Artikkelit joissa on tagi ‘Jukola’

Maastopankki

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Monestikaan suunnistusta tuntemattomalle ei ole selvää, mitä tehdään suunnistajan ”tutustuessa maastotyyppiin” tai harjoittellessa ”tyyppimaastoissa” ennen tulevia arvokisoja. Harjoitellaanko silloin tulevassa kisamaastossa vai ei?

Suunnistuskartta on kartoittajan näkemys kolmiulotteisesta maastosta piirrettynä yksiulotteiseksi paperille kansainvälisesti sovittujen normien mukaisilla merkeillä. Suunnistajan tehtävä on siis tulkita kartoittajan näkemys ja liikkua sen perusteella mahdollisimman nopeasti ennalta tuntemattomassa maastossa. Missään muussa lajissa ei tarvitse tehdä tällaista tuntemattomassa ympäristössä, sillä kisamaaston pitäisi aina olla kaikille osallistujille tuntematon. Esimerkiksi Jukolan viestissä kisamaasto pyritään rauhoittamaan kilpailuilta ja harjoituksilta noin 20 vuoden ajaksi.

Jokaisen maan maastoissa ja kartoissa on omat pienet vivahteensa, joiden hallinta ratkaisee kisan aikana nopeasti tehdyissä valinnoissa. Ampujille oli tärkeää päästä etukäteen harjoittelemaan Pekingin olympialaisten areenoille, jotta he hallitsisivat areenalle tyypilliset tuuliolosuhteet. Yhtä lailla suunnistaja tarvitsee lyhyelläkin kokemuksella selkärankaansa tiedon kannattaako bulgarialaisessa rantamaastossa juosta kesäkuussa mieluummin metsän puolella vai hakeutua keltaisella kuvatuille avoimille alueille ilman riskiä rintaan ylettyvästä nokkospellosta tai useista myrskyssä kaatuneista puunrungoista.

Aina joku huippusuunnistaja on tottunut paikallisiin olosuhteisiin. Häntä vastaan pitää pystyä juoksemaan arvokisassa, tehdä oikeat valinnat niin koko rastivälin reitinvalinnan kuin hetkessä katseella maastosta valittavan juoksu-uran suhteen.
Ensi elokuussa suunnistetaan MM-kisat Norjan Trondheimissa. Maajoukkue leireilee paikallisilla kartoilla tiiviin kansainvälisen ohjelman saneleman aikataulun lomassa enää 10 päivää ennen kisojen alkua. Se tarkoittaa reilua pariakymmentä tuntia juoksua maastossa kartan kanssa. Siinä ajassa pitäisi oman kokemuksen pohjalta pystyä omaksumaan maastojen vaatimukset yhtä hyvin kuin koko ikänsä Trondheimissa asuneet. Luonnollisesti kokemusten vaihto alueella paljon suunnistaneiden ja vanhojen karttojen analysointi korostuvat valmistautumisessa.

Suunnistajan pitää hankkia itselleen ”maastopankkia” nuoresta alkaen. Ei riitä että suunnistaa kisoja kotimaassa lähialueen kisoissa, vaan täytyy matkustaa myös ulkomaille ja mahdollisimman erilaisiin maastoihin. Aina uuteen maastotyyppiin sopeutuminen kehittää kykyä reagoida erilaisuuteen ja yllätyksiin myös kisan aikana. Oma maastopankki alkoi kertyä -90-luvulla ensin kotimaan maastoissa ympäri Suomea ja hiljalleen myös ulkomailta. Nyt olen suunnistanut noin 30 maassa ja edelleen erilaisten maastojen tuomat haasteet ovat keskeisimpiä urheilijana kehittymisessä. Samalla myös paikallisiin urheilijoihin ja kulttuureihin tutustuminen ovat opettaneet paljon – niin urheilijana kuin ihmisenä.

Kyllä – suunnistaja treenaa lumessakin

tiistai 16. helmikuuta 2010

”Juoksettekos te talvellakin siellä metsässä vaikka on lunta”, kysyy urheiluun vähemmän perehtynyt ja samalla kasvoilta voi lukea, ettei hän itsekään pidä kysymystään järkevänä. Hyvin usein saa vastata kysymykseen, miten suunnistaja talvella harjoittelee, kun luonnolliseen ympäristöön metsään ei pääse. Sehän on selvinnyt jopa ministeritasoa myöten, ettei tavallinen kansa ymmärrä kestävyysurheilun harjoittelun kovuutta ja säännöllisyyttä.

Kyllä, joka ikinen päivä harjoitellaan ja pääsääntöisesti vaatteet hikoavat kahdesti päivässä. Asuessani vuoden Tukholmassa 2001 tutustuin seurassani valmentajana toimineeseen estejuoksun olympiavoittaja Anders Gärderudiin. Hänellä oli hyvin selvä kaava kestävyyslajien harjoitteluun: 2×7x52×7. Eli kahdesti päivässä joka ikinen päivä seitsemän vuoden ajan – ja vasta sitten urheilija alkaa tietää riittävästi itsestään ja mahdollisuuksistaan.

Suunnistaja joutuu lumisena aikana tekemään aina tavallaan metsäjuoksua korvaavaa harjoittelua esimerkiksi tiejuoksun, hiihdon ja voimaharjoittelun parissa. Eihän hiihtäjäkään pelkästään hiihdä ympäri vuoden. Kun jokaisella harjoituksella on jokin tarkoitus, voi eri lajien parissa kehittää kyseistä ominaisuutta jopa paremmin. Hiihto rasittaa kokonaisvaltaisesti kaikkia lihasryhmiä, joten kestävyysharjoitteluun se sopii hyvin. Voima-, nopeus- ja kimmoisuusharjoittelu sisätiloissa ovat tuttuja kaikille kestävyysurheilijoille. Talviaikaan myös olosuhteet suuntaavat harjoittelua, tärkeintä on säilyä terveenä ilman vammoja.

Metsäjuoksuun verrattuna tie- ja rataharjoittelu kehittää askeleesta nopeampaa, niinpä talven tehoharjoitukset kannattaa tehdä usein puhtaasti juosten. Lisäksi varsinkin sprintit ja Keski-Euroopan nopeat maastot vaativat kykyä juosta kovaa hyvällä alustalla. Mutta joskus on hyvä mennä myös talviseen hankeen ja hakea raskaampaa vastusta etenemiseen, kesän soita ja varvikkorinteitä simuloimaan.

Metsässä juostessa maastopohja on epätasaista ja pehmeyden takia askelkontakti on hidas. Kun ratajuoksija voi rentona luottaa terävään, tasaiseen ja pitävään askeleeseen, joutuu suunnistajan askel paljon monipuolisempaan työhön. Vauhti ei saa hiljentyä vaikka yksittäinen askel osuisikin kuoppaan tai pehmeään kohtaan, niinpä keskivartalon ja vartalonhallinnan pitää reagoida nopeasti ja saada liike jatkumaan eteenpäin toisen jalan varassa. Tarvitaan siis voimaa. Lantio on usein alempana ja erityisesti pakaroiden ja keskivartalon voima korostuu. Kun metsässä juoksee sujuvasti ja tehokkaasti, pitäisi sen olla eläimellisen helppoa – liike jatkuu rennosti ja sulavasti jalkojen tehdessä työtä epätasaisella pohjalla.