Saimaan rannalla

Tältä näyttää Allegro-juna. Kuva: VR

Helsingjn ja Pietarin välinen nopea junayhteys pitäisi avata vuonna 2010. Ensi vuonna.

Alkaa olla kiire. Myös Lappeenrannalla.

Kun Pietarin ja Helsingin väli kestää kolme tuntia nykyisen 5,5 tunnin sijaan, matkustajamäärät lisääntyvät. Ainakin jos hinnoittelua ei sössitä. Jos vielä rajamuodollisuudet helpottuvat, niin matkustajamäärät kasvavat rajustikin. Nyt ennakoidaan noin 700 000 – 800 000  matkustajaa vuodessa. Varsinkin päivämatkailun kasvuun uskotaan.

Siinä on Lappeenrannallekin suuri mahdollisuus. Juna voi tuoda.

Lappeenrannan kannalta olennaista ei tietenkään ole Helsingin ja Pietarin väli, vaan Vainikkalan ja Pietarin.

Ja se, että Pietarista tulijat jäisivät junasta Vainikkalassa ja tulisivat Lappeenrannan keskustaan vierailemaan, ostoksille, oleilemaan, kuluttamaan, käyttämään palveluja.

Toistaiseksi ei hyvältä näytä. Lahdessa on jo herätty, ja siellä on monenlaista ajatusta päivämatkailijoiden houkuttelemiseksi.

Pitäisi varmaan jotain tehdä täälläkin.

Vainikkalan aseman nimi pitäisi muuttaa Lappeenranta-Vainikkalaksi. Aseman pitäisi olla kunnollinen, jossa voi odotella junaa.

Bussiyhteyksien Vainikkalan aseman sekä keskustan ja varmaan Myllymäenkin välillä pitäisi olla kunnossa. Aikataulujen pitäisi olla sopivat, linja-autojen hyväkuntoiset.

Markkinointiakin pitäisi viritellä, ja houkutella Pietarista tulijoita pysähtymään nimenomaan Lappeenrannassa, kertoa kaupungin palveluista, läheisyydestä, ostosmahdollisuuksista. Miksei myös yöpymisestä, vapaa-ajan vietosta. Ja siitä, mitä kaikkea päivässä ehtii Lappeenrannassa tehdä.

Kaikki ei tietysti ole Lappeenrannan kaupungin eikä lappeenrantalaisten tekemisestä kiinni. Yhteistyötä tarvitaan ainakin VR-konsernin suuntaan.

Liikennöitsijöiden kanssa on varmaan jo aloitettu neuvottelut asianmukaisesta kalustosta ja aikatauluista.

Matkailun markkinointihan meillä on kunnossa (onhan?). Varmaan suunnitelmat ovat pitkällä siitä, miten saamme pietarilaiset pysähtymään ensimmäisellä Suomen puoleisella asemalla eikä jatkamaan Kouvolaan, Lahteen tai Helsinkiin.

Yritysten kanssa käydään varmaan läpi, mitä ja miten markkinoidaan junalla tulijoille.

Alkaa olla kiire. Juna menee ensi vuonna ohi.

Maailmalla liikkuu Saimaasta ja norpasta ihan väärää tietoa. Mutta minkäs sille mahtaa? Ja kuka?

Scientific American -lehden artikkelin mukaan saimaannorppa on kuolemassa sukupuuttoon ihan lähivuosina. Lähteenä on mainittu Metsähallitus.

Norpan suurimpia uhkia on lehden – ja ilmeisesti Metsähallituksen – mukaan lämpenevät talvet, jotka romahduttavat pesiä. Tämähän on kyllä tiedossa – paitsi että talvien lämpenemisestä ei ainakaan tänä vuonna ole paljon näyttöä.

Mutta sitten lehti räväyttää, ilmeisesti Metsähallituksen tiedoilla: Jään ja lumen puute jättää norpan kalamiesten armoille. Joskus nämä tappavat hylkeitä estääkseen kilpailun kalansaaliista. Ja sama englanniksi: Lack of snow and ice also leave them exposed to fishermen, who sometimes kill them to prevent them from competing for their catch.
Tämä olisikin isompi uutinen myös Saimaan rannoilla.

Sama teksti on myös The Sun -lehdessä. Sekin tekee kalastajista hylkeentappajia.

Onkohan Scientific American tulkinnut asioita vähän väärin? Vai onkohan Metsähallitus oikeasti tällaista väittänyt? Onkohan Metsähallituksella asiasta tietoa? Tapetaanko norppia?

Ei ole maailman helpoimpia tehtäviä nimen keksiminen. Ainakaan omalle lapselle.

Eikä se ole helppoa autojen valmistajillekaan. Yritystä on, mutta kuten niin usein ihmiselämässä, ei ihan aina onnistu ihan nappiin.

Subarun pojat ja tytöt antoivat mallin nimeksi Outback. Se tarkoittaa takamaata, kesytöntä sisämaata, kertoo sanakirja. Onhan siinä nimi.  Jos pistää vähintään 40 000 euroa autoon, niin toivoisi sitä jotain kauniimpaa, jotenkin yläkeskiluokkaisempaa. Takamaassa löyhkää ahdasmielinen ajattelu. Sama – ilmeisen riitainen tai katkera – työryhmä on ollut nimeämässä Outlanderia, muukalaista, ulkopuolista. Mitkä ovat Outback- tai Outlander-kuskin mietteet? Mahtuuko ratin ja penkin väliin hempeä ajatus?

Ilmeisesti on väkeä Subarun nimikomiteassa välillä vaihdettu. Tai käytetty konsulttia, kun kolmannesta mallista tuli ratsumies, Lancer. Ja neljännestä Evolution. Se tarkoittaa evoluution ohella myös kehittämistä, juurtamista, uudelleenryhmittymistä ja taitoluistelussa liikesarjan kuviota.

Kun auton nimi on Forester, on vähän vaikea tietää, onko tavoiteltu metsänhoitajaa, angervoperhosta vai isoa kengurua. Ehkä tämä auto loikkii.

Tshekissä Skodan nimitiimi on paremmin palkattua. Jos auton nimeksi annettaan Superb – suurenmoinen, häikäisevä – niin ei se synny ihan pienellä palkalla, tai normaalityöaikana. Kovin on ollut tiimissä meno päällä, aivoriihtä pidetty, keltaisia lappuja kokoushuoneen seinälle lätkitty, strategiaa pohdittu, ja visiota. Autoni on häikäisevä, ajattelee Superb-kuski. Tai ainakin pitäisi Skodan mielestä ajatella. Sellainen ihminen kuin auto.

Hondalla ei ole ihan yhtä vauhdikasta kokousta pidetty. Accord on paitsi sointu, myös välipuhe. On tainnut olla riitaisa kokous, vaikka varmaan on naaman edessä hymyilty, kuten siellä kai tapana on. Välipuheita on jäänyt.

Nissan on panostanut mallien nimiin erityisen paljon – ehkä on jopa ollut aloitekilpailu. Pathfinder tarkoittaa uranuurtajaa, tunnustelijaa, tienraivaajaa. Autohan se tietä raivaa. Se on myös pommituskohdetta merkitsemään lähetetty lentokone. Sellaisen ratissa tulee liikenteeseen oikea tunnelma. Sotaahan se, liikenne. Kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Kaistanvaihto perustuu yllätykseen, ja täydellinen kaistanvaihto täydelliseen yllätykseen.

Varmaan Nissanin mielestä tyytyväinen on se ihminen, joka ajelee Notella. Merkitystä ainakin löytyy. Nuotti, kosketin, sävel, linnun laulu, äänimerkki, äänen pohjavire tai tunnusmerkki. Voi se olla myös muistiinpano tai kirjelippu. Ehkä joillekin omistajille myös velkakirja tai oma vekseli, ilmoitus tai lasku. Ostin laskun, sanoo jaappanilainen.

Mutta eihän sitä pitäisi pilkata. Ei ole helppoa nimen keksiminen, kun se pitäisi pystyä lausumaan kaikilla kielillä, kaikilla markkina-alueilla, eikä saisi tarkoittaa mitään pahaa millään kielellä. Jätkät väitti takavuosina, että Pajero tarkoittaisi espanjaksi runkkaria, mutta tiedä tuosta. En taida uskoa.

Lukijalta tuli kommentti. Ei ole tosiaan helppo keksiä nimeä. Pieleen voi mennä – ainakin jossain.

- Teksti ei taida näkyä. SIinä lukee Perspano.

Kävin Helsingissä. Normaali parin päivän reissu. Aamulla junalle, asemalla teeskentelyä muiden tapaan, että ihan pirteänähän tässä, vaikka luomi luppaa silmän päälle. Kokoukseen matkalla. Joo, tärkeitä asioita, katsellaan vähän miten kehitetään.

Päivällä pari tapaamista, istumista, papereita, PowerPointeja. Ruokailut. Luomen elämä entisellään.

Illalla hotelliin. Normaali huone, kolhiutunut parketti, sänky, tuoli,  pieni pöytä, televisio jonka kaukosäätimen kanssa saa temppuilla että näkee uutiset.

Ja sitten: arjen ylellisyyttä – vessapaperin kärki oli taas taitettu kolmioksi!

Siinä sitä tuntee itsensä vähän paremmaksi, tärkeäksi. Oikein kolmio, josta repäistä! Sepä kohentaa mielen arjen yläpuolelle. Kotona kun on tottunut tylsään neliöön.

Ja mikä ihmeellisintä, joku ihminen taittelee tissueta työkseen.

Onkohan tuossa järkeä?

Kunta, kaupunki, on kuntalaisia varten.

Kunnan hallinto on kuntalaisia varten.

Kun kunta tekee kuntalaisia koskevia päätöksiä, niistä pitää kertoa kuntalaisille. Yhteinen etu on, että kunnan viesti tavoittaa mahdollisimman suuren joukon kansalaisista.

Ei se sen vaikeampaa ole.

Paitsi Espoossa, Mäntsälässä – ja myös Lappeenrannassa.

Espoo ja Mäntsälä vähentävät asioidensa kertomista kaupunkilaisille, kertoo Helsingin Sanomat.

Espoo päätti luopua sanomalehdistä virallisina ilmoituslehtinä. Mäntsälässä virkamiehet voivat oman harkintansa mukaan päättää, mitä kaupunkilaisten asioista kerrotaan kaupunkilaisille sanomalehden ilmoituksissa.

Lappeenrannassa valtuusto päättää seuraavassa kokouksessa, missä kaupungin ilmoitukset julkaistaan. Ehkä.

Kaupunginjohtaja Seppo Miettisen ja kaupunginhallituksen esityksen mukaan lain mukaiset ilmoitukset julkaistaan ensisijaisesti kaupunginilmoitustaululla ja kotisivuilla. Jos tiedottamisen tarve on erityisen suuri, voidaan ilmoitukset julkaista myös kaupunkilehti Vartissa tai kolmantena vaihtoehtona sanomalehti Etelä-Saimaassa. Sama koskee myös kaupunkiyhtiöitä.

Mitä tämä tällainen on?

Kyllä tiedottaminen on ihan keskeinen asia kaupunginkin touhuissa. Nyt pitäisi kaupunkilaisen vääntäytyä kaupungin ilmoitustaululle tai nettiin. Etsimään sieltä, mikä on tärkeää, mikä vaikuttaa omaan elämään. Onhan se ehkä hyvä, että vastuuta sälytetään kunnan jäsenelle, mutta vastuunpakoilulta se vaikuttaa. Tai joltain muulta, josta ei kerrota.

Muutos on iso. Olisi ihan hyvä, jos tästä käytäisiin avointa keskustelua. Etukäteen. Vaikka vähän kyseltäisiin kaupunkilaisilta, haluavatko he itseään koskevat tiedot kaupungin ilmoitustaululta vai kotiin tuotavasta lehdestä. Mutta ehkä kaupungin uuteen passiivisen tiedottamisen linjaan sopii, että asia on kyllä mainituilla kotisivuilla. Tosin se on haudattu niin, ettei sitä hevin löydä. Pitää mennä kaupunginhallituksen sivulle, hakea sieltä pöytäkirjat, osata etsiä 16.2. pidetty kokous ja sieltä pykälä 112 Kaupungin ilmoitusten julkaiseminen. Lukea pitkät pätkät tekstiä, ja poimia sieltä olennainen.

Asian päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto. Sen kokous on, jaaha, katsotaan valtuuston sivulta. Missä täällä on kokousten aikataulu? Entäs seuraavan kokouksen esityslista? Olisiko linkissä Esityslistat ja pöytäkirjat? Ei, eihän täällä ole kuin helmikuun 23. päivän kokouksen pöytäkirja. Missä seuraava esityslista

Sivuilla sanotaan näin: ”valtuusto kokoontuu pääsääntöisesti joka kuukauden viimeisenä arkimaanantaina klo 18.30 alkaen kaupungintalolla valtuuston salissa osoitteessa Villimiehenkatu 1. Kokoukset ovat yleisölle avoimia”.

Onko 30. päivä pääsääntöinen maaliskuun viimeinen arkimaanantai? Entä jos kokous onkin joskus muulloin kuin pääsäännön mukaan. Miten siitä kerrotaan, missä? Ei olisi hassumpaa tietää,  mitä avoimessa kokouksesa käsitellään?

Mistä yleisö saa tietoa? Kun ei kaupungin kotisivuilta löydy, niin pitäisikö lähteä etsimään kaupungin ilmoitustaulua. Varmaan kaupungintalolla sellainen on. Missähän muualla?

Kun tällaisia päätöksiä tehdään, niin olisi hyvä, että valtuusto olisi perehtynyt lehti-ilmoitteluun, paitsi hintaan, myös tehoon. Kaikki tutkimukset kertovat sen, että sanomalehdessä julkaistun ilmoituksen huomioarvo on ihan toinen kuin ilmaisjakelulehdissä. Yksinkertaisen ihmisen yksinkertainen matematiikka laskee ilmoitushinnan ja lehden lukijat. Ajattelevan ja vastuuntuntoisen ihmisen matematiikka ottaa huomioon, kuinka moni ihminen oikeasti ilmoituksen näkee. Täyttyykö kaupungin viestinnän tarve, toteutuuko kansalaisten oikeus saada tietoja.

Ei olisi hassumpaa, jos Lappeenranta ottaisi paikkansa maakunnan veturina myös tiedottamisessa, ja kertoisi asioistaan koko maakunnan väelle – vaikka avoimista työpaikoista. Siinä on sanomalehti oiva väline.

Julkaisen tämän kirjoituksen kotisivulla. Se on myös nähtävänä Sanoma Lehtimedian kehitysosaston ilmoitustaululla.

Yleisradio lukee uskollisesti merisään myös Saimaalle. Keskellä talveakin. Joka päivä klo 5.50, 7.50, 12.45, 18.50 ja vielä 21.50.

Jotenkin olen ajatellut, että merisää on tarkoitettu suurilla vesialueilla liikkuville laivoille ja veneille opastukseksi ja turvallisuudeksi. Sen jotenkin sietää, että Saimaa rinnastetaan mereen, kun täällä kauppamerenkulkua harjoitetaan. Ja onhan täällä meripelastusyhdistyskin. Meri tarkoittaa isompaa vettä.

Mutta eihän Saimaalla nyt talvella mitään laivoja kai kulje missään. Kanava laitettiin kiinni tammikuun 18. päivä, ja avataan vasta joskus kevään korvalla. Eikä järvellä kai missään muuallakaan liikennettä ole.

Kelle merisää on oikein tarkoitettu? Vai tuleeko se vain sääennusteputkesta kesät, talvet ilman että kukaan Ylellä miettisi asiaa lainkaan. Ehkä tämä on todennäköisin vaihtoehto.

Tai voihan se olla pilkkimiesten ja muiden talvikalastajien palveluakin. Mutta aika isolla pyssyllä ennusteet ammutaan, kun koko Saimaalle on sama ennuste. Kallavedellä on usein toinen sää kuin Pien-Saimaalla. Perämerelle ja Merenkurkkuun on omat ennusteensa, mutta Saimaalla uskotaan pärjättävän yhdellä ja samalla. No, ehkä täällä on totuttu vähän suurpiirteisempään.

Ei tämä moitteeksi ole tarkoitettu. Merisään ennuste on Yleisradion ohjelmista yksi parhaista, ja varsinkin säätilat. Siinä on kaukokaipuuta, kun pähkäilee Ulkokallan tuulta.

Moni haaveilee lottovoitosta, isosta. Sen jälkeen jäisi työ. Olisi vain vapaa- ja laatuaikaa. Ja ihmisen hyvä olla. Ei sen onnellisempaa olekaan kuin joutilas lottovoittaja.

Vai onkohan?

Olin kerran töissä firmassa, jonka omistajista yksi myi osuutensa pois. Sai siitä paljon rahaa, hyvinkin ison lottovoiton verran. Kehui, viisissäkymmenissä ollut mies, että nyt se elämä vasta alkaa. Pääsee tekemään sitä mitä haluaa. Pääsee nauttimaan elämästä. Ei tarvitse töihin raahautua, ei kantaa inhottavia vastuita, tehdä vastenmielisiä päätöksiä. Vapauteen nousi työn orja sorron yöstä. Sillä työtä oli toki tehnyt, paljonkin, vaikka oli omistajia. Ehkä omistajuus jopa velvoitti enempään työhön.

Olihan niitä kateellisia, täytyy tunnustaa.

No, vuoden päästä alkoi kuulua että ei se elämä niin ruusuista välttämättä olekaan. Kun golf – tärkeä harrastus – olikin elämän koko sisältö, niin ei se tuntunutkaan enää harrastukselta. Kun arkipäivän ja juhlapäivän sisältönä on vain harrastus, niin ilo hävisi. Kun on vain lomaa, niin ei ole koskaan lomaa. Aina vain sitä samaa.

Ei joutomies tietenkään suureen ääneen huudellut, mutta luotetuille oli kertonut. Mutta eihän ne luotetutkaan enää niin luotettuja olleet, kun ei ollut mitään yhteistä, ei työtoveruutta, ei yhteisiä asioita. Luottomiehet, sosiaaliset suhteet, karisivat. Putteri oli paras kaveri. Ja kuten tiedetään, ei siihen ole luottamista.

Mahtaisikohan se lottovoittajan elämäkään sen kummempaa olla.

Mikähän siinä on, että työelämässä ei oikein nähdä hyviä puolia: työtovereita, sosiaalista elämää, useimmille sentään ihan mielekästä tekemistä, itsensä toteuttamista, pitkällä koulutuksella hankitun ammattitaidon hyödyntämistä. Mikä on se into päästä töistä pois?

Jotain omituisen ristiriitaista on siinä, että ihmiset haluavat töistä  pois. Ja sitten kun lama heittelee ihmisiä pakkolomalle tai kokonaan työttömäksi, niin se onkin paha asia. Niin kuin onkin. Työ on tärkeä osa elämää. Sen pitää tietysti olla niin miellyttävää, motivoivaa ja palkitsevaa kuin mahdollista, mutta elämän ilman työtä ei ole välttämättä ole mitään herkkua.

Onneksi on lottovoitto kiertänyt kaukaa.

Sitä tässä talven lopulla ihmetellyt, että mikä ihme veneissä oikein maksaa.

Otetaan vaikka ihan tavallinen avovene, jolla voi käydä järvellä tai meren rannikolla ajelemassa päivän reissuja, vaikka vähän uistinta vetäisi, tai muutama kaveri ja vähän evästä mukaan. Pituutta viitisen metriä, ohjauspulpeltti, muuten avoin. Ja siihen tietysti moottori. Ihan perusvene.

Esimerkiksi – mitenkään yhtä valmistajaa osoittamatta – vaikka Yamarin 50 SC. Pituutta 4,95, kyytiin mahtuu 6 henkeä (vähän ahtaasti). Yamarinin veneellä on hintaa 9 990 euroa. Siihen 50 hevosvoimainen moottori, ja 16 710 euroa menee.

Tai alumiinivene, vaikkapa kotimainen Silver, malli Hawk. Avovene. Pituutta 5,40. Moottoriksi 80 hevosvoimainen. Hintaa 23 200 euroa.

Lisävarusteeksi kannattaa varmaan hankkia penkkeihin pehmusteet. Liki tuhat euroa menee helposti.

Köyhästä tuntuu, että se paljon rahaa.

Jos saman rahan laittaa autoon, saa sentään pehmeät, säätyvät ja lämmitettävät penkit, monenlaista sähkövimpainta ja tehostinta, radion ja cd-soittimen.  Hirvittävän määrän sähköjohtoa ja -laitetta valmiiksi asennettuna. Ajotietokoneen. Lämpömittarin. Joskus navigaattorin. Ja moottorin samaan hintaan. Katteet ja pehmusteet valmiina.

Ei tarvitse ostella katteita, ei pehmusteita sikahintaan. Ei köysiä. Ei plotteria.

Jotenkin maallikosta ja maakravusta tuntuu, että veneen tekeminen on helpompaa. Muovikuori yllä ja alla, ne laitetaan yhteen. Lasketaan raaka-aine- ja muut tuotantokustannukset, kerrotaan summa viidellä, lasketaan kate päälle, ja laitetaan myyntiin. Niinkö?

Eikä halvalta tunnu perämoottorikaan. Yamahan 50 hevosvoimaa maksaa 6720 euroa Yamarinin veneeseen. Ovathan auton moottorit nykyisin paljon monimutkaisempia, tehokkaampia.

Mutta ehkä hinnoittelu on oikein ja oikeudenmukaista. Niiltä otetaan, kellä on. Ja eihän sillä niin väliä, mitä rahalla saa, jos rahaa on.  Ja jos sitä on, niin sillähän saa sitten lisää, tarviketta.

Jos pässiltä kysyisi, haluaako se teuraaksi, niin eipä tietenkään.

Toisaalta, jos pässiltä kysyisi, haluaako se parempaa elämää, niin ei se sitäkään halua. Kun ei paremmasta tiedä, ja on muutosvastarintainen.

Kun helsinkiläiseltä kysyy, haluatko muuttaa Lappeenrantaan, niin pässihän se on helsinkiläinen. Vastustaa tietysti, kun ei paremmasta tiedä.

Kun maailmaa parannetaan, niin ei ehkä ole kovin fiksu tapa mennä kysymään, haluatko muutosta. Eihän sitä ihminen halua. Nyt ja näin on hyvä, on inhimillinen asenne.

Mutta juuri näin on hallitus, oikeastaan liikenne- ja viestintäministeriö menetellyt, teetti sijoittamisselvityksen. Kun väyläviraston siirtoa selvitettiin, konsultti meni oikein virastojen henkilökunnalta kysymään, että haluatkos muuttaa pois. Eikä ole helsinkiläinen pässiä kummempi. Ei halunnut.

Eikä ole sidosryhmä sen lammasmaisempi. Ei halua sidosryhmäkään muutosta. Näin on hyvä.

No, tästä sitten johtopäätös, jotta eipä viedä väylävirastoa Lappeenrantaan, ei Rovaniemelle. Pidetään se Helsingissä!

Tämä on politiikkaa. Näin sitä Suomea kehitetään! Oivaa toimintaa, liikenne- ja viestintäministeriö!

Voi kun tulisi Lappeenrantaan edes sivutievirasto.