Lienengö mine se?

9.4.2012 kello 2:00, kirjoittaja: Antti Munnukka

”Totisesta sanon mine teille, yxi teiste minun pettepi.”

Näin lauloi Jeesus (Juha Räisänen) lauantaina opetuslapsillensa. Siitä nämä kukin kyselemään ”lienengö mine se”. Eikä aikaakaan, kun se yksi petti ja Jeesus ristiinnaulittiin, vaikka häntä yksi urhea miekalla yritti puolustaa. Jeesus sen kielsi ja vielä varoitti: ”Caiki iotca Mieckaan rupeuat ne mieckalla hucatan”.

Totisesta minäkin sanon sanani, sen, että Johannes Vesterinen ja hänen Sonus Borealis -yhtyeensä ovat tehneet todellisen kulttuuriteon, kun ovat kaivaneet 250 vuoden takaa saksalaisen Mechior Vulpiuksen Matteus-passion meille eteläkarjalaisille esitettäväkseen.

Jopa vaadin sitä ensi pääsiäiseksi Ylen kanaville taltioitavaksi, jotta suurempi kuulijakunta pääsisi tunnelmasta osalliseksi.

Tänä pääsiäisenä tämä passio kuultiin ja nähtiin Kuusankoskella sekä Vuoksenniskan Kolmen ristin kirkossa. Tämä Matteus-passio on siitä hyvä, että se lauletaan suomen kielellä, vieläpä sillä Mikael Agricolan meille kirjallisesti opettamalla.

Tänään Mikael Agricolan päivänä on suuri ilo ilmoittaa, että passion teksti perustuu Agricolan 1548 julkaisemaan ensimmäiseen suomenkieliseen Uuteen Testamenttiin. ”Se Wsi Testamenti” on kieltä, joka kirjoitettuna saattaa tuntua jopa huvittavalta, mutta sopii tähän Vulpiuksen passioon täydellisesti: teksti on vanhaa, soittimet sinkistä teorbiin vanhoja, sävellys vanha. Mutta kas, kokonaisuus on tuore, suomalaiselle tuoreempi kuin vanhalla saksalla lauletut Bach-passiot.

Vulpiuksen sävelkieli ei tietenkään Bachille vedä vertoja. Vulpius ei koreile vaan antaa laulajien kertoa sanottavansa kaikessa rauhassa. Riittää minulle.

Kyllä, pidän Rahmaninovista

22.3.2012 kello 1:00, kirjoittaja: Antti Munnukka

Tumpelo kun klassisen(kin) musiikin alalla olen, voi tämän  tunnustaa. Kuulin keskiviikkona ensi kertaa livenä Sergei Rahmaninovin kolmannen pianokonserton. Esittäjinä olivat melko täydessä Lappeenranta-salissa Gergely Bogányi ynnä veljensä Tiborin johtama Kaakon sinfonikot.

Sen verran mieleen palautui, että elokuvastakin tuttu tämä konsertto on. Australialainen se filmi kai oli ja perustui tositapahtumiin. Pianisti siinä muistaakseni harjoitteli Rahmaninoviansa aina sekoamiseen asti. Ei ollut konsertto taiturillekaan helppo soitettava.

Ei se sitä varmaan ollut Gergely Bogányillekaan, vaikka mies on niin pianistin näköinen kuin vain voi olla. Minut ja aplodeista päätellen valtaosan yleisöä Bogányin soitto lumosi. Eikä siinä etenkään lopun hurmiossa orkesterikaan jälkeen jäänyt. Kapellimesteri Tiborin ja pianisti Gergelyn elekieli kertoi sekin veljesten ja Rahmaninovin onnistuneesta kohtaamisesta.

Ylimääräisenkin G. Bogányi kiitokseksi soitti, hiljaista Chopinia varmaankin. Aulassa oli tarjolla Gergelyn koko Chopin-anti, Chopinin kaikki pianosävellykset 13 cd:llä. Huh.

Rahmanonovin jälkeen jäi nyt auttamatta toiseksi Sibelius viidensineen. Olisiko kaakkoissuomalaiseksi ison orkesterin harjoituttaminen tuottanut ongelmia?

Stefan bakar bullar små

20.3.2012 kello 0:50, kirjoittaja: Antti Munnukka

Ruotsalainen tutkija paljasti Suomen televisiolle, että Suomen Saudi-Arabialle myymiä aseita voidaan mahdollisesti käyttää ihmisiä vastaan. Ennenkuulumatonta, ei ole tähän asti käytetty Boforsinkaan tykkejä ihmisiä vastaan, ei edes ole sellaista mahdollisuutta ajateltu!

Asiasta toiseen. Pari presidenttiä, Koivisto ja Halonen, ovat ymmärtäneet puolustusministeri Stefan Wallinin toimia puolustusministerinä. Hyi heitä, huru-ukkoa ja huruakkaa.

Pitäisihän heidän nyt tietää, ettei tämä nyt mitenkään sovi: että maan puolustusministeri pistää sormensa maanpuolustusasioihin! Eikä etenkään se, että ruotsinkielinen puolustusministeri hipaiseekaan päätöstä ruotsinkielisen joukko-osaston sijainnista.

Sillä selvähän on, että jos kielipoliikkaa kerran tehdään, kieli on parempi peruste toimia jotain asiaa vastaan kuin jonkun asian puolesta. Ehdottomasti.

Ruotsinkielinen puolustusministeri puhuu niin hyvää suomea, ettei häntä kunnolla edes huomaa ruotsinkieliseksi. Mikä liero, siinäkin valehtelee!

Olen ristiriitainen ihminen, tässä muka jollain lailla puolustan yhtä suomensuotsalaista eli hurria. Ruotsinruotsalaista taas koetan kykyjeni sallimissa rajoissa ivata, koska jonkinmoinen ruotsinkielen kammo pitää jokaisessa aidossa suomalaisessa ihmisessä olla.

Sanat hurri ja huru-ukko ovat ovat muuten samaa perua, sanoo sanakirja.

Minä olen miettinyt

13.3.2012 kello 1:26, kirjoittaja: Antti Munnukka

Olen miettinyt asiaa paljonkin.  Tätä ATK-asiaa.  Mitään tolkkua en siihen ole saanut. Vähän sama kuin se Finnairin juttu, että johtajille maksettiin bonuksia siitä, että pysyivät talossa.

Viikonloppuna AKT-kähinä paisui mediaseksikkäästä seksikkääksi ja politisoitui, mikä tietysti lisäksi sitä mediaseksikkyyttä uusiin sfääreihin; Maikkarin miehelläkin ääni värisi. Ja Rädylläkin melkein, kun puhui vallankaappauksesta.

Hesari sitten taipui anteeksipyyntöön.

”Olen miettinyt asiaa paljonkin”, sanoi maanantaina myös AKT:n hallituksen asettama selvitysmies Matti Vehkaoja. Paljon mietittyään on Vehkaoja kutsunut keskiviikoksi hallituksen koolle, aikoo siellä kysyä, missä hallitus menee. Vahvaa tekstiä selvitysmieheltä. Eiköhän asia selviä.

Syyttäjä nyt miettii, syyttäisikö. Pitkälle kevääseen menee, joutuu varmasti miettimään paljon.

Saimaan jäätikköhiihto

7.3.2012 kello 0:16, kirjoittaja: Antti Munnukka

Meitä kuului olleen 1257, jotka hiihdimme viikonloppuna Saimaan hiihdon. Kiitoksia vaan auringolle, mukava oli hiihdellä. Tosin vasta aamulla vahingossa huomasi, että saimaanhiihdoladullahan sitä sivakoitiin. Matala oli ennakkotiedotusprofiili.

Toisaalta, mukava oli hiihdellä vain tasaisesti kumpuilevilla peltoaukeilla ja niille ajetuilla laduilla. Metsissä pienetkin mäet olivat hengenvaarallisen jäisiä ainakin eläkeläisen laskeskella.

Jaa että laduilla? Missäs muualla sitä sitten pertsaa hiihdettiin tai yritettiin hiihtää?

No tiellä. Jäisellä tiellä. Ainakin Karhusjärven reitillä piti taivaltaa puolensataa metriä jäistä tietä. Yksi ja toinen siinä kellahti nurin, jos erehtyi ottamaan sukset irti monoista ja sitten niillä kovilla muovipohjilla yritti mennen tullen selviytyä takaisin ladulle.

En tiedä, joituiko kukaan sairaalaan. Sen tiedän, että läheltä piti.

Ymmärrän kyllä, ettei sään haltioille kukaan mitään voi. Silti, olisi voitu edes yrittää, muutama lapiollinen lunta tien laitaan olisi pelastanut pahalta mieleltä niin aurinkoisena päivänä.

Kouvolan neuvola

29.2.2012 kello 0:50, kirjoittaja: Antti Munnukka

Ymmärsinköhän minä nyt oikein? Uutinen kertoi, että lakkautettavan Kouvolan hätäkeskuksen työtä jatkaa valtakunnallinen neuvontapalvelu, josta voi vaikkapa kysyä milloin Alko on auki ja milloin SaiPan peli alkaa.

Ja jonne voi kiireettömästi ilmoittaa, että vessan lamppu on mennyt rikki eikä korjaajaa näy. Tai kysyä, miksei iPad ei ipadita ja miksi pöytätietokone taas jumittaa eikä kansalainen pääse facebookiin.

Ihan kriisiapuakin Kouvolasta annettaisiin. Neuvontaterapeutti varmaan lohduttaisi, kun venäläisasiakas toistuvasti etuilisi kassajonossa.

Tämä kaikki ymmärtääkseni siksi, etteivät ihmiset soittelisi jäljelle jääviin vähiin hätäkeskuksiin ja kyselisi niistä näitä samoja asioita.

Hätäkeskuksen henkilökunnalle on tiettävästi ilmoitettu, että joko muutat Kuopioon tai neuvot täällä Kouvolassa. Johtaja kuuleman mukaan oli kieltäytynyt neuvomasta ja suostunut johtajaksi Poriin, tunnettuun hätäkeskuskeskukseen.

Puheluja odotetaan vuodessa puoli miljoonaa. Neuvojille toivotan vastaamisen iloa.

Rahalla saa ja hevosella

27.2.2012 kello 1:05, kirjoittaja: Antti Munnukka

Sananen ravihevosista ja pelaamisesta. Veikkaukselta Fintotolle siirtynyt, nimeään ja olemustaan muuttanut 75-peli täräytti nyt sitten ensimmäisen suurvoittonsa. Pelkkään 7 oikein tulokseen tähdännyt  kolmen miehen  porukka nappasi lauantaina yli miljoonan euron voiton, kiitos aikaisemmilta kierroksilta säästyneen jackpot-osuuden.

Voittoon tarvittiin panostuksena viisinumeroinen määrä euroja, mikä antoi jo odottaa, että pelaajat olivat ammattilaisia.

Suurvoiton takaa löytyikin sitten Suomen virallinen peliguru, paljon kateutta osakseen saanut Jorma Vuoksenmaa.

Vuoksenmaa aloitti peliuransa raveista joskus 1970-luvun lopulla. Vermon katsomossa istui ja hevosten sukuja ja saavutuksia opiskeli. Siitä lähtien on ilmeisesti itsensä elättänyt ns. taitopelien pelaamisella ja pelivihjeitä antamalla. Kuuluu nykyään innostuneen pokeristakin. Siinäkin on menestynyt.

Mielenkiintoista on, että Vuoksenmaa on nyt innostunut pelaamaan isolla rahalla myös raveja, kun kaikki totopelit ovat siirtyneet Fintoton hoiviin.

En nyt häntä mene kadehtimaan, mukava mies oli ainakin nuorempana. En kadehtinut aikoinaan myöskään Einari Vidgreniä, vaikka tämä oli rikas, Vuoksenmaata paljon rikkaampi. Einarikin oli mukava mies. Hän voitti Vermosta vuonna 2004 maan suurimman V5-voiton (yli 400 000 euroa), josta ainakin puolet lahjoitti sotaveteraaneille.

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Pitää jossain määrin paikkansa, ei käy kieltäminen. Einarin ostama hevonen voitti ravikuninkuudenkin.

Silti, onneakin tarvitaan, ainakin ripaus. Ja taitoa.

Hoopo nimi herttuattarelle

25.2.2012 kello 0:32, kirjoittaja: Antti Munnukka

Huomasitte kai, että Itä-Göötanmaan herttuattaren nimi, se kutsumanimi, herätti hämmennystä jopa Tukholman kuninkaanlinnan vartioväessä. Muuan korpraali Carl Gustav Svensson pyörtyä pöksähti, kun kuuli, että herttuatarta aletaan kutsua nimellä Estelle, josta äännettynä vielä häviää le.

Ei ihme, että isänmaallinen kansankodin palkkasoturi menettää tajuntansa moisen nimen takia.

Minä tavallinen vanhan ruotsalaisen kaupungin asukaskin olin kompastua, kun nimen kuulin. Kristiinahan siitä prinsessasta piti tulla, Lappeenrannan (Villmanstrand) perustajan mukaan.

Olisi ollut niin mukava aikanaan kutsua Kristiina kylään. Olisi pidetty tanssiaiset, kuten pidettiin Lappeenrannassa 1950-luvulla, kun Ruotsin prinsessoista muistaakseni Birgitta ja Desiré Lappeenrannassa vierailivat. Uudenmaan Rakuunapataljoonan uljaimpia esiintymisiä seurapiiritantereilla oli, kun luutnantti (?) Pentti Sirola kadettikoulussa hiotuin askelin johdatteli prinsessoja tanssilattialle ja kädelle suuteli.

Ei päässyt Kristiina nyt edes neljänneksi nimeksi, joksi tuli Määri, kirjoitettuna Mary.

Sitä taas saa hävetä uutistenlukijoitakin, jotka sanovat suomalaisittain Estelle ja englantilaisittain Meöri. Kristiina olisi ollut niin helppo lausuakin.

Venäjä uudistuu

23.2.2012 kello 0:45, kirjoittaja: Antti Munnukka

Katselin tuossa paria Putin-dokumenttia. Toisessa kerrottiin muun muassa presidentinvaalin ratkaisevasta viehättävästä Putin-armeijasta, joka koostuu kaksikymppisistä opiskelijatytöistä. Heitä kuvattiin tavaratalossa, jossa hypistelivät ranskalaisia käsilaukkuja ja kertoivat rakastavansa Venäjää ja Putinia. Yhtä oli Putin suudellut poskelle.

Toisessa dokumentissa kerrottiin miten Hodorkovski pistettiin linnaan, koska kaikkien venäläisten idoli Puskinkin niin halusi.

Se siitä.

Kävin pitkästä aikaa Viipurissa ostoksilla. Pitää käyttäytyä vastavuoroisesti, auttaa naapurikaupungin talouden kasvussa.

Jo menomatkalla ilmeni hieman yllättäen, että kyllä, Venäjä on uudistumassa. Turhaan ei väistyvä presidentti Medvedev ole näin luvannut.

Entisellään tosin oli Viipuri. Amiraali Fjodor Appraksin otti linnansillan kupeessa ystävällisesti vastaan. Samoin tekivät tuiskuisen kauppatorin kolme kauppiasta,  jotka melkein kädestä pitäen johdattivat kauppahallin lämpöön.

Ostin sorjan maatuskan, itse asiassa kaksi, sekä maukkaita suolakurkkuja. Ruplilla ja euroilla. Maatuskatarve iski, kun lapsenlapsen edellisestä oli pienin osa kateissa. Venäläisiä suolakurkkuja tarvitaan aina.

Arvonlisäveron palautusta en rajalla ryhtynyt vaatimaan, kun ei ollut kuittia.

Tullissa sitten varmistui, että menomatkalla huomaamani Venäjän uudistuminen on tosiasia.

Passiin mennen tullen lyötävä leima on nyt sininen. Täytyy myöntää, että parempi on kuin se keltainen. Tuntuu kotoisammalta.

Croft vai Kotilainen eli matka Musiikkitaloon

14.2.2012 kello 16:53, kirjoittaja: Antti Munnukka

Helsingin Musiikkitalo, pitihän se vihdoin nähdä, sisältäkin, ja kuulla.

Siksipä sunnuntaina bussilla Lappeenrannasta katsomaan kokkolalaisten Carmenia, heti kun oli saatu Kaisa Mäkäräinen maaliin maailmancupissa.

Hulppea oli sali, se viinitarhamainen ja kuuluisan Toyota-sanin suunnittelema. Ilmeni, että permantokin parhaimmillaan sijaitsi kovin korkealla. Viinitarhan yläviljelyksiltä voisi jo tuntea korkean paikan kammoa tai ainakin teatterikiikarin tarvetta.

Oopperan tuntua Carmenissa oli ja ei ollut. Laujajat enimmäkseen pönöttivät. Alkupuolella mykkäfilmimäiset sanoitukset ja mykät kuvat tuntuivat mukavilta, loppussa Charlie Chaplin ja härkätaistelut epämukavilta.

Mutta hyvin kuuluivat äänet, sekä soittimien että laulajien. Jälkikaiuista ja muista hienouksista ei osaa mitään sanoa.

Vähälukuinen mieskuoro etenkin ilahdutti soinnillaan. Ja Anu Komsi, kun jälkipuolella ääni oikein avautui. Mutta kuka oli Escamillo, se toreadori, joka epäurheilijamaisesti nappasi Carmenin Don Joselta?

Käsiohjelmassa luki, että Escamillona pöyhistelee Juha Kotilainen, mutta mukana oli lisälappu, jossa luki että tässä esityksessä Escamillon laulaa Dwayne Croft, semmoinen nimekäs jenkki.

Komeasti lauloi, kuka sitten olikin.

Kokenut kriitikko Hannu-Ilari Lampila tiistain kritiikissään kertoi, että Juha Kotilainen ”jylisi uljasti Escamillona”. Ilkeä jos olisi, voisi sanoa että Lampila on tehnyt vanhanaikaiset, arvostellut oopperan vaikkei edes paikalla ollut.

Tuskin, luultavasti on ihmetellyt miksei Kotilainen laulanut, samaan aikaan hajamielisesti kirjoittanut tietokoneruudullensa Croftin sijaan Kotilainen.

Se siitä. Sen sijaan ihmetytti Musiikkitalon lämpiötä isännöivän Restelin hintapolitiikka. Kaksi nelisenttistä katkeroa, kaksi kuppia kahvia ja yksi leivos maksoivat käsitykseni mukaan yhteensä noin 36 euroa ja 30 senttiä.

Helsingissä ryöstetään. Kirjamessuilla vietiin laukku, Musiikkitalossa rahat.

Siitä huolimatta, torstaina uudstaan. Kuuntelemaan Lappeenrannan oman pojan Olli Leppäniemen klarinetinsoittoa. Tanskan RSO:n sooloklarinetistina töitä tekevä Leppäniemi siellä soittaa Helsingon kaupunginorkesterin solistina.