Saimaan rannalla

Kunnallisvaalien jälkeen on herännyt merkillinen valtakunnan politiikan kuohunta.

Siitä ei pidä välittää, helsinkiläisten poliitikkojen, politiikan toimittajien ja tiedotusvälineiden päässä olevasta väärästä kuvasta.

Osittain syynä on televisio. Kun tv-yhtiöt yrittävät kertoa kuntavaaleista, eivät niiden rahkeet, osaaminen ja ymmärrys mitenkään riitä. Ne yrittävät – osin pakon edessä, osin väärän yhteiskunnallisen analyysinsa seurauksena – tehdä paikallisesta valtakunnallista, tehdä kunnallisvaaleista valtakunnallista tapahtumaa. Nähdä sellaista, mitä ei ole.

Kunnallisvaalit ovat tasan tarkkaan kunnallisvaalit, eivät enempää, mutta eivät vähempääkään. Suurimmalle osalle suomalaisista ne ovat tärkeimmät vaalit. Kunnissa tehdään tulevaisuudessakin – vaikka suurin osa rahoista meneekin väistämättä terveyteen, sosiaaliturvaan ja koulutukseen – ne tärkeimmät, koskettavimmat, intohimoja herättävimmät ja läheisimmät päätökset. Ei niiden tarvitse olla suuria, mutta ne koskettavat.

Tätä on helsinkiläisten vaikea ymmärtää.

Vajavainen ymmärrys johtaa siihen, että nyt politiikan toimitukset kohkaavat ministerivaihdoksista, kyseenalaistavat puolueiden puheenjohtajien aseman.

Järki käteen, Helsingissä!

Järki on hukassa paitsi yleisesti, myös vähän yksityiskohtaisemmin. Oikeusministeriö aikoo pistää uusien valtuustojen puheenjohtajat koulutukseen. Mikäs siinä, se on varmaan ihan hyvä. Mutta kun syynä on kansan tahto, perussuomalaisten vaalivoitto, niin ministeriö onkin pahasti hakoteillä. Ministeriö – kansaa, valtuutettuja ja valtuustojen puheenjohtajia viisaampi – on päättänyt, että nyt valittujen perussuomalaisten valtuutettujen joukossa on rasisteja. Rasistiset puheenvuorot aiotaan kitkeä jo ennalta.

Loistavaa!

Ministeriö tietää, mitä kansalainen ajattelee. Ministeriö tietää, mitä kansalainen aikoo puhua. Ja ministeriö ei sitä aio sallia.

Kauankohan ministeriö sallii perussuomalaiset puolueena? Eikös tuo pitäisi kieltää, jos ministeriö arvelee jäsenten päässä olevan rasistisia ajatuksia? Ja eikös ylipäätään, laajasti yhteiskunnassamme, pitäisi kieltää kaikki lainvastaiset ajatukset? Eikös se olisi hyvä tapa tehdä Suomesta parempi? Eikös ajatusten kontrollointi olekin demokraattisessa yhteiskunnassa juuri oikeusministeriön tehtävä?

Oikea ajatus on oikeutta. Oikeusministeriö on oikea ajatus. Oikeusministeriö on oikeutta.

Katteettomia lupauksia.

Oman edun tavoittelua.

Äänestäjien harhaanjohtamista.

Itsekkyyttä.

Tällainen kuvahan monella on valtuustoehdokkaista.

Totuus on ihan toinen. Jokaista ehdokasta pitää kunnioittaa. Jokainen pistää itsensä oikeasti kaikkien muiden arvosteltavaksi. Jokaiselta kuluu omaa rahaa, jokainen näkee vaivaa, jokainen joutuu perehtymään asioihin, ainakin jonkun verran. Perusteltuja mielipiteitä pitää olla, pitää tavata ihmisiä, tehdä esitteitä, olla julkisuudessa. Leimatua tuttavapiirissä ehkä loppuiäksi, vaikkei valituksi tulekaan.

Keneltä se onnnistuu? Ei kaikilta.

On yksinomaan hienoa, että vielä löytyy satoja, tuhansia ihmisiä, jotka lähtevät ehdolle.

Katselin muutaman päivän lehdestä vaalimainoksia. Ei sieltä löydy yhtään katteetonta lupausta. Ehdokkaat kertovat vain painopisteistään, tavoitteistaan. Mainoksissa korostetaan yhteistyötä, osaamista, tietämistä, tasapuolisuutta, yrittämistä, huolehtimista. Missä ne katteettomat vaalilupaukset ovat? Ei niitä ole.

Missä se oman edun tavoittelu on? Ei valtuutetun työstä palkkaa saa, kuten jotkut näyttävät Estareissa kuvittelevan.

Jos joku suhtautuu politiikkaan vakavasti, ja tähtää vaikka eduskuntaan joskus tulevaisuudessa, niin eikös ole ihan hyvä, että yhteiskunnan toimintaa perehtyy ensin kunnanvaltuustossa. Eikä kansanedustajan työkään oikeasti ole omien etujen vaalimista ja haalimista.

Missä on äänestäjien harhaanjohtamista? Ei missään. Vaalimainonta on kuin suomalainen politiikka: maineltaan kehnoa, mutta todellisuudessa vähän kuivannuljakkaa, mutta asiallista.

Entäs se itsekkyys?  Varmaan joukossa joku narsistikin on, mutta ylivoimaisesti suurin osa on vilpittömin mielin yhteisellä asialla.

Lehdessä näkyypä kymmeniä kasvoja, ihmisiä jotka asettuvat alttiiksi. Ihmisiä joilla on toive paremmasta tulevaisuudesta, ja toivottavasti joitain keinoja sen saavuttamiseksi. Jotka välittävät siitä, mitä omalle kotikunnalle tapahtuu. Jos siihen haluaa vaikuttaa, niin ei se paha asia ole.

Ei poliitikkoja, ei edes kunnallisvaaliehdokkaita, pidä väheksyä, pilkata tai ivata. Vaan kunnioittaa ja ihailla. He pistävät itsensä peliin, asettuvat julkisuuteen.

Minusta se on hienoa.

Nyt on yksityisyyden raja ylitetty: lääkäri valkoisessa takissaan tutkii ihmistä, ja paikalla ovat tiedotusvälineet! Kuvat ja videot mitä yksityisimmästä tilanteesta leviävät laajalti lehdistöön.

Mitä tämä oikein on? Yksilön terveys on yksityisyyden kovinta ydintä. Terveydentilan paljastaminen,  sen julkaiseminen rikkoo räikeästi pyhiä periaatteita.

Onko journalismi luopunut periaatteista?

No ei sentään.

Kyse on tietenkin Kalle Palanderin säärestä. Se ylittää normaalit inhimilliset, perustuslailliset ja journalismin etiikan rajat. Ja saahan ihminen kertoa omasta terveydestään. Saahan lääkäri kertoa terveydestä, jos ihminen sitä haluaa. Ja saavathan tiedotusvälineet tiedon välittää, jos ihminen niin haluaa. Taitaapi olla oikein velvollisuus, kun on kyse taloudellisesta säärestä.

Palanderin sääri on yhteistä omaisuutta. Ja Palanderin bisneksen tekemiseen sopiva väline. Välineeksi Palander teki myös tiedotusvälineet, jotka painelivat kuin pässi narussa.

Palander-parka istui pää painuksissa. Syytäkin oli – muikeat sponsorisopimukset ja iso kasa euroja on uhattuna. Tällaisessa tilanteessa ihmisen on pelastettava mitä pelastettavissa on. Siinä julkisuus on oiva väline. Kiitos vain journalisteille.

Mistä se hymy Palanderin kasvoille tuli, videoissa?

Kiitos myös ortopedi Eero Hyväriselle, joka suostui järjestämään tiedotustilaisuuden lääkäriasemalla, joka operoi säären heti tiedotustilaisuuden jälkeen. Sehän se meni pieleen, että pirun journalistit eivät maininneet lääkäriaseman nimeä. Hyvärinen on myös hiihtomaajoukkueen lääkäri.

Ennen tiedotustilaisuutta, keskiviikkona lääkäri Hyväriinen totesi Helsingin Sanomille: ”Aiheesta tulee tiedote. En viitsi paljon palata asiaan sitä ennen. Toivon, että et kysy muuta. Olen lääkäri ja noudatan Kallen toivomusta, enkä siksi puhu enempää. Olen niin co-operatiivinen [yhteistyöhaluinen] kuin voin”, Hyvärinen jatkaa.

Siinähän sitä, näkemystä, lääkäriltä. Torstaina kyllä puhui enemmän hän. Co-operatiivisuutta löytyi. Terveisiä Hippokrateelle, ihmisyyttä, elämää,  luottamuksellisia tietoja ja taloudellista menestystä kunnioittaen.

Tänään Palander-kohu jatkuu. Hiihtojohtajat ovat kuulemma vaatineet Palanderia valehtelemaan säärestä, kertoo Ylen teksti-tv. Palander on huumorimiehiä: ”ei tarvitse Palanderin aina tulla isoimmilla uutisilla otsikoihin”, oli mies sanonut Radio Perämerelle. Niinpä. Pääsi Palander taas otsikohin.

Mutta se on hyvä, että journalismi pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt taas selviää muutaman päivän eteenpäin. Tärkeää on sääri. Tasa-arvon kannalta hyvä, että se on miehen.

Tänään helpotti.

EU-maiden valtiovarainministerit päättivät tästä päivästä lähtien nostaa talletussuojan 50 000:een euroon.

Eilen ahdisti.

Talletusten suoja oli vain 25 000 euroa.

Tämä jos mikä oli tavalliselle kansalaiselle viesti siitä, että ”Euroopan talouden ei anneta romahtaa”, kuten valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoi.

Ja mikä vielä lohdullisempaa, kuten Katainen sanoi, ylärajaa talletussuojalle ei ole. Mitähän se tarkoittaa, kun ensin määritellään yläraja, ja sitten sanotaan että ylärajaa ei ole? Ehkä ei ole tarkoitettu tämä logiikka tavalliselle ihmiselle.

Tällä viidelläkymmenellä tonnilla mennään toistaiseksi. Sekin on hyvä, näin tavalliselle ihmiselle. Sen verran voi pistää jokaiseen pankkiin, ja suojassa on.

Isänmaan asiallahan tässä, itse kukin, myös EU-maiden valtiovarainministerit, ja Katainen. Eihän meidän muuten maassamme olisi talletussuojaa tarvinnut nostaa, mutta kun EU nosti, ja varsinkin kun noilla ruotsalaisilla oli korkeampi suoja, niin pelkäsi tämä Katainen, että ihan tavallisten suomalaisten talletukset alkavatkin virrata  sinne. Sehän tässä on jo pari viikkoa ollut tavallisena huolena, josko pitäisi rahat siirtää Ruotsiin turvaan, tavallisen ihmisen. Nyt on homma hoidossa.

Nyt, jos koskaan sitten jatkosodan, ollaan yhdessä veneessä. Jokainen meistä turvaa jokaisen toisen 50 000 euroa. Se on hyvä se. Yhteisöllisyys on päivän sana.

Johanna Korhosen työsopimuksen purkaminen se vain jatkaa elämää suurempaa elämäänsä.

Kun metsäteollisuus irtisanoo muutama tuhat, niin eipä siinä presidentti ja ministerit ota yksittäisen ihmisen puolesta kantaa. Nyt ottivat.

Eikä verkossa pyöri tuhansien ihmisten allekirjoittamia listoja boikoteista. Nyt pyörii.

Mistä sitten on kyse?

Kustantaja määrittelee lehden linjan. Kustantaja palkkaa päätoimittajan vastaamaan linjan noudattamisesta. Kustantajan täytyy luottaa, että päätoimittaja toimii kuten on sovittu. Ja päätoimittajan täytyy luottaa siihen, että kustantaja toimii kuten sovittu. Ja että journalistinen päätösvalta on päätoimittajalla. Että yhteiskunnallista ääntä käyttää päätoimittaja.

Luottamus on siitä omituinen ilmiö, että sitä joko on tai ei ole. Jos luottaa johonkin ihmiseen jonkin verran, joku hetki tai jossain olosuhteissa, niin se ei ole luottamusta. Se on epäluuloa.

Alma Median luottamus Johanna Korhoseen meni. Näin vakuutti toimitusjohtaja Kai Telanne sunnuntain Arto Nybergin ohjelmassa. Koko haastattelu tässä. Kun yhtiön toimitusjohtaja sanoo, että ei ole luottamusta, niin sitä ei sitten ole. Se voi olla surullista, ja väärinkin, mutta se on fakta, joka vain on olemassa.Telanteen mukaan luottamus kaatui siihen, että Korhonen oli valinnut, missä asioissa on rehellinen ja missä ei.

Jos rehellisyyteen ei voi luottaa, jos syntyy epäluottamus, edellytyksiä päätoimittajuudelle ei ole.

Eivät Alma ja Korhonen ole ensimmäiset, joiden välinen luottamus on mennyt. Nyt meni ensin Almassa luottamus, sitten yhteiskunnallisessa keskustelussa tolkku, järki ja kohtuullisuus.

Nyt on koko Suomi Almaa ja Telannetta vastaan. Ja Johanna Korhosen puolesta.

Almaa vastaan osoitetaan mieltä Tampereella Aamulehdessä.  Alman lehtien tilauksia perutaan.

Adressit.comissa Alma Media boikottiin -adressilla on perjantaina klo 13  jo 1200 allekirjoittaja.

FaceBookissa on useita anti-Alma-adresseja.

Alma Media boikottiin -ryhmässä jäseniä on yli 4600, seinäkirjoituksia yli 200.

Seksuaalista syrjintää vastaan: Älä osta Alma Medialta -ryhmän jäseniä on yli 3300.

Boikotoi Alma Median kaikkia mediatuotteita -ryhmään kuuluu 65 jäsentä.

En menisi töihin Almalle, vaikka pyytäisivätkin -ryhmässä jäseniä on 122.

Johanna Korhonen Lapin Kansaan huolimatta naispuolisosta -ryhmään on liittynyt 50 ihmistä.

Johanna Korhonen, olisit vaan ottanut ne rahat -jäseniä on 11.

Ja rajuna käy verkkokeskustelukin. Ilta-Sanomien otsikkona on Potkut lesbouden takia – keskiajallako täällä eletään? Viestejä toistatuhatta.

Aamulehden Korhos-uutisen perässä on keskustelussa satoja viestejä. Iltalehdellä ei äkkivilkaisulla löytynyt keskustelua aiheesta ollenkaan.  Kustantaja on Alma

Oululaisen Kalevan lukijoitakin asia kiinnostaa. Eivätkä hiljaa ole Lapin Kansankaan lukijat.

Helposti syntyy kuva, että koko Suomi on yhtenä rintamana Almaa vastaan. Mutta eipäs se nyt ihan niin ole, totuus. Kun noita keskusteluja lukee, niin hämmentävän paljon siellä on myös Alman ja Telanteen ymmärtäjiä, lesbojen vastustajia. Suomen lakien vastustajia.

Mutta hyvä että puhutaan. Hyvä myös muistaa, että maahan mahtuu monia mielipiteitä. Ja kiitos internetin, ne pääsevät julki.

Ja onhan tämä kohu lisännyt luovuutta.

Tässä on Alman logo:

Ja tässä Facebookissa esillä oleva versio:

Kun lapsi syntyy, vastassa on kätilö. Lähes aina nainen.

Kun lapsi käy neuvolassa, siellä on lähes aina nainen.

Päiväkodissa lastentarhanopettajat ovat suurimmaksi osaksi naisia.

Alakoulussa opettaja on useimmiten nainen.

Yläasteella opettaja on yhä useammin nainen. Samoin ammattiopistossa ja lukiossa.

Terveystarkastukset hoitaa nainen.

Kun ihminen ampuu koulussa, kyseessä on mies.

Kun ostoskeskuksessa räjähtää, kyseessä on mies.

Kun ihminen syrjäytyy, kyseessä on mies.

Kun viina, huumeet tai väkivalta ovat sotkemassa elämää, sotkija ja sotkettu on useimmiten mies.

Kun elämä lähtee nuorena menemään vinoon, kärsijä on useimmiten mies.

Jotain on pahasti pielessä, meillä tasa-arvon Suomessa.

Tasa-arvo määritellään nykyisin naisten oikeuksiksi. Tasa-arvoa on se, että ihminen on tasa-arvoinen toisten kanssa, sukupuolesta riippumatta.

Tasa-arvoa ei ole toisen sukupuolen oikeuksien korostaminen. Se tarkoittaa samalla toisen väheksymistä.

Oikeasta tasa-arvosta puhuvien on vaikea päästä ääneen. Sitä yrittää vaikkapa Miessakit, www.miessakit.fi

Mutta kovin vähän nämä mielipiteet, tasa-arvoinen tasa-arvo, pääsevät ääneen.

Ehkä kannattaisi. Kun ajattelee Jokelaa ja Kauhajokea.

Ehkä vika ei ole yksilössä. Ehkä vika ei ole miehessä. Ehkä vika on paljon syvemmällä.

Ehkä siitä kannattaisi puhua.

Varmaan ensiksi tulee mieleen tietokone ja sen kautta pääsy ihmeelliseen maailmaan, jossa on vaikka mitä. Uutisia, blogeja, kuvia, musiikkia, videoita. Keskustelua. Yhteisöjä. Paljon hyödyllistä, pelottavaakin.

Mutta ei internet ole se tietokone. Tietokone on vain yksi tapa päästä internetin kautta vaikka minkälaiseen tietoon ja tunteeseen.

Voi olla, että pian nettiin mennäänkin enemmän kännykällä kuin tietokoneella.

Suomi on ihan maailman kärkimaita niin laajakaistan kuin tietokoneen ja kännykänkin käytössä. Silti me, ja muu Eurooppa, olemme pahasti jäljessä Etelä-Koreaa ja Japania netin ja kännykän yhdistämisessä.

Tiedon tarvitsijoiden, lukijoiden ja katsojien, rooli on muuttumassa entistä aktiivisemmaksi ja tiedonvälitystä ohjaavaksi ja sisältöjä tekeväksi. Ennen televisio kertoi katsojalle, mitä ja mihin aikaan piti katsoa. Nyt katsoja katsoo kiinnostavat ohjelmat silloin kun ja siellä missä itselle sopii.

Ennen tarjonta ohjasi kysyntää. Nyt kysyntä alkaa ohjata tarjontaa.

Tällä viikolla julkistettu Tampereen yliopiston tutkimus kertoi, että iltapäivälehtien lukijamäärät ovat laskussa. Se ei ole ihan totta. Iltapäivälehdillä, kuten ylipäätään sanomalehdillä, on enemmän asiakkaita kuin koskaan. Painetun lehden lukeminen on jo vuosia ollut hivenen laskussa, mutta netin kautta asiakasmäärä on kasvanut huikeasti. Journalistinen tieto kiinnostaa ihmisiä.

Suomen suosituimpien verkkosivujen joukossa tiedotusvälineiden asema on suorastaan häkellyttävä – aikana jolloin puhutaan lehtien laskevista levikeistä ja lukijamääristä. Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV3, Yle ja Helsingin Sanomat ovat viisi ensimmäistä. Sitten tulevat Suomi24, MSN, IRC-Galleria, Eniro.

Internet kertoo, mitä ihmiset haluavat. Uutisia, tietoa, osallistumista, yhteyttä muihin ihmisiin.

Internetiin on päässyt kätevimmin tietokoneella. Laajakaista ja selkeä hinnoittelu ovat mullistaneet tiedon kulun ja tuottamisen sekä ihmisten ajankäytön.

Kännykällä internetiin mennään vielä vähän.

Syytkin ovat selvät. Kukaan ei oikein tiedä, mitä tiedon siirtäminen kännykällä maksaa. Hurjat tarinat kertovat jopa satojen eurojen maksuista. Operaattoreiden pitäisikin tehdä flat rate – kiinteä, kohtuuhintainen, siirretyn tiedon määrästä riippumaton kuukausikorvaus – tunnetuksi.

Tiedon siirtäminen on ollut hidasta, sekä verkot että kännykät ovat olleet hitaita. Vauhti on kasvamassa, vauhdilla.

Kännyköiden näytöt ovat olleet niin kehnoja, etteivät verkkosivut ole oikein näkyneet. Tämäkin muuttuu nopeasti. Kännykkään suunnitellut verkkosivut yleistyvät.

Yhdessä asiassa kännykkä on aivan ylivertainen tietokoneeseen verrattuna: se on aina mukana. Kaikilla. Joka paikassa. Se ei tarvitse pöytää, ei tuolia, ei verkkovirtaa. Se toimii joka paikassa. Tietoa on aina saatavilla, osallistua voi missä vain.

Eiköhän meilläkin tieto tule taskuun. Kunhan kuluttaja haluaa