Kuukausiarkisto helmikuu, 2012

Kouvolan neuvola

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ymmärsinköhän minä nyt oikein? Uutinen kertoi, että lakkautettavan Kouvolan hätäkeskuksen työtä jatkaa valtakunnallinen neuvontapalvelu, josta voi vaikkapa kysyä milloin Alko on auki ja milloin SaiPan peli alkaa.

Ja jonne voi kiireettömästi ilmoittaa, että vessan lamppu on mennyt rikki eikä korjaajaa näy. Tai kysyä, miksei iPad ei ipadita ja miksi pöytätietokone taas jumittaa eikä kansalainen pääse facebookiin.

Ihan kriisiapuakin Kouvolasta annettaisiin. Neuvontaterapeutti varmaan lohduttaisi, kun venäläisasiakas toistuvasti etuilisi kassajonossa.

Tämä kaikki ymmärtääkseni siksi, etteivät ihmiset soittelisi jäljelle jääviin vähiin hätäkeskuksiin ja kyselisi niistä näitä samoja asioita.

Hätäkeskuksen henkilökunnalle on tiettävästi ilmoitettu, että joko muutat Kuopioon tai neuvot täällä Kouvolassa. Johtaja kuuleman mukaan oli kieltäytynyt neuvomasta ja suostunut johtajaksi Poriin, tunnettuun hätäkeskuskeskukseen.

Puheluja odotetaan vuodessa puoli miljoonaa. Neuvojille toivotan vastaamisen iloa.

Rahalla saa ja hevosella

maanantai 27. helmikuuta 2012

Sananen ravihevosista ja pelaamisesta. Veikkaukselta Fintotolle siirtynyt, nimeään ja olemustaan muuttanut 75-peli täräytti nyt sitten ensimmäisen suurvoittonsa. Pelkkään 7 oikein tulokseen tähdännyt  kolmen miehen  porukka nappasi lauantaina yli miljoonan euron voiton, kiitos aikaisemmilta kierroksilta säästyneen jackpot-osuuden.

Voittoon tarvittiin panostuksena viisinumeroinen määrä euroja, mikä antoi jo odottaa, että pelaajat olivat ammattilaisia.

Suurvoiton takaa löytyikin sitten Suomen virallinen peliguru, paljon kateutta osakseen saanut Jorma Vuoksenmaa.

Vuoksenmaa aloitti peliuransa raveista joskus 1970-luvun lopulla. Vermon katsomossa istui ja hevosten sukuja ja saavutuksia opiskeli. Siitä lähtien on ilmeisesti itsensä elättänyt ns. taitopelien pelaamisella ja pelivihjeitä antamalla. Kuuluu nykyään innostuneen pokeristakin. Siinäkin on menestynyt.

Mielenkiintoista on, että Vuoksenmaa on nyt innostunut pelaamaan isolla rahalla myös raveja, kun kaikki totopelit ovat siirtyneet Fintoton hoiviin.

En nyt häntä mene kadehtimaan, mukava mies oli ainakin nuorempana. En kadehtinut aikoinaan myöskään Einari Vidgreniä, vaikka tämä oli rikas, Vuoksenmaata paljon rikkaampi. Einarikin oli mukava mies. Hän voitti Vermosta vuonna 2004 maan suurimman V5-voiton (yli 400 000 euroa), josta ainakin puolet lahjoitti sotaveteraaneille.

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Pitää jossain määrin paikkansa, ei käy kieltäminen. Einarin ostama hevonen voitti ravikuninkuudenkin.

Silti, onneakin tarvitaan, ainakin ripaus. Ja taitoa.

Hoopo nimi herttuattarelle

lauantai 25. helmikuuta 2012

Huomasitte kai, että Itä-Göötanmaan herttuattaren nimi, se kutsumanimi, herätti hämmennystä jopa Tukholman kuninkaanlinnan vartioväessä. Muuan korpraali Carl Gustav Svensson pyörtyä pöksähti, kun kuuli, että herttuatarta aletaan kutsua nimellä Estelle, josta äännettynä vielä häviää le.

Ei ihme, että isänmaallinen kansankodin palkkasoturi menettää tajuntansa moisen nimen takia.

Minä tavallinen vanhan ruotsalaisen kaupungin asukaskin olin kompastua, kun nimen kuulin. Kristiinahan siitä prinsessasta piti tulla, Lappeenrannan (Villmanstrand) perustajan mukaan.

Olisi ollut niin mukava aikanaan kutsua Kristiina kylään. Olisi pidetty tanssiaiset, kuten pidettiin Lappeenrannassa 1950-luvulla, kun Ruotsin prinsessoista muistaakseni Birgitta ja Desiré Lappeenrannassa vierailivat. Uudenmaan Rakuunapataljoonan uljaimpia esiintymisiä seurapiiritantereilla oli, kun luutnantti (?) Pentti Sirola kadettikoulussa hiotuin askelin johdatteli prinsessoja tanssilattialle ja kädelle suuteli.

Ei päässyt Kristiina nyt edes neljänneksi nimeksi, joksi tuli Määri, kirjoitettuna Mary.

Sitä taas saa hävetä uutistenlukijoitakin, jotka sanovat suomalaisittain Estelle ja englantilaisittain Meöri. Kristiina olisi ollut niin helppo lausuakin.

Venäjä uudistuu

torstai 23. helmikuuta 2012

Katselin tuossa paria Putin-dokumenttia. Toisessa kerrottiin muun muassa presidentinvaalin ratkaisevasta viehättävästä Putin-armeijasta, joka koostuu kaksikymppisistä opiskelijatytöistä. Heitä kuvattiin tavaratalossa, jossa hypistelivät ranskalaisia käsilaukkuja ja kertoivat rakastavansa Venäjää ja Putinia. Yhtä oli Putin suudellut poskelle.

Toisessa dokumentissa kerrottiin miten Hodorkovski pistettiin linnaan, koska kaikkien venäläisten idoli Puskinkin niin halusi.

Se siitä.

Kävin pitkästä aikaa Viipurissa ostoksilla. Pitää käyttäytyä vastavuoroisesti, auttaa naapurikaupungin talouden kasvussa.

Jo menomatkalla ilmeni hieman yllättäen, että kyllä, Venäjä on uudistumassa. Turhaan ei väistyvä presidentti Medvedev ole näin luvannut.

Entisellään tosin oli Viipuri. Amiraali Fjodor Appraksin otti linnansillan kupeessa ystävällisesti vastaan. Samoin tekivät tuiskuisen kauppatorin kolme kauppiasta,  jotka melkein kädestä pitäen johdattivat kauppahallin lämpöön.

Ostin sorjan maatuskan, itse asiassa kaksi, sekä maukkaita suolakurkkuja. Ruplilla ja euroilla. Maatuskatarve iski, kun lapsenlapsen edellisestä oli pienin osa kateissa. Venäläisiä suolakurkkuja tarvitaan aina.

Arvonlisäveron palautusta en rajalla ryhtynyt vaatimaan, kun ei ollut kuittia.

Tullissa sitten varmistui, että menomatkalla huomaamani Venäjän uudistuminen on tosiasia.

Passiin mennen tullen lyötävä leima on nyt sininen. Täytyy myöntää, että parempi on kuin se keltainen. Tuntuu kotoisammalta.

Croft vai Kotilainen eli matka Musiikkitaloon

tiistai 14. helmikuuta 2012

Helsingin Musiikkitalo, pitihän se vihdoin nähdä, sisältäkin, ja kuulla.

Siksipä sunnuntaina bussilla Lappeenrannasta katsomaan kokkolalaisten Carmenia, heti kun oli saatu Kaisa Mäkäräinen maaliin maailmancupissa.

Hulppea oli sali, se viinitarhamainen ja kuuluisan Toyota-sanin suunnittelema. Ilmeni, että permantokin parhaimmillaan sijaitsi kovin korkealla. Viinitarhan yläviljelyksiltä voisi jo tuntea korkean paikan kammoa tai ainakin teatterikiikarin tarvetta.

Oopperan tuntua Carmenissa oli ja ei ollut. Laujajat enimmäkseen pönöttivät. Alkupuolella mykkäfilmimäiset sanoitukset ja mykät kuvat tuntuivat mukavilta, loppussa Charlie Chaplin ja härkätaistelut epämukavilta.

Mutta hyvin kuuluivat äänet, sekä soittimien että laulajien. Jälkikaiuista ja muista hienouksista ei osaa mitään sanoa.

Vähälukuinen mieskuoro etenkin ilahdutti soinnillaan. Ja Anu Komsi, kun jälkipuolella ääni oikein avautui. Mutta kuka oli Escamillo, se toreadori, joka epäurheilijamaisesti nappasi Carmenin Don Joselta?

Käsiohjelmassa luki, että Escamillona pöyhistelee Juha Kotilainen, mutta mukana oli lisälappu, jossa luki että tässä esityksessä Escamillon laulaa Dwayne Croft, semmoinen nimekäs jenkki.

Komeasti lauloi, kuka sitten olikin.

Kokenut kriitikko Hannu-Ilari Lampila tiistain kritiikissään kertoi, että Juha Kotilainen ”jylisi uljasti Escamillona”. Ilkeä jos olisi, voisi sanoa että Lampila on tehnyt vanhanaikaiset, arvostellut oopperan vaikkei edes paikalla ollut.

Tuskin, luultavasti on ihmetellyt miksei Kotilainen laulanut, samaan aikaan hajamielisesti kirjoittanut tietokoneruudullensa Croftin sijaan Kotilainen.

Se siitä. Sen sijaan ihmetytti Musiikkitalon lämpiötä isännöivän Restelin hintapolitiikka. Kaksi nelisenttistä katkeroa, kaksi kuppia kahvia ja yksi leivos maksoivat käsitykseni mukaan yhteensä noin 36 euroa ja 30 senttiä.

Helsingissä ryöstetään. Kirjamessuilla vietiin laukku, Musiikkitalossa rahat.

Siitä huolimatta, torstaina uudstaan. Kuuntelemaan Lappeenrannan oman pojan Olli Leppäniemen klarinetinsoittoa. Tanskan RSO:n sooloklarinetistina töitä tekevä Leppäniemi siellä soittaa Helsingon kaupunginorkesterin solistina.

Simo Häyhän kivääri Kollaa-museoon?

lauantai 11. helmikuuta 2012

Joensuussa päätoimittaja lietsoo reserviläisiä palauttamaan sotilaspassinsa, kun Kontiorannan varuskunta lakkautetaan.

Sehän se asiassa varmasti auttaa.

Meitä eteläkarjalaisia ja etenkin rautjärveläisiä kiinnostaa Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamisessa myös se, että siellä on ollut säilytettävänä Simo Häyhän kuuluisa kivääri.

Tarkka-ampuja Simo eli rautjärveläisittäin Simuna sai ruotsalaisen liikemiehen Eugen Johanssonin lahjoittaman kiväärin Kollaalla helmikuussa 1940. Taisteluissa hän ei sitä kai käyttänyt, luotti vanhaan pystykorvaansa.

Simo Häyhä lahjoitti Johanssonin kiväärin vuonna 1978 säilytettäväksi Karjalan Jääkäripataljoonassa, joka ylläpitää hänen talvisodan joukko-osastonsa JR 34: perinteitä.

Nyt on herännyt kysymys, miten käy Simon kunniakiväärin, kun P-KR lakkaa. Esitän, että siirretään Rautjärven Miettilässä sijaitsevaa piskuiseen Kollaa-museoon, jossa jo on Simo Häyhä -nurkkaus.

Simon kotitilan Mattilan maat sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Miettilästä, Kiiskisen eli Kiisken kylässä valtakunnanrajan toisella puolen.

Kollaalla kuoli suuri määrä JR:n 34:n rautjärveläisiä. Simo ei aivan kuollut, mutta haavoittui vakavasti 6.3.1940 Ulismaanjärven korvessa. Epävirallinen tieto kertoo, että Simon varsinainen kivääri olisi sinne korpeen jäänyt. Ovat jotkut sitä käyneet etsimässäkin.

Torvet soiden yhteen kuntaan

torstai 9. helmikuuta 2012

Eilinen keskiviikko oli monelle musta keskiviikko. Julkistettiin uusi esitys  kuntakartaksi, ilmoitettiin lakkautettavaksi puolustusvoimista kuusi joukko-osastoa ja kerrottiin, että kännyköitten teko Suomessa loppuu.

Vaille töitä jäisi tuhat nokialaista, 1200 sotilasta. Kuntatyöttömistä ei ole tietoa, mutta ainakin reilut parisataa kunnan- ja kaupunginjohtajaa jäisi ilman titteliä.

Oli siinä uutisia kerrakseen. Unohtui jopa Lennu Niinistö-Haukion traumaattinen muutto kissalta tuoksuvaan Mäntyniemeen.

Etelä-Karjalaan uutissuma iski kahdella tapaa. Virkamiestyöryhmä suosittaa muinaisen Saimaankaupunki-unelman laajentamista yhdeksi Etelä-Karjalan kaupungiksi. Olisimme ainut maakunta, joka olisi yksi kunta. Pari palaa meistä repäistäisiin.

Suomenniemi taitaa itsekin hamuta Mikkelin suuntaan. Parikkalaa ei pidä päästää Savoon. Menetettäisiin Patsaspuisto, iso osa Simpelejärvestä, sen siiat sekä Parikkalan piiat. Puumalan ottaisin mielelläni Etelä-Karjalaan.

Helpottaisi yksi kunta ehkä ainakin sitä identiteetin etsimistä. Ei tarvitsisi Lappeenrannan ja Imatran kaupunkeina tapella keskenään. Voisivat kyräilijät kyräillä ja jupista kaupunginosittain.

Se hyvä uutinen  saatiin, että Lappeenrannan Rakuunasoittokunnasta tulisi iso Maavoimien soittokunta. Asiasta on puhuttu jo vuosikaudet. Kun sitä aikoinaan kysyin korkealta upseerilta, hän sanoi, että sotilassoittokuntien lakkauttaminen ja yhdistäminen on ylivoimaisesti vaikeinta koko puolustusvoimain organisaatiouudistuksessa.

Nyt sitten isomman rehvohkan myötä uskallettiin koskea myös torvensoittajiin. Sotilassoittokuntia jäisi maahan vain kuusi. Seitsemän lakkautettaisiin, mukana Mikkelissä puhaltanut Savon sotilassoittokunta  sekä prikaatinsa myötä hajoava Karjalan sotilassoittokunta Kontiolahdelta.

Rakuunasoittokunta jäisi. Samalla kasvaisi, mutta menettäisi nimensä, ehkä myös luurankotakkinsa ja hurmahousunsa.

Uljasta kuitenkin olisi, kun uuden Etelä-Karjalan kunnan avajaisissa uudenvuodenyönä 2015 jo puhaltaisi monikymmentorvinen sotilassoittokunta.

Ne pienet erot

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kyröä lainatakseni, kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sunnuntaiaamuna piirsin numeroni vaalilippuun. Sillä hetkellä muistin, että paperi niihin lippuihin oli hankittu Ruotsista. Oli maksettu  jotain 160 000 euroa ruotsalaiselle firmalle, jotta Suomen kansa voisi äänestää Suomelle presidenttiä.

Sitä se kilpailutus teettää. Kuului sentään vaalilipun teksti painetun Suomessa, kertoi Maaseudun Tulevaisuus. Se nyt vielä olisi puuttunut, että painatuskilpailun olisi voittanut vaikka gutenbergiläinen saksalainen firma.

Kunnioittavasti muuten katselin, kun muuten hiljaisilla kaduilla usea vanha ihminen saapui äänestämään taksilla. Eläkerahat menivät asiaan. Äänestäminen on oikeus, jota toivoisi käytettävän, vaikka kansanedustaja Jukka Kärnä olisikin toista mieltä.

Illalla sitten todettiin se ennakkoon selvä asia, että Sauli Niinistö voitti. Samalla tv-lähetyksestä kävi ilmi, mikä Niinistöä ja Pekka Haavistoa lopulta erotti.

Se, että Haavisto käyttää pakkasella Helsingin keskustassa kävellessään ainakin korvalappuja jollei jopa pipoa, Niinistö kävelee paljain päin.

Tästä voisi tehdä sen päätelmän, että Niinistö voitti, koska sen päätä ei palella. En sitä kuitenkaan tee, vaan totean, että Niinistö voitti, koska suurin osa suomalaisista halusi Mäntyniemeen ja etenkin linnaan Jennin (ja Lennun).

Tämä asia varmistui minulle viimeistään viime viikon SaiPan ja Jokerien pelissä, vaikka Helsingin asemahallin hieno Finlandia flashmob samaan aikaan ehkä toisin antoi ymmärtää. Lappeenrannan jäähallin käytävilläkin noin yhdeksän kymmenestä kuulemastani vaalia koskeneestä keskustelun pätkästä keskittyi hetero- ja homosuhteen merkitykseen keskustelijoiden äänestyskäyttäytymisessä.