Henkinen valmennus ja suomalaisen urheilun alakulo ovat jälleen otsikoissa suomalaisilta heikosti sujuneiden yleisurheilun EM-kisojen myötä. Sama kuvio on toistunut jo useamman vuoden, kun olympialaiset tai MM-kisat eivät tuo toivottua tulosta. Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa, vain mitalit kelpaavat historian menestys mielissä. Miksi kaikki urheilijat eivät onnistu pääkisassaan? Miksi ratkaisuhetkillä suomalainen konttaa ja Ruotsi tekee maalin?
Suomalaiset eivät yleensä ole tiukkojen paikkojen menestyjiä, kun “mailaa puristetaan kädessä” liikaa tärkeällä hetkellä. Tietty pessimismi kuuluu suomalaisuuteen ja ehkä siksi negatiiviset asiat tulevat mieleen jännittävällä hetkellä. Jännitys lisää jäykkyyttä ja mieleen tulee enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia.
Pitää ajatella positiivisesti, vaikka kisaviikolle olisi luvattu +10 astetta ja sadetta. Ei saa ottaa paineita menestymisestä, vaikka arvokisat ovat kauden tärkein viikko ja pelissä seuraavan vuoden toimeentulo. Ainakaan ei saa epäonnistua, sitä suomalainen oppii pelkäämään äidinmaidosta alkaen. Ruotsalaiset ne ovat taas eri maata: he vain hymyssä suin pitävät hauskaa joukkueena ja ovat rentoja tiukoista tilanteista huolimatta.
Varmasti suomalaisessa luonteessa on huonot, mutta taatusti myös hyvät puolensa. Jäyhä työhön keskittynyt suorittaja oli menneisyyden arvokisamestareiden malli. Keskittymistä suoritukseen, ilman liikoja krumeluureja.
MM-kisat alkavat Trondheimissa huomenna sunnuntaina. Norjalaiset maastot vaativat selkeää ja raakaa toteutusta, niin taidollisesti kuin fyysisesti. Mäet ovat isoja, muodot selkeitä – senkun katsoo mihin menee ja toteuttaa sen. Helppoa! Ei muuta kuin numero rintaan ja kisaan. Kisoissa urheilijat mitataan, sillä kisatilanne aiheuttaa juuri sen tunteen, mikä urheiluun motivoi.