Rasteilta

Olen ollut koko ikäni jatkuvassa liikkeessä. Aina on ollut tärkeää tehdä jotain, ilman suurta väliä mitä tai kenen kanssa, kunhan jotain tapahtuu koko ajan.
Kun lapsena ei kotipihasta löytynyt kunnon rinnettä, sai koko pihan lumet kasaan kolaamalla sen verran korkean tornin, että vauhdinotto minisuksilla ”lentoon” yli ojan onnistui. Aina joku kaveri suostui myös mukaan enemmän ja vähemmän järkeviin projekteihin. Lapsuuden ja nuoruuden vapaa-aika sujui eri lajeissa kavereiden kanssa liikkuen, niin ohjatuissa harjoituksissa kuin lähikentän peleissä tai metsissä ja mäissä seikkaillen.

Kaikkea mahdollista on tullut harrastettua parin vuosikymmenen aikana. Nykyään suunnistuksesta on tullut ammatti, jonka harjoittelua edelleen tukevat lapsuuden harrastukset hiihto ja pyöräily. Kaikenlaisia pallopelejä tai rullaluistelua tulee harrastettua enää harvoin, niitä kun pitäisi tehdä jatkuvasti, ettei loukkaantumisriski yksittäisellä kerralla nousisi liian suureksi.
Samoin on käynyt kiipeilyn, 14-vuotiaana tilin tyhjentänyt harrastus houkutti vuosia lämpimille kallioille tai sisäseinille. Melontaan on aina löytynyt kotoa välineet ja lähistöltä puitteet. Liian harvoin vesille ehtii enää rauhoittumaan, mutta monesti lajin tunnelmaa kaipaan.
Puolta vuotta pidempi balettikokeilu olisi hyödyttänyt kaikkia muita lajeja, mutta opin viisivuotiaana lähinnä pakenemaan tyttölaumaa. Enää en pakenisi.

Syksy on aina rauhoittumisen aikaa kesälajin urheilijalle. Loppuvan kauden onnistumisten ja epäonnistumisten käsittelyn jälkeen tulee katse kääntää rakentavasti tulevaan.
Kalenteria selaillessa tiedostin jälleen jo armeijasyksynä -99 alkaneen kuvion. On vaikeaa löytää vuoden ajalta yhtenäistä kahden viikon jaksoa paikallaan kotona. Aina on leirejä, kisamatkoja tai jos jostain kumman syystä johonkin väliin on tyhjä viikonloppu jäänyt, niin luonnostaan siihen kehittelee jotain tapahtumaa. Mökilläkin haluaisi joskus piipahtaa tai kyläilemässä kavereilla. Syksyllä väsymys matkusteluun tulee parhaiten esille, kun kunto ja into kisoissa eivät ole enää alkukauden mallissa.

Uudet maisemat ja tapahtumat ovat kuitenkin sitä mistä pidän. Olen aina nauttinut harjoittelusta leireillä uusissa maisemissa. On helppoa lähteä juoksemaan uudelle reitille – kurkkaamaan vuoren kulman taakse.
Toiset viihtyvät paremmin tutuissa kotioloissa ilman matkustelun rasituksia, eikä omia luonteenpiirteitä vastaan kannata ylen määrin taistella. Oleellista on löytää itselle sopiva rytmi.Jokainen tarvitsee jossain välissä lepoa ja rauhoittumista kisojen ja leirien väleissä.
Ensi viikko kuluu vielä Unkarissa maajoukkueleirillä ensi vuoden MM-kisoja ajatellen, mutta marraskuussa olisi syytä olla hieman enemmän paikoillaan. Tämän vuoden osalta.
 

Heinäkuun arvokisarupeaman jälkeen aloitin harjoittelun kohti syksyn kilpailuja. Elokuun alun kesäiset kelit hellivätkin lihaksia ja arvokisoissa hikoillutta päätä. Muutaman määrällisesti reilumman juoksuviikon jatkoksi kokeilin hieman uutta aiempaa tiheämmin toistuneilla tehoharjoituksilla.
Harjoitusviikot purivat, ja syyskuun alussa voitin pitkän matkan Suomen mestaruuden Leppävirralla. Suunnistuksessa pitkä matka, jota aiemmin kutsuttiin normaalimatkaksi, on lajin ”ainoa aito ja alkuperäinen” kilpailumatka, joten pidän matkan ensimmäistä SM-kultaani arvokkaana saaliina.

Seuraavan viikonlopun kilpailutauko teki hyvää, tosin silloinkaan en suunnistuskilpailuista poissa pysynyt. Vehkalahden Veikot järjesti yösuunnistuksen SM-kilpailut, joten tällä kertaa olin kisoissa järjestäjän roolissa. Edeltävällä viikolla tuli koejuostua ratoja ja vietyä rasteja paikoilleen.
Olikin mielenkiintoista seurata ennakkoon hyvin tuntemieni ratojen kisatapahtumia, kun niitä pystyi arvioimaan eri kantilta kuin yleensä. Suunnistuskisojen järjestäminen on iso urakka, mitä harvemmin kilpailijana tulee ajateltuakaan. Mukana on suuri joukko seuraväkeä, eivätkä tärkeimmät rakentajat ja työmyyrät aina näy lehtien sivuilla.

Seuraavana viikonloppuna SM-keskimatkalla Porvoon Virvikissä menoni oli vauhdikasta ja sujuvaa. Virheitä suoritukseen ei paljoa mahtunut, mutta yksi 40 sekunnin pyörähdys rastin vieressä oli liikaa. Pasi Ikonen teki erittäin hyvän suorituksen ja voitti, itse sijoituin siis toiseksi.
Seuraavana päivänä SM-viestissä Hyvinkäällä mitali himmeni pronssiksi, joskin kelpasi mainiosti perussuoritusten jälkeen tiukassa kisassa vaativassa ja rankassa maastossa. Muistan kuitenkin tunnelmien olleen huomattavasti riehakkaammat vuonna 2002 ensimmäisen aikuisten SM-viestipronssin varmistuttua, olihan se tuolloin nuorten miesten ensimmäinen iso saavutus matkalla kohti lajin kärkeä.

Loppuvuoden tavoitteena on säilyttää maailmancupin kolmossija kahdessa finaalikisassa Sveitsissä 4.-5.10. Maailmancupin jälkeen ovat edessä vielä kivikovat sotilaiden MM-kilpailut Liettuassa 8.-11.10. Pohjoismaiden ulkopuolella on varsin yleistä, että urheilijat ovat myös armeijan palveluksessa, joten taso kisoissa tulee olemaan todella hyvä.
Kummasti myös ensi vuoden kuviot alkavat jo tässä vaiheessa syksyä nousta esille yliopisto-opintoja, työviikkoja ja leirejä kalenteriin asetellessa, mutta täytyy muistaa keskittyä vielä pitkän kauden viimeisiin kilpailuihin.