Kuukausiarkisto joulukuu, 2008

Harjoittelu käyntiin

torstai 18. joulukuuta 2008

Viimeinen kuukausi on ollut rentouttavaa aikaa urheilun kannalta. Urheilureissujen loputtua marraskuun alussa, harjoittelu keveni lyhyeksi siirtymäkaudeksi ja keskityin opiskelemaan reilummin.

Opinnot luokanopettajaksi etenevät urheilu-uran sivussa harrastuksena eli yleensä painottuen syksyyn, tärkeimpien kilpailujen jälkeiseen aikaan. Viime viikoilla eniten työllisti opetusharjoittelu Normaalikoululla, jossa ensimmäisen luokan opetus vei sopivasti ajatuksia johonkin totaalisesti muuhun kuin urheiluun.

Hiljalleen uusi kausi alkoi voimaharjoittelun myötä. Voimaharjoittelu on ollut henkisesti helppoa, eihän silloin tarvitse harjoitella kuin kerran päivässä! Tosin yhdessä opiskelujen kanssa en enempää kaivannutkaan kauden alkajaisiksi. Joka toinen päivä parin tunnin tehokas harjoitus ja välipäivinä kevyen ulkoilun myötä palautumista ja illat lihashuoltoa.

Kerrankin oli rohkeutta keskittyä kunnolla voiman hankintaan, enkä tunkenut jaksoon yksittäisiä pitkiä tai tehoharjoituksia, jotka vain heikentäisivät voimaominaisuuksien kehittymistä.
Voimajakson tarkoitus on luoda edellytyksiä tulevaan harjoitteluun – välttää rasittavan kestävyysharjoittelun aikana vammat ja toivottavasti myös lisätä lihasten suorituskykyä. Voimaharjoittelun mukana onkin kulkenut koko ajan juoksutekniikkaharjoittelu polvennostojuoksuineen ja loikkineen, jotta lisääntyvä voima myös hermottuisi mahdollisimman hyvin oikeisiin lihaksiin.

Oleellista on oman lajin kannalta toiminnallinen voima, hauisten ja rintalihasten kehitys ei vaan vie juoksuvauhtia eteenpäin. Tästä on hyvä lähteä seuraavaan jaksoon, jonka aikana olo on jo iltaisin pääosin väsynyt.