koirankakkakeskustelu alkaa hiljentyä, mutta ehkä sitä voisi yhden huomion verran jatkaa.

Lappeenrannan entisissä itäisissä kaupunginosissa – Joutsenon liityttyä varmaan aika keskeisissä – elelee nimittäin perin omituinen koiran omistava henkilö. Tämä lauritsalalainen henkilö on lähes siisti, liki kuuliainen ja melkein ympäristöstään välittävä. Mutta loppupelissä kaikkea muuta.

Tämä henkilö nimittäin kerää koiransa ulosteen vihreään koiranulostepussiin, kuten on aihettakin.

Mutta siinä vaiheessa, kun pussin suu on solmittu,  kaikkoaa tolkku, järki, tunneäly ja välittäminen.

Henkilö nimittäin viskoo nämä vihreä ulostepussit tienposkeen, puiden oksille, pensaisiin. Ihan tien viereen tai välillä pitemmällä. Siellä ne sitten kököttävät, muovipussit. Pitkin poikin. Talven mittaan niitä on kertynyt kymmeniä. Olisi niitä ollut roskiksiakin matkan varrella, ihan tähän tarkoitukseen tehtyjäkin.

Eihän se muovi ja uloste siellä oksalla hevillä katoa, vaikka olisi miten biomuovia. Itse aine olisi jo hävinnyt ilman tätä tomeraa pussittamista.

Tämä ei nyt ole yhteis- ja ihmiskunnan ongelmista suurimpia, jos lie ongelma ollenkaan.

Mutta ihmetellä täytyy.