Rasteilta

Nyt tiedän mitä tarkoittaa, kun ”ilmassa on suurkisojen tunnelmaa”. Se tarkoittaa kisojen jatkuvaa näkymistä miljoonakaupungin kaduilla, ihmisten ystävällisyyttä, nimikirjoituksia, valokuvia, tv-kameroita, ilotulituksia, puheita, kisabussien omia kaistoja, eri maiden lippuja ja edustusasuja, tuhansia vapaaehtoisia järjestäjiä ja loputtomasti kisojen oheismateriaalia. Joitain ongelmiakin kisojen koko väistämättä aiheuttaa, vaikka jokaisella ryhmällä olikin oma paikallinen opastamassa käytännön asioissa. Lounaat ja päivälliset tarjottiin järjestäjien ruokailukeskuksissa, joihin matkustettiin useampia hotelleja jatkuvasti kiertävillä busseilla. Huolimatta loistavasta kattauksesta varsinkin kisapäivinä moni jätti suosiolla bussissa istumisen väliin ja liikkui omaan piikkiin edullisilla takseilla tai söi paikallisissa ravintoloissa.

Taiwanin pyrkimys kisaisäntänä oli markkinoida itseään matkailukohteena ja suurkisojen järjestäjänä. Siinä onnistuttiin, kun positiivinen henki vieraita ja kisoja kohtaan huokui kaikkialta ja paikallista yleisöä riitti katsomoissa. Trooppinen myrsky pyyhkäisi hieman Taiwanin eteläpuolelta ohitse kohti manner-Kiinaa, eikä haitannut edes jokailtaisia ilotulituksia Kaohsiungissa. Nähtävää olisi ollut paljon, mutta nyt tiiviisti kisatessa ei turismia ehtinyt harrastamaan keskustan kiertelyä kummemmin.

Ja hyvinhän omat kisat menivät: sprintissä kolmas, keskimatkalla neljäs ja neljän hengen sekaviestissä toinen. Suoritukset olivat tasapainoisia, ja vaikka aina jotain parannettavaa jää, kertoivat sijoitukset todenmukaisesti nykykunnostani. Kuumuus ei tuntunut haittaavan menoa sprintissä, mutta keskimatkan jälkimmäinen puolikas oli sitkoilua hyytymistä vastaan. On ahdistavaa yrittää juosta kovaa ja ajatella kirkkaasti, kun iho menee välillä vilunväreistä kananlihalle ja muuten on tuskastuttavan kuuma. Ajatus pyrkii karkaamaan omasta suunnistuksesta vauhdin hyytymisen ja muiden kilpailijoiden tuntemusten puolelle, mikä ei tunnetusti loppuaikaa paranna. Keskimatkalla ei edes ollut erityisen kuuma, joten ennen elokuun puolivälin Unkarin MM-kisoja täytyy suunnitella ja kokeilla kuumassa kelissä nesteytyksen tehostamista eri juomilla ja suoloilla. Toivottavasti Suomessa siihen on hellepäiviä!

World Games oli laajentava kokemus urheilumaailmasta: sekoitus suurkisojen tunnelmaa ja logistiikkaa, lajikirjon laajuutta ja myös ylpeyttä ja ymmärrystä omasta lajista ja sen asemasta. Olympialaisten unelma elää vahvasti sinne pyrkivissä lajeissa, mutta uusien lajien mahtuminen kesäkisoihin tuntuu mahdottomalta. World Games ansaitsee ehdottomasti paikkansa harvinaisena suurkilpailuna ei-olympialajien omien arvokisojen lisämausteena. Ainakaan suunnistajana en voi urallani lähemmäs olympiahenkeä päästä.

Pidän juoksupaitaa vain mytyssä kädessä, mutta se on silti kastunut hiestä läpimäräksi ja puristan siitä juostessa hikinoroa polulle. Sama noro valuu koko ajan leuasta ja sormenpäistä. Polku nousee ja nousee vuoren rinnettä. Hotellini sijaitsee aivan meren rannassa ja olen juossut jatkuvaa nousua yli puoli tuntia ensin tietä ja sitten metsäistä vaelluspolkua pitkin. Välillä rinne jyrkkenee ja kiviä on aseteltu polulle rapuiksi.

Sadeveden runtelemasta puronotkosta noustessa tiheä metsä muuttuu avoimeksi heinikoksi ja harjanteen päällys alkaa vihdoin siintää polun yläpuolella. Tuuli ei käy lainkaan rinteeseen, aurinko paistaa suoraan edestä ja saa hien virtaamaan entisestään. Kengät rahisevat polulla askelten tahtiin, hengitys ja sydämen syke kuuluu korvissa, mutta ympärillä on täysin hiljaista, aivan kuin Lapin tuntureilla.

Pääsen vihdoin harjanteelle ja näkymät pysäyttävät paikoilleen. Oikealla merenlahden takana naapurisaaressa on Hongkong – valtavien pilvenpiirtäjien tiivis rypäs vihreiden vuorten ja meren välissä. Vasemmalla vuoren huipun toisella puolella, suoraan laakson alapäässä, on Hongkongin kansainvälinen lentokenttä ja koneiden jatkuva liike niin maassa kuin taivaalla. Saarien välissä syvän sinistä merta kyntää jokaisessa suunnassa kymmenittäin erikokoisia laivoja.
Maisema on epätodellinen. Seison märkänä hiestä yksin polulla vihreän vuoren harjanteella totaalisessa hiljaisuudessa, mutta näkymä ympärillä kuvaa täysin erilaista maailmaa.

Päivittäin on lämpöä yleensä +32 astetta, mutta yhdessä kosteuden kanssa vaikutus on +40 asteen kieppeillä. Sisällä kaupoissa ja ravintoloissa ilmastoinnin takia voi silti palella kostealla paidalla.
Tulin Hongkongiin lauantaina totuttautumaan lämpöön ja aikaeroon ennen Taiwanissa torstain avajaisilla alkavia World Gamesejä. Muu Suomen joukkue saapui Hongkongiin maanantaina ja keskiviikkona lensimme perille kisakaupunkiin Kaohsiungiin Taiwanin eteläkärkeen.

World Games on olympialaisiin pyrkivien lajien jättikisat, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Joitain 31 lajista mainitakseni, osa on suomalaisille ennestään tuttuja (biljardi, keilailu, karate, kiipeily, squash, rugby), osa jopa aivan vieraita, (korf-, fist- tai tchoukpallo, rantakäsipallo, boule, wushu) ja osa hymyilyttää ja kiinnostaa eksoottisuudellaan (sumopaini, köydenveto, ju-jitsu, hengenpelastusuinti, rullataitoluistelu, dragon boat -melonta, laskuvarjohypyt).
Lajista riippumatta yhteinen kieli ja ajatus voi löytyä helposti, ainakin majoitushotelleja kiertävässä bussissa omanilaisen rantakäsipalloilijan kanssa oli helppo manata pitkää matkustusta ja kisakaupungin katujen iltaruuhkaa.

Kaikkiaan 100 maasta saapuvat 4800 urheilijaa ovat koko miljoonakaupungin keskipisteenä seuraavan kymmenen päivän ajan. Kaupungissa liikkuessa kisalippuja ja -mainoksia näkyy kaikkialla, lentokentällä urheilijoita tervetulleeksi laulanut ja soittanut satapäinen lapsijoukko suorastaan hämmensi, puhumattakaan illan muhkeasta ilotulituksesta ja paikallisten ihmisten ystävällisyydestä.
Vasta kisoihin 115 miljoonalla eurolla valmistuneen aurinkopaneelein päällystetyllä kisastadionilla avajaisten 30 000 pääsylippua myytiin nopeasti loppuun ja samoin kävi monien lajien pääsylipuille – niin myös suunnistuksen osalta ensimmäisten lajien joukossa! Mielenkiintoista on nähdä kuinka paljon yleisöä puistoissa käytävissä kisoissa tulee olemaan ja joka tapauksessa kyseessä lienee ainutlaatuinen kokemus eksoottisessa ympäristössä!
 

Kauden ensimmäinen arvokilpailujakso on takana. Kesäkuun aikana juostut PM-kilpailut (pitkä matka 9:s, keskimatka 6:s, sprintti 6:s), Jukola (5:s) ja maailmancup Norjassa (keskimatka 7:s, pitkän matkan takaa-ajo 8:s) toivat sijoitusten valossa hyvää tasaista sarjaa, mutta suorituksiin en voi olla tyytyväinen. Ainä jäi liikaa parannettavaa.
Nyt onkin tärkeää miettiä virheiden syitä ennen seuraavia koitoksia. Jukolan viides sija jatkoi VeVen viime vuosien loistavaa sarjaa, mutta tyyli, jolla se tuli ei ollut tasaisen laadukas. On sitten kyse yksilö- tai joukkuesuorituksesta, niin kisan aikana ei harmittavia mustia hetkiä saisi tulla.

Maailmancupin kokonaiskilpailussa menestymisen kannalta tasaisen sarjan (6, 6, 7, 8)kerääminen ei riitä, koska sijoitukset aivan kärjessä palkitsevat reilummin pisteiden porrastuksen takia. Esimerkiksi PM-sprintin seitsemän sekunnin ero pronssiin olisi ollut viilattavissa monestakin kohtaa.
Norjassa sekoilin helteestä väsyneenä keskimatkan viimeisen rastin kanssa puoli minuuttia, mikä tiputti sijoituksen neljännestä seitsemänneksi. Valitettavasti se pudotus riitti erottamaan kärkiletkasta myös seuraavan päivän takaa-ajon pitkässä kisassa.
Toivottavasti seuraavat cupin kilpailut tuovat mahdollisimman reilun pistepotin, ovathan kyseessä MM-kilpailut  elokuussa Unkarissa. Kisojen alkuun on aikaa kuusi viikkoa.

Fyysinen vire ei myöskään ollut toivotun kaltainen, ehkä kova valmistava jakso olisi saanut loppua muutaman päivän aiemmin ja juuri ennen kisoja olisin tarvinnut paria levon jälkeistä harjoituspäivää…
Kokonaisuutena tilanteeseen täytyy silti olla tyytyväinen, koska tulokset ovat olleet hyviä näilläkin suorituksilla ja vauhdin puolesta paremmat sijat aina mahdollisia. Pelkkä tieto kyvyistä parempiin suorituksiin ei kuitenkaan kisatilanteessa riitä – onnistumisia pitää myös saada aikaan tärkeimmissä paikoissa. Urheiluun kuuluu aina pyrkimys kehittyä ja nyt on aika tehdä sitä työtä niin fyysisesti harjoitellen kuin menneitä suorituksia ja tulevia kisoja analysoiden.

Tällä hetkellä olen viikon harjoitusleirillä Virossa Vörun lähistöllä, jossa suunnistetaan syyskuun puolivälissä sotilaiden MM-kilpailut. Pitkästä aikaa saa keskittyä vain harjoitteluun ja siitä palautumiseen. Lisäviihdettä ovat tarjonneet hiihtohuippujen rullahiihtokisa Vörun keskustassa ja hippaleikki komean ukkometson kanssa suunnistusradan lopussa. Ei tullut epäselväksi kuka jäi hallitsemaan aurinkoista männikkökukkulaa!

Kunnon harjoitusviikko tuli tarpeeseen, sillä käyn Suomessa lähinnä pakkaamassa uudet tavarat kassiin ja edessä on taas kisareissu 10.–20.7. World Gamesiin Taiwaniin. Olympialaisiin pyrkivien lajien suurkisat ovat varmasti hieno kokemus omien kisatapahtumien lisäksi.