Rasteilta

Herään jo puoli tuntia ennen kellon soittoa, puoli seitsemältä, maajoukkueen harjoitusleirin yhdeksäntenä aamuna Sveitsissä. Kömmin harmistuneena vessaan, jonka ikkunasta näkyy vuoria ja alhaalla laaksossa Luganon kaupunki. Ilma on kirkas, ja aamulenkille lähtö alkaa tuntua mukavalta. Juoksen 25 minuuttia pientä rinnepolkua ja venyttelen vähän. Suihkussa lenkin päälle otan kylmähoitoa jaloille, mikä viimeistelee kropan heräämisen ennen aamupalaa.

Puoli kymmeneltä parinkymmenen suunnistajan ryhmä lähtee ajamaan serpentiiniteitä kohti aamupäivän harjoituspaikkaa. Muutama jalkavaivainen katselee haikeasti mäkiharjoitukseen lähtevien perään haaveillen juoksemisesta oman pyörälenkin tai vesijuoksun sijaan.

Harjoitus koostuu kolmesta nousuvauhtisesta kierroksesta mäkijuoksun ja suunnistuksen yhdistelmää: ensin juostaan polulla puolentoista kilometrin matkalla 120 metrin nousu, mäen päällä mitataan nopeasti sormenpäästä veren maitohappo ja sitten suunnistetaan parin kilometrin alamäkivoittoinen rata takaisin juoksun lähtöön. Tarkoitus on kontrolloida omaa vauhtia ylämäessä ja huomata rasituksen vaikutus sekä suunnistusajatteluun että etenemiseen jyrkissä rinteissä – tunnetusti lihaksiin kertyvä maitohappo heikentää kykyä molempiin lisäten alttiutta suunnistusvirheille.

Yhdeltä ollaankin jo suihkunraikkaina syömässä lounasta, pastaa, kuten eilen ja toissapäivänäkin. Ruoan päälle nukuttaa, mutta tänään päiväunet jäävän väliin, koska istahdan terassille maajoukkueen päävalmentajan Janne Salmen kanssa. Urheilijapalaverissa kartoitetaan harjoituskauden tilannetta ja tulevia suunnitelmia.

Neljältä mutkitteleva tie vie viereiseen kylään ja edelleen ylös vuoren rinteelle. Suunnistan tänään toisenkin kerran, vaikka yleensä juoksen iltapäivän kevyemmän harjoituksen tasaisilla poluilla. Aiempiin maastoihin verrattuna rinteet eivät ole kovin kivisiä, Apudonneita lehtiä on paikoitellen yli nilkan, mutta muuten kasvillisuus on painunut tasaiseksi matoksi lumen jäljiltä. Välillä on pakko ihailla ympäröiviä maisemia ja kiihdyttää vauhtia autioilla kesälaitumilla.

Päivällisen jälkeen käydään läpi aamun harjoitusta ja seuraavan päivän aikatauluja. Puolen tunnin selkähieronta ennen yhdeksän iltapalaa ja oma venyttely rentouttavat, eikä unta tarvitse odotella päivässä kertyneen 3,5 tunnin juoksuannoksen ja 1200 nousumetrin jälkeen.

Maaliskuun maajoukkueleiri Sveitsissä alkaa tänään. Yleensä arvokilpailut ”pakottavat” kaikki suunnistusleirit tulevia kilpailuja vastaaviin maastoihin, mutta nyt tarjolla on ulkomaanleiri, jossa keskitytään perusharjoitteluun hyvissä olosuhteissa. Varsinkin juniorivuosilta muistuu mieleen monta mukavaa seuran kesäleiriä ympäri Skandinaviaa: harjoittelu vanhempien seurakavereiden kanssa tuntureilla koetteli fyysisiä rajoja ja koulutti nuorisoketjua.

Sveitsissä on tarkoitus harjoitella ”paljon, kovaa ja jyrkissä rinteissä”. Siinäpä sellainen resepti, jolla on helppoa pilata tuleva kausi kymmenen päivän hurjastelulla. Varsinkin menneinä vuosikymmeninä kestävyyslajien maajoukkueleireillä kokeneet jermut juoksuttivat nuoria ja kokemattomia väsyksiin. Leireillä on vaikeaa rytmittää harjoittelua ja levätä, koska aina joku muu on lähdössä harjoittelemaan ja nuoremmat yrittävät jatkuvasti vakuuttaa valmennusjohtoa niin asenteensa kuin kuntonsakin osalta. Kehittyäkseen pitää harjoitella kovaa, mutta rajan ylitys liian väsymyksen puolelle on hyvin yksilöllistä ja vaikeaa havaita.

Suomesta on talvella vaikea löytää edes pitävän askeleen mahdollistavaa isoa mäkeä, ulkomaisten kisojen vaatimista korkeuseroista puhumattakaan. Sveitsissä Luganon pohjoispuolella kymmenessä päivässä nousumetrejä saisi kertyä Mount Everestin (8848 m) korkeuden verran. Pääpaino harjoittelussa on mäkijuoksussa ja rinnesuunnistuksessa Suomesta poikkeavissa maastoissa, ja kieltämättä tausta-ajatuksena ovat heinäkuun Tšekin MM-kilpailuiden rinnemaastot.

Vaihtelua kipuamiseen tuovat Luganon ja Teneron sokkeloisilla kujilla juostavat vaativat kaupunkisprintit, jollaisia ei pääse Suomessa harjoittelemaan. Vuoristomaisemat ja toivottavasti keväisen lämpimät kelit tarjoavat innostavat puitteet harjoitteluun, kunhan maltti pysyy sopivasti mukana.

Helmikuussa talven harjoituskausi on taitekohdassa ja henkistä kanttia koetellaan monin tavoin. Kilpailukausi tuntuu olevan vielä kovin kaukana, vaikka johan tässä on lenkkareita kulutettu. Kuukausien harjoittelu alkaa huomaamatta kerryttää rasitusta lihaksiin ja korvien väliin.

Harjoittelua on vaikea ajoittain keventää, kun huhut muiden hurjista harjoitusmääristä, testijuoksuennätyksistä tai ensimmäisistä kisatuloksista lämpimistä maista pakottavat miettimään omaa virettä. Räntäsateessa liukastellessa etelämpänä harjoittelevien ajattelu kiristää ohimoita, sillä parin kuukauden kuluttua asetutaan kisoissa samalle viivalle. Suunnistajien harjoittelun ollessa tähän aikaan vuodesta määrällisesti kovimmillaan, kuuluu kuntohuhujen lisäksi myös valitettavan usein uutisia rasitusvammoista ja sairasteluista.

Talviharjoitteluni on sujunut erittäin hyvin marraskuun alusta saakka. Parasta on ollut säilyminen terveenä – ainoastaan pari päivää on mennyt niistäen koko neljän kuukauden aikana. Jalatkin ovat säästyneet vammoitta huolimatta siitä, että olen pystynyt lisäämään sekä harjoitusmääriä että -tehoja aiempiin vuosiin verrattuna.

Erilaisissa kuntotesteissä tulokseni ovatkin kehittyneet. Kokonaisuus lienee siis sopivassa tasapainossa. Mahdotonta sanoa, ovatko siihen syynä riittävä lihashuolto ja -kunto, nilkkajumpat ja terveellinen ravinto, vai onko kiittäminen perintötekijöitä, hyvää tuuria tai sopivia lenkkareita. On valtavasti asioita, joista on huolehdittava voidakseen harjoitella äärirajoilla.

Viime talvi sujui nousukiidossa Uudessa-Seelannissa yhdeksän viikon leirillä, mihin onkin mielenkiintoista peilata nykyistä harjoittelua. Tänä vuonna ohjelmassani ei ole yhtä pitkää leiriä, vaan harjoittelu rakentuu kuukausittaisten maajoukkueleirien ympärille. Leireillä voi harjoitella kovimmat viikot, kun olosuhteet ovat kunnossa, eikä arkisia asioita ole hoideltavina.

Tilanteeseeni on helppo olla tyytyväinen ja siten malttaa keskittyä omaan harjoitteluun. Mitään ei ole vielä saavutettu, vaan kauden kannalta keskeiset viikot ovat meneillään. Helmi-maaliskuun onnistuminen mahdollistaa huippukunnon rakentamisen kovilla harjoituksilla kauden alkaessa huhtikuussa. Maaliskuussa myös yleensä helpottaa henkisesti: kilpailukausi on jo lähellä, ja lisääntyvä lajiharjoittelu keväisessä ympäristössä kunnon kohotessa lisää intoa – jopa liikaa.