Melkein paleltaa. Onneksi Jaakko taas lämmittää vedet.
Nyt pitäisi olla kuninkuusraveissa, mutta kun en ole.
Timo Soini sen sijaan on ja nauraa siellä partaansa. Toisella puolen Suomea osa Soinin puoluetovereista on julkistanut manifestin, joka vie pohjan uudelta Muutos 2011 -puolueelta ja tuo muotoilullaan koko joukon lisää ääniä varsinaisille perussuomalaisille, joita en suostu sanomaan persuiksi, koska sana on perseestä samoin kuin sana kepu: luovat jo valmiiksi mielikuvan puolueesta, jonka poliitikkoihin voi luottaa keskimäärin vain 10 prosenttia kansasta.
Nyt ei Soinin ei enää tarvitse kuin hekottaa ja toistaan toistamistaan ”missä EU, siellä ongelma”, jolla tulee kolme neljäsosaa perussuomalaisten eduskuntapaikoista. Lopuista pitävät huolen manifestin kirjoittaneet halla-aholaiset.
Sitä en ryhdy arvailemaan, montako näitä paikkoja tulee.
Viivi Pumpasen sulhanen on paennut Espanjaan, Tuksu Tukiaista epäillään rattijuoppoudesta ja Mari Kiviniemi on vaiennut Iltalehdelle, mitä ei rankaisematta saa tehdä.