Ihmisillä on pinttyneitä tapoja. Niin urheilussa kuin muussakin elämässä perinteet ja tottumukset ohjaavat toimintaa, ja on vaikea tunnistaa oikeasti turhaa tai jopa haitallista käyttäytymistä. Monia asioita vain tekee perintönä omilta vanhemmilta tai omasta kulttuurista, eikä ikinä tule edes miettineeksi toisin tekemistä.
Urheilussa riittää asiantuntijoita, joiden sanomiset pitävät yllä tällaisia tapoja vuodesta toiseen. Osa sanomisesta onkin varmasti hyödyllistä, ja taustalla voi painaa aiempi menestys, mutta myös uusi, kriittinen ajattelu on aina sallittua. Jostain vastarannan kiiskestä ja perinteen kyseenalaistajasta ovat lähtöisin myös luisteluhiihto ja mäkihypyn v-tyyli, jotka aiheuttivat lajeissaan vallankumouksen ja kaikille muille kiireen mukautua uusiin vaatimuksiin.
Keskustelin vastikään eräästä urheilun juurtuneesta tavasta, jossa ei ole mitään järkeä:
Jos radalla vetoharjoitusta vetävä juoksija istahtaa palautumisen ajaksi tartanille, on seuraavan vedon alkaessa tunne jaloissa vastenmielisen rasittunut ja heikko. Siis miksi ihmeessä jääkiekkoilijat rutistavat itsensä jäällä hapoille ja sitten istuvat kumaraan penkille odottamaan seuraavaa vaihtoa?
Urheilun fysiologiaa ymmärtävät tietävät maitohapon poistuvan ja palautumisen tapahtuvan tehokkaimmin pienessä palauttavassa liikkeessä. Parasta olisikin luistella kevyesti kentän ulkopuolella, mutta tämän toteuttaminen on halleissa vaikeaa. Tietenkin peliä tulee seurata ja kuunnella valmentajan ohjeita, mutta mistä löytyy se valmentaja, joka laittaa kiekkoilijat polkemaan hetkeksi kuntopyörää tai kävelemään ja ravistelemaan lihaksia vaihdon ajaksi?
Jos ensimmäinen kokeilun toteuttaja myös näkyvästi menestyy, niin äkkiä perässä seuraavat varmasti myös kaikki muut.
