Saimaan rannalla

Voi Etelä-Karjala-parkaa. Ilkeä valtio ja sen ilkeä aluehallintouudistus pakottaa maakunnan tekemään päätöksiä. Ei sellaisia pitäisi meiltä vaatia.

Ja millaisia päätöksiä! Valtion mielestä Etelä-Karjalan kannalta parasta olisi yhteistyö Kymeenlaakson ja Päijät-Hämeen kanssa.

Päijät-Häme! Herravarjele! Mikä se on?

Onneksi maakuntajohtaja jo torjuu koko ajatuksen, ja millaisilla perusteilla! Pontevana poikana on myös maakuntahallituksen varapuheenjohtaja. Me täällä kauniissa ja kurjassa Karjalassa haluamme kääntää katseet Itä-Suomeen.

Maakuntajohtaja Timo Puttonen kommentoi Päijät-Hämettä näin: Kun meillä ei ole heidän kanssaan edes yhteistä rajaa. Siinäpä se, moderni ja kehityksen turvaava mielipide. Ollaan me vain rajanaapureiden kanssa tekemisissä. Helsinkiinhän täältä ei enää mennä – ei ole yhteistä rajaa.

Parikkalasta katsoen (Ari Berg, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja) Lahden seutua pidetään ”todella vieraana yhteistyökumppanina”. Niinpä. Todella vierasta kannattaa kavahtaa. Tuttuun ja totuttuun on turvautuminen. Bergille Lahden vaihtoehto on  tuttu ja totuttu Pietari. Heh. ”Olisimme avainpaikalla lähellä Pietaria”, sanoo Berg. Heh. 7 miljoonan suhde 135 000:een. Siinä sitä avainta menestykseen, aluehallinnon uudistuksessa. Bergin mielestä.

Etelä-Savo olisi meille loistava kumppani. Väestörakenne on epätoivoinen, liikenneyhteydet järkyttävät, koulutustaso karmea, tulevaisuus toivoton, innovaatiot uhanalaiset. Kaunista luontoa, hiljaisuutta ja autioituvia asumuksia kyllä löytyy.  Käsi utareelle, ja katse taaksepäin – siinä Etelä-Karjalan liiton näkemykset omankin maakunnan tulevaisuudesta.

Mutta mikäs se Päijät-Häme sitten on? Keinotekoinen maakunta, josta pitäisi käyttää nimitystä Lahden seutu. Pääkaupunkiseudun kanssa kilpaileva, innovatiivinen, tulevaisuuteen tähtäävä alue. Ei sielläkään koulutustaso huimaa, eikä väestön rakenne mikään ihanne ole. Mutta on siellä yrittämistä, halua kehittyä ja ottaa haasteita. Kehittämisyhtiö tekee töitä tosissaan, Vesijärveä pelastetaan laajalla yhteistyöllä, ympäristöteknologiaan panostetaan, samoin puuosaamiseen, ja kulttuuriinkin. Loistavat liikenneyhteydet, kasvun mahdollisuuksia.

Sitäköhän me täällä Etelä-Karjalassa pelkäämme? Että joutuisimme ihan oikeasta vastaamaan haasteeseen, vähän kilpailemaan? Että pitäisi pistää itseään vähän peliin? Kyseenalaistaa toimintatavat, yrittää uutta?

Varmaankin Etelä-Karjalan liiton olisi helpompi pärjätä eteläsavolaisten kanssa kuin päijäthämäläisten. Onko parempi olla yhteistyössä pienempien kanssa ja olla vahva, vai olisiko sittenkin parempi mennä yhteistyöhön isomman kanssa – ja olla vielä vahvempi. Työtähän se vaati, opiskelua, osaamista ja laatua. Sitäkö täällä pelätään.

Eihän valtion aluehallintouudistus ihmisten elämää hirveästi muuta. Mutta kyllä siitä voisi ihan avoimesti keskustella ja pohtia vaihtoehtoja avoimin mielin. Outoa on, että Etelä-Karjalassa asiasta ei juuri edes puhuta, ainakaan julkisuudessa. Ja mitä puhutaan, niin kaikki uusi torjutaan.

Raja yhteinen railona aukeaa.

Mikähän siinä on, että nykyisin pitää kaikissa urheilun televisiolähetyksissä olla kommentaattori?

Ennen oli paremmin.  Vanhempi väestö muistaa Juha Jokisen kuiskuttelut suunnistuskilpailuissa ja Seppo Kannaksen nykytyyliin nähden perin lakoonisen ilmaisun. Kun ulkomaista jalkapalloa nähtiin kerran viikossa lauantaisin klo 17, oli Aulis Virtanen Suomessa studiossa, ja selosti pelin yksinään. Siinä oli tunnetta!

No nyt on useita kommentaattoreita Suomessa, ja studioisäntä. Ja mikä pahinta, myös sinne otteluselostukseen on tuotu kommentaattori.

Näille on yhteistä – puheopetuksen puutteen lisäksi – suuri asiantuntemus lajistaan, lajin oman jargonin käyttäminen, totaalisen latteiden analyysien jatkuva hokeminen, ja ylipäätään täysin sisällyksetön ilmaisu.

Yksi on Suomessa hyvä. Jarmo Punkkinen. Sääli että Punkkisen laji on maastohiihto. Jaa, Ilta-Sanomien lätkän MM-kisojen videotuomarit olivat kyllä myös hyviä, ajoittain loistavia. Mutta ne pätkät tulivat pelien jälkeen. Niitä voi käydä katsomassa Ilta-Sanomien Videot-sivulta.

Muut ovat huonoja. Oikein huonoja. Lajista riippumatta. No, ehkä ei enää ole syytä harmitella, että mäkihypyn katsomisesta tuli sietämätöntä jo muutama vuosi sitten. Mutta että jalkapallon EM-kisatkin! Se risoo nyt, loppukuun.

Kyllä kommentaattori hyvänkin matsin pilaa. (Sananlasku Suomenniemeltä)

Kumpi on suurempi paha: typerien tekstiviestien lähettäminen vai epämääräisen vaalirahan vastaanottaminen? Kumpi vie uskottavuutta ja luottamuspääomaa enemmän? Kumpi vaikuttaa politiikan tekemiseen enemmän? Kummalla on suuremmat seuraukset?

Vastaus on päivänselvä. Tekstiviesti.

On paljon pahempi vastailla pikkuhärskejä pikkuhärskeihin viesteihin kuin ottaa 10 000 euroa vastaan sellaisilta yrityksiltä, joita ei edes tiedä.

Tekstiviesti vie uskottavuuden ja tuo eron ministerin tehtävistä.

Epämääräinen raha tuo pahaa julkisuutta, mutta ei aiheuta sen kummempia.

Kanervan luottamuspääoman söi kolme asiaa: arvostelukyvyn ja itsekurin puute sekä vain ehdottoman pakon edessä myöntäminen.Mites KMS-rahat ja luottamuspääoma?

Jos maassamme vallitsisi ns. tolkku, eroaisivat Matti Vanhanen, Stefan Wallin, Liisa Hyssälä, Jyri Häkämies, Jyrki Katainen, Anu Vehviläinen, Mauri Pekkarinen, Paula Lehtomäki, Suvi Lindén ja Paavo Väyrynen ministerin tehtävistään.

Kaikki he saivat KMS:n rahaa. Pääomaa tuli, luottamuspääomaa meni. Onkohan ministerien luottamuspääoma kulunut niin ohueksi, että uusiin virheisiin ei ole enää varaa? Jos on, niin tämän uuden ajan viesti on selvä: erottava on.

Kun muu Suomi ilakoi ja ahdisteleiksee Kehittyvien maakuntien Suomen antamalla vaalituella, on Etelä-Karjalassa syytä rankkaan itsetutkiskeluun. Ei auta kuin kateellisena seurata, miten muualla pääoma ja poliittinen valta paiskovat kättä niin että kaavat lentelevät.

Ei meillä.

Nyt on kyllä katsottava peiliin jokaisen eteläkarjalaisen. Erityisen tärkeä on tutkia meidän poliitikkoja. Nehän ovat höyhensarjaa, joka ainoa!

Ei ole saanut – ainakaan nykyisten tietojen mukaan – yksikään eteläkarjalainen poliitikko vaalitukea KMS:lta.

Miksi?

Koska raha katsoo, ettei ole hyötyä, eikä merkittäviä poliitikkoja. Koska raha osasi ennustaa menestyksen vaaleissa ja vaalien jälkeen häkellyttävän hyvin.

Toinen vaihtoehto on, että Tapani Yli-Saunamäki ei tunne täkäläisiä poliitikkoja. Jos niin on, niin syy on vähän Yli-Saunamäessä, ja vähän enemmän meidän poliitikoissa. Kyllä keskeiset lobbarit täytyy tuntea.

Kolmas vaihtoehto on sitten jo karmea: meidän poliitikot ovat jo valmiiksi KMS:n rahoittajaryhmien näpeissä.  Mutta ei sellaista sovi edes epäillä, saati kirjoittaa. Sitä paitsi Suomi-Soffalla ja Maskulla on ihan hyvät liikepaikat Lappeenrannassa.

Todennäköisin vaihtoehto on se, että meidän aktiivipoliitikoissa ei ole ihmisiä, joiden politiikan tarkkailijat arvioivat ennen vaaleja nousevan merkittäviin asemiin. Eikä noita ole noussutkaan. Paitsi Kimmo Tiilikainen, joka oli hetken aikaa ministerinä ja pyrkii nyt keskustan puoluesihteeriksi. Pettikö tällä kohtaa Yli-Saunamäen vainu?

Kun katsoo Lasse Ahtiaisen tekemää karttaa, niin taitaapa olla kurja Etelä-Karjalamme ainoa, jossa ei poliittista potentiaalia KMS:n mielestä ole.

Hyvä.

Taasko on kansallamme syytä huoleen? Taasko meitä uhkaa vaino?

Ensimmäiset uutiset jo kertovat, että nyt se on loppu. Punkkirokote (Baxter).

Lahden seudulta kantautuu tämä huono uutinen. (Baxter)

Mikä siinä on, että kansalaisten turvan kannalta tärkeää lääkettä ei saada myyntiin? Mikä? Eikös nyt ole terveys ja turvallisuus vaarassa? Kriisi vaatii kriisiviestintää – mitä tekee viranomainen? Media kertoo, että nyt se on loppu. Rokote. Kertoo, että punkkibussi kiertää. Ja kertoo, että puutiaisaivotulehdus voi tulla.

Punkkibussi kiertää (Baxter), mutta paljonkos yksi bussi auttaa, kun punkki uhkaa, ja puutiaisaivotulehdus.

Voiko kansalainen tehdä mitään, muuta kuin odottaa lopullista punkkia?

Ehkä yksi vaihtoehto tuskallisen lopun lykkäämiselle löytyy. Tieto.

Baxter ansaitsee kaikki Suomen markkinointi- ja mainospalkinnot. Niin tyylikkäästi se hoitaa oman markkinointiviestinsä mediaan ja kansalaisille.

Ess.fi:n uutinen rokotteen loppumisesta aiheuttaa tietysti hämminkiä Päijät-Hämeessä. Siellä parisataa ihmistä ehti ostaa punkkirokotteen. Voihan se olla, että he kaikki ovat lähdössä Ahvenanmaalle, tai Lappeenrannan seudulle. Jos päijäthämäläiset kotonaan pysyttelevät, rokotteella ei tee mitään. Lahden seudulla puutiaisaivotulehdusta ei ole. Ei lainkaan.

Baxterin neroutta on puhua punkkirokotteesta. Siitä tulee mielikuva, että rokote auttaa punkin pureman tuomiin sairauksiin. Mutta eipä auta. Se auttaa puutiaisaivotulehdukseen. Siihen voi sairastua Suomessa vain Ahvenanmaalla, Helsingin edustan saarell, Kokkolan seudulla ja Lappeenrannassa. Muualla tautia ei esiinny.

Toinen kiusallinen ja vakavakin punkin tuoma tauti on borrelioosi. Siihen voi sairastua vaikka missä, mutta siihenpä ei tämä rokote autakaan. Antibiootilla siitä kyllä selviää.

Rokotetta pitäisi ottaa jo talvella, jotta se hyödyttäisi. Ei siitä nyt ole mitään hyötyä, vaikka riskialueille olisi menossakin.

Asiallista tietoa tästä perin harvinaisesta taudista saa Kansanterveyslaitoksen sivulta.

Ja onhan Baxterin verkkosivu sinänsä ihan asiallinen. Ja eihän se ole Baxterille viaksi, että osasivat brändätä rokotteen niin hienosti, punkkibussi kiertää, rokotteen loppumisesta varoitellaan ajoissa, linkit viranomaisen sivulle ovat kunnossa. Varsinkin punkkibussi on hieno keksintö. Nimessä on suurta tenhoa.

Eikä tiedotusvälineitäkään voi sinänsä moittia. Jos rokote loppuu, niin onhan se ehkä pienen pätkän arvoinen tieto.

Eikä ihmisiäkään voi moittia, vaikka ajoittain hysteeriseltä touhu onkin tuntunut.

Eikä Baxterissäkään mitään vikaa ole. He markkinoivat omaa tuotettaan. Varmaan eettisesti ihan oikein.

Ja jos ihminen ostaa, niin mikäs siinä. Ja jos terveysasema piikittää ihmisen oman lääkkeen, niin ei kai siinäkään mitään pahaa. Vai olisiko?

Ja jos apteekkarilta kysyy, onko punkkirokotetta, niin tottahan apteekkari sanoo, että loppui jo.

Kaikki hyvin kotimaassa.Varsinkin kun puutiaisaivotulehduksesta ei oikeastaan ole pelkoa melkein missään.

Yksi maailman johtavista lehtikustantajista, Rupert Murdoch, myllertää taas mediaa.

Kaliforniassa seminaarissa puhuneen Murdochin kohteena ovat sekä sanomalehtien talous että toimittajien määrä. Herran näkemykset koskevat Yhdysvaltoja, mutta ehkä niillä on merkitystä myös Euroopassa, Suomessakin.

Tässä Telegraphin uutinen.

Yhdysvalloissa levikit ovat laskeneet, varsinkin suurten lehtien. Monet paikalliset lehdet ovat pärjänneet hyvin.

Murdochin mielestä suurten sanomalehtien on hyväksyttävä, että niiden voitot laskevat rajusti. Samalla hän arvelee, että toimittajien lukumäärä laskee. Hän haluaa lehtiensä julkaisevan juttuja, joita ihmiset haluavat lukea  – ei juttuja jotka on tehty voittamaan Pulitzerin palkinto.

l l l

Murdochin ajatukset häkellyttävät. Yhtäältä mies haluaa laadukasta journalismia, toisaalta paljon vähemmän tekijöitä turvaamaan laatu. Tärkeintä taitaa silti olla talous.

Lehtien internetsivuista Murdochilla on vankka mielipide: ne tuovat lisää lukijoita, eikä vain verkkoon, vaan myös paperilehdelle. Ihmiset haluavat lukea lehtensä joka päivä, verkossa ja paperilla, sanoo Murdoch.

Yhdysvalloissa maailman on toki kovin toisenlainen kuin Suomessa. Murdochin mukaan jokaista Wall Street Journalin juttua kirjoittaa tai käsittelee keskimäärin 8,3 journalistia.

l l l

Oli Murdochin ajatuksista mitä mieltä tahansa, lehdet ovat epäilemättä muutosten edessä.

Iso kysymys on lukijoiden tuottama aineisto. Lukijoiden tekstejä – tulivat ne tekstiviestinä tai sähköpostilla – julkaistaan huikeasti enemmän kuin vaikka viisi vuotta sitten. Nyt alkavat yleistyä lukijoiden lähettämät kuvat ja videotkin.

Kun tekniikka on halventunut, sen käyttö ja aineiston välittäminen verkossa tullut helpoksi, on toimituksille tarjottavan aineiston määrä kasvanut nopeasti. Keskustelu laadusta ei ole vielä oikein alkanut.

Jotkut epäilevät nykyistä kehitystä. Heidän mielestään lehdet pyrkivät jo liian lähelle lukijaansa. Heidän mielestään suurin osa lukijoista haluaa edelleen lehtensä olevan korkeatasoinen, laadukas ja luotettava. Ja sen takaa ainoastaan se, että tiedonvälityksen, sanan ja kuvan ammattilaiset huolehtivat lehtien sisällöistä.

Monet uskovat, että lukijoiden tuottama aineisto, englanniksi User generated content, alkaa olla jo tiensä päässä.

He uskovat, että kun tiedon määrä lisääntyy jatkuvasti, ihmisille tulee entistä suurempi tarve saada valmiiksi jäsenneltyä, ammattitaidolla hankittua ja käsiteltyä tietoa. Ja sen pystyy turvaamaan vain ammattitaitoinen toimitus.

Monen mielestä Web 2.0, jonka keskeinen osa on juuri tämä UGC, alkaa vaihtua Web 3.0:aan. Siinä keskeistä on laatu ja luotettavuus. Ja sen takaamisessa sanomalehdistö ja ammattijournalistit ovat tärkeitä. Välineellä ei ole väliä. Tärkeintä on, että tieto on luotettavaa, oli se sitten paperilla, netissä tai kännykässä.