Saimaan rannalla

Monen asian pystyy teollisuus tekemään hyvin, jotkut jopa paremmin kuin kotona.

Mutta ei simaa.

Monenmoista on yrittäjää simamarkkinoilla. Nimi on sama, mutta juoma eri. Yksi maistuu esanssilta, toinen makealta, kolmas hiilihapolta, neljäs virvoitusjuomalta, viides siideriltä. Yhteistä kaupan simoille on, että ne eivät maistu simalta.

Kotisima maistuu simalta. Sima maistuu vapulta.

Koti on parempi kuin teollisuus.

Harmi kun ei Yle-vero ole vielä käytössä. Vielä ei oikein voi veronmaksajana vaatia sananvaltaa rahojen käyttöön. Mutta kohtapa on, vero ja sananvalta. Sitten voi jokainen suomalainen kotitalous ja iso joukko yrityksiä edellyttää Yleisradion vähän perustelevan rahankäyttöään.

Jääkiekkoilussa käydään MM-kisoja. Ja sen kyllä huomaa. Jos ei niinkään Sveitsissä, niin ainakin Suomen Yleisradiossa.

Perjantaina TV2:n parhaat katseluajat oli pyhitetty tälle kuudessa maassa vakavahenkisesti harjoittevalle urheilulle. Klo 18 alkoi huikea jännitysnäytelmä Valko-Venäjä-Kanada. Sitä tuli klo 20.30:een asti. Puolen tunnin Kummelin jälkeen alkoi jo ennakkoon kisojen klassikko Sveitsi – Ranska. Lauantaina klo 21 alkoi Ruotsi – Itävalta.

Ottelussa on selostaja, studiotoimittaja ja ainakin yksi asiantuntija, usein vielä kaukalon laidalla haastattelija. Ja toista, samaan aikaan pelattavaa ottelua reforoi yksi toimittaja. Eikä tässä kaikki: matchen refereras på svenska.

Vaikuttaa, että Ylellä ei tosiaankaan ole pula resursseista, ei ihmisistä, ei rahasta. Mitättömiin otteluihin panostetaan tolkuttomasti. Ylen oman väen lisäksi asiantuntijoita  on kuljetettu kisoihin kommentoimaan jonnin joutavia pelejä etu-, väli- ja jälkikäteen.

Urheilu on parhaimmilaan draamaa. Draamaan kuuluu se, että loppua kohti jännitys kasvaa. Kohtuuttomalla turhien alkusarjojen pelien näyttämisellä draaman kaarta on vaikea kehittää.

Jos jostain Ylellä on pula, niin näköjään järkevistä ohjelmista. Ohjelma-aikaa on liikaa, kun sitä täytyy täyttää Sveitsin ja Saksan välisellä pelillä lauantain prime timen aikaan.

Jotenkin Yleisradio on onnistunut välittämään viestin, että sillä on kova pula rahasta, ja lisää tarvitaan. MM-satsauksen perusteella puheet rahapulasta ovat vahvasti ylimitoitettuja.
Ehkä jo tv-luvan maksaminen oikeuttaa kyselemään rahankäytön perään. Mutta varsinkin jos ja kun Yle-vero tulee, niin oikeutus on perusteltua. Viisas, yleisöä palveleva ja avoin organisaatio kyllä perustelisi tällaisen panostuksen  kyselemättäkin. Kertoisi edes, että rahaa kyllä on.

Toivottavasti politiikoillamme riittää sisua ja häpyä jatkaa valitsemallaan tiellä.

Mediamaksu ei toivottavasti jää ainoaksi askeleeksi polulla, joka voisi aueta kanta-, valta- ja moottoritieksi.

Seuraava steppi voisi olla ajoneuvomaksu.

Tilanne on muodostumassa sietämättömäksi. Televisiolupamaksusta tulee mediamaksu, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, omistaako television tai ei. Rahat menevät suoraan Ylelle, riippumatta siitä, käyttääkö Ylen palveluja vai ei. Tästä on turha jupista. Mediamaksu on tasapuolinen, se kohtelee kaikkia ihan samalla lailla. Jos tämä ei ole demokratiaa, niin mikäs sitten?

Samaa, parlamentaarisesti hyväksi todettua periaatetta voisi – ja pitääkin – soveltaa television ohella myös toiseen, suunnilleen yhtä yleiseen kestokulutushyödykkeeseen. Autoon.

Nyt auto ja televisio eivät ole tasa-arvoisia. Autosta maksetaan ajoneuvoveroa. Sen joutuu maksamaan auton omistaja tai haltija. Tällainen ajattelu on tullut tiensä päähän.

Kansakunta tarvitsee ajoneuvomaksun.

Olisi perin luontevaa, että  liikkumisen riippumattomuuden turvaamiseksi rahoituksen olisi edelleenkin koostuttava kansalaisten ja yhteisöjen maksamista maksuista. Maksu ei enää liittyisi ajoneuvon omistamiseen, ja samalla luovuttaisiin myös ajoneuvoveron tarkastajista.

Kun ajoneuvomaksu perittäisiin kaikilta, riippumatta siitä, onko autoa vai ei, voisi  yksittäisen autokunnan maksu laskea nykyisestä noin 49,3 eurolla. Autokunnalla tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa. Autokunnan maksu olisi sama riippumatta autokunnan koosta.

Tavoitteena täytyy olla liikkumisen riippumattomuuden turvaaminen pitkäjänteisesti ja yksinkertaisella tavalla.

Ajoneuvomaksua koskeva linjaus perustuisi siihen, että autoilla liikkuminen tavoittaa käytännössä kaikki suomalaiset. Autoliikkumispalveluita tuotetaan henkilöautojen lisäksi busseilla ja pakettiautoilla, ja niitä käytetään mitä erilaisimmissa tilanteissa.

Maksun suuruutta määrättäessä tulee lähtökohtana pitää sitä, että valtion ajoneuvoverotuotto säilyy vähintään  nykytasollaan maailman tappiin, tai sen yli. Erityisistä syistä tasoa voisi nostaa valtioneuvosto.

Toki autoliikkumispalvelun määritelmää pitää ajantasaista sopimaan muuttavaan maailmaan. Määritelmä pitäisi täsmentää. Tavoitteena on oltava monipuolisen ja kattavan autoliikkumispalvelun tuominen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Se edellyttää nyt ja tulevaisuudessa uuden teknologian hyödyntämistä.

Myös nuoret ikäryhmät on tavoitettava.

Näillä eväillä kohti parempaa Suomea.

Vaikea on keksiä, mistä löytyisivät rahat Yleisradiolle.

Joka sivumennen sanoen näyttää löytäneen matkustusbudjettiinsa mukavasti väljää.

Meni toimittaja Satu Nummelan mukaan, kun tämä lähti Italiasta hakemaan haulikkoa. Oli kuvattu Helsinki-Vantaan lentokentältä lähtien. Monen päivän reissu.

Ja toinen toimittaja oli lähetetty työmatkalle Etelä-Afrikkaan. Siellähän pelataan reilun vuoden kuluttua jalkapalloilun MM-kisat. Nyt näytettiin, että rakennustyöt ovat kesken ja haastateltiin Pertti Alajaa. Tämä oli tavannut muutama vuosi sitten Nelson Mandelan, ja piti tapahtumaa elämänsä tähtihetkenä. Ja tämän näki Yleisradio aiheelliseksi kertoa. Varmaan tärkeä juttu, ainakin Alajalle, ehkä Mandelalle. Muuta uutista ei maapallon toiselta puolen oikein irronnut.

Yle on tunnetusti paininut pahojen rahavaikeuksien kanssa. Nyt rahoitusta pohtinut työryhmä on kehitellyt ratkaisun. Tv-maksun tilalle tulee mediamaksu. Tällä yleispätevän tuntuisella mediamaksulla rahoitetaan vain ja ainoastaan Yleisradiota. No, ehkä Yle on se one and only, media. Vähän yleistäen. Tosin internet painelee televison käytössä ykköseksi, joko tänä tai viimeistään ensi vuonna.

Tämä maksu perittäisiin kaikilta. Ihan riippumatta siitä, onko taloudessa televisiota tai ei. Ja yrityksiltäkin se perittäisiin.

Jos jotain hyvää, niin kotitalouksien maksu hieman helpottuisi. Kun nyt Ylelle maksetaan 224,30 euroa vuodessa, uusi mediavero olisi noin 175 euroa. Jos jollain ei tv-lupaa ole, niin tämän verran tulisi sitten lisää maksettavaa.

Valtion pakolla perimälle maksulle on yleisnimi. Vero. Tästä olisi tulossa tasasuuri vero. Onhan sillä puolensa, myös haittapuolia.

Se on verojen suhteen hyvä periaate, että niiden käytöstä päätetään demokraattisesti, kunnissa valtuustoissa ja valtion tasolla eduskunnassa. Tästä periaatteesta ei ole syytä luopua.

Jos Yleisradiota varten kerätään kaikilta verotyyppinen maksu, pitää vastuu näiden rahojen käytöstä ole eduskunnalla.

Se on kiusallista, että ihminen ei pysty omia aivojaan hallitsemaan. Niihin putkahtelee ajatuksia, joita ei välttämättä haluaisi.

Viime viikolla kävin Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa. Onneksi. Mutta yksi asia alkoi riepomaan.

Shostakovitshin sellokonsertossa ja Mendelssohnin a-molli sinfoniassa pisti silmään, että sellistien päät heiluvat rajusti vähän jytäkämmissä  kohdissa.  Jokaisella samaan aikaan. Kun oikein katselin, niin muut muusikot ovat soittimesta riippumatta paljon rauhallisempia, liikkeet vähäisempiä, eläytyminen maltillisempaa.

Mukavampi olisi ollut musiikkia kuunnella ja orkesteria katsoa, jos omat aivot eivät olisi tällaiseen järjettömään yksityiskohtaan kiinnittäneet huomiota.

Mikä siinä on, että juuri sellistit näyttävät rytmin mukana elämisen, musiikkin paneutumisen niin voimakkaasti? Ovatkohan päät tutisseet aina? Vai onkohan tämä joku sellonsoittajien muoti-ilmiö?

Kyllä musiikissa ja esittämisessä eleilmiöitä on.

Joskus 1970-luvullahan rockin puolella kitaristien piti irvistää pahasti kun soittivat sooloa. Naama rutussa väänteli Ten Years Afterin Alvin Lee uskomattoman nopeita soolojaan, ja tuskaiselta näytti Jukka Tolonenkin hiustensa alla.

Nyt on naaman vääntely jäänyt vähemmälle.

Onkohan kitaristien taito ja tekninen osaaminen parantunut niin, ettei soolon soittaminen enää tunnu pahalta? Vai onkohan kyse enemmän siitä, että ennen se oli vain tapana, ja nyt paljon coolimpaa olla tavallisen näköinen, ja vain soittaa.

Ei varmaan kenelläkään ole yhtään mitään sitä vastaan, että saimaannorpat säilyvät Saimaalla.

Kun itse asiasta ollaan hämmästyttävän yksimielisiä, niin ihmetyttää se vastakkainasettelu, jota aiheesta on saatu aikaiseksi.

Syytä on ainakin virkamiehissä ja poliitikoissa. Syytä on epäillä, että loppupelissä viimeinen syyllinen asuu kuitenkin Saimaan rannalla.

Kalastusta norpan esiintymisalueilla rajoitetaan toukokuun alusta vuoden 2014 vappuun. Tämä on varmaan ihan oikea ja järkevä toimenpide. Mutta se, millaisen asetuksen maa- ja metsätalousministeriö sai aikaan, onkin sitten toinen juttu.

Vähän näyttäisi, että asetuksessa määritellyt rajoitusalueet on valittu pikkusen summamutikassa, mutta mikäs siinä, johonkin rajat on vedettävä, ja nyt ne on vedetty näin. Kyllä näiden kanssa toimeen tulee.

Mutta kun tekstin on lukenut viidesti, ei kyllä tavalliselle ihmiselle selviä , mitä oikein rajoitetaan. Pitäisikö tavallisen mökkiläisen tietää, mikä on multifiililanka? Ptäisikö verkoista käydä mittaamassa silmäkoon lisäksi liinan tai riimun paksuus? Millä mittaat, onko liinassa paksuutta yli 0,17 millimetriä? Tai yli 0,20 millimetriä, siis yksisäikeisessä langassa, siinä liinassa tai riimussa, jos solmuväli on 60 milliä tai enemmän?

Jos jollain on rysä, niin mitatahan se täytyy, ettei vain ole aitaverkkoineen yli kuuden metrin mittainen.

Mikä on muu isorysää vastaava seisova pyydys, jonka solmuväli on yli 55 millimetriä? Ehkä sellaisiakin on.

Keskeistä on, että rajoituksia tuli,  mutta hennoilla verkoilla saa vielä kalastaa. Hallinto toki toivoo – ja ympäristöväki edellyttää -  että kuuttien kannalta herkimpään aikaan verkoista luovuttaisiin kokonaan. Varmaan moni sen tekeekin, ihan vapaaehtoisesti.

Siitä täytyy antaa suuri kunnia Sirkka-Liisa Anttilalle,  että ministeri luottaa Saimaan rantojen asukkaisiin.

Aktiivisempi luontoväki, lähinnä tuolla Kehä kolmosen sisäpuolella, ja ihan siinä Helsingin niemellä, on sitä mieltä, että ehdoton kielto olisi ainoa vaihtoehto. Täyskielloilla, ihmisten älyn väheksynnällä ja muualla sijaitsevalla suuremmalla viisaudella on maailmaa yritetty ennenkin kehittää. Siitä käytetään nimitystä totalitarismi.

Mutta eihän ministeriön asetuksen rajoitukset vielä riitä. Mökkiläisen pitää olla selvillä myös kalastusalueiden määräyksistä. Esimerkiksi Puumalan kalastusalueella on alle 55 millin verkoilla kalastus kielletty yli 8 metriä syvillä vesillä vuoden 2015 loppuun asti. Paitsi alle 22 millin muikkuverkoilla.

Miten ihminen – hyvää tarkoittava, lainkuuliainen – oikein voi selvitä näistä ohjeista, määräyksistä, rajoituksista?

Yksi keino on tietysti mennä viranomaisen luokse ja kysyä. Parempi tietysti on, jos viranomainen tulee ihmisen luokse ja kertoo.

Ja näinhän menetellään!

Viranomaiselle kiitos.

Viranomainen tulee Saimaan rannoille kertomaan, miten vapaaehtoisuus ja asetus yhdistetään, miten norppa suojellaan.

Siunattu seikka.

Ensi maanantaina Lappeenrannassa, Savitaipaleella, Ristiinassa ja Puumalassa, tiistaina Savonlinnassa, Enonkoskella, Kangaslammilla ja Rantasalmella.

Helsingistä asti tulevat kertomaan, miten olla ja eleä. Tänne tulee ”tehokas tiedotuskampanja saimaannorpan puolesta”, kuten ministeriö kertoo norppasivuillaan. Se on hyvä, että teho on jo päätetty. Ei jää epäselvyyttä. Mukana on maa- ja metsätalousministeriön lisäksi ympäristöministeriö, Metsähallitus, WWF, Kalatalouden keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Jos näillä eväillä ei vapaaehtoisuus toteudu, niin silloin vika on kyllä meissä itsessämme, ja ankarammat pakkokeinot on hyväksyttävä.

Saimaannorppatilaisuutta kannattaisi mennä kuulemaan sen ken on kiinnostunut norpasta,  kuutista, kalastuksesta ja yhteisestä hyvästä.

Jos nyt jotain hämmästelyä, niin miksi ihmeessä Helsingin herrat pitävät Lappeenrannassa tilaisuuden arkipäivänä klo 10.30. ja Savonlinnassa klo 10. Kukas silloin pääsee paikalle? Ei ainakaan työssäkäyvät henkilöt. Toki viesti Helsingistä on selvä: Suojelkaa ihan vapaaehtoisesti, mutta me tämän asian lopulta päätämme. Työtätekeville kalastajille ei tämä asia kuulu.

Näin sitä yhteistä hyvää edistetään. Vapaaehtoisesti. Kauan eläköön saimaannorppa ja ihmisten välinen luottamus.

Viime yönä ne olivat tulleet, kevään ensimmäiset peipot. Yölläköhän ne muuttavat? Illalla ei laulua kuulunut, mutta aamulla niitä oli jo kymmenkunta. Lauloivat pitkin koiran ulkoilutuslenkkiä.

Oli niitä muitakin varhaisen kevään merkkejä. Tikka pärryytti puuta, tali- ja sinitiaiset lauloivat, punatulkkukin oli lintulaudalla, ja pajunkissat pajuissa. Aurinko jo korkealla aamusta. Niin kuin on ollut jo muutaman viikon.

Mutta peipon laulu myötä kevät astui monta askelta pitemmälle.

Tuli hyvä mieli.

Sauli Niinistö on epäilemättä Suomen osaavimpia poliitikkoja, varsinkin talouden ymmärtämyksellään.

Kokemukset valtiovarainministerinä ja Euroopan Investointipankissa EIP:ssa sekä niiden aikana luodut yhteiskuntasuhteet ovat antaneet miehelle näkemystä ja ymmärtämystä. Näin  laajaa kokemusta ei ole kellään johtavista politiikoista.

Nyt Niinistö on eduskunnan puhemiehenä, tasavallan kakkosena. Vähän seremoniaalisessa tehtävässä, irti poliittisista päätöksistä.

Valtiovarainministerinä on kokoomuksen  puheenjohtaja Jyrki Katainen. Suomeen on tullut tapa, että hallituksen kaksi keskeisintä tehtävää – pääministerin ja valtiovarainministerin – hoitavat kahden suurimman puolueen puheenjohtajat. Pääministerinä on suurimman ja valtiovarainministerinä toiseksi suurimman puolueen johtaja. Oma logiikkansa tähän tietysti sisältyy, mutta perustellusti voi kysyä, onko se Suomen kannalta paras ratkaisu, eritoten vakavan taantuman aikana. Eikö varsinkin vaikeina aikoina pitäisi saada parhaat mahdolliset voimat isänmaan asialle?

Puolueet valitsevat puheenjohtajansa johtamaan puoluetta, ei koko Suomea. Vaadittavat ominaisuudet eivät välttämättä sovi erityisen hyvin ministerin tehtäviin.

Varsinkaan nyt, kun taantuma koettelee koko kansantaloutta, ainakin tämän vuoden rajusti, ja ehkä koko ensi vuodenkin. Ehkä pitempäänkin. Ehkä siirrymme lamaankin, jossa talouden perusrakenteet myllätään uusiksi.

Vaikuttaa, että paras kokonaiskuva valtiontalouden ja kansantaloudenkin hoidosta on  Sauli Niinistöllä. Ainakin tällaisen vaikutelman mies pyrki ja pystyi antamaan keskiviikkoillan A-plus -lähetyksessä. Järkevää, analysoitua puhetta, josta huokui huoli isänmaan tulevaisuudesta.

Olisi koko Suomen etu, että valtiovarainministerinä olisi paras mahdollinen vaihtoehto, Niinistö. Siinä tehtävässä Niinistö pääsisi ajamaan isänmaan asiaa. Kokoomuksen tai Kataisen arvovaltaa ei vähentäisi yhtään, jos puheenjohtaja siirtyisi eduskunnan puhemieheksi.