Kuukausiarkisto toukokuu, 2009

Laidasta toiseen

lauantai 23. toukokuuta 2009

Suunnitelma oli hyvä. Joulukuussa ei ollut kiire siirtyä voimajaksolta kestävyysharjoitteluun, jotta joulu-maaliskuun harjoittelurasitus säilyisi nousujohteisena ja toukokuussa jaksaisin (ja malttaisin) keskittyä edelleen harjoitteluun muiden kisaamisen jo alettua.
Mutta toukokuusta kuluikin kaksi viikkoa kurkkukivun ja nuhan parissa – juuri kun piti aloittaa kevään tärkein harjoitusjakso kohti kesäkuun karkeloita.

Normaalisti kansainvälinen kausi on alkanut jo toukokuussa, mutta tänä vuonna ensimmäinen tärkeä tavoite on PM-kilpailut ja niihen yhdistetty maailmancup kesäkuussa Salossa. Tietysti Tiomila-viesti huhtikuun lopussa oli itselle ja seuralle tärkeä tapahtuma, mutta siihen valmistautuminen tarkoitti vain kisaviikon kevennystä useamman rankan harjoitusleirin päätteksi. Yleensä runsas harjoittelu ja siirtyminen talvesta sulalle harjoittelemaan parantaa omaa menoa reilusti.
Niin nytkin. Huhtikuussa juoksu tuntui kulkevan, vaikka harjoitusmäärät olivat vielä korkealla ja kevennys kisakauteen tekemättä.

Tiomilan neljäs sija oli uusi seuran ennätys ja kokonaisuutena joukkue juoksi hyvin. Aina kymmenellä miehen suorituksessa johonkin jää parannettavaa ja erityisesti viimeisillä osuuksilla pienet asiat korostuvat ratkaisuhetkillä. Voitto olisi ollut mahdollista, mutta loppupään osuuksien olisi pitänyt onnistua ”liiankin” hyvin. Kristiansandin poikien suoritus loppuosuuksilla pienellä etumatkalla oli erittäin hyvä.
Neljäs sija tuloksena ja suorituksena siis tyydyttää, mutta olisihan toinen tai kolmas lämmittänyt paljon enemmän, varsinkin kun nuo sijat menivät jakoon kirissä vasta kisan viimeisillä rasteilla.

Tiomilan jälkeisellä viikolla perjantaina alkoi kurkkukipu. Olo ei tuntunut sairaalta, joten juoksin kauden kotimaisen avauksen Huippuliigan Siljarastit. Eihän juoksu hyvältä tuntunut ja muutama suunnistusvirhe jäi harmittamaan.
Jälkikäteen on helppo todeta Siljarasteilla juoksemisen pienessä kurkkukivussa olleen virhe. Mutta into verrata talven harjoittelun tuloksia muihin on suuri ja onhan Urheilukanavan televisioima Huippuliiga niitä tärkeitä kotimaisia kisoja, vaikkei näyttöjen antamisesta PM-kisoihin olekaan paineita.
Vaikeinta urheilijalle ovat ”pienet taudit”, joissa terveys vielä sallii kilpailemisen tai harjoittelun, mutta olo ei ole normaali. Pitäisi muistaa ettei silloin tule hyviä tuloksia, vaikka lähtöviivalle kykenisi. Riskiä ei kannata ottaa tulevien viikkojen takia.

Antibioottikuuri vei pitkittyneen taudin ja nyt olen erittäin tyytyväinen fyysiseen vireeseeni. Maltoin taudin lähtiessä keskittyä ylimääräiset pari päivää lihaksiston huoltoon, mikä tuntuu vaikuttaneen oloon todella positiivisesti. Harjoittelu on sujunut reilun viikon verran loistavasti ja ajatukset alkavat siirtyä tuleviin PM-kisoihin.
Ennen kisoja ovat edessä vielä kevään kovimmat harjoitukset, joilla ratkaistaan, kuinka hyvin talvella tehty työ tulee esiin suorituskykynä tärkeän paikan tullen.