Arkisto aiheelle ‘Yleinen’

Viidensiin MM-kisoihin

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Aika kesäkuusta elokuuhun tuntuu hujahtavan liian nopeasti kausi toisensa jälkeen. Niin tänäkin vuonna, vaikka ehdin nauttia kesästä kotimaassa toista kuukautta. Toukokuun Ranskan leirin jälkeen kisavire alkoi herkistyä sopivasti Porvoon maailmancupiin, mutta potkaistuani viimeistelyharjoituksessa ukkovarpaan kipeästi kiveen, jouduin lähtemään kisaan muutaman lepopäivän pehmentämänä. Aamun karsinta sujui vielä mukavasti (6.), mutta iltapäivän sprintti Porvoon kaduilla oli väkinäistä yritystä löysillä jaloilla ja loppumatkan virheiden tuloksena käteen jäi sija 24.

Jätin loput maailmancupin kiertueesta väliin keskittyäkseni harjoittelemaan ja Jukolan viestin järjestelyiden jälkeen suuntasinkin Ylläkselle. Viikko Lapissa juhannuksen ympärillä tarjosi hiljaista ympäristöä ja kivisiä rinteitä. Kipeä ukkovarpaan tyvinivel vaati vielä veronsa ja harjoittelu rytmittyi pakosta vuorotellen kivisille ja pehmeille alustoille. Myös syksyllä leikattu akilles tarvitsi taas tarkempaa huoltoa ukkovarpaan aristelun takia, se kun jotenkin muutti koko jalkaterän kuormitusta rasittaen myös nilkkaa.

Heinäkuussa osallistuin Sotilaiden Maailmankisoihin Rio de Janeirossa. Menolennon aikataulu Brasiliaan muuttui pariinkin kertaan viime tipassa ja kaksi päivää ennen sprintin MM-katsastusta selvisi, että ehdin kuin ehdinkin viivalle ennen lentokentälle lähtöä. Ranskan MM-kisaviikolla sprintti ja pitkän matkan finaali ovat peräkkäisinä päivinä, joten sprinttipaikka ei ollut tavoitteenani. Tavoitteena toki oli kuitenkin juosta katsastuskilpailu hyvin ja kärkipaikan menettäminen aivan viimeisillä sadoilla metreillä harmitti vietävästi. Luin hetken karttaa väärän rastin kohdalta ja sekoilin 15 sekuntia – pitkiä sekunteja vauhdikkaassa ja tasaisessa katukisassa.

Kisapettymykset jatkuivat Brasiliassa. Huolimatta alkureissun lepäilystä olo oli mäkisissä kisoissa väsymyksen puolella ja sorruin molemmissa henk.koht. starteissa pariin virheeseen. Viestissä suoritus oli kelvollinen ja olin toisen osuuden nopein. Virheet harmittavat aina ja varsinkin isoissa kisoissa. Yksilölajissa syyllinen löytyy onneksi aina peilistä, vaikka reissuun mahtuikin monenmoista kolhua ja pieniä yllätyksiä kisan aikana.

Suoraan Brasiliasta matka jatkui Ranskaan MM-leirille ja viimeisiin katsastuksiin. Aikaero muistutti itsestään parin ensimmäisen yön jälkeen unta odotellessa, mutta fyysisesti vire tuntui parantuneen selvästi. Maastot  Ranskassa ovat täysin toista kuin Brasiliassa: vaikeakulkuista ja kivikkoista rinnettä. Keskimatkan katsastuksessa olin toinen ja erityisesti kisan alkumatka sujui hyvin antaen itseluottamusta tulevaan. Pitkän matkan kisan jätin väliin flunssaoireiden vuoksi. Oli turha ottaa riskiä terveyden kanssa, koska kisapaikka ei ollut enää viimeisen kisan tuloksesta kiinni. Mahtavan piristävä juttu oli seurakaveri Jonne Lehdon pääsy ensi kertaa MM-joukkueeseen ja sitä myöten kämppäkaverikseni.

Paljoa yli viikkoa ei kotona ole ehtinyt lepäillä katsastuksista paluun jälkeen, sillä tulevana sunnuntaina on edessä lähtö MM-kisoihin. Kisat alkavat karsinnoilla vasta viikkoa myöhemmin, mutta metsäkisat käydään sen verran korkealla (1200-1500m), että menemme asumaan ennakkoon kisakorkeuteen. MM-kisat ovat vuosittainen onnistumisen mittari ja tänä vuonna niihin on tullut keskityttyä harjoittelussa ja kisaamisessa vielä aiempaa enemmän. Isolla innolla kisoja jo odottaa, vaikka erityisen vaativat maastot hieman myös kummittelevat mielessä.

Ranskalaisessa metsässä

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Elokuun MM-kisojen erityisen vaikeista maastoista on puhuttu koko talvi. Ulkopuoliset tai toimittajat kyselevät: mikä niistä maastoista oikein tekee niin haasteellisia. Suomalaiset kun ovat usein pärjänneet teknisesti vaativissa maastoissa ja kotimaisten maastojen vaikeutta ja tarjontaa yleensä kehutaan. Tulevathan kaikki Keski-Euroopan huippusuunnistajat Skandinaviaan, osin toki meille tärkeiden seuraviestien leirityksen ja juoksemisen takia, mutta myös harjoittelemaan hyvien kisojen, vaativan suunnistuksen ja karttojen suuren määrän takia.

Suomessa ei opi hallitsemaan kaikkia maastotyyppejä. Osaaminen vaatii aina kokemusta ja meiltä puuttuu Keski-Euroopan tyypillisin maastotyyppi oikeastaan kokonaan: suuret korkeuserot yhdistettynä nopeakulkuiseen pyökki- tai kuusimetsään. Rinnesuunnistus ja reitinvalinnat suurilla korkeuseroilla ovat suomalaisille heikompaa osaamista. Maailmalta löytyy myös tiettyjä hyvin spesiaaleja maastoja, joita ei juuri muualla voi harjoitella. Esimerkiksi Tsekin hiekkakivisokkelot ovat niin erityisiä, ettei niitä siinä mittakaavassa oikeastaan muualla ole.

Ranskan MM-kisojen maastot ovat, järjestäjien tarjoaman ennakkoinfon ja harjoituskarttojen perusteella, niin ääripäitä monessa suhteessa, että jotain elementtiä voi muuallakin harjoitella, muttei oikein vastaavaa kokonaisuutta. Korkeuserot ovat sentään maltilliset, mutta eteneminen on hyvin vaikeaa kivikkoisen pohjan ja tiheän metsän takia. Maastossa on paljon isoja ja pieniä muotoja eli myös kartalla luettavaa riittää ja vauhdissa oleellisen ymmärtäminen on vaikeaa. Kartoittaja joutuu väkisin tekemään kompromisseja kartan luettavuuden ja kaikkien muotojen kuvaamisen väliltä, mikä luonnollisesti lisää myös suunnistajan haastetta.

Kun näkyvyys on huono, eteneminen kulmikasta, juostaan rinteissä, kartasta on vaikeaa saada selvää ja rastit eivät näy kauas – suunnistus on kaikin tavoin vaikeinta mahdollista. Mielenkiintoista päästä maastoihin vielä kesällä puiden lehtien ja aluskasvillisuuden kasvettua täyteen mittaansa.

Suomessa on tottunut tasaisiin kallioihin. Tai onhan meilläkin jääkaudesta huolimatta teräväreunaisia ja möykkyisiä kalliomaastoja, mutta Ranskan MM-alueella paljas kalliokin on täynnä koloja ja uurteita, jolloin askeelta joutuu koko ajan sovittamaan oikeaan kohtaan. Ja kun katse on jaloissa, suunnistus kärsii. Risujen keskellä kiveltä toiselle taiteillessa on käynyt mielessä myös suunnistajan ratajuoksuharjoittelun hyödyllisyys. Askeleet tasaisella alustalla painottuvat lähtö- ja maalisuoralle eli noin minuutin matkalle? No toki kovaa pitää osata juosta tarvittaessa.

Välillä tuntuu kuin maasto olisi luonnon taistelukenttä, jonka kiviseen näkymään poterot ja juoksuhaudat ovat uurtuneet ajan kuluessa. Kieltämättä välillä reiät ja kolot ovat vaarallisia, kun juoksee maastossa karttaa lukien. Syvimmät reiät ovat useita metrejä ja kisoissa syvimpiä onkin nauhoitettu varmuuden vuoksi. En ole kuullut kenenkään harjoituksissa loukkaantuneen ja kyllähän kaikissa kivisissä maastoissa koloja ja esteitä riittää.

Haastavaa suunnistusta MM-kisat tulevat tarjoamaan, ehkä haastavampaa kuin koskaan aiemmin. Ei se aina mukavaa etenemistä ole, oksat raapivat ja pieniltä kolhuilta ei tule välttymään. Toisaalta harjoituksissa aika kulkee nopeasti, kun koko ajan joutuu keskittymään tosissaan ja oma osaaminen on kunnolla koetuksella. Harvoin suunnistajat valittavat liian vaikeita ratoja, kunhan vaikeus tulee maastosta ja radasta, eikä esimerkiksi huonosta kartasta.

Hyvää ja huonoa

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Keski-Euroopassa kevät on jo pitkällä. Kukat kukkivat ja linnut laulavat. Kelpaahan se laulaa, kun lämpöä on välillä jopa yli parikymmentä astetta. Kukat kaipaavat myös sadetta ja sitä riitti viime viikolla Vehkalahden Veikkojen harjoitusleirillä Ranskan Clermont-Ferrandissa.

Michelin-miehen kotikaupungin vieressä kohoaa 40km pitkä jono sammuneita tulivuoria, joiden rinteillä pääsee maastoihin, joissa jokainen on ajoittain suurissa vaikeuksissa. Metsät ovat tiheitä ja laavavirtojen kivikkoiset rinteet haastavat korkeuskäyrien ymmärryksen. Kun näkyvyys on heikko, muotojen hahmottaminen vaikeaa ja joutuu keskittymään juoksualustaan pystyssä pysyäkseen, ovat suunnistuksen vaatimukset korkeimmillaan. Eihän se aina mukavaa etenemistä ole, mutta kisakauden alle oman suunnistustaidon maksimaalinen haastaminen teki varmasti kaikille hyvää. Clermont-Ferrand on myös tämän kesän MM-kisojen kannalta oiva harjoitusalue maastojen tarjoamien haasteiden osalta.

Alkuleiri sujui hyvin, vaikka kylmä sadeviikko lämpimien jaksojen välissä hieman harmittikin. Ei keli juostessa haittaa, mutta märkien vaatteiden kuivatus leirintäalueen mökeissä nostaa sisäilman kosteuden kasvihuoneen tasolle ja terveenä pysyäkseen täytyy tehdä voitavansa.

Loppuviikosta äiti kyseli tekstiviestillä kuulumisia ja ensin vastasin tuttuja loruja: “Hyvin menee vaikka hieman jo väsyttää, hieman saisi olla lämpimämpää”. Sitten oli pakko laittaa uusi viesti perään: “Tai no: eilen alkoi ripuli, tänään osui oksa silmään ja polulla juostessa astuin vahingossa kiven päälle ja leikattu akilles venyi ekan kerran voimalla aivan suoraksi. On siis hieman turvoksissa ja hellänä.

Seuraleirin pari viimeistä päivää sujuivat siis alakanttiin, sillä jouduin keventämään ja soveltamaan harjoittelua. Lyhyt kevennys saattoi kuitenkin olla myös hyvä asia, sillä Ranskasta matka jatkui maajoukkueen leirille Sveitsiin. Myös sää vaihtui aurinkoon ja hellelukemiin. Heti leirin alkuun osallistuimme Suomen Huippuliigaa vastaavan Sveitsin Nationaler-sarjan sprinttiin ja olin seitsemäntenä paras suomalainen. Vaikka ripuli jatkuu ja lihakset ovat vielä kivisten rinteiden jäljiltä kireinä, ainakin katusprintissä vauhti oli omiin tuntemuksiin nähden oikein hyvää. Kovatasoinen kisa, sillä neljän kärjessä on kolme sprintin MM-mitalistia viime vuosilta. Ero kärkisijoille oli kuitenkin sama puolisen minuuttia kuin viime vuoden MM-sprintissä, joten töitä on edelleen tehtävä!

Suunnistamassa!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Joulukuussa toivoin leikatun akillesjänteen toipuvan juoksukuntoon helmikuun loppuun eli suunnistusleiriputken alkuun mennessä. Juuri päättyneellä maajoukkueleirillä Portugalissa akilles kestikin juoksua todella hyvin, eikä mitään ongelmia ilmaantunut kisojenkaan juoksemisesta. Lihakset kuormittuivat tasaisesti eikä huonokaan maastopohja haitannut. Tilanne on siis loistava kevään lähestyessä. Varovainen pitää toki vielä olla ja esimerkiksi nilkan nyrjähtäminen voisi olla erittäin huono asia.

Leirillä juostuista nelipäiväisestä kilpailusta, Portugal O Meetingistä, on muodostunut monille kilpailukauden avaus keväisen harjoitusleirin yhteydessä. Nytkin lähes 2000 kilpailijaa kirmasi pitkin Craton ja Portalegren ympäristön laidunmaita. Kansainvälinen osallistujajoukko (vuonna 2010 eri kansallisuuksia 33) on kasvanut vuosittain ja kaksi kolmasosaa osallistujista (vuonna 2010 1230:ntä 1850:sta) on ulkomaalaisia. Erityisesti ulkomaisten aikuisten ja veteraanien määrä on suuri. Hiljalleen myös suomalaiset harrastajat ovat löytäneet suunnistusmatkailun ruotsalaisten, norjalaisten ja sveitsiläisten tapaan. Tänä vuonna näissä kisoissa oli paikalla lähes 300 suomalaista, osa harjoittelemassa tiivisti, toiset pikemminkin lomareissulla talven piristykseksi. Junioreille tällaiset tapahtumat tarjoavat tärkeää oppia kansainvälisestä suunnistuksesta Pohjoismaista poikkeavissa ympäristöissä.

Koska paikalla oli edellisvuosien tapaan useita maa- ja seurajoukkueita, taso etenkin pääsarjoissa muodostui yllättävänkin korkeaksi. Portugal O Meetingissä korkeimpaan sarjaan eli SuperEliittiin pääsi miehissä 100 suunnistajaa järjestäjien valinnan perusteella, Eliittiin pudotettiin 100 seuraavaa, A-sarjassa kisasi 114 ja B-sarjassa 52 miestä.

Kisoissa kävi siis aikamoinen tohina. Maastot olivat lampaiden ja lehmien metsäisiä laidunmaita, joiden nurmella vauhti oli suunnistukseen kova (4-5 min/km). Haaste piili mäennyppylöiden metsiköissä, kivipaasien koloissa ja hidastavien tiheikköjen kierroissa. Onneksi kisamaastoissa oli hyvin vähän piikkipuskaa tai se kasvoi niin tiheänä, että sen pystyi myös kartalta näkemään tummanvihreällä kuvattuna. Monesti esimerkiksi Espanjan kuivilla alueilla harvempaa piikkipusikkoa voi olla riesana jatkuvasti, ja iho on leiriviikon lopussa kovin kirjava ja hellä.

Harjoituskaudella ja -leirillä juostujen kisojen tuloksista on vaikea vetää johtopäätöksiä, kun muiden harjoittelurasituksesta ja tosissaan yrittämisestä ei tiedä. Silti noin suuressa osallistujajoukossa on aina täysillä kisaavia, joten sijoitukset kärkipäässä lämmittävät mieltä. Juoksin ensimmäisen päivän reilun tunnin (14,6km) kisan ilman aivan viimeistä puristusta, mikä näkyi myös viitisen pykälää normaalia alempana keskisykkeenä. Helpon ja rennon menon tuloksena oli neljäs sija, reilun minuutin tappiolla viime kesän EM-kisojen pitkän matkan mestarille, Ranskan Philippe Adamskille.

Toisen päivän keskimatkan juoksin vain reippaana harjoituksena, mutta kolmantena päivänä oli edessä kisojen tärkein startti. Keskimatkan viime vuosien hallitsija Thierry Gueorgiou toisti edellisen vuoden temppunsa ja nappasi reilun voiton. Itse olin parhaana suomalaisena viides ja sinänsä oikein tyytyväinen, mutta ainahan muutama virhe ja vauhdin puolesta mahdollisen kakkossijan menetys jäivät harmittamaan. Tosin eivät kauaa, sillä tärkeintä oli huomata akilleksen kestävän hyvin harjoittelua ja kisoja, sekä huomata oma kunto yllättävän hyväksi pitkän juoksutauon jäljiltä.

Häät

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Viime viikonloppuna vietettiin seurakaverini Marc Lauensteinin häitä. Paikkana Marcin kotipitäjä Neuchâtel Sveitsin länsireunalla ja paikalla sukulaisten seassa puoli tusinaa suomalaisia ja muita kansallisuuksia, sekä luonnollisesti lähes koko Sveitsin maajoukkue.

En tiedä olenko onnekas, täytyykö kiittää hoitaneita lääkäreitä ja fysioterapeutteja vai omaa huolellisuutta, mutta akilles on toipunut hyvin odotusten mukaisesti. Häissä juttelin moninkertaisen MM-mitalistin Daniel Hubmannin kanssa, joka kamppaili myös viime kauden akillesjänneongelmissa ja päätyi leikkaukseen pari viikkoa minua myöhemmin. Tietysti operaatio oli isompi, mutta Danielin jänne ei ole vielä juuri kestänyt juoksua ja myös toisen jalan säären kanssa on ongelmia. Helppo ymmärtää Danielin turhautuminen tilanteeseen, sillä varsinkin muiden hyvän harjoittelun seuraaminen sivusta on rankkaa.

Täytyy myöntää, että tätä reissua oli odotettu talven piristykseksi, sillä häiden jälkeen matka jatkui isommalla porukalla vielä viikoksi Engadinin laaksoon St Moritziin Alppien keskelle. Viikoksi häihin Sveitsiin, kuulostaa mukavalta ja kalliilta? En ole aiemmin käynyt talvella Alpeilla. Mitäköhän paikoista ja maisemista sanoisi. No suomalaisena tietenkin edes jotain negatiivista eli maksaahan kaikki aivan liian paljon ja turistien elintaso on ärsyttävän korkea. Ladut ovat hyvässä kunnossa ja niitä riittää kaikenkuntoisille. Välillä aurinko paistoi ja välillä viimainen lumisade peitti vuoristomaisemat. Auratut kävelypolut, hiihto- ja lumikenkäurat ympäri laaksoa olivat kovia ja pitäviä juoksemiseen.

Akilles ei ole vaivannut lainkaan ja olen juossut päivittäin. St Moritz oli suunniteltu talven viimeiseksi hiihtoviikoksi ja samalla aloitin yhteistyössä KIHU:n kanssa korkean paikan harjoittelun seurantaa. MM-kisat juostaan kesällä Ranskassa juuri sen verran korkealla, että sopeutuminen korkealle pitää ottaa huomioon. Ennen ja jälkeen St Moritzin pääsin juoksemaan tai suunnistamaan sulalla Neuchâtelissa ja Zürichissä, joten kokonaisuutena tuli tehtyä loistava harjoittelujakso.

Ilha da Madeira

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Madeira on aivan järjetön paikka. Kai nuo 250 000 ihmistä olisivat johonkin muuallekin mahtuneet asettumaan kuin pienelle ja liian jyrkälle saarelle keskelle merta. Aivan kohtuuton vaiva rakentaa teitä ja taloja mitä jyrkempiin paikkoihin.

Toisaalta, ylhäällä vuorella maisemat hellivät kirkkaalla kelillä. Paul da Serran tasangon suunnistuskartalta 1500m korkeudesta laakson takana kohosivat yli 1800m korkeudelle korkeimmat ja teräväpiirteiset huiput ja alhaalla aava sininen meri kuohui valkoisena rantaan. Ilmasto on mukavan lämmin ympäri vuoden, vaikka paikalliset valittavatkin sään muuttuneen viime aikoina paljon epävakaammaksi ja sateisemmaksi. Kerran kaatosade ja äkkiä kolmeen lämpöasteeseen viilentynyt keli pääsivätkin ylhäällä yllättämään.

Kahden viikon harjoitusleirillä pystyin totuttelemaan juoksuun sulalla ja lämpimässä jopa odotuksia paremmin, joten kaiken muun harjoittelun ohella reissu oli varsin onnistunut. Pehmeän alustan löytäminen oli vaikeaa Funchalin kaupunkialueella, mutta kun ajeli vaellusreiteille ja suunnistuskartoille, sai jalkojen alle nurmea tai hiekkapolkuja. Akilles kesti hyvin aina 2-3 juoksulenkkiä, jonka jälkeen oli tarpeen palautella juoksurasituksesta päivä tai kaksi pyöräillen, pitkiä rappusia tai mäkeä kävellen ja voimaharjoituksissa salilla.

Eihän reissussa talvesta kokonaan päässyt eroon. Kieltämättä salilla kuntopyörän satulasta Eurosportilta hiihtoa katsoessa hiipi mieleen, että olisihan tätä voinut kotonakin tehdä. Mukavasti talviurheilulähetykset piristivät päivää omien treenien väleissä ja tyytyväisenä sai seurata myös kaakonkulman hiihtojunioreiden upeita tuloksia nuorten SM-hiihdoissa! Paljon on hiihtoa omassakin ohjelmassa helmikuun loppuun asti, sillä on pohjakuntoa rakennettava kevään ja kesän juoksuja varten.

Back in business

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivänä tulee täyteen kahdeksan viikkoa akillesleikkauksesta. Se tarkoittaa juoksulupaa. Toipuminen on sujunut ihan odotetusti, mutta vasta juokseminen kertonee lopullisen totuuden. Kolmen kuukauden juoksutauon jäljiltä juoksun aloittamista odottaa vesi kielellä, mutta toisaalta myös jännittää.

Eipä ole 20:een vuoteen tullut urheilusta yhtä pitkää taukoa, kunnollisessa lepojaksossa on myös hyvät puolensa. Tosin jo marraskuun alusta eli viisi viikkoa olen harjoitellut mukavan nousujohteisesti ja säännöllisesti. Tai no, ehkä todenmukaisempaa on puhua liikunnasta ja kuntoilusta, vaikka hyödyllisiä reenejä voi toki tehdä ilman tehojakin. Vesijuoksua, pyöräilyä, kaikenlaista jumppaa ja kuntoutusta: tarkoituksena totutella harjoittelemaan kahdesti päivässä ja tehdä sellaisia hyödyllisiä asioita, joita ei ehkä muuten tulisi tehtyä. Lihastasapainokartoituksessa liikkuvuus ylävartalossa ja jaloissa olikin selvästi edellissyksyä paremmalla tasolla, mutta toisaalta leikatun jalan lihasten vahvistaminen tuottaa vielä töitä.

Pari viimeistä viikkoa luisteluhiihto on tuonut harjoitteluun tervetulleen lisämausteen, ulkoliikunta vain on aina mielekkäämpää ja rasittaa koko kroppaa. Vielä kun suunnistajan nuudelikädet alkaisivat jaksaa. Yhdeksän kuukauden surkastus tulee aina vastaan hiihtokauden alkaessa, mutta aika vähän käsien voimatasosta juoksuun onkaan hyötyä.

Nyt olen Ylläksellä, idyllisesti hirsimökillä mahtavan lumisen rauhallisuuden keskellä. Päivittäinen leiritunnelma, eli unta + reeniä + ruokaa + unta + reeniä + ruokaa, tehnee tehtävänsä ja harjoittelu pääsee kunnolla käyntiin. Tietysti akilles säilyy lähtökohtana varmasti vielä pari kuukautta ja esimerkiksi joulun jälkeen Madeiralla harjoittelu tapahtuu myös pyöräillen, kuntosalilla ja uima-altaassa. Hikiset päivät, viikot ja kuukaudet kohti kesän kisoja ovat alkaneet.

Akilles

tiistai 12. lokakuuta 2010

“Akilleen kantapäällä” kuvataan yleisesti jonkin asian heikkoa kohtaa. Kielikuvan synty Troijan sodan sankarin Akhilleuksen haavoittuvuudesta kuvaa osuvasti itse akillesjännettä. Kyseessä on ihmisen vahvin ja suurin jänne, jonka vaurio voi vaikuttaa kohtalokkaasti jopa estämällä liikkumiskyvyn.

Syksy on kulunut juoksematta akillesta parannellen ja kuntouttaen. Kisat jäivät väliin, mutta viime viikolla kävin ensimmäisellä ensi vuoden MM-leirillä Ranskassa. Tulossa on mahtavan haastavaa suunnistusta, joskaan ei mitään miellyttävää etenemistä kivikkoisilla ja tiheikköisillä rinteillä. Hyvästä syystä tuli Ranskassa Annecyn upeissa maisemissa käytyä, vaikka muiden juokseminen ja kisaaminen samalla maailmancupissa keljutti kuin karvatonta rottaa hangessa. Varovaisesti juosta konkkasin ja kävelin vuoropäivin, yrittäen oppia mahdollisimman paljon harjoitusmaastoista ensi kautta varten.

Akilleen kunto huononi pienestä rasituksesta heti samanlaiseksi kuin kuukautta aiemmin eli itse ongelmaa kuukauden hoito ja lepo ei ollut parantanut. Leirin lopussa laitoin sovitusti viestiä tuntemuksista lääkärille ja kun avasin puhelimen paluulennon jälkeen Helsingissä, oli jo maanantaiksi järjestynyt leikkausaika Sakari Oravalle! Orava ei esittelyjä kaipaa urheilijoiden akillesjännekirurgina: vaikkapa yksi tuhansista potilaista, ja maailman kaikkien aikojen urheilijoista, Haile Gebreselassie jatkaa edelleen huikeaa menoaan.

Eilen olin siis elämäni ensimmäisessä leikkauksessa. Ennakoidut kiinnikkeet ja arpeumat poistettiin jänteen ympäriltä, mutta lisäksi akilleen ympäryskalvosta löytyi 3cm pitkä halkeama, josta oli aiheutunut hankausvaurio myös jänteeseen. Onneksi leikattiin nyt, sillä itsekseen vaiva ei olisi helpolla parantunut. Kuten Orava totesi: ”kortisonia, puudutus ja juoksua niin olisihan jänteen poikki saanut”.

Toinen puoli operaatiosta jatkuu nyt omissa käsissä ensimmäisen viikon varovaisuudella ja edelleen siitä eteenpäin. Kahden viikon tauko suihkusta ei niin haittaa, mutta saunapäivää 26.10. odotan jo kovasti. Siitä sitten uinnin, jumpan, pyöräilyn, hiihdon ja viimein joulukuussa juoksun makuun. Onneksi ensi vuoden arvokisat juostaan vasta kesä-elokuussa, joten harjoituskausi voi jatkua rauhassa tavanomaista pidemmälle.

Kausi ohi?

perjantai 17. syyskuuta 2010

Kisakausi 2010 jäänee mieleeni uran rikkonaisimpana ja kovin lyhyenä. Sotilaiden MM-viestissä akilles alkoi kipuilla, eikä ole rauhoittunut kuukaudessa kivuttomaksi juoksukuntoon. Magneettikuvista ei onneksi löytynyt repeämää, vaan ainoastaan paksuuntumaa ja kiinnikkeitä jänteen ympäriltä. 30 ikävuotta ei siis tule yksin? Nyt täytyisi ratkaista, miten jänne saadaan mahdollisimman hyvään kuntoon ennen seuraavan harjoituskauden alkua.

Uran ensimmäinen iso vamma, johan tässä onkin vuosikymmen mennyt ilman suurempia ongelmia. Pikkuvaivat ovat aina olleet minulle tyyppillisiä, tiedä sitten johtuuko se tarkasta kehon kuuntelusta ja kipuihin reagoinnista, vai hyvästä tuurista.

Tällä kaudella tuli kilpailtua kotimaassa todella vähän: kevätkauden aikana viidesti ennen kesäkuun maailmancupin kisaa Tuusulassa ja Jukolaa, sekä vaivaisena heinäkuussa Kainuun Rastiviikolla. Eihän paperilla kausi huono ollut: EM-kisoissa kuudes ja MM-kisoissa kymmenes. Mutta paljon jäi tekemättä, niin harjoituksia kuin tuloksiakin.

Viimeinen kuukausi on sujunut akillesta murehtien ja kuntouttaen ja siinä sivussa sopivasti maantiepyöräillen, vesijuosten ja jumpaten. Aikaa menee varmasti yhtä paljon kuin normaaliin harjoitteluun, mutta rahaa reilusti enemmän hoitoihin ja tutkimuksiin. Kieltämättä syksyiseen metsään on tehnyt kovasti mieli liikkumaan, joten marjastus- ja sienestysharrastus on täyttänyt pakastimen talven varalle. Samalla muut juoksevat viikonloput kisoja ja eihän sitä ole mukava sivusta katsella. Toisaalta harmitus on ollut yllättävän pientä, joten tauko on tehnyt varmasti myös hyvää ensi kautta ajatellen. Kunhan jänne vain olisi pian kunnossa! Tuskin syksyn kisat muistuvat mieleen, kun vaiva hellittää. Katsotaan nyt miten käy, löytyisikö vaivaan ratkaisua ilman puhdistusoperaatiota.

Ensi vuoden MM-kisojen harjoitusleiri on lokakuun alussa maailmancupin kisojen yhteydessä Ranskassa ja Sveitsissä. Lähden sinne tutustumaan maastoihin, jos akilles mahdollistaa kivuttoman liikkumisen, edes rauhallisesti, ilman kisoissa juoksemista.

Turnee takana

tiistai 31. elokuuta 2010

Kahden viikon kisareissu Norjaan päättyi reilu viikko sitten. Ensin MM-kisat Trondheimissa ja perään sotilaiden MM-kisat etelämpänä Kongsbergissa. Trondheim tarjosi mukavan aurinkoisen kisaviikon runsaalle yleisölle, mutta kilpailijoita maastot jäivät varmasti harmittamaan. Tottakai vanhojen karttojen perusteella oli tiedossa mitä on luvassa, mutta kun ympärillä on valtavasti upeita ja haastavia maastoja, jäi hiihtokeskuksen latuverkostossa juostuista finaaleista hapan maku. Yhden logistiikaltaan sujuvan keskuksen valinta helpotti varmasti järjestäjiä ja tv-tuotantoa, mutta en usko kaupungin läheisyyden vaikuttaneen juurikaan katsojamääriin. Muutaman kymmenen kilometrin säteeltä olisi löytynyt upeaa suunnistusta, josta olisivat nauttineet niin kilpailijat kuin yleisö.

MM-sprintti oli onnistunut kisa ja 10. sija ihan kelpo tulos, vaikka parannettavaa loppupuoliskolle jäikin. Keskimatka oli odotuksiin nähden valtava pettymys ja pehmeä suoritus vaivaa edelleen. Kai suoritus oli vain liian varmisteleva, vaikka yleensä tuollainen vauhdikas ja helpohko kisa sopii minulle hyvin.

Suuri osa mieshuipuista siirtyi toiseksi viikoksi sotilaiden MM-mittelöihin. Turkin peruttua kisajärjestelynsä viime syksynä, kisat siirtyivät vasta kevään korvalla pikaisesti Kongsbergiin. Maasto oli onneksi norjalaiseksi hyväkulkuista ja tasaista, joten MM-kisaväsymys ei liiemmin tuntunut urheilijoita vaivaavan. Sotilaskisoissa on jo vuosia ollut huikean kova taso, mikä toisaalta johtuu parhaiden maiden kuudesta urheilijasta (MM-kisoissa 3 / maa) sekä monen maan suunnistukselle tärkeästä yhteistyöstä armeijan kanssa. Vuosittain hymähdelläänkin venäläisten säästävän kovimman latingin vasta sotilaskisoihin, jotta työpaikka ja lajin asema ole vaarannu.

Jälleen toinen henk.koht. matkoista sujui hyvin. Keskimatkan pilasi viidennen rastin iso virhe, mutta loppumatka sujui tasavauhtia voittajan kanssa, mikä rauhoitti sopivasti hämmennystä MM-keskimatkan jäljiltä. Pitkällä matkalla olin neljäs reilun minuutin kahden tuoreen MM-pronssin Thierry Guergioun (FRA) ja keskimatkan maailmanmestarin Carl Waaler Kaasin (NOR) takana. Hieman olisi saanut olla parempaa tuuria kisassa mukana, sillä 150 osallistujan kisassa minuutin lähtövälillä Thierry keräsi eteen lähteneet kiinni hajontalenkeistä huolimatta ja kolmen porukka kiri yhdessä sijoille 1., 3. ja 5.

Muiden yksilölajien tapaan, suunnistajia löytyy monista maista armeijan urheilijalle myönteisistä työpaikoista. Esimerkiksi Saksassa armeijan, poliisin tai rajavartioston palveluksesta löytyy ampumahiihdon parhaimmistoa sekä miesten että naisten puolelta. Talvella Sotilaiden Maailmankisojen tuloslistoilta esimerkiksi maastohiihdon kärkipäästä löytyy rutkasti tuttuja nimiä: Vittoz, Livers, Di Zenta, Havsås, Piller Cottrer, Fischer, Jonnier, Chernousov, Magal…

Mahdollisuus yhdistää sujuvasti urheilu ja työ saisi edelleen kehittyä myös Suomessa. Japanissa sama kuvio toimii suurten yhtiöiden toimesta. Siellä urheiluseurat puuttuvat kokonaan ja aikuisurheilijat edustavat eri yhtiöiden joukkueita. Samalla tulee valmisteltua sopiva työura urheilu-uran jälkeiseen elämään, eikä tarvitse tehdä liian aikaisin valintaa täysipäiväisen työn ja urheilun välillä.