Kuukausiarkisto kesäkuu, 2010

Kytäjän kirot

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Viikonloppuna on edessä erityisen mielenkiintoinen Jukolan Viesti. Kytäjän maasto Hyvinkäällä on toiminut menneinä vuosikymmeninä Jukolan näyttämönä jo kolmesti ja varsinkin edellinen kerran ”Kura-Jukola” vuonna 1981 on painunut kaikkien osallistuneiden mieliin. Vettä satoi koko viikonlopun ja lämpötila laski yöllä lähelle nollaa.

Muutenkin rankka ja vaativa maasto vaati veronsa ja voittajajoukkue jäi arvioidusta aikataulusta kaksi tuntia!

Mitä tiheämpää ja peitteisempää maasto on puustoltaan, sitä vaikeampaa on suunnistaa. Kun Kytäjän peitteisyyteen lisätään alkuosuuksien kesäyön pimeys, vaativa maastopohja kivineen ja runsaine risuineen, poikittaiset jyrkät mäkiharjanteet ja pehmeät suonotkot, on koossa varmasti sellainen paketti, että kisan aikana sattuu ja tapahtuu. Tuollaisessa maastossa eteneminen ei ole herkkua, mutta haastetta riittää jokaiselle.

Kytäjän maasto ei ole sellaista hyväpohjaista kalliomaastoa, johon ulkomaalaiset ovat yleensä Etelä-Suomessa tottuneet. Saa nähdä onko läksyt tehty ennakkoon kunnolla vai yllättääkö maaston hitaus ja ikävyys. Kuntoa ja jaksamista Kytäjä tulee vaatimaan, sen takaa jatkuva rynkytys mäestä toiseen ja metsänharvennuksista maahan jääneet risut ja rungot.

No kuka voittaa? Kolme suurinta suosikkia ovat viime vuosina olleet Kristiansand, Halden ja Kalevan Rasti, joilla on kasassa tasokas ja laaja kansainvälinen materiaali. Keski-Eurooppalaisten vahvistusten vahvuus kova vauhti hyvällä alustalla, mutta nyt vaaditaan nimenomaan rankan scandinaavisen maaston osaamista.  Mielenkiintoista nähdä, juokseeko Kalevan Rastin joukkueessa jopa neljä ulkomaalaista.

Suosikit ovat varmasti ennakoineet maaston vaativuuden ja tottuneet rankkoihin maastoihin. Halden on paperilla heistä vahvin tasaisuudellaan, mutta tarvitsee jo ennen ankkuriosuutta hieman karkumatkaa. Tosin viime vuonna edes kolmen minuutin kaula ei riittänyt maaliin asti.

Salon 2006 ja Tampereen 2008 Jukolat osoittivat seuraavan kategorian joukkueiden yllätysmahdollisuuden suunnistuksellisesti vaativassa ja fyysisesti rankassa maastossa. Lähimpänä suosikkien virheitä ja omaa tasaista suoritusta kärkkyvät ruotsalaiset OK Linné, IFK Göteborg ja Södertälje, sekä kotimaisista Vehkalahden Veikot, Vaajakosken Terä ja kevään Tiomilassa neljänneksi virheettömyydellä ja tasaisuudella pinnistänyt Tampereen Pyrintö.

Todellisia superyllätyksiä suosikkien ulkopuolelta ei 2000-luvulla ole enää kärkitaistossa nähty, ehkä Kirkkonummen Lynxin 2008 nelossijaa lukuun ottamatta.