No niin, Suomi otti ja hävisi, jalkapallo-ottelun, taas. Sivusta katsoen ehkä osittain siksi, ettei tuhansia ihmisiä päästetty ajoissa kannustamaan poikiamme ilotulittein, viinapulloin, ja että Perparim Hetemaj ajettiin epäurheilijamaisesti ulos kentältä.
Mitä siitä. Edellisenä päivänähän Suomi oli voittanut koripallo-ottelun. Ja edellisenä talvena Suomi oli voittanut jääkiekko-ottelun. Suomi siis on joukkueurheilun maa; muodostelmaluistalussakin olemme ylivoimaisia.
Vähät siis siitä, että jalkapallossa hävitään. Emme voi sille mitään, koska aivomme toimivat sillä lailla kuin toimivat, siis jalkapallossa ja yksilöurheilussa.
Katsoin illalla pelin jälkeen televisiosta tiedeohjelmaa, jossa joku kaveri mietti, mitä on tietoisuus. Lopussa hämmentyi, kun tutkimuksissa ilmeni, että aivot jo 6 (kuusi) sekuntia ennen hänen sormenpainallustaan tiesivät, kumman käden sormella hän tulisi painamaan kädessään ollutta nappulaa. Kuusi sekuntia, pitkä aika. e siitä vapaasta tahdosta. Usain Bolt ehtii siinä ajassa juosta yli 60 metriä.
Hollanti-pelissä näytti siltä, kuin hollantilaiset olisivat kuusi sekuntia ennen suomalaisen syöttöä tienneet, mihin suomalainen aikoo pallonsa potkaista. Menivät sitten sinne ja ottivat pallon haltuunsa. Hollantilaisten tietoisuus siis kulki kuusi sekuntia suomalaisten tietoisuutta nopeammin. Sanovat sitä toisella nimellä pallosilmäksi.
Onneksi muissa joukkuelajeissa menestymme, kuten myös toistemme mollaamisessa.
Yksilöinä olemme nykyään sellaisia, että Daegussa (lue deeku) ehdottomasti teemme parhaamme. Aikoinaan voitimme kultamitaleita, kun vielä ei ollut lottovoitto syntyä Suomeen.
Mutta minkäs teet, kun 50 kilometrin kävelyssäkään eivät energiajuomat imeydy vaan tulevat kohta 30 kilometrin jälkeen meistä ulos ja joudumme maalissa tiputukseen.
Vai olisiko syynä se, että jo kuusi sekuntia ennen vaikkapa keihään lähtemistä liitoon aivomme päättävät, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.
Ja sen jälkeen lehdistö moittii meitä ja valmentajiamme ja vaatii päitä vadille, mikä luultavasti on ihan oikein, koska aivot sijaitsevat päässä ja toimivat vastoin voitontahtoamme.