Artikkelit joissa on tagi ‘urheilu’

Case Lallukka

maanantai 28. marraskuuta 2011

Pari viikkoa sitten pyöritin voimatreenin päätteeksi salilla kuntopyörää, kun tekstitv:lle tömähti ”positiivinen” otsikko hiihtäjä Juha Lallukasta. Eipä juuri huvittanut enää pyörittää polkimia, saati rentoutua saunan lauteilla.

Junioreina samat hiihtokisat tulivat tutuiksi ja vuotta vanhemman Juhan uraa on tullut seurailtua toistakymmentä vuotta, eikä itsenäistä puurtajaa ole tullut mieleen moittia ainakaan harjoitusmäärien puutteesta. Vuosien työ on tuottanut myös hienoja tuloksia, vaikka vapaan spesialisti on päässyt kovin harvoin hiihtämään itselleen sopivimpia arvokisamatkoja. Juhan viime talven upeat hiihdot MM-Oslossa ja myös ensimmäiset kisailut perinteisellä tyylillä olivat ehdottomasti hiihtokauden mielihetkiä.

Valmentajani kanssa puhuimme Juhan kärystä ja arvioimme kärynneiden urheilijoiden ja median toimintatapoja. Mietimme myös sitä, miten itse tulisi toimineeksi, jos tekstitv:n uutisessa loistaisikin oma nimi ja puhelin alkaisi soida?

Kun käry on käynyt, ovat urheilijat lähes säännönmukaisesti kiistäneet kielletyt keinot ja pakoilleet julkisuutta. Jos olisi tietoisesti käyttänyt jotain kiellettyä ja jäisi kiinni, kannattaisi varmaankin myöntää asia. Ei selittelemällä mikään muuttuisi ainakaan paremmaksi. Tuli tehtyä jotain kiellettyä ja rikottua sääntöjä, sorruttua petokseen, joka kokoluokaltaan on urheilumaailmassa peruuttamattoman valtava ja leimaava, mutta muun maailman mittakaavassa tai rikosten luokassa höyhensarjaa.

Mutta jos ei olisi aavistustakaan positiivisen testituloksen syystä, mitäköhän sitä tekisi? Aika tarkalleen mieleen tulisi sanoa täsmälleen samaa kuin muutkin kärynneet: ”Kiistän käyttäneeni mitään ja en voi ymmärtää mistä tämä johtuu”. Ja tästä riemastuneena iltapäivälehdet pyörittäisivät uusinta Suomen urheilun skandaalia ja papat torikahvilla saisivat säiden päivittelyyn vaihtelua kauhistelemalla uusinta ketkua, joka ei voi edes tekemisiään myöntää.

Urheilija on aina itse vastuussa lääkkeiden käytöstään ja ylipäätään kaikesta, mitä suuhunsa laittaa. Kenen tahansa lääkärin määräämien lääkkeiden luvallisuuteen ei voi luottaa, vaikka asiaa olisi lääkäriltä tiedustellutkin, vaan aina pitää tarkistaa lääkeaineet myös itse tai dopingsäännökset tuntevan lääkärin avustuksella. Silti tuli itsekin laitettua hydrokortisonivoidetta nokkosten aiheuttamaan kutinaan, voiteen ollessa kielletty vielä muutama vuosi sitten. Ei vain tullut mieleenkään pitää voidetta kiellettynä. Kodin lääkekaapista löytyvät arkipäivän lääkkeetkin on tarkistettava.

Lisäravinteet ovat haastava maailma. Mihin tuotteisiin uskaltaa luottaa? Tarvitseeko aina kysyä myyjän tai valmistajan takeita tuotteesta? Onko niillä takeillakaan mitään merkitystä? Voiko tuotesisältötekstiin luottaa vai tehdäänkö Suomessa myytävää tuotetta samalla tuotantolinjalla kuin toisen mantereen hieman tömäkämpää tavaraa, mistä voikin päätyä jäämiä turvallisilta vaikuttaviin tuotteisiin? Kannattaako lisäravinteita käyttää lainkaan? Kuitenkin terveenä pitäisi pysyä suuresta kulutuksesta ja rasituksesta huolimatta ja palautuakin mahdollisimman nopeasti seuraavaan harjoitukseen.

Eri maissa on erilaiset säädökset niin elintarvikkeiden, lääkkeiden kuin vaikkapa karjankasvatuksen osalta. Ja säädöksiä myös rikotaan. EU:n alueellakin löydetään vierasainevalvontaohjelman puitteissa elintarvikkeista lääkejäämiä dopingaineiksi määritellyistä aineista, vaikkei niitä pitäisi ruokaan päätyä. Suomi on varmasti urheilijan näkökulmasta sieltä varmimmasta päästä tässä suhteessa, mutta päätyyhän ruokaa pöytään nykään vaikka mistä ja monen mutkan kautta. Eikä tulli tutki kattavasti kaikkea, vaan ulkomaisen tuottajan todistukset riittävät rajalla pitkälle. Tai voisiko eksoottisempi lomareissu, jossa söisi pari viikkoa päivittäin paikallista lihaa ja joisi maitoa, päättyä dopingtuomioon Suomessa?

Tarkoitukseni ei ole esittää selityksiä tai puolusteluja dopingkäryille, mutta tulipahan mieleen pohtia, voisiko oikeusmurha omallakin kohdalla tapahtua millään todennäköisyydellä. Kaipa todennäköisyys dopingaineen saamiseen jäämänä tai tuotteen epäpuhtautena testissä näkyvissä määrin on häviävän pieni. Mahdottoman pieni?

Kyllä – suunnistaja treenaa lumessakin

tiistai 16. helmikuuta 2010

”Juoksettekos te talvellakin siellä metsässä vaikka on lunta”, kysyy urheiluun vähemmän perehtynyt ja samalla kasvoilta voi lukea, ettei hän itsekään pidä kysymystään järkevänä. Hyvin usein saa vastata kysymykseen, miten suunnistaja talvella harjoittelee, kun luonnolliseen ympäristöön metsään ei pääse. Sehän on selvinnyt jopa ministeritasoa myöten, ettei tavallinen kansa ymmärrä kestävyysurheilun harjoittelun kovuutta ja säännöllisyyttä.

Kyllä, joka ikinen päivä harjoitellaan ja pääsääntöisesti vaatteet hikoavat kahdesti päivässä. Asuessani vuoden Tukholmassa 2001 tutustuin seurassani valmentajana toimineeseen estejuoksun olympiavoittaja Anders Gärderudiin. Hänellä oli hyvin selvä kaava kestävyyslajien harjoitteluun: 2×7x52×7. Eli kahdesti päivässä joka ikinen päivä seitsemän vuoden ajan – ja vasta sitten urheilija alkaa tietää riittävästi itsestään ja mahdollisuuksistaan.

Suunnistaja joutuu lumisena aikana tekemään aina tavallaan metsäjuoksua korvaavaa harjoittelua esimerkiksi tiejuoksun, hiihdon ja voimaharjoittelun parissa. Eihän hiihtäjäkään pelkästään hiihdä ympäri vuoden. Kun jokaisella harjoituksella on jokin tarkoitus, voi eri lajien parissa kehittää kyseistä ominaisuutta jopa paremmin. Hiihto rasittaa kokonaisvaltaisesti kaikkia lihasryhmiä, joten kestävyysharjoitteluun se sopii hyvin. Voima-, nopeus- ja kimmoisuusharjoittelu sisätiloissa ovat tuttuja kaikille kestävyysurheilijoille. Talviaikaan myös olosuhteet suuntaavat harjoittelua, tärkeintä on säilyä terveenä ilman vammoja.

Metsäjuoksuun verrattuna tie- ja rataharjoittelu kehittää askeleesta nopeampaa, niinpä talven tehoharjoitukset kannattaa tehdä usein puhtaasti juosten. Lisäksi varsinkin sprintit ja Keski-Euroopan nopeat maastot vaativat kykyä juosta kovaa hyvällä alustalla. Mutta joskus on hyvä mennä myös talviseen hankeen ja hakea raskaampaa vastusta etenemiseen, kesän soita ja varvikkorinteitä simuloimaan.

Metsässä juostessa maastopohja on epätasaista ja pehmeyden takia askelkontakti on hidas. Kun ratajuoksija voi rentona luottaa terävään, tasaiseen ja pitävään askeleeseen, joutuu suunnistajan askel paljon monipuolisempaan työhön. Vauhti ei saa hiljentyä vaikka yksittäinen askel osuisikin kuoppaan tai pehmeään kohtaan, niinpä keskivartalon ja vartalonhallinnan pitää reagoida nopeasti ja saada liike jatkumaan eteenpäin toisen jalan varassa. Tarvitaan siis voimaa. Lantio on usein alempana ja erityisesti pakaroiden ja keskivartalon voima korostuu. Kun metsässä juoksee sujuvasti ja tehokkaasti, pitäisi sen olla eläimellisen helppoa – liike jatkuu rennosti ja sulavasti jalkojen tehdessä työtä epätasaisella pohjalla.