Saimaan rannalla

Metsästäminen on miehistä puuhaa. Kun äijät ovat liikkeellä, meno on joskus rajua, mutta aina rehtiä. Saalista kunnioittavaa.

Eikös vain.

Tästä on oikein Metsästäjäin keskusjärjestön eettiset pelisäännötkin. Niissä edellytetään mm. ”valitun saalisyksilön mahdollisimman kivutonta tappamista” ja kunnioituksen osoitusta riistaeläimille.

Varmaan näitä ohjeita ylivoimaisesti suurin osa metsästäjistä noudattaa. Kun en ole ikinä metsästänyt, niin vaikea on tietysti lähteä sanomaan.

Perin raa’alta vain näyttää esimerkiksi videoitu karhun tappaminen. Ei tuo ihan kivuttomasti tainnut mennä. Äijiä haavoittuneen eläimen ympärillä tuntuu pyörivän useita, samoin koiria. Ja laukauksia on aika monta.

Sitäkin voi täydellisellä asiantuntemattomuudella hämmästellä, että miten toisessa videossa karhu pääsee hyökkäämään 3-4 metrin päähän – ennen kuolemaansa. Eikös siinä ole aika lähellä sen metsästäjän hengen lähtö, tiheässä kuusikossa. No, kuten ohjeissa sanotaan, metsästäjän taito mitataan sillä, miten lähelle riistaa pääsee. Aikamoinen sankar jylhän kuusiston on tämä ampuja.

Rajulta näyttää peli Suomen metsissä.

Jänis sentään heittää henkensä helposti tässä videossa. Helsingissä asuva kaveri sanoi nyt ymmärtävänsä, miksi maalikylillä ei huomenia sanota.

Ulkoministeriö ja ulkoministeri Alexander Stubb asetti valtuuskunnan pohtimaan Suomi-kuvaa.

Pieleen meni.

Joukko tutkijoita ehätti jo Helsingin Sanomien mukaan tuomitsemaan valtuuskunnan lain vastaisena. Dosentti Anne Maria Hollin, Minna Canth-professori Kevät Nousiaisen, vt.professori Johanna Kantolan ja tutkija Milla Saaren mielestä Stubbilta on jäänyt olennaista huomaamatta. Heidän mielestään valtuuskunnan kokoonpano viestii, että Suomi ei ota huomioon sukupuolten tasa-arvonäkökohtia.

Tämä anteeksiantamaton lainvastaisuus ja huomioonottamaton näkökohdattomuus näkyy akateemisten henkilöiden mielestä siinä, että naisia on valtuuskunnassa 28 prosenttia.

Analyyttisesti ajattelevia ja kokonaisuuksien hahmottamiseen kykeneviä naistutkijoita ei hetkauta se,  että ulkoministeriö on ilmoittanut, että valtuuskuntaa täydennetään, ja tasa-arvolain määräämä 40 prosentin osuus täyttyy.

Ei, naisten mielestä ulkoministeriö ja -ministeri ei tunne eikä kunnioita lakia.

Heh.

Ylipäätään kannattaisi ehkä pohtia koko tasa-arvolakia. Ylipäätään kannattaisi pyrkiä tällaisissa Suomi-kuva -valtuuskunnissa mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Ja ylipäätään kannattaisi ehkä nähdä ihminen ensisijaisesti ajattelevana, eikä sukupuolisena olentona, kuten nämäkin tutkijat näyttävät tuumivan.

Ei ole mitään väliä sillä, millaiset geninaalit ihmisellä on, kun pitäisi miettiä, miten Suomea tehdään maailmalla paremmin tunnetuksi, ja miten siitä tunnetuudesta hyödyttäisiin. Aivot on ajattelussa tärkeämpi elin.

Sukupuolen keskeiseksi asiaksi nostavien ihmisten maailman- ja ihmiskuva on perin erikoinen. Oikeaa tasa-arvoa on se, että valtuuskunnassa ja muissa elimissä ei ajatella sukupuoliasioita, vaan mukaan valitut keskittyvät olennaiseen. Tässä tapauksessa se on Suomi-brändin kehittäminen. Ei julkisella sektorillakaan ole varaa resurssien tuhlaamiseen, epäolennaisten asioiden tekemiseen. Merkittävä asia on lopputulos – hyvin, tehokkaasti, älykkäästi, perustellusti tehty.

Jos Suomen historian suurin menestystarina – Nokian nousu – olisi ollut tasa-arvolain määräysten varassa, sitä ei olisi ikinä tapahtunut.  1990-luvun Nokian johtoryhmä oli häkellyttävän homogeeninen: samanikäistä, samanlaista koulutusta, Pohjanmaan väkeä. Hyvin paljon miehiä, hyvin vähän naisia.

Mutta ei siellä genitaaleilla ajateltukaan. Yhtiön ja lopputuloksen kannalta tärkeä asia oli, että johtoryhmässä oli riittävästi erilaisia aivoja ja ajatuksia, sieltä löytyi riittävästi diversiteettiä näkemään vaihtoehtoja, pohtimaan valintoja, ja ennen kaikkea tekemään oikeita päätöksiä.

Jos Nokian johtoryhmä olisi laadittu demografisesti korrektisti, sukupuolikiintiöt huomioonottaen, vääränlaista tasa-arvoa miettien, ei meillä olisi Nokiaa.

Erilaisuus tuo hyvän lopputuloksen. Erilaisuus löytyy etupäässä yläpäässä.

Urheilun säännöt pitäisi kirjoittaa uusiksi. Nyt niissä hurskastellaan epäurheilijamaisesta käytöksestä, ja määritellään siitä jopa rangaistuksia.

Rehellisempää olisi, että ei puhuttaisi epäurheilijamaisesta käytöksestä lainkaan.

Parempi olisi puhua urheilijamaisesta käytöksestä, joka sisältää tappelun, keskisormen näyttämisen, vesipullolla roiskimisen – kaikenlaisen inhimillisen vittuilun. Se kuuluu nykyaikaiseen huippu-urheiluun.

Sen verran hurskastelua voisi urheiluun jättää, että näistä urheilijamaisista teoista olisi jokin sanktio. Voisihan sitä rangaistukseksi kutsua, muutamaa vapaapäivää.

Niinhän armeijakin palkitsee parhaat poikansa, päästämällä pois palveluksesta. Tämä logiikka ei ole minulle oikein auennut. Jos poispääsy on palkkio, niin eikö silloin armeija tunnusta olevansa rangaistus.

Urheilijamaisia urheilijoita on nähty sekä jäällä että pesäpallokentällä, ja kiitettävästi myös television urheilu-uutisissa.

Jääkiekossa Jokerien Sami Helenius ja HIFK:n Kip Brennan nyrkkeilivät tarkoituksella. Seurauksena oli kahden ottelun pelikiellot. Äijien tarkoituskaan ei ollut pelata, vaan järjestää näytöstappelu.

Pesäpallossa Sotkamon Jarmo Heikkinen näytti keskisormea vastustajalle. Velipoika Jimi tanssahteli kentällä, peitti näkyvyyden, ja niin sanotusti provosoi. Siitä paloi Pattijoen Pertti Mäkelän hiha, ja Mäkelä heitti tauolla vettä Ji. Heikkisen päälle.

Jos lajiliitot ja urheilu-osakeyhtiöt arvelevat, että tätä yleisö haluaa, niin mikäs siinä. Urheilijat itse tuntevat lajinsa ja yleisönsä parhaiten. Jos heidän mielestään tällaista pitää urheilun olla, niin olkoon vain.

Ihan rauhassa.

Näyttää  olevan jääkiekko-otteluissa tapana, että aluksi lauletaan Maamme-laulu.

Tämä täytyy tuomita jyrkästi.

Kansallislaulun hoilaaminen sopii ehkä Amerikan Yhdysvaltoihin, joka on maailmanherruudessaan tottunut muutenkin pompöösiin, suuruudenhulluun ja hyvän tavan vastaiseen toimintaan. Oli kyse sitten muiden kansojen itsemääräämisoikeudesta, alueellisesta koskemattomuudesta tai urheilusta. Kun kaikki – aivan kaikki – tähtää urheiluviihteen nimissä voiton (ei urheilullisen) maksimointiin, on ihan loogistakin, että kansallislaulukin palvelee tätä päämäärää.

Suomi ei ole Amerikan Yhdysvallat, vaikka jääkiekkoväki niin kai mieluusti kuvittelee.

Täällä ihmisille jääkiekkokatsomossa on tärkeää voitto (ei taloudellinen) – vaikka lompakko ammollaan peleissä pitääkin nykyisin käydä.

Kansallislaululla on yhteiskunnassa ihan muu tehtävä kuin urheilullis-viihteellinen melusaaste.

Tärkeät asiat ovat sellaisia, joita käytetään harvoin. Tärkeitä asioita ei pidä käyttää väärin – eivät ne muuten ole tärkeitä.

Sellainen pieni toive siis, että jääkiekon SM-liigassa ajateltaisiin. Jos ei oma rahje riitä, niin apua kyllä löytyy. Oi maamme on tulvillaan viisaita ihmisiä.

City-korttelin vanhat rakennukset pitää purkaa paremman tulevaisuuden tieltä. (Klikkaa kuva suuremmaksi.)
Kuva: Mika Strandén.

Lappeenrannan ydinkeskustan tulevaisuus ratkaistaan vuosikymmeniksi lähiaikoina.

Nyt kaivataan rohkeutta.

Rohkeutta on tunnustaa, että city-korttelin rakennukset ovat aikansa eläneet. Ne on syytä purkaa. Ehkä Sampo-pankin talo voi jäädä, mutta viihtyisyyden ja tulevaisuuden alta pitää kaikki muu purkaa pois.

Kortteli pitää nähdä kokonaisuutena. Suurin mahdollinen virhe on lähteä rakentamaan tontti kerrallaan. Siitä syntyy liian pientä, liian hajanaista, liian suunnitelematonta, liian huonoa.

Vaikeaahan se on, järjen käyttö. Kiinteistön omistajilla pitää olla yksi yhteinen tahto. Kaupungilla pitää olla sama tahto. Ja rahoittajalla, rakentajalla ja uusiin tiloihin tulijoilla pitää olla se sama tahto. Eikä olisi hassumpaa, jos kaupunkilaisilla ja muidenkin kuntien asukkailla olisi tahto tehdä ydinkeskustasta viihtyisä, myös vuosikymmenten kuluttua.

Tärkeää on, mitä tahdotaan. Jos tahdotaan jotain muuta kuin elinvoimaista, viihtyisää, näyttävää ja modernia kaupunkikeskusta, niin pieleen menee. Jos tahdotaan eri asioita, pieleen menee. Jos tahdotaan rakentaa tontti kerrallaan, rakennus kerrallaan, pieleen menee. Jos tahdotaan säilyttää parkkipaikat maan pinnalla, pieleen menee. Jos ei oivalleta oleskelun, viihtymisen, tavaroiden ja palveluiden kuluttamisen ja muiden tapaamisen kuuluvan keskeisesti nykyiseen ja tulevaan ydinkeskustaan, niin pieleen menee.

Jos ei muistoista päästä irti, pieleen menee.

Todennäköisesti menee pieleen.

Mutta vielä on toivoa. Lappeenrannan kaupungin lupailema arkkitehtikilpailu on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.  Toivottavasti joku, vaikka tontin ostanut Oka, saa muut kiinteistöjen omistajat yhteen, muodostamaan yhteisen tahdon.

Lappeenrannan kaupungin pitää olla aktiiviinen, määritellä, mitä ydinkeskustalta halutaan. i olisi hassumpaa, vaikka tätä pohdiskelmaan perustettaisiin joku ryhmä, joka toisi arvioitavaksi erilaisia vaihtoehtoja.

Syyskuun 11. päivä 2001 ei ollut se, joka muutti maailman.

Ei, maailman vallankumouksen alusta on pitempään. Viime sunnuntaina tuli tasan kymmenen vuotta.

Syyskuun 7. päivänä vuonna 1998 perustettiin Google.

Googlen takana on kaksi nuorta miestä, nimeltään Sergey Brin ja Larry Page. Poikain tavoite oli saada maailman informaatio järjestykseen ja tehdä siitä maailmanlaajuisesti saatavaa ja hyödyllistä. Jalo ja hyvä tavoite.

Yhtiön nimi on jenkkien oikeinkirjoituksen kehnoutta. Nimi tulee googol-sanasta. Se tarkoittaa lukua, jossa ykkösen perässä on sata nollaa.

Yhtiöllä on nyt liki 20 000 työntekijää. Liikevaihtoa tämän vuoden toisella neljänneksellä 3,4 miljardia euroa ja sillä 0,8 miljardin tulos. Kasvua yli kolmannes vuodessa.

Samassa ajassa Nokian liikevaihto oli 13,2 ja tulos 1,7 miljardia. IBM:n luvut olivat 16,9 ja 1,7 miljardia. Microsoftin liikevaihto oli 18 ja tulos 2,7 miljardia euroa.

Isot ovat Googlenkin luvut, kun kyseessä on kuitenkin vain yksi kymmenistä, sadoista maailman hakukoneista.

Väitetään, että rahoilla pojat ovat ostaneet oman jumbojetin. Ja kun sillä piti päästä matkoille, niin ostivat myös lentokentän.

Omalla alallaan Googlen menestys on ollut hämmentävä. Kaikista maailman nettihauista sen osuus on 60 prosenttia. Suomessa luku paljon suurempi, esimerkiksi tämän lehden tilastoissa Googlen osuus hakukoneista on 98 prosentin luokkaa. Onkohan se markkinoiden kannalta tervettä?

Internetin hakukoneet ovat mullistaneet maailman ihmisten elämää. Niiden kautta löytyy jos ei nyt aivan kaikki informaatio niin kuitenkin käsittämättömän paljon.

Kymmenen vuotta sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, että hakukoneet muuttavat miljardien ihmisten ajankäytön, tiedon määrän, käsityksen maailmasta. Kuka hallitsee näitä tietovirtoja, hallitsee maailmaa.

Tiedon maailmassa vahvakaan asema ei takaa jatkuvuutta. Ei mikään takaa sitäkään, että Google hallitsisi tulevaisuutta. Vai takaako?

Arjessa Google on hyvä kaveri. Onhan? Nyt se tietää vain sen, mistä olen kiinnostunut, millä sivuilla käyn, mitä tietoa haen.

Entä viiden vuoden päästä? Tuleeko Google kännyköihinkin? Sitten se tietää myös sen, missä olen.

Mitä se ei enää tietäisi minusta?

Jos Googlella on tarkka tieto kaikista maailman ihmisistä, joilla on internet ja rahaa, niin mihin se käyttää tietoa? Onko se pelkkä hyvä kaveri? Onko hyvä kaveri sellainen, joka näyttää kiinalaisille paljon vähemmän kuin eurooppalaisille? Kun Google jo nyt rajoittaa tiedon saatavuutta poliittisten tarkoitusperien mukaan, niin mitenhän tulevaisuudessa?

Jos Google saa informaation lisäksi ihmiset järjestykseen, niin tekeekö se myös ihmisistä itselleen hyödyllisiä. Tieto – muiden – on se, mikä on tehnyt Googlesta ison. Mikä takaa sen, että Google on tulevaisuudessakin hyvä kaveri?

Katso myös  Juha Haatajan kommentti Tietoviikossa ja MikroPc:ssä  Googlen Chrome-selaimesta. Haatajan mukaan Google omistaa pian sinutkin. Haatajan mielestä ”Chrome-selaimen avulla Google kontrolloi it-työkalujen koko ketjua käyttäjän tietokoneesta sovelluksia pyörittäviin palvelimiin”.

Ajatus hyvä, toteutus huono. Lappeenrannan Matkakeskus.
Kuva Mika Strandén

Lappeenrannassa on tehty joukkoliikenteen ja ihmisten liikkumisen kannalta järkevä ratkaisu: linja-autoasema ja rautatieasema ovat vierekkäin, on oikein Matkakeskus.

Tämä on peräti järkevää. Junalla voi tehdä pitkät matkat ja jatkaa maakunnan kylille linja-autolla.

Vai voiko?

Aikataulujen laatijoiden logiikkaa sopii epäillä. Nyt aikataulut eivät kohtaa. Matkustajien tarpeita ei ole ajateltu. Eikä ympäristöä. Eikä paljon muutakaan. Paitsi ehkä kiusantekoa.

Aikataulujen  yhteensovittaminen menee niin päin, että linja-autot sopeutuvat juniin. Junien aikataulut ovat monimutkainen rakennelma, johon liittyy koko Suomen raideliikenne.

Mutta miten on asiat ratkaistu? Syvältä, perin syvältä on eteläkarjalainen joukkoliikenne. Paikallisliikenteessä Skinnarilan väkeä on sentään ajateltu.

Lappeenrantaan tulee illalla junat Kouvolan suunnasta klo 20.23. ja Joensuusta klo 20.28. Käytännössä Helsingistä tuleva juna on usein muutaman minuutin myöhässä, ainakin perjantaisin kun on enemmän väkeä liikkeellä.

Mites siitä pääsee kylille? Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Imatran suuntiin lähtevät bussit klo 20.25. Ja minuutilleen ne myös lähtevät.

Käytännössä ei Helsingistä tulija mitenkään ehdi bussiin. Perävalot saattaa nähdä. Joensuusta tulevalla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta.

Vainikkalaan pääsee sentään 20.45.

Entä jos tulee vähän aiemmin, Helsingistä 17.27. ja Joensuusta 17.33?

Sama tilanne. Imatran bussi meni jo klo 17.25. Savitaipalelle ja Taipalsaarelle päin ei ole mitään asiaa, paitsi se 20.25. bussi. Ja Vainikkalaan pääsee taas näppärästi klo 17.40.

Lemille viimeinen linja-auto lähtikin Matkakeskuksesta jo 17.15. Siihen ehtii mainiosti, kun tulee Helsingistä klo 15.21. tai Joensuusta klo 14.33.  Kivahan se on siellä odotella, hienossa Matkakeskuksessa.

Mikähän siinä on, että joukkoliikenteessä pitää tyhmyyden tiivistyä?

Mitähän on ajateltu, kun aikatauluja on laadittu? Sitä, että bussit ehtivät henkilöautojen alta pois? Kuljettajien työaikajärjestelyjä? Joukkoliikenteen suosijoiden kiusaamista? Ilmastonmuutoksen nopeuttamista? Bussimatkustajien minimointia?

Vai onko ajateltu?

Kyllä riemuitsi MTV3:n uutiset, kun kansainvälisen kärhämän laineet myllertävät. Slovenia lähetti Suomelle nootin! Toki Helsingin Sanomatkin uutisen kertoi.

Kuinka meidän käy? Kun nootteja tuli Kekkosen aikana, niin kusessa oltiin, sen tietävät kaikki. Lähteekö Halonen Sloveniaan? Matkaako Vanhanen Novosibirskiin?

Olisikohan MTV3:n ilakoinnin syynä se, että kiistan osapuolena on paha kilpailija, Yleisradio? Pääuutiseksi nostettu juttu ei ole merkitykseltään kovin kaksinen.

Karmea kohu koskee Yleisradion MOT:n maanantaista ohjelmaa Patrian kauppatavoista. Ohjelman mukaan Slovenian pääministeri Janez Jansa on saanut osansa Patrian maksamista lahjuksista.

Jansa veti herneen nenäänsä ja lähetti Suomeen nootin. Hän vaatii selitystä ja anteeksipyyntöä. Sloveniassa jopa epäillään, että MOT:n ja Yleisradion tarkoituksena on auttaa maan oppositio voittoon parlamenttivaaleissa. Jansa otti myös yhteyttä suoraan Matti Vanhaseen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataiseen.

Jansan mukaan ohjelma voi vaikuttaa Suomen ja Slovenian ystävällisiin suhteisiin.

Maassa on väläytelty myös oikeusjutun nostamista.

Pieleen menee nyt Slovenian pojilla.Luulisi Slovenian joko olevan selvillä tai ainakin ottavan selvää. Yhteyden ottaminen viattomaan hallitukseen ja viattomiin ministereihin on kohtuutonta. Samoin se, että Suomen pääministeri vaivautuu asiaa edes kommentoimaan julkisuudessa.

Ehkä sivistyneen ja vapaan maailman pelisäännöt ovat Jansalle outoja.

Jos Ylen tiedot ovat slovenialaisten mielestä väärät, tiedotusvälineen voi toki haastaa oikeuteen. Mutta ei tiedotusvälineen tekemisiin ole mitään syytä valtiota ja sen edustajia sotkea. Niillä ei ole mitään sananvaltaa asiassa. Sivistysvaltiossa.