Antti Munnukka

Sen kerran kun olisi tapaninpäivänä ollut riittävästi lunta, piti tyytyä autolla liukasteluun, kun ei ollut hevosta.

Piti taas kerran katsoa Casablanca, jota maailman parhaimpiin kuuluvaksi elokuvaksi kutsutaan. Loppusanoista ei ollut täyttä muistikuvaa eikä siitä laulustakaan, Sam. Piti verestää.

Täydellä vatsalla ei pitäisi katsella ennaltatiedettyä romantiikkaa. Sitä ryhtyy kyyniseksi.  Esimerkiksi laskee, kuinka monta tupakkaa Humphrey Bogart ehtii sytyttää. Ei ihme, että mies kuoli nuorena syöpään.

Shampanjalasit olivat laakeaa mallia. Sitä tuhlausta; laseja täytettiin usein ja yhtä usein ne shampanjat taisivat jäädä juomatta. Toista kuohuvaa, vertauskuvallista Vichy-vettäkin meni pullollinen roskikseen.

Kaunis oli Ingrid Bergman ja jäyhä oli Bogart.

Käytiin kauneimmissa joululauluissa. Kirkko oli tupaten täynnä eikä kukaan valittanut, että kovin ovat nämä muka kauneimmat vanhanaikaisia, surumielisiä, maalaisia; varmaan ajalta ennen kasvihuoneilmiötä, pleikkaria ja facebookkia.

Pistin sitten kinkun uuniin, mietoon mökkisaunan lämpöön ja silmäilin lehteä. Mitä ihmettä, Ylämaan viimeisillään oleva kunta on nimitetty Suomen rauhallisimmaksi kunnaksi! Aamupäivälehti nimeltä Ilta-Sanomat oli asiaa joulunumeroonsa tutkinut ja tähän ratkaisuun päätynyt, joten pakko sen on totta olla.

Onneksi olkoon! Olen aina pitänyt Ylämaasta, paitsi silloin kun melkein ajoin hirvikolarin.

Etelä-Saimaan estareitten kertomukset Ylämaata mopoilla terrorisoivista naskaleista saavat nyt jäädä omaan arvoonsa.

Nopeasti pitäisi siirtää Joulurauhan, Julvila,  julistus Turusta Ylämaalle, samassa Ilta-Sanomien selvityksessä kun kerrotaan, että Turku on maan toiseksi rauhattomin paikkakunta, sijalla 347.

Päin Prinkkalaa on, jos semmoisesta paikasta vielä julistetaan joulurauha!

Ja jos ei julistusta tähän hätään ehdi Ylämaalle siirtää, niin ensi vuodeksi Lappeenrantaan, jossa jo on taivaallisen rauhan aukio ja ensi vuonna myös Ylämaa.

Pertunmaalaisia kyllä käy sääliksi. Pertunmaa on vielä Turkuakin rauhattomampi, sijalla 348, vihoviimeinen maan kuntien joukossa. Mitä ne Pertunmaan 1800 asukasta oikein rellestävät. Tulisivat ottamaan rauhallisuuden oppia Ylämaalta.

Valkeata joulua odoteltaessa: tänään maanantaina, joulukuun 21. päivänä on Tuomaan päivä, talvipäivän seisaus sekä Josef Stalinin syntymän 130-vuotisjuhlapäivä.

Kaksi ensimmäistä juhlapäivää ovat faktaa, viimemainitusta historioitsijat eivät ole aivan varmoja. Syntymäpäiväsotkussa saattaa tietysti olla kyse vain paikallisen henkikirjoittajan taitamattomuudesta.

Joka tapauksessa kerrotaan, että joulukuun 21. päivänä 1939 piti Helsingissä olla Stalinin syntymäpäivän kunniaksi puna-armeijan voitonparaati.

Oletan, että sitä Stalinin syntymäpäivää Venäjällä yhä juhlitaan, jos ei nyt sentään ihan paraateilla. Vastikään julkistetun mielipidetiedustelun mukaan 54 prosenttia nykyvenäläisistä antoa Stalinin johtajantaidoista myönteisen arvion. Jopa 37 prosenttia suhtautuu Gruusian suureen poikaan muutenkin myönteisesti, vain 13 prosenttia negatiivisesti.

Toisaalta, 58 prosenttia tiedusteluun vastanneista sentään arveli, ettei Stalinin kaltaiselle johtajalle ole nykyään tarvetta.

Tuli tuosta mieleen viime viikolla kuolleen Jegor Gaidarin arvostus. Gaidar toimi pääministerinä ja finanssiministerinä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Häntä pidetään Venäjällä huomattavasti pahempana roistona kuin Stalinia, vaikka monetkin talousihmiset sanovat, että juuri Gaidar silloin pelasti Venäjän täydelliseltä tuholta. Jeltsinistä ei siihen yksin olisi ollut

Jotain kertoo, ettei duumassa edes suostuttu pitämään hiljaista hetkeä Gaidarin muistolle, vaikka mies oli ollut kansanedustajanakin liki 10 vuotta.

Arvelen, että jossain Saimaan rannalla muistohetki saatetaan viettää. Jos oikein muistan, Gaidar on täällä vapaa-aikaansa viettänyt.

Kööpenhaminan ilmastosopua ja maailman pelastumista odotellessani pariin otteeseen vilkaisin  ruutuun rynnistänyttä uutta suomalais-kanadalaista televisokavavaa, Suomitviä – vai kuinka tuon lausuisi, Suomen ja TV:n välittömän yhteenliittymän.

Esittelyssä luvattiin muun muassa kalastusta ja kokkiohjelmia, kanadaksi. Uutisia sanottiin tulevan ensi vuoden puolella. Avajaiskonsertissa kiinnitti huomiota sen kolmannen Ruohosen eli Sepon kovin pakotettu ääni sekä Riitta Väisäsen kiiltävä puku.

Ensimmäisessä Kymppitonnissa oli niskan päällä Ben Zyskowicz. Väisänen lupasi kymppitonneja viidesti viikossa. Miten ehtii hoitaa hevosensa?

Mitä tuohon nyt sanoisi, koko kanavaan.

Normaali ihminen ei näillä kaikilla kanavilla millään ehdi edes käymään. Kuinka kauan mahtanevat ontariolaiset rahat riittää, vaikka kuinka on takana miljardööri ja usko?

Ruotsalaiset diplomaatit ovat pudonneet historian kelkasta, totaalisesti.

Moskovasta tiedotettiin, että Ruotsin Moskovan-suurlähetystössä työskennellyt diplomaatti on joulukuussa 2009 jäänyt kiinni hämäräperäisestä sukkahousukaupasta.

Diplomaatti oli kaupannut moskovalaisessa liikkeessä sukkahousuja, jotka oli salakuljettanut autonsa takakontissa Valko-Venäjältä.

Valkovenäläisiä sukkahousuja!

Suomalaiset turistit käsittääkseni lopettivat naapurissa sukkahousu- ja muun rättikaupan kohta Neuvostoliiton romahdettua. Itse muistan yrittäneeni viimeksi kaupata Moskovan Izvestija-turnauksen yhteydessä taskulaskimia joskus vuonna 1989.

Sukkahousut lasken iloisen 1970-luvun hittituotteeksi, kuten ystävämme Aimo Vuorinenkin Votkaturisteissaan todistaa.

Mitä aikaa nämä ruotsalaiset oikein elävät?

Nyt sitten kohta matkustamaan Weezeen. Vai pitäisikö hauskasti sanoa, Weezeehen.

Ja mikä parasta, paitsi että Ryanair kuljettaa meidät eteläkarjalaiset sekä pietarilaiset ja muut luoteisvenäläiset Weezeehen ja takaisin, kaupan päälle se vielä sponsoroi SaiPaa. Näin ainakin ymmärsin kuulutuksista, kun SaiPa Lappeenrannan suuren Ryanair-päivän päätteeksi nuiji Ässät maan rakoon.

Hyvä näin, vaikka itse Saksan ja Hollannin rajalla lepäilevä Weeze ei ole kovin kummoinen kaupunki: noin 10 000 asukasta, kaksi pankkia, 27 ravintolaa tai pubia. Hotellista tai muusta majapaikasta ei mainintaa löydy, pyöräteitä on, kertoo kaikkitietävä Wikipedia.

Weezen lentokenttä oli vielä kymmenen vuotta sitten Laarbruch, RFA:n eli brittien Royal Air Forcen saksalainen kotipaikka. Britit lähtivät, tilalle tulivat irlantilaiset eli Ryanair.

Nyt se lentää Weezestä lähes 50 eurooppalaiseen kaupunkiin tai ainakin lähes 50 kaupungin lähelle. Lisäksi Weezestä operoi puolenkymmentä muuta halpalentoyhtiötä, kyydissään kevein käsimatkatavaroin varustetut tyytyväiset asiakkaansa.

Jo eilen olivat Ryanairin listoilla kohdekaupungeista viimeiset, Lappeenranta ja Puolan Szczecin. Ryanair tiedottaa saksalaisille, että Lappeenranta on rajalla. Ja:

”Kein Wunder daher: Neben der stetig wachsenden wirtschaftlichen Zusammenarbeit mit dem Nachbarland sind auch ein reger touristischer Verkehr und regelmäßige Shopping-Fahrten russischer Privatpersonen nach Finnland sowie Ausflugsfahrten in die entgegengesetzte Richtung zu verzeichnen.”

Lappeenrannalle Ryanairin tulo on todellinen onnenpotku. Kun venäläiset innostuvat matkaamaan Ryanairilla Lappeenrannan kautta, heidän on vasta täällä, tulomatkalla tehtävä ostoksensa. Ryanairilla ei matkalainen saa käsittääkseni kuljettaa muuta painavaa kuin itsensä.

Pitäisikö tilata huhtikuuksi lento Weezeehen, pyöräillä siellä pari päivää ja tulla takaisin?

Käytiin itsenäisyyspäivää odoteltaessa kotimaanmatkalla, picassossa, tretjakovissa, valtakunnan häirikössä. Ja ennen kaikkea, melkein Santahaminassa.

Siellä oli yhden sisarenpojan tytär painanut syksynvalkoisen lakin päähänsä. Toisen sisarenpojan perhekunta piti kannustavan kummipuheen. Uskoi lakitetun päätyvän auttamaan ihmisiä ja luontoa, toivoi tämän matkustavan elämäntyötään kohti avoimin mielin.

Juhlittavan todistus oli huikean hieno, minkä yleisesti arvioitiin auttavan tien valinnassa.

Kilistettiin ja keskusteltiin. Kuohujuomassa oli kuivaa ja puolimakeaa. Yhden sisarentyttären tytär oli jälleen leiponut bravuurinsa, valkosuklaakakun. Keiton koostumusta veikkailtiin, suolaisesta piirakasta todettiin löytyvän muun muassa mustaa torvisientä.

Puheenpitäjä esitteli kännykkäkameransa aarretta, digitaalista otosta pojastansa, jolla oli sylissä ruokolahtelainen, 5,7-kiloinen lokakuun hauki.

Ihmeteltiin joukolla, miten tässä nyt on näin käynyt; entisistä nuorista oli tullut muistelijoita ja puheenpitäjiä olennoille, jotka äsken todistettavasti mahtuivat nukkumaan saman vaatimattoman seinähyllystön ylä-, keski- ja alahyllyllä.

Toivottavasti itsenäisyyspäivän booli ei tasavallan presidentin vastaanotolla ole liian terävää.

Ettei käy kuten muissa pikkujouluissa joskus, mene käsirysyksi koko juhla tämän lautashomman takia. Jollei sitten peräti kakkulautasille heittelyksi, kun taitetaan peistä perustuslaista; että kuka sitä mitenkin tulkitsee, selvää asiaa.

Sopisiko Nobel-palkittu Martti Ahtisaari rauhantekijäksi, hän kun meinaan on paikalla ja itse asiassa koko kärhämän aloitti? Halusi innoissaan mennä mukaan kaikkiaan EU-bileisiin, kutsuttiin nimeltä tai ei.

Ajankohtaista, suosittua vertausta käyttääkseni, tätähän varten sitä talvisotaa luultavasti käytiin, että voitaisiin sitten tarpeen tulleen olla vapaasti eri mieltä sanoisinko tyhjänpäiväisestä asiasta.