Saimaan rannalla

Tuima on taisto.

Pääkaupunkiseudun väki käy ankaraan hyökkäykseen muuta Suomea vastaan.

Helsingin Sanomien torstaisen uutisen mukaan ”Pääkaupunkiseudulta on pakkosiirretty 3 600 työpaikkaa”. Verkossa pääkaupunkiseutu-sanan sijaan käytettiin suuruudenhulluutta ja suhteellisuudentajuttomuutta vielä paremmin kuvaavaa sanaa Metropolialue. Toimittaja Elsa Tuppurainenhan se tällaisia kirjoittelee, vähän reilun puolen miljoonan väestöpohjalta.

Oivallinen metropoli on Helsinki!

Kovin menevät nyt pääkaupunkiseutulaiset tunteella.

Vai mitä mieltä näistä Tuppuraisen virkkeistä: ”Pääkaupunkiseudulta on viety tai päätetty viedä jo noin 3600 valtion työpaikka muualle Suomeen.” Tai: ”Tuhansia työpaikkoja on vielä vaakalaudalla.”

Puppua, ihan puppua.

Valtion alueellistamisessa työpaikat eivät ole vaakalaudalla. Työpaikat säilyvät. Toimipisteet vain muuttavat muualle.

Kovin heppoisa, naiivi ja itseriittoinen on myös toimittajan näkemys siitä, että ”pääkaupunkiseudulta viedään työpaikkoja”. Kyllähän Suomessa on tapahtunut tasan toisinpäin: pääkaupunkiseudulle on viety työpaikkoja. Se on tietysti ollut ihan luonnollista ja järkevääkin. Sinne on viety paitsi valtionhallintoa, myös lukuisten yritysten pääkonttoreita, tuotantoakin. Jos nyt välillä edes vähän katsotaan koko maan tasapainoista kehittämistä, niin hirveä on meteli metropolissa.

Voihan se olla, että metropolialueen asukkaat ovat meitä maakuntalaisia parempia. Ja että on ihan sopimaton ajatuskin, että työnantaja hoitaisi tehtävänsä muualla kuin nykyisessä toimipaikassa.

Eivät pääkaupunkiseutulaiset ihan tunteetonta väkeä ole. Kemijärvi-liike sai paljon sympatiaa, kun Väänäsen johdolla kävivät metropolissa vastustamassa Stora Enson tehtaan lopettamista ja ihmisten pakkosiirtoa. Kemijärven väki oli metropolilaisten mielestä sopivan sympaattista, Väänäsellä villapaitakin, ja olihan Väänänen tuttu televisiosta. Vähän niinkuin kaveri. Saimaannorppakin on kiva, ja liito-orava, vähä kavereita nekin.

Onhan se tavallaan hirveää, että metropolissakin joudutaan kohtamaan kapitalismin karut puolet. Ja ihan kauheaa, että joku on rakentanut omakotitalon, ja nyt pitäisi muuttaa Kouvolaan tai Kuopioon. Tästä on meillä aina huolta kannettu.

”En aio luopua juuri valmistuneesta omakotitalostani työn takia”, kertoo HS:n otsikko ilmailuhallinnon Pekka Asikaisen todenneen. Niinpä. Paljonhan on Suomessa kyselty maa- ja metsätalouden sekä teollisuuden työntekijöiltä, aikovatko luopua talostaan. Paljonhan kyseltiin 60- ja 70-luvulla suomalaisilta, kun pakkomuutto Ruotsiin oli ainoa vaihtoehto. Taitavaa journalismiahan tuokin otsikko, vetoaa tunteeseen tämä fakta.

Ja eihän siinä mitään. Ihmisellä on oikeus pitää omat arvonsa. Onneksi Suomessa voi valita, arvostaako enemmän asumista vai työpaikkaa. Tosin monella paikkakunnalla niitä työpaikkoja ei ole valittavaksi.

Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, että Lahdesta, Hämeenlinnasta, Tampereelta ja kauempaakin ihmiset käyvät pääkaupunkiseudulla työssä.

Mutta että sama työmatka menisi toisinpäin! Härskiä, perin härskiä on valtion toiminta, tosin demokraattisesti päätetty. Vika on demokratian, parlamentarismin, hallituksen, eduskunnan. Ja maakuntien, kuten loukkaavasti sanovat.

Kovin rakentavat pääkaupunkiseudun asukkaat vastakkainasettelua muun Suomen ja metropolialueen välille. Se on perin surullista. Kovin mitätöntä on alueellistaminen, ja mitättömänä pysyy. Järkevää se kyllä on.

Vaikka metropolista katsoen tuntuu ehkä vaikealta ymmärtää, niin kyllä täällä maakunnissa elämä on ihan siedettävää, norppien ja liito-oravien keskellä. Ei ehkä niin rikasta ja kulttuuritäyteistä, mutta elämää.

Sofi Oksanen on mainio kirjailija. Ja nainen.

Jos Sofi Oksasesta käyttää nimitystä ”neitonen”,  niin kyllä meissä jokaisessa elävä pieni feministi nostaa päätään. Mitäs helvetin vähättelyä tämä on? Monella palkinnolla palkittu aikuinen nainen, loistava taiteilija. Häntä pitää puhutella asiaankuuluvasti.

Neitonen on toki herttainen sana. Mutta siinä on vähän sellaista elovenamaista, agraaria piirrettä. Ja vähän sellaista, että ei ole ihan täysivaltainen yhteiskunnan jäsen tämä, vasta kasvamassa oleva. Nen-pääte on hellittelyä, mutta myös vähättelyä.

Ei pitäisi Oksasta mennä neidottelemaan.

Jos mies sanoo Oksasta neitoseksi, niin kyseessä on kyllä ihan selvästi naisten vähättely, sovinismi. Turpaan sellaisille miehille! Tulta munille!

Mutta nainenhan ei ole naiselle susi, eivät naiset naista vähättele. Siitä olen feministien kanssa samaa mieltä, feminiinisestä solidaarisuudesta.

Sen suurempi hämmennys, kun aamulla Etelä-Karjalan radion naistoimittaja käytti Oksasesta nimitystä neitonen.

Täytyy olla sovinistien sortama, miesten alistama, työelämän lasikattojen musertama, yhteiskunnan maskuliinisten rakenteiden räydyttämä, hyvä veli -verkoston masentama, parempipalkkaisten manipuloima, esimiesten ehdollistama ihmisparka, joka tällaista sanaa naissisaresta menee käyttämään.

Tuomio naista sortaville miehille!

Raskaan työviikon jälkeen mies on ansainnut hetken itselleen. Pienen hemmottelutuokion.

Se ei aina vaadi ihmeitä – ihan keittiön kaapeistakin löytyy tarvikkeet, millä miehen mieltä ja kehoa voi vähän pitää hyvänä.

Mikä olisi ihanampaa kuin pieni piristys jaloille. Ohjeet löytyvät Suomen parasta aikakauslehtijournalismia tekevästä Kodin Kuvalehdestä. Näin se käy:

Otetaan puolikas ananas, puolikas papaija ja yhden limetin mehu. Kuoritut hedelmät soseutetaan, koneella tietysti. Tehosekoittimeen lisätään limetin mehu. Tämä seos levitetään jalkoihin, jotka ujutetaan muovipussiin. Ympärille lämpimät pyyhkeet kymmeneksi minuutiksi. Rentoudaan. Huuhdellaan ja kuivataan jalat.

Ihanaa!

Eikä tässä kaikki.

Viikon päästä, kun hiihtolomaa pukkaa, voi tehdä vaikka kasvoille kermanaamion avokadosta, ruokalusikallisesta kuohukermaa ja parista ruokalusikallisesta neitsytoliiviöljyä. Tahna kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Ja silmille kuumassa vedessä liotetut, kuivaksi puristetut ja jäähdytetyt teepussit – vihreää teetä tietenkin. Vartin lepo, tahna ja pussit pois. Tällaista hellimistä pitäisi miehen suoda itselleen kerran viikossa.

Oi!

Jos on iho päässyt himmenemään, löytyy apu ruokakaapista. Puolitoista desiä leseitä, saman verran kauraa ja pari ruokalusikallista täysmaitoa sekoitetaan. Hierotaan ihoon. Hyvä olisi jos tällekin syväpuhdistavalle kuorinnalle löytyisi aikaa kerran viikossa.

Ehkä sen verran saa irroitettua itse kukin. On mies sen ansainnut.

Ihme jos näillä eväillä ei viikonloppuna virkisty ja uusinna työvoimansa seuraavan viikon ponnisteluihin.

Ainakin jos vielä hellittelee päänahkaa ja hiuksia öisellä syvähoidolla; ihan tavallista oliviiöljyä – ehkä neitsytöljykin käy – hierotaan hiuksiin ja päänahkaan, annetaan vaikuttaa yön yli, ja pestään pois. Hyvä kikka muuten suojata hiukset ja tyyny pyyhkeillä.

Ihan vinkiksi meille miehille: oliiviöljy on muutenkin mahtava kosteuttaja vaikka koko keholle.

Toivon, ja uskon , että tekee gutaa nämä.

Tipaton tammikuu on kollektiivista hysteriaa. Hysteriassa himmenee järki, yhteisöllisyys jyrää ajattelun, sosiaalinen paine oman tahdon. Se tuo hyvän olon, kun ollaan yhdessä jotakin. Jaettu hyvyys on moninkertainen hyvyys.

Sinänsähän tällainen kollektiivinen tipaton toiminta on yksinomaan kannatettavaa. Se on järkiperäistä toimintaa, johon kollektiivisuus, sosiaalinen paine ja mediatykitys tuo mukaan useita kansalaisia. Kansan terveyden kansanterveys kohenee, ja se on hyvä se.

Vaikka viinan on sanottu aikaansaavan hövelin käytöksen, on mainoslause puppua, kuten terveysvalistuksesta ja omakohtaisista kokemuksistakin tiedämme.
Ratio tulee siitä, että tipattomuus on tervettä. Alkoholi on myrkkyä, ja myrkkyä tulee välttää.

Kun yhdessä välttää pahaa, on hyvä olo, sekä sielullisesti että kehollisesti.Mutta onko tammikuu tarpeeksi? Pitäisikö yhteisessä hyvässä, terveissä elintavoissa, paremmassa olossa astua askel pitemmälle?

Tammikuussa on 31 päivää.

Vuodessa on 52 maanantaita.

Eikö 52 tipatonta ole parempi kuin 31?

On.

Mr. Murphy on ollut ahkerasti Yleisradion kimpussa.

Eikä hellitä otettaan. Päinvastoin.

Tilaääni piti tulla viikonvaihteessa. Tuli, ja pieleen meni.

Euroviisuista oli puhelinäänestys. Ääni tuli, pieleen meni. Kaikki äänet eivät tulleet perille.

Parin kanavan paikkaa piti vaihtaa. Ei sujunut sekään. Nettikeskusteluissa on paljon esimerkkejä siitä, että homma ei hoitunut.

Television muuttaminen digitaaliseksi ja jatkuvat epäonnistumiset eivät tietenkään ole pelkästään Yleisradion vika, mutta kyllä Yle siitä suuren taakan kantaa.

Julkisen palvelun yhtiön pitää huolehtia siitä, että televisio näkyy.

Digitv:n nettisivujen mukaan moniäänen ongelmat johtuivat ”teknisistä asetuksista sekä eräiden vastaanotinten virheellisestä toiminnasta”. Niinpä. Miten voidaan tehdä tekninen uudistus, jos ei etukäteen testata monenlaisilla laitteilla? Ja miten on mahdollista, että etukäteen ei ”teknisistä asetuksista” oteta selvää? Miten voidaan lykätä syy vastaanottimille? Oikeasti ongelmat johtuivat osaamisen vakavista puutteista.

Euroviisu-äänestyksen ongelmat on Yle ilmoituksensa mukaan selvittänyt. Jälkikäteen. Miten on mahdollista, että niistä ei huolehdittu etukäteen? Miten on mahdollista, että niitä ylipäätään tuli?

Toki asiasta tiedotettiin, etukäteen. Yle painotti seiskan vaihtumista ysiin iloisena asiana.

Digita sai oman tiedotteensa verkkosivuilleen jo heti tiistaina. Olisihan se voinut olla siellä vaikka viikon etukäteenkin. Eikä tiedotetta erityisemmin pääse kehumaan. Digita siirtää vastuun näppärästi ensisijaisesti laitteen myyjille, sitten kaapeliverkon operaattoreille, ja sitten heti kolmantena kertoo itsekin vastaavansa sentään jostain.

Kanavien paikan vaihtamista on vaikea ymmärtää.

Yhdenlaista elvytystä tietysti on, kun kaksi miljoona digiviritintä viritetään uudestaan.

Ohjeita toki jaettiin, kolmenlaisia. Osa laitteista osaa virittää itsensä automaattisesti. Muilla homma hoituu, kun virittää kaikki kanavat uudestaan, tai sitten palauttaa tehdasasetukset, virittää ja tekee asetukset uudestaan.

Virittäminenhän hoituu Ylen mukaan, kun painaa menu (tai options tai opt), valitsee asennus (tai kanavat) ja painaa OK. Ja painaa OK, ja sen jälkeen Exit (tai ret).

Kun haluaa vain katsoa televisiota, miksi pitää painella OK:ta, kun asiat eivät ole OK?

Jos pieleen menee vaikka kymmenen prosenttia virityksistä, Suomessa on 200 000 televisiota, jotka kaipaavat huoltomiehen, tuttavan, naapurin tai jonkun muun apua.

Jokunen miljoona euroa pyörähtää, kun ysistä tulee seiska ja seiskasta ysi.

Perusongelma on, että digitekniikka tuli liian nopeasti, eikä markkinoilla ollut järkeviä, helppokäyttöisiä ja kohtuuhintaisia laitteita. Kansalaiset pakotettiin ostamaan keskeneräistä tekniikkaa, erillisiä laitteita, erilaiset virittimet antenni- ja kaapeliverkkoon. Vasta nyt markkinoilla on yksi laite, jossa on sopivat virittimet valmiina, jolla voi katsoa televisiota. Tästä ihmelaitteesta käytetään nimitystä televisio.

Tässä tekniikan sekoilussa pyörähti kansantalous kymmenillä, sadoilla miljoonilla euroilla. Maksaja on selvillä. Voittaja on selvillä. Vain vastuunkantaja puuttuu.

Mutta eihän se Mr. Murphy ole Ylellä tai Digitalla töissä. Eikä se Mr. Murphy näitä sotkuja ole tehnyt. He tekevät sen itse.