Katselin tuossa paria Putin-dokumenttia. Toisessa kerrottiin muun muassa presidentinvaalin ratkaisevasta viehättävästä Putin-armeijasta, joka koostuu kaksikymppisistä opiskelijatytöistä. Heitä kuvattiin tavaratalossa, jossa hypistelivät ranskalaisia käsilaukkuja ja kertoivat rakastavansa Venäjää ja Putinia. Yhtä oli Putin suudellut poskelle.
Toisessa dokumentissa kerrottiin miten Hodorkovski pistettiin linnaan, koska kaikkien venäläisten idoli Puskinkin niin halusi.
Se siitä.
Kävin pitkästä aikaa Viipurissa ostoksilla. Pitää käyttäytyä vastavuoroisesti, auttaa naapurikaupungin talouden kasvussa.
Jo menomatkalla ilmeni hieman yllättäen, että kyllä, Venäjä on uudistumassa. Turhaan ei väistyvä presidentti Medvedev ole näin luvannut.
Entisellään tosin oli Viipuri. Amiraali Fjodor Appraksin otti linnansillan kupeessa ystävällisesti vastaan. Samoin tekivät tuiskuisen kauppatorin kolme kauppiasta, jotka melkein kädestä pitäen johdattivat kauppahallin lämpöön.
Ostin sorjan maatuskan, itse asiassa kaksi, sekä maukkaita suolakurkkuja. Ruplilla ja euroilla. Maatuskatarve iski, kun lapsenlapsen edellisestä oli pienin osa kateissa. Venäläisiä suolakurkkuja tarvitaan aina.
Arvonlisäveron palautusta en rajalla ryhtynyt vaatimaan, kun ei ollut kuittia.
Tullissa sitten varmistui, että menomatkalla huomaamani Venäjän uudistuminen on tosiasia.
Passiin mennen tullen lyötävä leima on nyt sininen. Täytyy myöntää, että parempi on kuin se keltainen. Tuntuu kotoisammalta.
Tags: leima, maatuska, Putin, suolakurkku, Viipuri
