Kuten edellisinäkään vuosina ei uni tule yöllä silmään, vaan katselen tv-lähetystä sohvalla peiton alla. Marc ja Tuomas olisivat saaneet jättää isot virheensä tekemättä, mutta kaikki mahdollisuudet kärkitaistoon ovat vielä olemassa, kun suuntaan neljältä kisakeskukseen. Jukolan kuhiseva öinen tunnelma on tuttua. Teltoilla torkkuu ihmisiä makuupusseissaan, osa seuraa kisaa vailla väsymyksen häivää. Aurinko alkaa kajastaa pilvenraosta, ja selostajat odottavat kärkeä seuraavalle tv-rastille. Ainoastaan sade on jotain uutta, ja seurateltalla muistellaankin Jukolassa sataneen edellisen kerran vuonna -90, joskin 2003 ukkoskuuro kasteli lähtöä odotelleet Venlat!
Kuudennella osuudella Simo-Pekka alkaa liikkua tasatahtia Deltan kanssa. Vaikka kärkeen on eroa reilut pari minuuttia, tilanne vaikuttaa hyvältä, sillä arvioin Deltan Novikovin yhdeksi nopeimmista mutta loppuratkaisuissa voitettavissa olevista ankkureista. Simo-Pekka puristaa vaihtoon, ja ampaisen metsään kohti Novikovin pakenevaa selkää. Ykkösvälillä on helppo laatia taktiikkaa: asetun Novikovin vauhtiin ja keskityn suunnistamaan virheettömästi omille rasteille.
Kun parinkymmenen minuutin juoksun jälkeen edellä lähteneet Lynx, OK Linné ja Halden SK ovat vilahtaneet silmänurkassa tai liittyneet letkan jatkeeksi, ei ole epäilystäkään vauhdin riittävyydestä. Oma olo tuntuu löysältä alusta alkaen, ja Novikov juoksee selvästi kovempaa kivikkoisia alamäkiä. Jatkuva pienen eron kiriminen alkaa tuntua jaloissa, vaikka takana voikin juosta pieniä mutkia suoriksi. Omaa oloa on kuitenkaan turha miettiä, sillä jos itsestä tuntuu pahalta, niin eivät helpolla pääse muutkaan. Lynxin Boström tuntuu olevan tiukoilla letkan viimeisenä, mutta Linnén nuorella Millingerillä riittää virtaa kiihdyttelyyn.
Kolmen vartin jälkeen tiedän juoksevani huonosti tiheässä ja kivisessä rinteessä kohti tietä. Novikov etenee paremmin jossain sivulla. Tielle tullessa Novikov ja Millinger näkyvät puolisen minuuttia edellä, joten joudun laittamaan kaiken peliin saadakseni taas kontaktin kaksikkoon. Takanani Boström tuntuu jäävän, harkitsen hetken maratonin juoksemista syksyllä, ja jatkan riskillä täyttä vauhtia tiheään metsään kohti rastia. Kahden rastin kirin jälkeen näen aukkorastilla odottavat kameramiehet, ja yllättäen sivusta ilmestyy myös kaipaamani kaksikko. On pakko yrittää palautua, tunnen olevani liian hapoilla ajattelemaan järkevästi.
Jälkikäteen Novikov sanoi odottaneensa hajontarasteja kiristääkseen vauhtia. Ratamestari tarjosi siihen loistavan mahdollisuuden vaativalla neljän osuuden hajontapätkällä. Millingerin kanssa epäröimme hieman tahoillamme, ja Novikov repi nopeasti minuutin eroa. Hieman eroa saattoi syntyä myös hajonnasta, mutta sama etu oli saatu meille aiemmilla osuuksilla. Lopussa näin Millingerin vilaukselta ennen yleisörastia ja vaikka sain hänet kiinni loppulenkillä, olivat jalat aivan jäykkinä kirin alkaessa.
Tuloksena on siis jälleen kolmas sija. Jo viidentenä vuonna peräkkäin sijoittuminen viiden joukkoon kertoo varmuudesta ja huipputasosta, jolloin voitto on kiinni pienistä asioista ja päivän vireestä viimeisillä osuuksilla. Ne pienet asiat pitää saada käännettyä omaksi voitoksi. Ei oma juoksu nytkään huono ollut kolmanneksi nopeimpana ankkurina, mutta kun nopein juoksi voittajana maaliin reilun minuutin aiemmin, niin tällä kertaa hävisin voiton paremmalleni.
