Rasteilta

Pitäisikö suunnistus saada olympialaisiin? Siinä usein suunnistajalle toistuva kysymys. Olisiko kesäkisoihin mahdollisuuksia päästä ja mitä se ehkä lajilta vaatisi?

Kesäolympialaiset ovat jättimäinen tapahtuma ja fakta on, ettei kesäkisoihin mahdu nykyistä enempää lajeja – pikemminkin määrää halutaan karsia. Kisoihin haluavia lajeja kyllä riittää, koska olympiastatuksesta voi hyötyä paljon.

Suunnistuskin on jälleen mukana ehdokaslajien virallisella näyttämöllä ensi heinäkuussa, kun Taiwanissa järjestetään noin 3000 urheilijan ja 30 lajin World Games. Ehdokkaita olympialaisiin siis riittää.

On uusia lajeja saatukin kesäkisoihin. Kisajärjestäjän lisäksi riittävän painostuksen voivat hoitaa kisoja rahoittavat yritykset ja media, yleensä Pohjois-Amerikasta. Joskus laji joutuu myös muokkaamaan kilpailumuotoaan tullakseen ”olympiakelpoiseksi”, kuten teki triathlon ennen Sydneytä.

Eivät olympiastatukseen vaadittavat maiden ja harrastajien määrät kaikkien mukana olevien lajien kohdalla todellakaan toteudu. Naismäkihyppääjät nostivat aiheen esille myös kesäkisojen osalta ja osoittivat kanteessaan useampia lajeja, joita on tasapuolisuudenkin nimissä runtattu kisoihin huolimatta mitättömästä kansainvälisestä harrastajamäärästä.

Mutta onhan naismäkihyppääjien vaatimus olympiakisoihin pääsystä kuitenkin kaamea! Lukemattomat maailmalla vakavasti otettavat lajit tekevät työtä olympiakisoihin pääsyn eteen. Jos maailman miesmäkihyppääjät mahtuvat muutamaan bussiin niin naisille riittäisi yksi Toyota Hiace.

Karmein esimerkki kesäolympialaisissa on nykyaikainen viisiottelu. Periaatteessa laji on hieno jäänne kisojen historiasta, mutta nykyään sen harrastajat ovat huvenneet olemattomiin. Olympiastatuksesta käytävän keskustelun lopettamiseksi päätettiin yhtäkkiä yhdistää tähän asti omina lajeinaan suoritetut ammunta ja juoksu.

Siis mitä?

Eihän kyse ole enää lainkaan samasta asiasta! Jos tähän asti Juha Hirvi olisi piessyt Jukka Keskisalon ammunnassa (jälkimmäisen syksyisestä metsästysharrastuksesta huolimatta) ja juoksussa toisinpäin (Hirven fyysisestä harjoittelusta huolimatta), on nyt mahdotonta sanoa, kuinka kävisi aivan uusia elementtejä sisältävässä uudessa lajissa: ampumajuoksussa.

Pitäisikö suunnistuksen ymmärtää ottaa sama linja?

Hiihtosuunnistus kävi jo Naganon talvikisoissa näytöslajina ja kesäkisoista poiketen talviolympialaisissa on suorastaan tilausta uusille lajeille. Jospa laitettaisiin kaikki suunnistajat suksille, Keski-Euroopassa nousevaa pyöräsuunnistusta myöten, ja olympialaisten portit ja kansalliset rahahanat aukeaisivat saman tien.
Australialaiset saattaisivat päätöstä hieman protestoida, mutta mitäpä emme tekisi lajimme olympiastatuksen eteen?

Ymmärrän hyvin urheilua vastustavien väitteen, että urheilussa ei ole mitään järkeä. Eihän sitä ole, jos mustavalkoisesti miettii mustan muovipalan perässä jäällä kinastelua tai kepin heittämistä selkä vääränä mahdollisimman pitkälle. Ei sitä ole pakko tehdä, ilmankin selviää.

Urheilun, tai oikeammin liikunnan, hyödyistä taas ei voi kiistellä. Liikunta on mitä terveellisintä ja säästää iän myötä monelta sairaudelta ja vaivalta. Huippu-urheilu taas ei ole terveellistä, mutta puhutaan siitä joskus toiste.

Kestävyysurheilu näyttänee erityisen hullun hommalta urheilua ymmärtämättömän silmiin. Pitkin tietä tai latua hikisenä kiiruhtava, kärsimystä henkivä hahmo – kieltämättä nautinto, hyvinvointi tai kokonaisvaltaiset luontokokemukset eivät tule ensimmäisenä mieleen epäilijän lähtiessä itse ensimmäisen kerran kokeilemaan.

Seuraporukan harjoituspäiväkirjat netissä toimivat loistavina seurahengen ja motivaation kohottajina, kun asumme eri puolilla Suomea, ja pääseepä päivittäin seuraamaan myös sveitsiläistä arkea. Ajoittain harjoitustuntien ja -kilometrien keskeltä löytyy riemukkaita paljastuksia – luovuutta tarvitaan varsinkin jonkin vamman estäessä normaalin harjoittelun.

”Lähdin vielä aamuhämärissä otsalamppu päässä rullasuksilla hiihtäen töihin, vastaan tulleet autot taisivat järkyttyä”, ihmetteli Marc Lauenstein aamuruuhkan keskeltä, vaikka siinähän hammaslääkäri vain säästeli kipeää lonkkaansa juoksun sijaan!

”Satoi lunta, pyöräilyn ja jumpan lisäksi hiihdin 35 minuuttia ympäri lumista parkkialuetta”, raportoi uusin seurakaverini Petteri Muukkonen. No hyvä, akillesjänteen leikkauksesta kuntoutuminen vaikuttaa etenevän suunnitellusti!

Eräs toisen seuran kaveri tunnusti leiriviikon alkaneen Espanjassa puolen tunnin juoksulenkillä lentokentän parkkipaikalla, laukkukärryjä työntäen. Eihän sitä voinut paikallaan odotella kalliilla reissulla matkatovereiden saapuessa paikalle vasta tuntia myöhemmin, kun iltakin alkoi jo hämärtyä.

Onhan meitä, kaikenlaisia. Parhaat muistot voivat syntyä hetken mielijohteesta.

Suomen vankeinhoito on ollut viime aikoina useasti esillä. Erityisen kiinnostuin tv-ohjelmasta, jossa puhuttiin vankeja yhteiskuntaan totuttavasta valvotusta koevapaudesta. Vapauteen totuttelevan vangin tulee tiedottaa liikkumisestaan ja olinpaikastaan, ja tietojen paikkansa pitävyyttä valvotaan tarkistuskäynneillä. Koevapaudessa ei saa käyttää päihteitä tai dopingaineita, joista erossa pysymistä myös testataan. Eihän tuo niin kovin oudolta kuulosta.

Kuulun Suomen Antidopingkomitean (ADT) testauspoolin ylimpään kategoriaan, johon kuuluu Suomessa 40-50 urheilijaa. Minun on ilmoitettava päivittäin olinpaikkatietoni ollakseni aina dopingtestauksen tavoitettavissa.

Tiedot ilmoitetaan ennakkoon kolmen kuukauden jaksoissa ja muutokset tulee päivittää ajoissa Maailman Antidopingtoimiston (WADA) internetohjelmaan. Vuoden jokaisen päivän osalta on kerrottava majoituspaikan osoite sekä säännölliset toiminnot kuten harjoitus-, työ- tai kouluaikataulut. Vuoden 2009 alusta alkaen on myös osoitettava jokaiselle päivälle tunti, jolloin olen varmuudella paikalla testattavaksi. Mikäli ilmoittamani tiedot eivät pidä paikkaansa ja minua ei tavoiteta testiin, voidaan kolmesta rikkeestä määrätä kilpailukielto positiivisen dopingnäytteen tapaan.

Testaustunnin ilmoittamisen lisäksi testi voidaan edelleen tulla tekemään koska tahansa. Vuonna 2008 testaajat ilmaantuivat kerran kotiini, kerran harjoitusleirille ja kilpailujen yhteydessä tähtäilin kolmesti mittapurkkiin valvojan katseen alla.

Olinpaikkatietojen ilmoittamisen tavoitteena on helpottaa testien tekemistä. Aikanaan urheilijoita jouduttiin etsimään testeihin, ja pelkän päivittäisen osoitteen perusteella testaajat saattoivat odotella tunteja oven takana, jos urheilijan ilta oli kulunut vaikkapa joululahjaostoksilla kaupungilla.

Olinpaikkatietojen päivitys vaatii muistamista, aikaa ja joskus rahaakin. Ulkomaillakin tulee olla mahdollisuus päivittää tietoja netissä, mihin tarvitaan yleensä maksullinen nettikahvila tai oma kannettava tietokone, eikä nettiin pääsyn helppous ole monessakaan maassa Suomen veroista. Tiedot voi päivittää myös tekstiviesteillä, mutta ilmaista ei ole sekään tietokannan sijaitessa Kanadassa.

Jos olinpaikkavelvoite olisi vain Opetusministeriön urheilija-apurahaa saavilla, voisi kustannusten perustella sisältyvän apurahaan. Tuskin apurahaa kuitenkaan saan vuodelle 2009 ilman MM-mitalia, olympialajeissa mainostettu pitkäjänteisyys huipputason säilyessä kun ei toimi ei-olympialajien kohdalla. Urheilijalle testauksen piiriin kuulumisesta koituvat kustannukset ovat kuitenkin mitättömiä verrattuna siihen, mitä koko systeemin ylläpito, testien tekeminen ja näytteiden analysointi maksavat.

Mutta onhan dopingin vastainen työ tärkeä osa nykypäivän urheilua. Sillä suojellaan sekä ihannetta tasavertaisesta urheilusta että urheilijoiden terveyttä. Doping ei ole niin mustavalkoinen maailma kuin mediassa annetaan ymmärtää, monet tavallisista lääkkeistäkin kun ovat urheilijalle dopingia. On vaikeaa päättää raja sallittujen ja kiellettyjen lääkkeiden välillä, onhan myös terveenä pysyminen tai kroonisten sairauksien oireiden hallinta lääkkein suorituksen parantamista.

Toivottavasti myös joukkueurheilussa alettaisiin suhtautua testaamiseen tosissaan, jolloin testaamisen resurssit koko urheilussa paranisivat huomattavasti. Vastikään kuolleen nuoren venäläisen jääkiekkoilijan kohdalla ilmenneet merkit dopingin käytöstä saisivat viimeistään lopettaa ongelman ja vaarojen hyssyttelyn joukkuelajeissa.