Saimaan rannalla

Ei ole maailmassa, asiaa jota ei voisi tai kannattaisi vastustaa. Tai vastustettaisi.

Vaikkapa Etelä-Saimaan iki-ihanissa Estareissa. Tänään (30.1.) vastustettiin autoilijoita, jotka eivät ohita aura-autoa, lumipalloilijoita, linturuokkijoita, koirapuistoa, ahneita, SaiPan epäkannattajia. Muun muassa.

Harva asia luo niin paljon luovuutta kuin vastustaminen. Se pistää aivot töihin, lykkää dementiaa, luo sosiaalisia verkostoja ja yhteisöllisyyttä, erottelee jyvät ja akanat, aikaansaa ajatuksia, tunteita, kommunikaatiota ja telelaskua.

Ja demokraattistakin on vastustus. Vastustaja on rikas ja köyhä, mies ja nainen, terve ja sairas, kaupunkilainen ja maalainen. Ei ole aikaa, ei paikkaa, ei tilannetta, ei olosuhdetta jota ja jossa ei voisi vastustaa.
Vastustus on kokonaisvaltaista elämää!

Jopa Helsingissä, jopa sen paremmissa osissa osataan vastustaa. Tällä viikolla Helsingin Sanomat kertoi (vain paperilla, ei HS.fi:ssä – miksiköhän? Tätä kyllä vastustan.), että nyt on vastustajia myös Eirassa. Eiralaiset vastustavat veneiden talvisäilytystä. Oivallista! Kausivastustajien pelkojen mielestä talvehtiva vene alentaa asunnon arvoa. Huoli on aiheellinen – onhan Eiran asunnoissa arvoa alentumaan. Lehden haastattelema mieskin oli maksanut 9000 euroa neliöltä. Ja mikä mainio perustelu: ”Tietysti sitä haluaisi, että kodin ympäristö on samantasoista”, kommentoi eiralainen Olli Koskimies, asukasyhdistysaktiivi. 9000 neliöeuron ympäristö? Sitä pitää kyllä vastustaa.

Mutta ei ole uutta eiralaistenkaan tenä. Veneitä on vastustettu jo aiemminkin. Silloin venepaikkojen vastustamisen  perustelu oli alueen historiallinen tausta. Oivallista!

Mitenhän käynee? Eirassa veneiden talvipaikat vähenevät 200:sta alle puoleen.  Toivottavasti tätä joku vastustaa.

Ja mikä mainiointa, niin lähes jokaisen veneen omistaja asuu alueella joka vastustaa veneiden säilytystä. Etelähelsinkiläiset vastustavat itse itseään ja toinen toistaan. Se on parempaa (lite bättre) vastustamista kuin tämä karjalainen. Mutta onhan siellä arvoakin enemmän, ja historiallista taustaa, Eirassa.

On turhaa puhetta se, ettei yliopisto eläisi reaalimaailmassa. Joskus teoriat voivat vähän kaukana arjesta, yhden kerran tutkimus  ei oikein todellisuutta kohtaa, mutta yliopistot siirtyvät yhä tiukemmin osaksi yhteiskuntaa, osaksi globalisaatiota, osaksi arkitodellisuutta.

Niin pitääkin olla. Reaalimaailma voi yliopistoväkeä  joskus kauhistuttaa, mutta muutos on väistämätön.

Kun maailma, teoriat, tiede ja tieto muuttuvat, pitää yliopistonkin muuttua. Ei alkemian professuuri voi olla olemassa maailman tappiin. Vanhasta, vanhentuneesta pitää päästä eroon. Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä – varsinkaan ihmisille, jotka työkseen, elämäntehtäväkseen selvittävät totuutta ja pyrkivät luomaan uutta.

Mutta kova nousi poru Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla, kun väkeä vähän vähennettiin.

Suurin meteli nousi, kun työnantaja tiedotti yt-neuvotteluista. Ensi tiedon mukaan jopa 50 ihmistä irtisanotaan. Sitten tieto alkoi täsmentyä: painopisteitä etsitään, ja väki vähenee aloilta, jotka eivät muutosta tue. Kävi ilmi, että Lappeenrannassa on perin tuhti hallinto. YT-neuvottelujen aikana irtisanottavien määrä ensin puolittui, ja lopulta irtisanotaan 12 ihmistä.

Onko se paljon? Kun vertaa metsäyhtiöiden ja muiden suurten irtisanomisiin, reaalimaailmaan.

Yliopiston YT-neuvottelujakin paheksuttiin. Mutta niinhän asioiden pitääkin mennä, yhteistoiminnassa. YT-neuvottelujen tarkoitus on, että työnantaja ja työntekijät yhdessä käyvät läpi, mitä tehdään. Sääli, että YT-laki tulkitaan vain irtisanomismenettelyksi. Sääli hyvää lakia, sääli niitä joille siitä olisi eniten hyötyä (työntekijät).

Jos jossain meni itse yliopistolla pieleen, niin tiedottamisessa. Nyt jäi päällimmäiseksi kuva, että työnantajana yliopisto on ilkeä, Suomen ainoa irtisanova, tehtävästään huonosti välittävä. Työntekijät saivat viestinsä paljon paremmin julki.

Mutta ei ole Lappeenrannan teknillinen yliopisto ainoa Suomen yliopistoista, jota reaalimaailma iskee. Muillekin on edessään kulujen entistä tarkempi perkaaminen, rakenteen muuttaminen vastaamaan nykyisiä tehtäviä, painopisteiden etsiminen ja vanhojen lastien karsiminen. Niin pitääkin. Tehokkuus ja resurssien järkevä käyttö antaa tutkimukselle eniten vapautta.

Ja onhan niitä yliopistolla haasteita, vaikka tällaisia kuin Kaplan Universityn videoissa YouTubessa, tässä ja tässä.

Politiikassa tarvitaan ammattitaitoa. Siinä se eroaa monista muista töistä, että osaamisen pitää olla monipuolista ja monenlaista: sosiaalisia taitoja, kykyä omaksua nopeasti suuria tietomääriä, yhteiskunnan toiminnan tuntemista, talouden ymmärtämistä, kykyä päätöksiin. Ja määräaikaisen työsuhteen sietämistä.

Euroopassa politiikkaa tehdään eniten Eurooppa-tasolla. Europarlamentin merkitys pikemminkin lisääntyy kuin vähenee. Siellä päätetään ihan oikeasti ihan tärkeistä asioista.

On jokaisen etu, että Suomesta europarlamenttiin pyrkivät ja pääsevät ihmiset ovat oman alansa ammattilaisia. Ei sinne pidä ketään muuten vain mukavaa lähettää.

Perin surkealta näyttää.

Nyt sinne on tarjolla uimaria ja uimahyppääjää, monenlaista muutakin pyrkijää. Varmaan mukavia ja kivoja ihmisiä kaikki tyynni, mutta riittääköhän ammattitaito? Oikeasti.

Ei oikein ole ammattitaidon tae se, että on entuudestaan kaiken kansan tuttu. Europarlamentti ei ole mitään tosi-TV:tä, vaan ihan oikeaa elämää, jossa pitää osata asiat ja kieletkin.

Mikähän siinä on, että Suomen kokeneet poliitikot eivät halua lähteä edes ehdolle? Onko europarlamentissa jotain vikaa? Onko reissaaminen pelottavaa? Vai onko kokemus tuonut sen kokemuksen, että omat kieli- tai muut taidot eivät Euroopassa riitä? Vai eikö europarlamentissa oikeasti pääse vaikuttamaan riittävästi?

No, onhan tässä vielä aikaa. Ehdokkaiden pitää olla selvillä vasta huhtikuun lopulla. Toivottavasti poliitikot innostuvat politiikasta.

Jos eteläkarjalaiset saisivat päättää, ei Lontoossa olisi lehtikauppoja tehty.

Nyt tehtiin. Evening Standard -lehti myytiin yhdellä punnalla. Ostaja on – venäläinen. Aleksandr Lebedev.

Evening Standard ei ole ihan mikä tahansa britti-läpyskä. Lehdellä on historiaa 181 vuotta. Levikkiä 280 000. Lehti on Lontoon suurin paikallinen lehti.

Mutta ei perinne eikä laatu auttanut. Lehti on tuottanut tappiota arvioiden mukaan 10 miljoonaa puntaa vuodessa. Syynä ovat ilmaisten kaupunkilehtien tuoma kilpailu, ja luokiteltujen ilmoitusten siirtymiinen internetiin, median muutos.

Vaikuttaisi, että ei tällaista bisnestä kannata ostaa. Mutta Lebedevillä on syynsä. Mies sanoo perheensä ihailevan lehden loistavaa journalismia ja kommentointia. Hän vakuuttaa sitoutuvansa lehden riippumattomuuteen.

Innoissaan on myös Lebedevin poika, 28-vuotias Jevgeni. On jännittävää olla mukana hankkimassa lähes 200-vuotiasta lehteä maailman tärkeimmässä kaupungissa, maassa joka tunnetaan lehdistön vapaudesta, totesi Jevgeni lehdessään.

Niinpä.

Lebedev on jo kokenut lehden omistaja. Hän on mukana Venäjällä Novaja Gazetassa, demokratiaa puolustavassa lehdessä. Sen omistajiin kuuluu myös Mihail Gorbatshov. Lehden toimittajia ovat olleet Anna Politkovskaja, sekä maanantaina tapettu Anastasia Baburova.

Lebedev on tehnyt rahansa pankki- ja vakuutusbisneksessä. Lehtien lisäksi hän omistaa Aeroflotia ja Gazpromia, muiden muassa.

Forbesin mukaan mies on Venäjän 100:n rikkaimman listalla sijalla 39, maailmassa sijalla 194, ja nousussa. Omaisuutta 3,1 miljardin dollarin edestä. Venäjän oligarkeja hän on kuvannut ahneiksi, sivistyttömiksi, puolilukutaidottomiksi, joiden mielestä ainoa tapa tehdä vaikutus toiseen ihmiseen on ostaa huvipursi.

Omia rahojaan Lebedev on käyttänyt muun muassa rakentamalla Pietariin 12-kerroksisen syöpäsairaalan lapsille. Ja nyt on tekeillä toinen samanmoinen.

Isä-Lebedev asuu Moskovassa rikkaiden asuinalueella, poika Lontoossa, tavoiteltuna poikamiehenä, Tatlerin listan kolmosena.

Mutta mikähän on se koulu, jossa tällaisia bisnesmiehiä opetetaan?

1980-luvulla Lebedev oli everstiluutnanttina KGB:ssä, Lontoon lähetystössä. Siellä hän sanoo rakastuneensa Evening Standardiin, vakoojana. Kommunisti mies ei ikinä sanojensa mukaan ollut, vaan patriootti.

Englanninkielisen sanonnan mukaan sanomalehden omistamiseen on viisi p:llä alkavaa syytä: profit, propaganda, political influence, prestige ja public service. Kun voittoa ei ole tulossa,  syitä jää neljä.

Maailman suurten lehtien myllyrrykset eivät tähän lopu. Voi pikemminkin olla, että tämä on vasta alkua. Omistajaa vaihtoi myös The New York Times. Hintaa oli sentään vähän enemmän kuin Evening Standardilla, 250 miljoonaa dollaria. Uusi omistaja on meksikolainen telemiljardööri Carlos Slim Helu. Forbesin listan kolmonen.

Ranskassa France Soir on vaihtamassa omistajaa. Ostaja on – venäläinen. Nimeltään Aleksandr Pugatshev.

Alkaa lehtien omistaminen olla rikkaiden miesten leikkiä.

Valtion viranhaltijaa ei saa kohdella kaltoin, ei järkyttää, ei kohdella epäoikeudenmukaisesti. Valtion viranhaltijaa tulee ymmärtää, sietää ja kohdella hellävaroin. Kuin lasta.

Tällainen käsitys tulee Lääkelaitos-jupakasta.

Valtion tavoite on jo vuosia ollut sijoittaa toimintoja, tehtäviä ja myös työntekijöitä muuallekin kuin Helsinkiin. Tämä on yleisesti, demokraattisesti hyväksytty periaate. Suomi nähdään Suomena, eikä pääkaupunkiseutuna.

Nyt nousi kova melu, kun hallitus siirtää Lääkelaitoksen Kuopioon.

Helsinkiläiset tiedotusvälineet – joita joku leikkisästi nimittää valtakunnallisiksi – ovat olleet siirtoa vastaan. Ne ovat tehneet ihan perinteistä kepulaiseksi tunnistettavaa aluepolitiikka-journalismia, jossa oma  alue nähdään muita parempana, muut alueet huonompana. Jossa oman alueen, ei koko valtakunnan, etu on tärkeintä. Siltarumpu-journalismia.

Valtakunnalliset tiedotusvälineet ovat uutisissaan selkeästi vastustaneet Lääkelaitoksen siirtoa. Laitoksen vuokrakuluista, henkilöstön näkymyksistä, lääketeollisuuden edunvalvojan mielipiteistä on tehty ihan oikean laatujournalismin näköistä siltarumpu-journalismia, jonka tehtävä on ollut vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, ei kertoa maailman tapahtumista neutraalisti.

Mikäs siinä. Tämä on yksi tapa tehdä journalismia. Onhan lehdistö toki yhden lehdistöteorian mukaan kollektiivinen agitaattori, kollektiivinen propagandisti ja kollektiivinen organisaattori. Leniniläisen.

Helsinki-median yleisön mielestä siirtopäätös on diktatuurinen. Heh. Taitavat mennä demokratia ja diktatuuri kyllä helsinkiläisiltä sekaisin.

Jotenkin hupaisaa on sekin, että näinä tavis-journalismin aikoina – jolloin ihmistä oikein nöyrytetään – Helsinki-media löytää Kuopiosta taviksia kommentoimaan siirtoa, ja Helsingissä kommentoijat ovat asiantuntijoita. Mukavaa vastakkainasettelua ja taitavaa journalismia tämäkin. Tarkoitus on kertoa, että maalla asuu vähän yksinkertaisempaa väkeä. Siltä se ainakin näyttää, näin yksinkertaisesta maalaisesta. Ja niin on, jos siltä näyttää.

Journalismia tärkeämpää on toki yhteiskunnan toiminta, ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu.

Siinäkin on Helsinki-media antanut perin oudon kuvan. Kun ihmisiä irtisanotaan tuhansittain ja lomautetaan kymmenintuhansittain, niin tätä Lääkelaitoksen väkeä pitäisi jotenkin erityisesti paapoa, helliä – eikä ainakaan tukuttaa.

Sadattuhannet suomalaiset ovat vuosien myötä muuttaneet  työn perässä. Miksi helsinkiläinen Lääkelaitos-väki olisi jotenkin erilaista? Miksei heidän pitäisi mennä sinne, missä työ on – jos haluavat työpaikan säilyttää. Onhan se valinnan vapaus jokaisella, ja myös vaihtoehto: olla menemättä.

Herkkä on helsinkiläisen hipiä. Täällä maalla on nahka paksunnut.

Suomen korkeakulttuurinen väki elää väkevää draaman aikaa, lähes kriisiä.

Kansallisoopperassa ehdotetettiin eroamista seitsemälle laulajalle! Näin kertoi Helsingin Sanomat viime viikolla. Seitsemälle! Voi hurja.

Näille seitsemälle tarjottiin erorahaa. Tämä vaatimaton tarjous on vuoden ylimääräinen palkka.

Vuoden palkka!

Näinä aikoina!

Jo vain on törkeää.

Vaihtoehto laulajille oli käydä töissä kolme vuotta, tekemättä töitä.

Ei ihme, että taiteilijat ottavat nokkiinsa, ja joutuvat jäämään sairauslomalle. Näin kertoi tenori Jyrki Anttila omasta tilastaan Ilta-Sanomissa torstaina vajaan aukeaman tarinassa. Miksi?

Mitä se tällainen ihmisen kohtelu on? Anttilakin oli juuri saanut kiitoksia töistä, ja sitten ehdotetaan lähtöä. Yöunet menivät 3-4 viikoksi Anttilalta. Ja lähtöehdotuskin tuli ilman ennakkovaroituksia. Olisihan se nyt etukäteen pitänyt kertoa, että kohta kerrotaan jotakin, mutta ihan vielä ei kerrota, mitä kohta kerrotaan. Olisi voinut varautua.

Ei ole helppoa olla kuukausipalkkainen laulaja Kansallisoopperassa. Eivät ole miljonäärejä – kuukausipalkka on vaatimaton 3500 euroa kuukaudessa ja näytöksiä saattaa olla 30 vuodessa, paljastaa Anttila lehdessä. Ei ihme, että mies joutuu toimimaan oman työnsä ohessa neljättä vuotta Lohjan tenoripäivien johtajana, on kiinnitetty Ilmajoen musiikkijuhlille. Vuodesta 1998 Kansallisopperassa ollut Anttila on joutunut myös Leipzigin Oopperataloon vuosina 2002-2003 ja lukuisiin vierailevan solistin tehtäviin koti- ja ulkomaassa, puhumattakaan maakuntaoopperoista ja Savonlinnasta, kertovat miehen nettisivut.

Kun tämän kaiken ohella  joutuu tanssimaan tähtien kanssa, pyrkimään maratonkuntoon,  ja tekemään vielä levyjä ja keikkoja, niin ei ihme, että yöunet ovat vähissä.

Pieninä murusina on.

Syvää huolta on syytä kantaa myös niistä yli 9 000 muusta, joita on uhattu lomautuksilla, ja lukuisista tuhansista, jotka oikeasti saavat potkut.

Jos lomautusuhatut menettävät kolmen viikon yöunensa, jää Suomessa 520 vuotta nukkumatta.

Nyt ei paljon laulata.

Kumma ilmiö on se, että kolarin ajaneen rekan lasti tuntuu ihmisistä omalta.

Viime viikolla Suonenjoella rekka ajoi kolarin ja energiajuomia levisi maastoon. Onnettomuuspaikalla oli pieni ketjukolarikin, kun ihmiset pysäyttivät autonsa, ja lähtivät ”poimimaan ilmaisia juomatölkkejä”, kuten STT kirjoitti ja lehdet julkaisivat.

Miten niin ilmaisia? Eihän siinä omistusoikeus mihinkään muutu, jos rekan lasti leviää tienposkeen. Eivät ne ole ilmaisia. Eihän niitä saa poimia.

Ihan sama juttu oli Suomenniemellä tammikuussa 2007. Silloin rekan lohilasti levisi pientareelle, kuten Etelä-Saimaa kertoi. Ja suomenniemeläiset keräsivät tonneittain lohta. Poliisi ei  varkauteen puuttunut.

Mutta tulli ärähti. Kalaa keränneet ihmiset syyllistyivätkin tullirikokseen.

Onneksi Suomenniemellä poliisi sentään ohjasi liikennettä, eikä ketjukolareita tullut. Suonenjoella töpeksivät, savolaiset.

Muutoin ei taida olla eroa savolaisella ja karjalaisella. Ilmainen kelpaa. Valtatiellä ei omistusoikeutta tunneta, ei tunnusteta.

Mikä on pientareella, se on oma, sanoo uusi suomenniemeläis-suonenjokinen sananlasku.

Lappeenrannan kaupunki on päättänyt lopettaa lääkäripäivystyksen Sammonlahdessa ja Lauritsalassa.

Tiesitkös sitä?

Ei ihme, jos et tiennyt. Kaupunki on hoitanut tiedottamisen äärimmäisen huonosti.

Viime lauantaina, 3. tammikuuta, Etelä-Saimaassa asiasta kerrottiin sivun 14 ilmoituksessa. Korkeassa kahden palstan ilmoituksessa kerrottiin ensin rintamaveteraanien ilmaispysäköintiluvasta, sitten rintamaveteraanien näyttölipuista  joukkoliikenteessä, ja vasta sen jälkeen tässä isosta muutoksesta, merkittävästä huononnuksesta.

Otsikko oli mitä informatiivisin: Lappeenrannan terveyskeskuksen päiväaikainen lääkäripäivystys keskitetään Armilan keskusterveysasemalle. Tekstissä todetaan, että muutos tulee voimaan Sammonlahdessa 5. päivä ja Lauritsalassa 12. päivä.

Pieleen meni sekä ajoitus että informatiivisuus. Tiedottamisen kaksi keskeistä elementtiä. Eikä viesti varmaan tavoittanut niitä, kelle se oli tarkoitettu. Ei onnistunut kolmas keskeinen asia.

No, netissähän asiat ovat varmaan kunnossa. Niinpä. Asiasta on laitettu verkkoon tiedote 7. päivä, kaksi päivää sen jälkeen kun muutos tapahtui Sammonlahdessa. Lappeenrannan kaupungin etusivulla tiedote toki on, mutta kuka sen siitä huomaa?

Jotenkin tulee tunne, että kaupungin tarkoituskin on ollut, että tästä ei paljon huudella. Ei tietysti ole syytäkään, ainakaan imago- ja palvelumielessä.

Eikä tuosta tekstistä jokainen kansalainen ota selvää, mistä oikein on kyse. Se nyt on selvää, että lääkäriin ei Sammonlahdessa ja Lauritsalassa talvella pääse, mutta entäs muut palvelut?

”Ajanvarausvastaanottoaikaa voidaan esittää Armilan keskusterveysasemalle, ellei omalle terveysasemalle saada aikaa annetuksi”, kertoo tiedote.

Voisiko sen selkeämmin sanoa?

Voisi.

Ei ihan onnistunut Lappeenrannan kaupunki, tiedottamisessa, eikä myöskään terveyspalveluiden järjestämisessä.

Olkoonkin, että ilmoituksen mukaan huononnus on tilapäinen, maaliskuun loppuun asti.

Olkoonkin, että lääkäripäivystys toimii Armilassa.

Muutos koskee  vain 27 000:ta ihmistä. Paljonkos tuo nyt on, Lappeenrannan mittakaavassa.

Olisikohan liikaa vaadittu, että tiedottaminen olisi paitsi oikea-aikaista, myös vähän informatiivisempaa. Olisiko ollut liikaa, jos kaupungin sosiaali- ja terveystoimi kertoisi myös syytä, miksi näin merkittävä muutos tehdään? Olisiko ollut liikaa, jos asioista puhuttaisiin kansalaisten käyttämällä kielellä, ei hallinnollisella jargonilla? Olisiko liikaa, jos asiasta olisi kerrottu näyttävästi, järjestetty vaikka tiedotustilaisuus? Olisiko liikaa, jos terveyspalvelujen nähtäisiin olevan kansalaisia varten eikä hallinnollisena seikkana?