Rasteilta

Viikonloppuna on edessä erityisen mielenkiintoinen Jukolan Viesti. Kytäjän maasto Hyvinkäällä on toiminut menneinä vuosikymmeninä Jukolan näyttämönä jo kolmesti ja varsinkin edellinen kerran ”Kura-Jukola” vuonna 1981 on painunut kaikkien osallistuneiden mieliin. Vettä satoi koko viikonlopun ja lämpötila laski yöllä lähelle nollaa.

Muutenkin rankka ja vaativa maasto vaati veronsa ja voittajajoukkue jäi arvioidusta aikataulusta kaksi tuntia!

Mitä tiheämpää ja peitteisempää maasto on puustoltaan, sitä vaikeampaa on suunnistaa. Kun Kytäjän peitteisyyteen lisätään alkuosuuksien kesäyön pimeys, vaativa maastopohja kivineen ja runsaine risuineen, poikittaiset jyrkät mäkiharjanteet ja pehmeät suonotkot, on koossa varmasti sellainen paketti, että kisan aikana sattuu ja tapahtuu. Tuollaisessa maastossa eteneminen ei ole herkkua, mutta haastetta riittää jokaiselle.

Kytäjän maasto ei ole sellaista hyväpohjaista kalliomaastoa, johon ulkomaalaiset ovat yleensä Etelä-Suomessa tottuneet. Saa nähdä onko läksyt tehty ennakkoon kunnolla vai yllättääkö maaston hitaus ja ikävyys. Kuntoa ja jaksamista Kytäjä tulee vaatimaan, sen takaa jatkuva rynkytys mäestä toiseen ja metsänharvennuksista maahan jääneet risut ja rungot.

No kuka voittaa? Kolme suurinta suosikkia ovat viime vuosina olleet Kristiansand, Halden ja Kalevan Rasti, joilla on kasassa tasokas ja laaja kansainvälinen materiaali. Keski-Eurooppalaisten vahvistusten vahvuus kova vauhti hyvällä alustalla, mutta nyt vaaditaan nimenomaan rankan scandinaavisen maaston osaamista.  Mielenkiintoista nähdä, juokseeko Kalevan Rastin joukkueessa jopa neljä ulkomaalaista.

Suosikit ovat varmasti ennakoineet maaston vaativuuden ja tottuneet rankkoihin maastoihin. Halden on paperilla heistä vahvin tasaisuudellaan, mutta tarvitsee jo ennen ankkuriosuutta hieman karkumatkaa. Tosin viime vuonna edes kolmen minuutin kaula ei riittänyt maaliin asti.

Salon 2006 ja Tampereen 2008 Jukolat osoittivat seuraavan kategorian joukkueiden yllätysmahdollisuuden suunnistuksellisesti vaativassa ja fyysisesti rankassa maastossa. Lähimpänä suosikkien virheitä ja omaa tasaista suoritusta kärkkyvät ruotsalaiset OK Linné, IFK Göteborg ja Södertälje, sekä kotimaisista Vehkalahden Veikot, Vaajakosken Terä ja kevään Tiomilassa neljänneksi virheettömyydellä ja tasaisuudella pinnistänyt Tampereen Pyrintö.

Todellisia superyllätyksiä suosikkien ulkopuolelta ei 2000-luvulla ole enää kärkitaistossa nähty, ehkä Kirkkonummen Lynxin 2008 nelossijaa lukuun ottamatta.

Kevät on piristävää aikaa. Pitkä ja pimeä talviaika päättyy ja hajuton luminen maisema vaihtuu kevääseen. Koirien jätökset saisivat jäädä paljastumatta lumen alta lenkkipoluilla, mutta muuten muutos on yhtä juhlaa.

Joulun jälkeen neljällä ulkomaanleirillä kevät on jatkunut jo pitkään. Viimeisten lumien sulaminen tai sateisuus on vaihtunut auringon lämmöksi ja vihertäväksi luonnoksi. Portugalissa talvinen sadekausi myrskytuulineen vielä jatkui, mutta Bulgariassa, Tanskassa ja Ruotsissa lumet olivat juuri sulaneet ja  kymmenkunta lämpöastetta kertoi alkavasta keväästä. Välillä paluu Suomeen tapahtui hankien keskelle aurinkoiseen kevätsäähän, mikä oli erittäin piristävää, mutta vihdoin huhtikuussa kinokset katosivat myös täältä.

Tuhkapilvi saapui omien matkustelujen suhteen sopivaan saumaan, kun kotimainen kausi alkoi eikä ulkomaan reissuja ollut ohjelmassa kuukauteen ennen vapun Tiomila-viestiä Ruotsissa. Eipä taida tuhka enää haitata edes Keski-Euroopasta tai kauempaa tulevien kisamatkaa. Oman seuran sveitsiläiset ovat joka tapauksessa kotona, sillä Tiomila ei valitettavasti heidän kalenteriinsa tänä keväänä sopinut. Niinpä legendaariseen kymmenen osuuden yöviestiin osallistutaan tänä vuonna kotimaisin voimin ja hieman keveämmin tavoittein.

Kaksi edellistä viikonloppua on avattu kilpailukautta koti-Suomessa. Siljarastien Huippuliiga-avauksessa tasaisen tuloslistan kahdeksas sija tuli tahmealla esityksellä, harjoittelun jatkuessa vire vielä vaihtelee eikä kalliomaastossa juoksu tai suunnistuskaan ollut vielä normaalia. Menneenä viikonloppuna Raumalla Finnspringissä pitkän matkan EM-katsastuksessa meno alkoi jo muistuttaa oikeaa kisaamista ja tuloksena olikin mukava voitto. Eiköhän sillä varmistunut jo myös kisalippu touko-kesäkuun vaihteeseen Mustanmeren rannalle Bulgarian EM-kisoihin, vaikka katsastukset jatkuvat vielä muiden matkojen osalta toukokuun puolella.

Kun helmikuusta päästään maaliskuuhun, alkaa suunnistusmaailmassa vuosittain sama hermostunut ja jännittynyt huhujen vertailu. On juostu kovia aikoja ratatreeneissä, talven testijuoksuissa tai kisoissa etelän leireillä. Yleensä parhaat huhut koskevat maajoukkuetasolle pyrkiviä hyvävauhtisia ja nuorehkoja urheilijoita. Ennen kotisivuja ja blogeja huhut saattoivat kiertää pitkäänkin ja kasvoivat matkallaan. Harvoin aivan huipuista kuulee vastaavia juttuja, juuri heihin verrataan näitä nousevien kykyjen harjoituskauden kovia tuloksia. Ehkä huipuilla on myös pienempi tarve kertoa tarkkoja aikoja ja tuloksia harjoituksista kotisivuillaan tai blogeissaan.

Onhan se mielenkiintoista odottaa kauden alkua ja ensimmäisiä kisoja. Marraskuun alusta on harjoiteltu jo useampi kuukausi ja pyritty kehittymään unelmien ja tavoitteiden pyöriessä mielessä. Kyllä ensimmäiset kisat jännittävät kokeneitakin urheilijoita, mutta tuloksiin suhtautuu kokemuksen myötä paljon vähemmän tunteella ja osaa suhteuttaa asioita paremmin verrattuna harjoitteluunsa ja ajankohtaan.

Kisakausi alkaa Suomessa huhtikuun puolivälissä, eihän siihen ole enää aikaa kuin kuukausi. Mutta arvokisat juostaan kesä- ja elokuussa, joten huippukunto arvokisoihin tähtäävillä on vielä kaukana. Yleensä alkukaudella tuloslistoille nousee jokunen yllätysnimi, mutta pääosin kymmenen kärki muistuttaa edellisen kauden tuloksista. Silti aina joku nostaa tasoaan ja läpimurto on tosiasia. Nyt kisakauden lähestyessä voisi huhujen puolesta jo veikata omia ehdokkaitaan. Niin tekevät tällä hetkellä kaikki.

Jouluaaton ohjelmaani kuului tehoharjoitus ennen joulun viettoa kotiväen kanssa. Uusi lumi olisi tiellä juostessa lipsuttanut askelta, joten päätin hakea vastusta hangesta. Kun seuraakin löytyi, riehuttiin hangessa oikein porukalla aattoaamun ratoksi.

Heinlahden kallioilla koskematonta lunta riitti vähintään puoleen sääreen ja tuuli tuiversi mereltä vasten kasvoja. Kymmenkunta pakkasastetta ei haitannut, mutta ainahan varpaat alkavat lumessa palella.

Kahdeksan minuutin suunnistusvetoja hangessa ja palautus kevyemmin pitkin lumisia tieuria. Hiki kasteli vaatteet  ja hanki sulatti ennenpitkää suurimmat menohalut.

Talvisen Suomen kauneus ihastutti loppuverryttelyssä auringon pilkahdellessa pilvien välistä sulan meren rannalla, mutta varpaat sulivat vasta saunan lauteilla.

Tapaninpäivänä lähdin Portugaliin kahdeksi viikoksi. Finnair myöhästeli tunnin verran ja vaihtolento meni menojaan, mistä seurasi yöpyminen Amsterdamissa. Tavarat olivat tietenkin hukassa, mutta vuorokauden myöhässä porukkamme selvisi ensimmäisen viikon majoitukseen Lissabonin pohjoispuolelle.

Tosin yhden leiriläisen maastopyörä löysi tiensä perille vasta viikon viivellä.

Uudenvuoden aattona aamulenkki oli tehty ennen kahdeksaa ja kymmeneltä alkoi verryttely -  kahdeksan minuutin suunnistusvetoihin, kuinkas muuten. Tällä kertaa lumi ei hidastanut, mutta jälleen mereltä tuuli rajusti. Sade oli juuri tauonnut ja aurinko pilkahteli höyryävään mäntymetsään. Hyväpohjaisessa maastossa meno oli vauhdikasta, välillä jyrkkien hiekkarinteiden kipuamisen hapottaessa reisissä.

Tekeminen tähtää samaan, vaikka olosuhteet ja paikat vaihtuvat. Suomen talvi vaatii sopeutumista ja pieniä muutoksia sään takia, jotta vammariski pienenisi ja harjoituksista saisi haettua oikeita asioita.

Parin viikon kuuri Portugalin talvea piristää sopivasti ja mahdollistaa kovemman harjoittelun juosten ja suunnistaen.

Tällä viikolla urheilun jymyuutinen näyttää olevan omien dopingtulosten julkaiseminen. Antidopingtoimikunta kehaisi tiedotteessaan tekoa rohkeaksi ja dopingtestauksen avoimuutta lisääväksi.  Vaikka dopingtestauksen arkipäivää on hyvä avata ”suurelle yleisölle”, ei tällainen uutisointi juuri eroa politiikan lautakasojen selvittelystä. Yhdyn kuitenkin puhtaaseen linjaan ja julkaisen omat veri- ja virtsatestini vuodelta 2009: negatiivinen, negatiivinen, negatiivinen, negatiivinen ja negatiivinen. Tieto positiivisista tuloksesta olisikin ilmestynyt ensimmäisenä muualta isompaan tietoisuuteen.

Mutta enemmän tietoa irronnee viime viikolla tehdystä lihastasapainokartoituksesta. Oikea jalkani on ennalta tiedetysti reilun sentin vasenta lyhyempi ja aiheuttaa varsinkin kisakauden lopulla kipuilua lonkaan seudulla.

Kannattaako eroa lähteä korottamaan pohjallisilla, kun suurempia vaivoja ei ole ollut, mutta suuremmat muutokset niitä saattaisivat aiheuttaa? Yleensä loppukaudesta huoltavan harjoittelun ja lihaskunnon harjoittelu vähenee ja pieniä vaivoja alkaa löytyä. Ainakin uran jälkeen, varsinkin seisomatyössä, epätasapainoa kannattaa varmasti korjata, mutta vaikea on arvioida paljonko lonkan vino asento nyt vaikuttaa jalkojen suorituskykyyn ja mitä ongelmia korotus aiheuttaisi?

Yläselässä rangan nikamat 1-5 ovat jäykät ja saisivat liikkua paremmin. Niinpä rullauksia ja aktivaatioita sille seudulle. Jalkaterissä on  havaittavissa jalkaholvin madaltumista ja kantaluiden kääntymistä inversioon – ehkä siinä syy loppukauden akillesjänteiden kolotuksiin? Sen sijaan syvät lihakset aktivoituvat erittäin hyvin ja  polvinivelet ja nilkat ovat napakat. Ennen kartoitusta tehty reipas juoksureeni tuntui oikeassa takareidessä ja sen liikkuvuus olikin 10% vasenta heikompi.

Yllättävän paljon löytyi parannettavaa, mutta hyvä niin. Siitähän ne rasitusvammat pikku hiljaa syntyvät, kun on heikkoutta, löysyyttä, aliliikkuvuutta ja toisaalla kompensaationa ylirasitusta, kireyttä, yliliikkuvuutta. Pieni virheliike ja virhekuormitus – sekin riittää, kun tulee tuhansia toistoja, ja monet viimeaikaiset lievät jalkaoireeni saivat selityksen testituloksista.

Kuntoutusliikkeet ovat aina ikäviä, on kyseessä urheilija tai kuntoilija. Ei tule hiki, mutta joka päivä pitäisi asia muistaa ja tehdä liikkeet ajatuksella olohuoneen lattialla. Väärien liikemallien muuttaminen vie kauan eli edistymistä on vaikea huomata. Mutta jos liikkeet jäävät tekemättä, on jatkuvien vaivojen syyllistä turha hakea peiliä kauempaa. Siis aloitan päivittäiset liikkeet heti huomenna.

Tai viimeistään ylihuomenna.
 

Unkarin MM-kisoista jäivät käteen pettymys omiin vaisuihin suorituksiin ja laimean maikuinen pronssi viestistä. Henkistä latausta löytyi muutaman viikon tauon jälkeen sotilaiden MM-kisoihin Viroon. Erittäin kovatasoisten sotilaskisojen pitkän matkan viides sija ja viestipronssi yhdessä seuraavana päivänä Joensuussa voitetun SM-viestin kanssa kohensivat alavireisen loppukauden tunnelmia.

Viesteissä orastellut kurkkukipu jatkui jopa kuukauden päivät lievänä röhänä ja nuhana. Olisi pitänyt jäädä pois maailmancupin finaaleista ja SM-yöstä, jotta flunssaisuus ei olisi pitkittynyt, kun eivät nuo kisareissut raikkaassa syysilmassa ole kuulemma viisainta flunssan hoitoa. Mutta eihän sitä malttanut jättää isoja kisoja väliin, kun olo ei ollut kunnolla kipeä ja levänneet jalat tuntuivat rennoilta.

Koko kauttani leimasivat pienet virheet. Mitään jättimäisiä mokailuja ei tullut, mutta kisassa kuin kisassa loppuaikaa rasitti pino 20-30 sekunnin virheitä. Väliaikojen perusteella kaikissa tärkeimmissä kisoissa vauhti olisi riittänyt mitaleille, mutta tuloslistassa sija valui virheiden myötä alemmas. Ja sama turhauttava lopputulos kisa toisensa perään. Suomessa muutaman pikkuvirheen tehneenäkin pärjäsi, maailmalla ei. Olo ennen kisoja tai suoritusten aikana oli rauhallinen, mutta jotain aina tapahtui ja onnistumiset jäivät tulematta. Syitä löytynee liiallisesta kilpailemisesta, keskittymisestä vääriin asioihin, huonosta tuurista(?), kisan kolhuista ja liikayrittämisestä. Omaa päätä ei saa vaihdettua, mutta sen kanssa pitäisi jo oppia tulemaan toimeen.

On kauteen ilonkin hetkiä mahtunut: World Games -mitalit Taiwanista, pitkään seuraporukalla haettu SM-viestikulta upealla esityksellä, SM-sprintin voitto ja Huippuliigan kokonaisvoitto. Onnistuminen kuitenkin mitataan MM-kisojen perusteella, ja jo toisena vuonna peräkkäin oli kotiin tuomisina vain heikkoja suorituksia. Tuskin Suomen keihäsmiehetkään voivat kokonaisuutena hyvän kauteen olla tyytyväisiä, kun tärkeimmässä kisassa kaaret jäivät normaalia lyhyemmiksi.

Pimenevä syksy kauden juuri päätyttyä on ollut vuoden vähiten huonoin aika flunssan potemiselle. On voinut ajatella rauhassa uutta kautta ja tulevia harjoituskuvioita. Marraskuun alusta alkaa harjoittelu kohti ensi kautta. Vuoden lepokausi viimeisistä kisoista uuteen harjoitteluun ei ole pitkä, mutta tällä kertaa selvästi jo kaipaan heti kunnollisia harjoitusviikkoja puolikuntoisena rämpimisen tilalle.

Nyt tiedän mitä tarkoittaa, kun ”ilmassa on suurkisojen tunnelmaa”. Se tarkoittaa kisojen jatkuvaa näkymistä miljoonakaupungin kaduilla, ihmisten ystävällisyyttä, nimikirjoituksia, valokuvia, tv-kameroita, ilotulituksia, puheita, kisabussien omia kaistoja, eri maiden lippuja ja edustusasuja, tuhansia vapaaehtoisia järjestäjiä ja loputtomasti kisojen oheismateriaalia. Joitain ongelmiakin kisojen koko väistämättä aiheuttaa, vaikka jokaisella ryhmällä olikin oma paikallinen opastamassa käytännön asioissa. Lounaat ja päivälliset tarjottiin järjestäjien ruokailukeskuksissa, joihin matkustettiin useampia hotelleja jatkuvasti kiertävillä busseilla. Huolimatta loistavasta kattauksesta varsinkin kisapäivinä moni jätti suosiolla bussissa istumisen väliin ja liikkui omaan piikkiin edullisilla takseilla tai söi paikallisissa ravintoloissa.

Taiwanin pyrkimys kisaisäntänä oli markkinoida itseään matkailukohteena ja suurkisojen järjestäjänä. Siinä onnistuttiin, kun positiivinen henki vieraita ja kisoja kohtaan huokui kaikkialta ja paikallista yleisöä riitti katsomoissa. Trooppinen myrsky pyyhkäisi hieman Taiwanin eteläpuolelta ohitse kohti manner-Kiinaa, eikä haitannut edes jokailtaisia ilotulituksia Kaohsiungissa. Nähtävää olisi ollut paljon, mutta nyt tiiviisti kisatessa ei turismia ehtinyt harrastamaan keskustan kiertelyä kummemmin.

Ja hyvinhän omat kisat menivät: sprintissä kolmas, keskimatkalla neljäs ja neljän hengen sekaviestissä toinen. Suoritukset olivat tasapainoisia, ja vaikka aina jotain parannettavaa jää, kertoivat sijoitukset todenmukaisesti nykykunnostani. Kuumuus ei tuntunut haittaavan menoa sprintissä, mutta keskimatkan jälkimmäinen puolikas oli sitkoilua hyytymistä vastaan. On ahdistavaa yrittää juosta kovaa ja ajatella kirkkaasti, kun iho menee välillä vilunväreistä kananlihalle ja muuten on tuskastuttavan kuuma. Ajatus pyrkii karkaamaan omasta suunnistuksesta vauhdin hyytymisen ja muiden kilpailijoiden tuntemusten puolelle, mikä ei tunnetusti loppuaikaa paranna. Keskimatkalla ei edes ollut erityisen kuuma, joten ennen elokuun puolivälin Unkarin MM-kisoja täytyy suunnitella ja kokeilla kuumassa kelissä nesteytyksen tehostamista eri juomilla ja suoloilla. Toivottavasti Suomessa siihen on hellepäiviä!

World Games oli laajentava kokemus urheilumaailmasta: sekoitus suurkisojen tunnelmaa ja logistiikkaa, lajikirjon laajuutta ja myös ylpeyttä ja ymmärrystä omasta lajista ja sen asemasta. Olympialaisten unelma elää vahvasti sinne pyrkivissä lajeissa, mutta uusien lajien mahtuminen kesäkisoihin tuntuu mahdottomalta. World Games ansaitsee ehdottomasti paikkansa harvinaisena suurkilpailuna ei-olympialajien omien arvokisojen lisämausteena. Ainakaan suunnistajana en voi urallani lähemmäs olympiahenkeä päästä.