Antti Munnukka

Uskomatonta, miten ihmiset muuttuvat. Niin kuin tämä Pentti Linkolakin.

Näytti tv:n renkiohjelmassa herttaiselta vanhalta mieheltä. Antoi ymmärtääkseni itselleen anteeksi senkin suuren synnin, että oli ollut osallisena lisäämässä mailman väkilukua kahdella ihmistaimella.

Tässä mietin, miltä näyttää ja mitä puhuu Vladimir Putin Linkolan ikäisenä, sokeritaudin ehkä yllättämänä.

Eilen oli Putin muistanut toisen maailman sodan syttymistä tuomitsemalla ankarasti Molotov-Ribbentrop -sopimuksen. Puolalaislehdessä kirjoitti, että ”velvollisuutemme on kääntää lehteä ja aloittaa uuden sivun kirjoittaminen”.

Sopii varmaan kaikille, mitä sitten tarkoittaneekin kovin vanhanaikaisella metaforallaan.

Mutta tuomitsiko myös sen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa maita jaettiin kuin pelikortteja? Sitä ei uutinen vielä selvästi kertonut.

Pitänee odottaa Putinin vanhenemista.

Toiset valtaavat laivoja, toiset meren pohjaa. Edelliset toimivat vailla lain tukea, jälkimmäiset, hämmästyttävää kyllä, täysin Suomen laillisesti.

Sekä Arctic Sean valtaajat että siellä vallatut ovat nyt salaa kuulusteltavina. Baltic Sean valtaajat taas ovat viime päivät paistatelleet julkisuudessa.

Vaikka Nord Stream -putken kulkuväylälle ilmeisen 1)tosissaan, 2)ilkeyksissään tehty laillinen  kaivosvaltaus on ollut viranomaiskäsittelyssä kohta vuoden,  ei se ole juuri saanut julkisuutta. Vasta nyt, kuin Molotov-Ribbentropin sopimuksen 70-vuotisjuhlan kunniaksi, lausuntoja ja tv-aikaa on alkanut tulla.

Farssiltahan tämä osin tuntuu, tai Ilkka Remeksen hylätyltä dekkari-idealta. Karjala-oikeudenkäynteihin erikoistunut asianajaja Kari Silvennoinen on reilusti tarjonnut vaihtokauppaa: myö jos saahaa Karjala takasii, työ saatta pitkiloitainne laittaa mihi tahotta, kunhan ympäristöluvat ovat kunnossa.

Näyttää siltä, kuin sinänsä kannatettava vaihtokauppa ei toteutuisi. Ilmassa näyttää olevan tietoa siitä, ettei kaivosvaltausta hyväksyttäisi. Mutta siirtyykö Nord Streamin putkenlasku vuosikaupalla, jos hylkäävästä päätöksestä – jota tosin vielä ei ole tehty -ilmeisesti valitettaisiin?

Suomi ja Ruotsi saavuttivat Berliinin MM-kisoissa yhtä monta pistesijaa. Kolme, jos oikein laskin. Maaottelusta tulee ensi viikonvaihteessa tasainen.

Mutta maailman keihäisin kansa on yhä edelleen Suomi, siitä ei kahta sanaa.

Jotta emme tulisi liian itserakkaiksi, olikin ihan hyvä, että Berliinissa juuri keihäänheitto osoittautui yhdeksi globalisoiduimmista lajeista. Mitalisteja löytyi niin Euroopasta, Amerikan suunnalta kuin Aasiastakin. Eikö vaan olekin hyvä, että Asahi Shimbun -lehti pääsee sumoselostusten ohessa hehkuttamaan keihään pronssimitalilla ja Raul Castro kehaisemaan sosialistisen järjestelmän yhä tuottamilla atleeteilla?

Toki meitä vähän jurppii, että Tero Pitkämäellä oli vikaa yhdessä korvassa ja muilla – tunnustuksiensa mukaan – sinänsä terveitten korvien välissä.

Kuitenkin, että Jukka Keskisalo ei osaa vielä sitoa kengännauhojaan ja että Tero Pitkämäki potee sitä tuttua lastentautia, palauttakoon meidät liikunnan ilon juurille, lapsuuteen. Onhan urheilu kaiken kaikkiaan yhä leikkiä, onhan?

Siksipä vähän pahoitinkin mieleni sen toisen Teron luonnehdinnasta. Sanoi että heitto oli löysä kuin vanhan miehen…

Vanhan miehen mikä?

Olen tänä torstaina ilahtunut, paitsi Usain Boltista, myös Lappeenrannan lahjasta Suomen urheilulle eli Inka Heneliuksesta. Laskujeni mukaan Inkalla on nyt ollut MM-kisojen kisastudiossa yllänsä seitsemän erilaista vaatetta. Ja ihan kivoja vaatteita vielä. Mitä näemmekään huomenna?

Hyvä Inka! Pääset kymmeneen, kun sunnuntaina iloitset meidän kanssamme keihäsmiesten menestyksestä. Että jaksoikin myös Pitkämäki niin pitkälle heittää, kuumeisena.

Ja jos nyt joku kuvittelee, että tässä Inkaa mollaisin niin hävetköön.

Ja hävetköön myös herra Evilä, joka kertoi viittä vaille vetäneensä lättyyn ammattitaidotonta Ylen Niki Juuselaa. Olisi ollut iloinen siitä, että pääsee mukaan kunniakkaaseen joukkoon urheilijoita, jotka ovat äärimmäisen vähän hävinneet, kuten vaikkapa Juha Mieto.

Jos olisi hypännyt 814 ja sitten pudonnut finaalista, kun astui millillä yli 850 kantaneen hypyn, olisi ärhentelyn voinut ymmärtää. Mutta jos on niin ammattitaidoton, ettei pääse lähellekään karsintarajaa, voisi ehkä pettymyksen hetkelläkin miettiä, keneen suuntaa vihansa.

Usain Boltista nyt on vaikea enää sanoa mitään. No sen verran, että teki äärimmäisen helpoksi muistaa 200 metrin maailmanennätyksen: 19,19.

Aina sanotaan, että hyvän toimittajan pitää tehdä kotiläksynsä hyvin, jos aikoo vakuuttaa sekä haastateltavansa että lukijansa/kuulijansa/katsojansa.

Niinpä, jos tv:n haastattelija Niki Juusela  on tehnyt kotiläksynsä oikein hyvin, hän on sunnuntaina todennut Unter Den Lindenillä naisten 20 kilometrin kävelyssä kultamitalin ahkeroineelle Olga Kaniskinalle ”Lembe kize”. Tosin en tiedä, haastatteliko Juusela Olgaa.

Olisi pitänyt.

”Lembe kizestä” olisi Olga suuresti ilostunut, luulisin. ”Lembe kize” on kaiken tietävän Wikipedian mukaan ersän kieltä ja tarkoittaa, ei lempeää kissaa kuten voisi luulla vaan lämmintä kesää.

Olga Kaniskina on syntyjään mordvalainen ja puhuu tiettävästi kotikielenään ersää, josta hyvällä tahdolla löytää koko joukon kotoiselta suomelta kuulostavia sanoja. Mordvan tasavallan kieliä ovat venäjän lisäksi ersän ja mokshan suomalais-ugrilaiset kielet.

Kävely on ilmeisesti mordvalaisten mieliurheilu. Myös lauantaina miesten 20 kilometrin kävelyn voittanut Valeri Bortshin on mordvalainen ja puhuu (?) ersää kuin tyhjää vaan.

Tai sitten ei; Venäjän sydänmailla vähemmistökielet eivät voi järin hyvin.

Kaniskina ja Bortshin voittivat molemmat kultaa jo Pekingin olympiakisoissa. Ehkäpä Olgan ja Valerin voitot ovat omiaan nostamaan mordvalaisten itsetuntoa, mihin tarkoitukseen urheilulliset menestykset niin oivallisesti sopivat. Samalla voisi ersän opiskelukin saada vauhtia, mordvalaisia sentään asuu suuressä Venäjänmaassa toista miljoonaa.

Kun meillä Suomessa toistaiseksi ollaan Berliinin kisoissa Jukka Keskisalon  menestyksen varassa, riittänee mordvalaisten ylenpalttisesta suomalais-ugrilaisesta menestyksestä hitunen meillekin.

Usain Boltin ME 9,58 (ersäksi vejkse, vete kavkso, siis yheksän, viiskaheksan) on kyllä hurja, nostanee jamaikalaisten itsetunnon niin korkealla, ettei edes tulossa olevan keihäänheiton kolmoisvoitto siihen meillä riitä.

Kyllä muuten harmitti Mikaela Ingbergin puolesta. Kukaan, ei kukaan osaa sormenpäillään helliä keihästä kuin Mikaela.

Siinä ne nyt seisovat, kymmenen pulloa täyttä sinisenmustaa mehua. Tupa tuoksuu cassikselta.

Kerran vuodessa reilun tunnin ahertava Mehu-Maija on taas työnsä tehnyt. Mustaviinimarjamehu on valmiina odottamaan syksyä ja talvea, jolloin se käy sikainfluenssaviruksen kimppuun ja tuhoaa sen.

Näin uskon, enkä sitä, että alkuperäisestä Mehu-Maijasta irtoaisi alumiinia niin paljon, että dementoidun enempää kuin muuten.

Pitäisi hankkia uusi varaosa, Maija-paran kuminen mehunsiirtoletku on vuosi vuodelta lyhentynyt, kun yläpäästään kuumuudessa pykii ja pitää aina katkaista.

Tämän jälkeen ei enää ole varaa; nysä on nyt muutaman sentin pituinen ja vaikeasti hallittavissa. Saattaa uhata Suomen tyypillisimpiin kuuluva kotitapaturma, Mehu-Maija syndrooma eli ihon polttaminen mustaviinimarjamehulla.

Ostos, uusi letku, on pistettävä ensi elokuun ostoslistaan. Turha sitä on vuodeksi ostaa nurkkiin makailemaan.

Mehu-Maija on Suomen tunnetuimpia brandejä, astiankuivauskaapin veroinen ehkä. Se tunnetaan ainakin aina USA:ta ja Uutta Seelantia myöten.

Teräksinen Mehu-Liisa tuntuu teeskentelyltä.

Ohi ovat, Lappeen kuninkuusravit. Tai melkein ohi, pitää vielä purkaa rakenteet ja järjestäjien tunteet. Edellinen on yhä talkooväen heiniä, jälkimmäiseen voi itse kukin hiljaisuudessa tai toisten seurassa paneutua.

Onneksi ei tarvitse perustaa tunteitten purkamiseen kriisiryhmää.

Kaiken järjen mukaan ravit nimittäin onnistuivat hyvin, jollei nyt lasketa mukaan lauantain isoa ruuhkaa bussipysäkillä. Tai saman lauantain pientä kilpailijarutinaa myöhään ajetuista päälähdöistä, joka tietysti poiki myös vajausta V4-kassaan, kun pelaajat kartuttivat isoa pottia V75:een.

Tai sitä, kun lauantain iltajuhlassa 4 000 hengen telttaan ei voitu ottaa kaikkia halukkaita. Oli täyttä.

Ja tietysti pitää laskea kassa. Lappeen ravirata ennakoi, että voittoa pitäisi tulla 300 000 euroa, jos kaikki menee kuten on ajateltu.

Yleisöä ei ehkä ollut aivan niin paljon kuin odotettiin mutta se söi ja joi. Toisaalta totovaihto laski ennakoitua vähemmän.

Aurinko paistoi. Toivottavasti se ja ravien onnistuminen ilahduttivat Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajan Mika Lintilänkin mieltä.

Lintilä lupasi sunnuntain avauspuheessaan Hippoksen ottavat tarvittaessa käyttöön kovatkin keinot. Mitä ne ovat, niitäkö, mistä Lappeen puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen lauantaina varotteli?

Ja lopuksi iloinen kertomus siitä, miten hienosti osaavatkin hevoset palkita omistajiensa ja valmentajiensa kuninkuusravityön!

Lappeen kuninkuusravien viimeistä edellisen lähdön voitti kuusivuotias ori Tirino. Viimeisen lähdön voitti nelivuotias Rim Bam Fay.

Kuinka ollakaan, Tirinon omistaa Lappeen kunkkarien talkoopäällikkö Tuomas Pöllänen. Rim Ban Fayn taustalta taas löytyy samojen ravien markkinointivastaava Pekka Rämö.

Kävin kuninkuusravien iltajuhlassa Lappeenrannan Linnoituksessa.

Pääsin sisään ilman henkilöönkäyvää turvatarkastusta, päin vastoin kuin viime vuonna Jyväskylässä.

Teltta oli täpö täysi, loppuunmyyty, tuttuja vain muutama. Aika on tainnut ajaa ohi.

Join pari olutta, kunnes olut siitä myyntipisteestä loppui ja otin siiderin, jonka Vermon toimitusjohtaja Jorma Ojapellon vaimo pariskunnan yhteisella päätöksellä ystävällisesti lipukkeella maksoi.

Screeniltä katsoin, miten Muscle Hill juoksun Hambletonianissa ME:n 08,5. Voitti 750 000 dollaria.

Juoksun oli äärimmäisen yksitoikkoinen, Muscle Hill johti koko koko matkan, hevoset ravasivat jonossa, ei tietoakaan mistään kuolemanpaikasta, kolmannen radan kiertämisestä. Ehkä se ME-vauhdissa olisikin ollut turhaa, jopa toivotonta.

Toista oli eilen, kun suomenhevoset juoksivat kuninkuus- ja kuningatarlähdössä kilpaa. Koko ajan tapahtui jotain.

Teltassa oli ensin osalappeenrantalainen Yölintu, kunnes ilmaantui  imatralainen Osmos Cosmos. Tuntui hyvältä, että kuului mie ja sie.

Ravimiesten iloksi Osmos Cosmos lauloi Evakkoreen, sen missä sanovat että ”tuutha sie vastakii, tuutha sie takasii, nii nii nii, ptruu takasii”.

Sitten tuli sovussa eronnut Laura Voutilainen ja lähdin.

Satamatorilla kaupunginjohtaja Seppo Miettinen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen, molemmat avec, odottivat taksia.

Heistä kuninkuusravit olivat oikein onnistuneet. Miettinen kertoi ottaneensa kaksariin B. Helmiinan ja B. Turoliin.

Elokuun kuutamo saatteli kotiin.

Kehitys se vaan kehittyy. Lappeenrannan rantatorilla katsellaan parhaillaan videoscreeniltä raveja ja Prinsessa Armadalla pelataan totoa vaikka Ruotsiin.

Lauantai-iltana kuninkuusravien iltajuhlassa nähdään suorana lähetyksenä USA:n maineikkain ravitapahtuma The Hambletonian, jossa jenkkien parhaat kolmivuotiaat ravaavat nollayhdeksää ja ottelevat 1,5 miljoonan dollarin palkintopotista. Yhdessä ruotsalaisten kanssa lyödään vetoa, voittaako Muscle Hill vai ei.

Me kuninkuusraveissa voimme kehaista, että kunkkarit ovat historialtaan vanhempi tapahtuma kuin amerikkalaisen ravihevosen kantaisän nimen mukaan ristitty The Hambletonian. Kun Huovi Lahdessa voitti kuninkuuden vuonna 1924, kipaisi Guy McKinney ensimmäisen Hambletonianin voittoon vasta 1926.

Maailmassa on käytännössä neljä ravitapahtumaa yli muiden, The Hambletonian, Prix d´Amerique Pariisissa, Solvallan Elitloppet Tukholmassa ja meidän kuninkuusravimme, jolla on ilo kiertää ympäri maan.

Kuninkuusravi-ilmaa haisteli perjantaina iltapäivällä myös mies Prix d´Ameriquen maasta, ranskalaisen PMU-peliyhtiön nuori ja charmikas edustaja.

Mietiskeli, että voitaisiin pelata kuninkuusraveja myös PMU:n koko Ranskan kattavassa peliverkossa.

Sanoi, että kun kerran on teidän kuninkuusraveissanne käynyt, sinne palaa uudestaan ja uudestaan. Oli ollut Forssassa ja Kouvolassa ja harmitteli kun Jyväskylään ei viime vuonna päässyt.

Aikamoinen tunnustus suomenhevoselle ja suomalaiselle, yhä vankasti amatööripohjalta lähtevälle raviurheilulle.

”Älä ny ajattele ollenkaan rahallista onnistumista, puhutahan paremmin aattehesta ja hevooshengestä”, kiteytti vuoden 1955 kuninkuusravien päätoimikunnan puheenjohtaja, eläinlääkäri S.A. Saarenmaa kuninkuusravien idean rahan perään kyselleelle nimimerkki Maan-Jussille Vaasa-lehdestä.

Lappeen raviradan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen käveli iltapäivällä keskellä kuninkuusravien rakentamisen loppukiriä. Talkoomiehet ahersivat, pikku hiljaa yksi ja toinen paikka valmistui. Kunhan se Madonna lähettäisi vessat puhdistettuina Jätkäsaaresta…

Aivan valmiina oli eilen ainoastaan kavioura, jota sitäkin jatkuvasti huollettiin, kasteltiin, lanattiin ja jyrättiin.

Jauhiainen oli tapansa mukaan rauhallisen oloinen, vaikka mielessä luultavasti myllersi. Ovatko kaikki suunnitelmat toteutuneet, ja mikä tärkeintä, onko pysytty budjetissa? Mitä tämä helkkarin lama vaikuttaa, tuleeko ihmisiä, pääsevätkö ne yleensä tänne, kun tuo kuutostiekin on yhtä kiertotietä?

Kuninkuusraveissa liikkuvat ihmisten ja hevosten ohella eurot. Viime vuonna Jyväskylässä ja toissa vuonna Forssassa onnistuttiin päällisin puolisen oivallisesti, mutta kas, kun tuli tilinpäätöksen aika, huomattiin ettei kulujen valvonta tapahtumaa valmisteltaessa oikein ollut hanskass.

Vuosi vuodelta on kiistelty, kuinka paljon katsojia kunkkareissa oikein käy. Lappeenrannan ensimmäisissä kuninkuusraveissa väkeä oli ehkä 25 000, ehkä jopa enemmän. Kerrotaan, että laskenta ei silloin(kaan) ollut kovin tarkkaa.

Kouvola ilmoitti katsojamääräkseen toissa vuonna peräti 60 574, Jyväskylä viime vuonna 49 290. Onko mukana minkä verran ns. kuolleita sieluja, sen tietävät vain kulloisetkin jäjestäjät.

Lappeenranta on asettanut katsojatavoitteekseen 55 000. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta kilpailuista on tulossa tiukkoja, sää on ilmeisesti otollinen – niin että miksipä ei?

Eurojen kulku totoluukuilla on epävarmempaa. Kouvolassa 60 000 ihmistä pelasi 2,77 miljoonalla, Jyväskylässä 50 000 ihmistä 2,89 miljoonalla. Pelaisikohan 55 000 ihmistä 2,83 miljoonalla. Veikataan näin.

Maanantaina ollaan jo vähän viisaampia. Toivottavasti Jyrki Jauhiainenkin saa rauhallisen unen päästä kiinni.