”Juoksettekos te talvellakin siellä metsässä vaikka on lunta”, kysyy urheiluun vähemmän perehtynyt ja samalla kasvoilta voi lukea, ettei hän itsekään pidä kysymystään järkevänä. Hyvin usein saa vastata kysymykseen, miten suunnistaja talvella harjoittelee, kun luonnolliseen ympäristöön metsään ei pääse. Sehän on selvinnyt jopa ministeritasoa myöten, ettei tavallinen kansa ymmärrä kestävyysurheilun harjoittelun kovuutta ja säännöllisyyttä.
Kyllä, joka ikinen päivä harjoitellaan ja pääsääntöisesti vaatteet hikoavat kahdesti päivässä. Asuessani vuoden Tukholmassa 2001 tutustuin seurassani valmentajana toimineeseen estejuoksun olympiavoittaja Anders Gärderudiin. Hänellä oli hyvin selvä kaava kestävyyslajien harjoitteluun: 2×7x52×7. Eli kahdesti päivässä joka ikinen päivä seitsemän vuoden ajan – ja vasta sitten urheilija alkaa tietää riittävästi itsestään ja mahdollisuuksistaan.
Suunnistaja joutuu lumisena aikana tekemään aina tavallaan metsäjuoksua korvaavaa harjoittelua esimerkiksi tiejuoksun, hiihdon ja voimaharjoittelun parissa. Eihän hiihtäjäkään pelkästään hiihdä ympäri vuoden. Kun jokaisella harjoituksella on jokin tarkoitus, voi eri lajien parissa kehittää kyseistä ominaisuutta jopa paremmin. Hiihto rasittaa kokonaisvaltaisesti kaikkia lihasryhmiä, joten kestävyysharjoitteluun se sopii hyvin. Voima-, nopeus- ja kimmoisuusharjoittelu sisätiloissa ovat tuttuja kaikille kestävyysurheilijoille. Talviaikaan myös olosuhteet suuntaavat harjoittelua, tärkeintä on säilyä terveenä ilman vammoja.
Metsäjuoksuun verrattuna tie- ja rataharjoittelu kehittää askeleesta nopeampaa, niinpä talven tehoharjoitukset kannattaa tehdä usein puhtaasti juosten. Lisäksi varsinkin sprintit ja Keski-Euroopan nopeat maastot vaativat kykyä juosta kovaa hyvällä alustalla. Mutta joskus on hyvä mennä myös talviseen hankeen ja hakea raskaampaa vastusta etenemiseen, kesän soita ja varvikkorinteitä simuloimaan.
Metsässä juostessa maastopohja on epätasaista ja pehmeyden takia askelkontakti on hidas. Kun ratajuoksija voi rentona luottaa terävään, tasaiseen ja pitävään askeleeseen, joutuu suunnistajan askel paljon monipuolisempaan työhön. Vauhti ei saa hiljentyä vaikka yksittäinen askel osuisikin kuoppaan tai pehmeään kohtaan, niinpä keskivartalon ja vartalonhallinnan pitää reagoida nopeasti ja saada liike jatkumaan eteenpäin toisen jalan varassa. Tarvitaan siis voimaa. Lantio on usein alempana ja erityisesti pakaroiden ja keskivartalon voima korostuu. Kun metsässä juoksee sujuvasti ja tehokkaasti, pitäisi sen olla eläimellisen helppoa – liike jatkuu rennosti ja sulavasti jalkojen tehdessä työtä epätasaisella pohjalla.
Tags: Jukola, lumi, lunta, metsä, suunnistaja, urheilija, urheilu
