Antti Munnukka

Aki Riihilahti tuossa sanoi televisiossa jotain siihen suuntaan, että Suomessa ei oikein ole urheilukulttuuria, on vain menestyskulttuuria. Kansa hurraa, kun urheilijat tai etenkin joukkueet voittavat. Häviön hetkellä ei  tukea tule.

Eihän tämä tieto uusi ole.

Harmitti taas torstai-iltana, kun SaiPan peliä katseli. Väkeä oli vähemmän kai kuin kertaakaan ja syynä tietysti oli se, että takkiin oli tullut viidesti peräkkäin.

Nyt tuli kuudennen kerran, vaikka Toporowski lopussa heräsikin ja teki kaksi maalia. Yleisökin siinä vähän innostui, se osa, joka vielä oli katsomossa.

Varhaisten poistujien joukko vannoi, että on viimeinen kerta. kun tänne tultiin.

Siitä sen enempää, peli ei kummaltakaan joukkueelta ihmeellistä ollut. Näkihän sen, että voittamisen pakko pisti SaiPan pelaajat puristamaan mailaa ja kun onnikaan ei ollut myötä, oli taas käsillä yhden maalin tappio.

Estareissa johdatetaan SaiPaa divariin, mollataan pelaajat, salinit ja tersat.

Miksi ihmeessä? SaiPa sentään pelaa SM-liigaa, on pelejä voittanutkin, tuo joka viikko kotikaupunkiinsa niitä parempia joukkueita.

Mikä muu asia Etelä-Karjalaa yhdistää enemmän kuin SaiPa? Ei ainakaan sosiaali- ja terveyspiiri.

Kävin kirja- sekä viinimessuilla. Tai oikeastaan, jopa viivähdin kirja- ja viinimessuilla, peräti kahden päivän ajan. Perjantaina oli väkeä vähemmän, lauantaina jo liikaa. Tarjontaa oli liikaa koko ajan.

Kyllä, vähintään näin ne melkein kaikki, kuuluisat ja vähemmän kuuluisat kirjailijat, osaa kuuntelinkin paitsi en Tervoa. Lisäksi näin Lipposen, Stubbin, Tuomiojan ja Timo Soinin, joitakin muita ihmisiä mainitakseni. Veltto Virtasta en nähnyt, mutta äänen takaani kuulin.

Hotakaiselta ostin kirjan ja nimikirjoituksen, divarista Mika Waltarin teoksen Ihmeellinen Joosef ja pari lehteä, Kotukselta Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan.

Eteläkarjalaisista kohtasin sanallisesti Hietamiehen ja Lindin. Hietamies kehui Martta Järveläistä, Lind Arvi Luukkaa.

Opin, että Charles Darwin oli kaiken muun ohella tutkinut myös punastumista, jonka asemaa evoluutiossa ei osannut selittää, kuten eivät viisaan ja hauskan Darwin-suomentaja Anto Leikolan mukaan osaa nykyajan tiedemiehetkään.

Leikolaa kuunteli Pentti Linkolakin.

Juha Siltalaa kuunteli niin paljon ihmisiä, etteivät kaikki sisään mahtuneet; traaginen sisällissota on psykohistorioitsija Siltalan mukaan sarja epäselviä päätöksentekotilanteita.

Matti Klemettilästä ilahduin, prinsessa Margaretia ja Henry Fordin olematonta tytärtä kosinut Suomen kuningas Matti I Suuri on vihdoin  kirjoissa ja kansissa.

Ja lopuksi: Miina Äkkijyrkkä räppäsi, karjakkoräppiä karhunkarvaisista kyytöistään, joilta ollaan taas viemässä majapaikka. ”Nappaskengissä ei selviä hengissä”, räppäsi Miina, tai jotain sinne päin.

Pakko kirjoittaa taas muutama sana, kun tämän dosentti Johan Bäckmanin elämää bittiavaruudessa ja joskus lähempääkin on tullut seuratuksi.

Bäckman sitten päätti, ettei enää haluakaan kannustaa Suomea ja Venäjää sotimaan keskenään Anton-pojan takia. Päinvastoin, hän pyysi asianosaisilta anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa.

Komea, kovin on kuitenkin komea tämä Bäckmanin kuvitelma aikaansaamastaan mediamylläkästä:

”Nyt kaikki on kuitenkin mennyt överiksi, sillä keskustelu Suomen ja Venäjän välillä on jo Mainilan laukausten asteella. Tunteet vellovat enemmän kuin koskaan historiassa, ja maidemme välille on muodostunut melkeinpä suurin kriisi sitten toisen maailmansodan. Nyt pitää lopettaa!”

Kiistää ei voi, etteikö Bäckman olisi saanut vedätetyksi suurta osaa venäläisestä mediasta mukaan Anton-mylläkkään. Mutta että Mainilan laukaukset… Ja kummaltako puolelta ne nyt olisi Bäckmanin mielikuvituksessa ammuttu?

Vielä muutama aika sitten ääni kellossa oli toinen. Näin Bäckman blogissaan:

”Nyt viimeistään on aika kertoa, miten se Anton Salosen vapauttaminen sitten tapahtuu. Miten hänet palautetaan äidilleen ja kotimaahansa? Vapauttavatko Venäjän erikoispalvelut kaapatun pikkupoikansa, vai puuttuvatko Venäjän mahtavat asevoimat asiaan? Pikku vinkki: Venäjän erikoispalvelut hallitsevat joukon sellaisia erikoismenetelmiä, joista meidän erikoispalveluillamme ei ole hajuakaan. Muutetaan todellisuutta. Eräänä päivänä heräämme uudessa maailmassa. Yhtäkkiä Anton onkin äitinsä luona. Kukaan ei ole huomannut mitään. Venäjän kansa hurraa, ”bäckmania” huipentuu lehdistötilaisuuteen Pietarissa. Onnellinen äiti Antoneineen hymyilee tv-kameroille. Se päivä on lähellä. Tiedän päivämääränkin, tiedättekö te?”

Miten tuohon voisi suhtautua, vitsi vitsi? Erikoismenetelmiä? Muutetaan todellisuutta?

Näin Johan Bäckmanin ensi kerran livenä joskus vuosituhannen alkupuolella, kun mies esitti historiaseminaarissa eriävän mielipiteensä Suomen ja Neuvostoliiton historiaa sivuavista aiheista, muun muassa toisesta maailmansodasta, johon molemmat maat osallistuivat vaihtelevalla menestyksellä.

Sen jälkeen dosentti keskittyi puolustamaan tallinnalaista pronssisoturia ja ennustamaan Viron valtion pikaista sortumista, kannusti Nashi-nuoret Suomeen osoittamaan mieltä Karjala-keskustelulle, näkemään fasistista russofobiaa joka kulman takana, kunnes tarttui Antoniin ja tämän Rimma-äitiin.

Miksi ihmeessä hän nyt perui sanomansa, poisti maaniseen vimmaan yltäneet bloginsa netistä? Vai poistiko ne joku muu; onko sananvapautta taas loukattu?

No Lappeenrannan musiikkiopiston Helkiö-saliin tietysti, piti mennä kaiken kiireen keskellä kuuntelemaan Lappeenrannan laulukilpailujen ennakkokilpailua ja veikkailemaan, kuka pääsee karsinnasta läpi.

Sai kuunnella puoli-ilmaiseksi aikamoisten ammattilaisten laulamista ja huippupianistien säestystä. Kukin mukaan uskaltautuneista 72 laulajasta oli pitkällä opinnoissaan ellei suorastaan jo ammatissaan kiinni.

On hauska vertailla, millä lailla tuomariston ja tavallisen ihmisen mielipiteet menevät ristiin.

Aika vähän, luulin. Heti kun tenori Petri Vesa sunnuntaiaamun ensimmäisenä ryhtyi Lenskin lailla kysymään ”Kuda, Kuda…”, (Minne, minne…) tiesin, että kyllä, tervetuloa vaan vuodenvaihteessa Lappeenrantaan.

Mutta sitten tuomarit alkoivat sooloilla. Kuuntelin sunnuntaina aamupäivällä 17 kotimaista laulua ja 17 ooppera-aariaa. Vesan ohella vain kaksi muuta laulajaa kelpuutettiin jatkoon. Kaksi! Minä olisin päästänyt ainakin kuusi.

Toisaalta, en muita kuullut kuin niitä 17:ää. Varmaan olisin  osannut karsia taitavammin, jos kaikkia olisin kuunnellut.

Sitä en jaksa lakata ihmettelemästä, mistä näitä laulajia Lappeenrantaan tulee. Hirmuinen palo pitää olla klassiseen musiikkiin, että jaksaa opiskella ja opiskella. Lappeenrannan kilpailussa finaaliin asti selvinneillä pitää olla tarjolla kymmenkunta laulua ja aariaa, tunnin ohjelma.

Ja sitäkään en lakkaa ihmettelemästä, miksei tuota alkukilpailua tullut kuuntelemaan täyttä salillista väkeä, kun finaaliin sentään jonotettiin lippuja City-Marketin parkkipaikalla aamukuudesta.

Nokia näkyy edelleen myyvän 38 prosenttia maailman kännyköistä. Aika paljon, sanoisin.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon lamaongelmana eivät niinkään ole matkapuhelimet kuin se taannoinen Siemens-kauppa, josta ei viisaiden analyytikoittenkaan mukaan enää mitään hyvää synny.

Eli on siinä Kallasvuolla miettimistä.

Onneksi hänen ei koko ajan tarvitse  pohdiskella verkkojen rakentamista tai Applen omituisia i-puhelimia. Ilokseni huomasin, että hänellä on oikein mukava vapaa-ajan harrastus.

Kauppalehti Optiolle hän paljastaa, että ”on kiinnostunut hevosten suvuista”.

Johon talentti Option toimittaja:

”Mistä?”

Johon Kallasvuo: ”Hevosten suvuista”.

Johon toimittaja: ”Nokian toimitusjohtaja on siis hevosten sukututkija?”

Jostain syystä fiksujen toimittajien tulee olla todella hämmentyneitä, jos Kallasvuon tapainen  ihminen on kiinnostunut esimerkiksi siitä, että maailman nopeimman ravurin Muscles Hillin, 3, isä on Muscles Yankee, emä Yankee Blondie ja emänisä American Winner, isänisä Valley Victory ja isänisänisänisäisä itse Speedy Crown.

Tai mitä kummallista on siinä, että ravikuningatar B.Helmiinan isä on Viesker, emä B.Vilmiina ja emänisä Vekseli. Saa kai siitä olla kiinnostunut kysymättä lupaa toimittajilta, olkoot nämä itse kuinka asiasta tietämättömiä tahansa?

Kohta Option ihmettelyn ilmestyttyä Hesarin arvostettu kolumnisti Anna-Stina Nykänen lisäsi laatumedian ihmettelyyn höyryä ja katsoi asiakseen kummastella Kallasvuon harrastusta seuraavin ikimuistoisin sanoin:

”Vaikka kaikki Suomen luovat voimat koottaisiin yhteen, ei taatusti keksittäisi mitään noin kummallista”.

Aika outo on Anna-Stina Nykäsen käsitys Suomen luovista voimista.

Jos kaikki Suomen luovat voimat koottaisiin yhteen, he kyllä taatusti keksisivät jotain sanottavaa Anna-Stina Nykäsen ah niin rajoittuneesta maailmankuvasta.

Tervised Tallinnast. Tai jotain sinne päin.

Toompea ja Raekoja Plats olivat lauantaina päivällä tulvillaan hiostoriasta kiinnostuneita bosniahertsegovinalaisia jalkapallofaneja. Näyttivät kauempaa ruotsalaisilta, kaulaliinat sun muut vermeet olivat sinikeltaisia.

Illalla sitten meno oli Vanhassa kaupungissa varmasti jo kovempaa, Bosnia-Hertsegovina näkyi voittaneen Viron MM-karsinnassa 2-0 ja on lohkossaan kakkosena. Pelimiehiä ovat balkanilaiset, Bosniasta se taitaa olla keltasinisissä pelaavan Zlatan Ibrahimovicinkin suku.

Ei menty katsomaan Tallinnan peliä eikä Suomen voittoa Walesista. Sen sijaan käytiin katsomassa Estonia Teatterissa Tosca, jossa Pille Lill lopussa hyppäsi parvekkeelta, kuten Toscat aina oopperan lopussa lopussa tekevät, Karita Mattilakin.

Hieno ja kotoisa paikka se Rahvusooper Estonian kotiteatteri, oopperasalin oloinen. Ollaan suomalaiset iloisia, että arkkitehtimme Wivi Lönn ja Armas Lindgren sen sata vuotta sitten piirsivät

Pienihän se vähän on. Onneksi (?) oopperataloa vastapäätä on valmistunut talomöhkäle Solaris, jonka avajaisiin oli lauantaina ilo osallistua. Viihde- ja kauppakeskus Solariksessa on myös Nokia Kontserdimaja, johon kai sopii tuhat katsojaa enemmän kuin oopperataloon, paikkoja löytyy peräti 1830. New Yorkin filharmonikkojakin on tulossa esiintymään, oopperoita on luvassa. Lauantai-illan avajaiskonsertissa esiintyi kitaristi Francis Goya.

Tiedossani ei ole, miksi uuden konserttitalon nimessä esiintyy sana Nokia.

Solaris kuuluu maksaneen yli miljardi kroonia, siis tuhottoman määrän myös euroja. On siinä ruotsalaispankeilla miettimistä, jos nimittäin ovat Solaristakin rahoittaneet. Avajaispäiväjä jo luvattiin kaupoissa jopa 50 prosentin alennuksia.

Suomenlahden laivajättiläisissä oli viikonlopulla tilaa, sekä Vikingillä että Tallinkilla. Viking oli keksinyt uuden myyntivaltin, sekarotuisen mäyräkoiran.

Kuulutus kertoi, että kun mainittua koiraa ruokki kymmenellä erilaisella viinapullolla, sai kaksi niistä ilmaiseksi.

Eckerö Linesin Nordlandia näytti Tallinnan satamassa kääpiöltä Viking XPRS:n ja Tallink Starin välissä. Pitänee ihan isänmaallisuuden takia ryhtyä käyttämään kotimaista Tallinnan-laivaa, tuhlata muutama tunti.

Oletan, että ori Bokalle vielä joutuu tiukkaan syyniin. Se ansaitsi viime lauantaina 38 000 euroa ja antoi siitä 65 prosenttia eduskunnalle, hieman tarkemmin sanoen Eduskunnan hevosystävien seuralle. Televisiossa jo näytettiin, miten seuran jäsenet iloitsivat Bokallen voitosta.

Asiassa on luultavasti jotain hämärää: hevosmiehiä, rahaa, lahjoituksia, kansanedustajia, eduskunnan virkamiehiä, eduskunnan kerho, joukko yrityksiä; pakko siinä on olla jotain moralisoitavaa, ellei suorastaan rikollista. Eikö vaan olekin?

Otetaan asiaa tuntemattomille vähän faktaa. Bokalle on nelivuotias suomenhevosori, jonka eduskunnan Hevosystävien seura on liisannut itselleen kilpailukäyttöön, näillä näkymin vuosiksi 2008-2010.

Liisaaja on Pekka Luukkonen Puumalasta, Bokallen kasvattaja ja osaomistaja. Leasing-sopimus takaa omistajille 35 prosenttia Bokallen mahdollisesti voittamista palkintorahoista. Loput eli 65 prosenttia menevät sitten Eduskunnan hevosystävien seuralle.

Rahaa on tullut, viime lauantaina nuo hulppeat 38 000 euroa kriteriumin voitosta, sitä ennen jo viitisen tuhatta pienemmistä kilpailuista.

Bokalle on jo toinen eduskuntaväen liisaamista hevosista. Raviurheilua vähänkin tuntevat ovat aidosti ihmeissään, sillä myös se ensimmäinen eli lämminverinen Ulrik Laukko menestyi radoilla, voitti lähes 50 000 euroa.

No kansa tietysti kysyy, mihin pistää Eduskunnan hevosystävien 50-jäseninen seura osuutensa?

Viettää hilpeät avec-pikkujoulut, pistää jemmaan tulevia vaaleja varten, vastannee moni nokkela blogintekijäkin.

Siinäpä kysymyksiä, jotka heräävät. Kuten vielä sekin, miksi yhteistyökumppanit Oy Veikkaus Ab, Fintoto Oy, Suomen Hippos ry, Agrimarket ja Suomen Rehu Oy maksavat Bokallen kaurarahat, valmennuksen, logistiikkamenot, kenties kengätkin, joita varmasti kuluu monet?

Saadakseen itselleen etuja tietysti, kuuluu ainoa oikea vastaus tänä moraalisen varustautumisen juhlavuonna. Vedonlyöntiyhtiöitäkin on takana – Puolassa ministerit jo joutuivat semmoisten kytkentöjen takia eroamaan.

Viis siitä, että Eduskunnan hevosystävien seura sanoo luovuttavansa Bokalle-osuutensa lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, Ulrik Laukon rahoista meni eniten SOS-lapsikylälle. Viis siitä, että seura ei saa eduskunnalta avustusta, kuten se kuuluisa urheilukerho. Viis siitä, että vielä sanovat toimivansa lasten ja hevosten hyväksi.

Pakko, ihan pakko on asiassa olla jotain hämärää.

Ellei nyt sitten Bokallen toinen osaomistaja, kirjastonhoitaja riittäisi takaamaan, että Bokallen tapauksessa kaikilla on puhtaat paperit.

Kuka on koskaan kuullut kirjastonhoitajan syyllistyneen korruptioon?

Ajeltiin puoliltapäivin Tuusulan Rantatieltä kohti Lappeenrantaan. Syyshäistä. Noudatettiin nopeusrajoituksia, jottei poliisi pääsisi huomauttamaan.

Ihmeteltiin, kun kaksi toisiinsa liitettyä veturia paahtoi Luumäen suoralla ohi, vaikka ajettiin sitä sataaviittä. Mihin heillä oli kiire? Kiertoteitse auttamaan Pohjanmaan Pendolinoa?

Kuunneltiin nimittäin radiosta tosikoita ja veitikoita. Sekä, että oli Pendolino taas pysähtynyt, se kallistuvakorinen  italialaissyntyinen juna, joka ei pidä suomalaisesta talvesta.

Nyt ei sitten pitänyt syksystäkään.

Oli kieltäytynyt etenemästä Parkanosta Tampereelle. Kiusallaan juuri sillä rataosuudella, jolla ei ole kuin yksi rata, siis raidepari. Sillä raideparilla kun Pendolino seisoo, seisoo koko Suomen junaliikenne, näin ymmärsin.

Kas Pendolinossa kun on niin hienoa tekniikkaa, että kun se pysähtyy,  ei  se liikkeelle lähde, jos ei itse VR:n pääjohtaja tule maanittelemaan.

Nytkään ei saatu jarruja päältä eikä yhtä yksikköä liitetyksi toiseen.

On se ihmevekotin. Muualla Euroopassa kuuluu pelaavan kuin enkeli, Suomessa ei.