Antti Munnukka

Kuninkuusravien oriit (huom. oriit) ja tammat saivat ratajärjestyksensä 2100 metrille ja mailille erittäin julkisessa arvonnassa Lappeenrannan Linnoituksessa, liki kuninkuusravien lauantaista illanviettotelttaa.

Toisia arpa suosi, toisia ei. Auraus ja Erikasson pääsivät 2100 metrillä  sisäradoille, kun taas Huiman Pyste joutuu starttaamaan ulkoa 8. radalta. Mutta kas, sunnuntain maililla kenttä kääntyy toisin päin ja Huiman Pyste starttaa sisäradalta.

Tällä tavoin laskien huonoin/paras tuuri kävi salama-avaaja Saran Salamalla,  joka kummallakin matkalla joutuu lähtemään ryhmän keskeltä ja spurttaamaan molemmissa starteissa vain lähes kykyjensä ylärajoilla olevaa vauhtia.

Tammojen kamppailun suursuosikit Velin Vinke ja I.P. Vipotiina 2100 metrillä ulkoa, mutta maililla kaksikko saa tihentää askeliaan sisäratojen turvin. B. Turoliilla (ohjissa Mika Forss) on Saran Salaman arpaonni,  se puhaltaa vauhtiin radan keskivaiheilta. Ja B. Helmiina, se lähtee molemmilla kaikessa rauhassa takarivistä, toivottavasti raviaskelin.

Tässä listat. Hassu juttu on, että kun ensin arvottiin saman kilometriajan kaksikosta Jussin Vappu ja Oktaavia eturiviin pääsijä, niin eikös Jusisn Vappu vielä voittanut ykkösradallaan toisenkin arvonnan.

Tässä vielä juoksujärjestys 2100 metrille:

Tammat: 1. Jussin Vappu, 2.Marimin , 3. Karkkipäivä, 4. Sireenin Tähti, 5. B. Turolii, 6. Maijuli , 7. Velin Vinke, 8. I. P. Vipotiina, 9. Vokukka , 10. B. Helmiina , 11. Oktaavia, 12. Kromi.

Oriit:  1. Auraus, 2. Erikasson, 3. A. L. Viku, 4. Patrikin Muisto, 5. Saran Salama , 6. Frans, 7. Ramiini , 8. Huiman Pyste, 9. Rillaus, 10. Einomies, 11. Tuiskis, 12. Haaste-Poika.

Mitä tulee tuohon alun sulkumerkintään (huom. oriit), olen sitä mieltä, että pitäisi ainakin  suomenhevosten kunnaksi käyttää ori-sanan  alkuperäistä ja usean hevosmiehen mielestä ainoaa oikeaa taivutusmuotoa.

Orihan ei suinkaan taivu kuten kori, kuten valitettavasti nykyisin hyvin usein näkee.

Taitaa jopa olla niin, että kielitoimistokin pitkin hampain on hyväksynyt oriille koritaivutuksen, siis ori, orin, oria, oriin, monikossa orit, oreja, orien, kun alkuperäinen taivutus kulki latuja ori, oriin, oritta, oriiseen, monikossa oriit, oriita, oriiden.

Että tämmöistä. viikon lukuttua näemme, kuka oriiden seppelettä kantaa.

Ori Erkko on nyt maamme

ravikenttäin kuninkaamme.

Mutta kintut kilpasilla

kovat on myös Amorilla.

Purjeen kunto voi myös muuten

muuttaa ravikuninkuuden…

Siinäpä soma runo, julkaistu Etelä-Saimaassa elokuussa 1955. Lappeenrannassa ravattiin silloin kaupungin ensimmäiset kuninkuusravit. Paikkana oli ravirata, joka silloin sijaitsi Harapaisissa. Nykyisille asukkaille kaupunginosan raviratamenneisyydestä kertovat vain katujen nimet.Järjestäjänä näissä vuoden 1955 kunkkareissa oli Lappeenrannan-Lappeen hevosystäväinseura, jonka puheenjohtajana hääri vanhojen lappeenrantalaisten hyvin tuntema monialaurheilija,  konttoripäällikkö Bruno Österlund.

Ja voiton vei tietysti ori Erkko,  aikansa hirmumenijä, joka etenkin pitkällä 3000 metrin matkalla oli vahvassa kunnossa. Se ravasi Lappeenrannan nopeaksi kehutulla radalla 3000 metriä kylmäveristen ME-aikaan 4.25,6. Kilometriajaksi tuli 28,5, minkä rikkomisessa onnistui kuninkuusraveissa vasta vasta Eri-Teräs vuonna 1975.

Erkon hurjasta kunnosta kertoo, että se osallistui lauantaina myös kovaan tasoitusajoon, jonka tietysti voitti. Startteja kertyi kahdessa päivässä neljä.

Ravikuningattereksi leivottiin Harapaisissa tamma Suhina, kuuluisan Akapeetuksen tytär, joka sitten seuraavana vuonna kruunattiin ravikuninkaaksi. Suhinan takia kuninkuusravisääntöjä sittemmin muutettiin niin, että kuningas on aina ori, tamman on tyytyminen kuningattaren arvoon, vaikka ravaisikin kuningasta nopeammin.

Tuohon aikaan kuninkuuslähdöt ravattiin vielä ns. ennätysajoina, radalla oli  samaan aikaan vain kaksi hevosta. Nykyisiin ryhmäajoihin siirryttiin vasta 1960-luvulla.

Katsojia  oli helteisessä Lappeenrannassa ennätysmäärä, kuinkas muuten. Arveltiin, että sunnuntaina Harapaisiin olisi pakkautunut 17 000 katsojaa, ja että yhteensä olisi päästy jopa 25 000:een.

”Kuninkuusajojen humus kipiät unohti vaivansa ja murhelliset piristy”, kertoo Vaasa-lehden Mäen-Jussi muistonsa Lappeenrannan kunkkareista.

Eiköhän sitä käy nykyäänkin aivan samoin.

Suomen 78. ravikuninkuusajot lähestyvät. Ne järjestetään Lappeenrannassa, nyt jo neljättä kertaa. Siksi tällä palstalla keskitytään tämän ja seuraavan viikon aikana vain niihin.

Miksi? Siksi, että kuninkuusajot ovat Suomen maassa instituutio, jonka kaltaista ei oikein muuta löydy. Jo katsojamäärä sen tekee; viime vuosina on liikuttu siinä 50 000 katsojen kieppeillä. Ja valtaosa katsojista palaa kuninkuusraveihin vuodesta toiseen.

Niiden tunnelma on koettava paikan päällä.

Kuninkuusravit on tapahtuma, joka kerää paikalle likimain kaikki raviurheilun ja etenkin suomenhevosten ystävät. Uskon, että suureksi osaksi juuri kuninkuusravien ansiosta maailman monipuolisimmaksi hevosroduksi luonnehditun suomenhevosen asema on edelleen vahva.

Suomenhevosten juhlavuotta vietettiin 2007, jolloin sen jalostus täytti sata vuotta. Enimmillään suomenhevosia oli viime sotien jälkeen, noin 400 000. Traktori syrjäytti ne pelloilta ja metsistä ja määrä laski 1970-luvulla noin 14 000:een. Tätä nykyä suomenhevosia on noin 20 000, suurin osa ravureina sekä ratsastuskäytössä.

Parhaat suomenhevosista, 12 oritta ja 12 tammaa, juoksevat vajaan kahden viikon kuluttua Lappeen raviradalla, purevat kuolainta ja pyrkivät saavuttamaan ravikuninkaan ja -kuningattaren arvostetun tittelin.

Tangokuninkaat usein unohdetaan, ravikuninkaaallisia ei.

En tarkalleen muista, montako kertaa olen ollut kuninkuusraveissa, ehkä vajaat 30. Euroopan ns. isoimmissakin raveissa olen käynyt, Pariisin Prix d´Ameriquessa ja Tukholman Elitloppetissa.

Ne eivät kuulkaas ole mitään kuninkuusraveihin verrattuna.

Tunnettu suomalainen talviurheilun ystävä, presidentti Tarja Halonen lähtee ensi kuussa käväisemään Sotshissa. Siellä sijaitsee presidentti Dmitri Medvedevin kesämökki eli datsha. Shaslikinsyönnin ja muun kesämökkeilyn ohella Halonen tutustuu Sotshin talviolympialaisten valmisteluihin.

Käväistiin kerran Sotshissa aurinkoisina neuvostovallan vuosina. Rantahotelli oli iso. Rannalla oli mukulakiviä ja  pulskia venäläisnaisia lapsenlapsineen. Ei tullut talvikisailu mieleen.

Sisämaassa oli ravintola, jossa sai hyvää ruokaa. Tarjoilija laskutti ruplissa, jotka kuitenkin vaivihkaa halusi vaihtaa dollareiksi, edulliseen kurssiin.

Nytkin Sotshissa tarvitaan dollareita. Ja euroja. Vladimir Putin kävi viime vuonna puhumassa vuoden 2014 talviolympialaiset Sotshin pohjoispuolella sijaitsevaan vuoristoon, jossa vielä ei ole paljon muuta kuin vuoria.

Kisajärjestelyhin hinnaksi on arvioitu noin yhdeksän miljardia euroa. Ne ovat näinä aikoina tiukassa, ne eurot. Mukava kuulla, mitä Haloselta odotetaan ja toivotaan.

Millä lailla muuttuu maailman 40 vuodessa? Meneekö parempaan vai huonompaan suuntaan?

Nyt kun juhlimme Apolla yhtätoista ja Neil Armstrongin  ensimmäisiä kuuhyppelyitä, voimme todeta, että kuukävelymielessä tietysti huonompaan. Eivät ole jenkitkään sitten vuoden 1972 siellä kävelleet saati autoilleet.

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Katselin pari yötä sitten Ylen Teemalta 40 vuoden takaista, silloin koko yön kestänyttä lähetystä Apollo-seikkailusta, jossa sen ajan nuoret miehet Pasi Rutanen, Ralf Friberg, Yrjö Länsipurokin taisi olla, olivat tiedemiesten kera keskustelemassa. Birger Wiik oli mukana, se suomalainen, jolle Nasa soi kuukiveä ja josta olimme ylpeitä.

Nukahdin ennen kuin Armstrong ehti lausua nuo  kuuluisat kiistellyt sanansa pienestä askeleesta ja suuresta.

Jotain kuitenkin osui silmään. Keskusteleva kööri poltti suorassa lähetyksessä tupakkaa sen kun kerkesi. Tiedetoimittaja Pertti Jotuni taisi olla innokkain tupakoitsija, veti melkein ketjussa.

Ja nyt on Turkissakin jo tiukempi tupakkalaki kuin Suomessa, tai Irlannissa.

Maailma on muuttunut.

Mökkiympäristön kuikkaparilla on kaksi poikasta. Joutsenilla on kaksi poikasta. Kurjillakin (ei Hugon) on kaksi poikasta. Kalalokeilla on kaksi poikasta. Kalasääskilläkin on ehkä kaksi poikasta. Ehkä karhullakin kaksi pentua, ja hirvellä vasaa; niitä ei nähty, vain jäljet.

Mitä voi suomalainen kesämökkiläinen helteisinä mökkipäivinään ja -iltoinaan enempää katsottavaksi ja kuunneltavaksi toivoa?

No tietysti sen, että mökkinsä rappusilla, kuikanpoikasia katsellessaan ja emon muinaista suomensukuista kuikanääntä kuunnellessaan, voi kättään hieman ojentaen poimia suuhunsa runsaasti flavonoideja ja antioksidantteja sisältäviä mustikoita. Ja hieman kauemmas kurottaessaan, napsia maasta ensimmäiset kantarellit.

Ja muutaman askeleen järven taakse otettuaan, nauttia keltaisten muuraimien suolle tuottamasta ilosta, katsella kalasääsken kaartelua, hätistellä kasvoiltaan sinnikästä kirjavasiipeä, jonka pureman tietää saunassa paranevan rauduskoivun lehtien kosketuksesta.

Ja sitten, kotimatkalla, ohittaa kymmenet pappatunturit, rivistönä kertomassa, että Suomi tasan 200 vuotta sitten korotettiin kansakuntien joukkoon. Sitä siunattua hulluutta!

Nyt kohti mustikkaa. Ja muurainta. Ja kantarellia. Ja tietysti myös pujoa. Ja ehkä puskissa piileksivää karhua. Käsittääkseni meidän karhu innostuu marjoihin vasta syksyllä, puolukka-aikaan.

Sivuun iänikuinen vaalirahoitus ja Rovaniemen kelkkatehdas, josta on kuuleman mukaan maksettu liikaa. Niin sanovat asiantuntijat, tuotto ei ole kyllin suuri.

Tässä muistelen, että maailman taitavimmat talouden tietäjät taannoin maksoivat arvottomista unelmista niin paljon, että nyt ollaan lamassa, jonka on jutuista päätellen aiheuttanut vaalirahoitus.

Onnea Amadeukselle ja siskolleen Gildalle. Sekä Mozartille ja Verdille. Savonlinna jää väliin.

Käytiin kotiseuturetkellä tuossa lähialueella ja kuultiin uutisiakin.

Venäjän kiireinen pre…, pääministeri Vladimir Putin tapaa käydä silloin tällöin Valamon luostarissa, toivottavasti katumassa kärkeviä, etten sanoisi joskus alatyylisiä puheitaan.

Viimeksi kävi viime torstaina ja sitten uudelleen sunnuntaina, jos luostarisaaren kovaäänisimman oppaan Svetlanan tiedot pitävät paikkansa.

Ja mikseivät pitäisi. Harmi, että satuttiin juuri lauantaiksi, ei päästy moikkaamaan.

Valamossa muistettiin Putinin kera tietysti Sergeitä ja Hermania, mutta etenkin Moskovan ja koko Venäjän edesmennyttä patriarkkaa Aleksei II:a, jonka muistoksi Putin sytytti tuohuksen. Mukana juhlinnassa oli myös nykyinen patriarkka Kirill, entinen Viipurin piispa.

Putin ramppaa siis Valomossa yhtenään, vakituinen huonekin  hänellä siellä sanotaan olevan. Luostarin igumenille Pankratille hän taannoin lahjoitti Suomessa rakennetun komean veneen.

Valamosta nykyään kyllä näkee, että saari ja luostari ovat sekä Venäjän uskonnollisen että maallisen vallan suosiossa. Sekä pääkirkko että skiitat ovat palaamassa entiseen loistoonsa – turistituloilla ja vapaaehtoistyöllä siihen tuskin päästäisiin.

Hyvä näin, Valamo on upea paikka niin Putinin kuin munkkienkin hengelliseen kilvoitteluun. Sekä tietysti vaikkapa luterilaiseenkin historian muisteluun sekä maisemien katseluun.

Ilmeellä tietysti käytiin, nuorisoseuraväen voimin, kun Hiitolan puomilta nyt läpi päästiin. Äidin kotikylään Tinnoon johtavan tien varrella oli tehty metsurivoimin ikihonkien varovaisia kaatoja. Karhukin oli saman tien varrella terottanut kynsiään yhteen petäjään. Ruisrääkät elämöivät, kun katseltiin Suojärven yli Häyhään.

Tinnossa kesät asustava vanha pietarilaispariskunta piti taas hyvänä, näytti pyörein leimoin varmistettua todistusta, jonka mukaan Kaljusten maille tehty talo oli ollut heillä vuodesta 1993. Pihassa tallusteli 32 vapaata, onnellista  kanaa. Eivät tienneet, että syksyllä kaula katkaistaan.

Luorikon nimeä vanhukset kysyivät, Suojärveä tiesivät kutsua Suolammeksi.

Vävy leikkasi ruohoa, tytär juoksutti kylmää mineraalivettä, babuska kahta kakkua ja teetä, dieduska alkuperäisen kotiseutunsa Bashkirian balsamia.

Mikä ei ollut ollessa. Mennessä katsottiin, miten Hilma Kermisen istuttamat omena- ja kirsikkapuut yhä kantoivat satoa, 65 vuoden takaa.

Liettua näkyi täyttäneen tuhat vuotta, noin suurin piirtein. Tarjakin oli mukana kuuntelemassa, miten Vilnassa hehkutettiin muinaisen suurvallan suuruutta  ja nykyisen pienvallan vapautta.

Tuosta tulikin mieleeni, että Savo täytti tuhat vuotta jo kymmenkunta vuotta sitten, ainakin jos on uskominen dosentti Osmo Pekoseen. Ja miksei olisi, onhan Pekonen hyvin viisas mies. Vasta väitteli ranskankielellä taas kerran tohtoriksi  muutaman herra Pierre Louis Moreau de Maupertuisin retkestä Lappiin.

Tapasin Pekosen kerran puolen päivän ajan ja olin tapaamisestani iloinen. Tuukkalan mies seikkailee ajatuksissaan milloin missäkin, vaikea on vähemmän sivistyneen joskus perässä pysyä. Mutta mukava on yrittää.

Dosentti Pekosesta taas tuli mieleen toinen dosentti, tämä Johan Bäckman, jonka aivoituksista harvoin tulee iloiseksi.

Dosentti Bäckman kertoo Niklas Herlinin lehden julkaisemassa blogissa, että kävi viime viikonloppuna Carelia-laivalla edestakaisin vanhassa venäläisessä kaupungissa.

Kovasti halusi dosentti  puolustaa venäläisten oikeutettuja vaatimuksia Viipurin ikuiseksi omimiseksi. Oli nähnyt linnan pihalla venäläisiä historianopiskelijoita sotilasleikeissä. Sanoo, että ”venäläiset ampuivat täällä jousillaan ennen kuin suomalaiset edes tiesivät olevansa suomalaisia”.

Ja, että ”ruotsalaiset perustivat Viipurin linnan Novgorodin ruhtinaskunnan maille. Siis venäläiset olivat täällä ensin. Nyt he ovat palauttaneet alueensa”.

Herran pieksut. Että jaksaa tyyppi jauhaa. Yhtä hyvin voi ottaa kohteeksi vaikka Pietarin, jonka Pietari Suuri perusti suomensukuisten kansojen asuttamille soille, kuten jo Nestor ja Pushkin runoelmissaan muistaakseni kertoivat. Ja jonka kaupungin tämä Pietari rakennutti isoksi osaksi Ison vihan aikaan Suomesta tuottamiensa orjatyöläisten luitten päälle.

Että onkin Pietari siis vanha suomalainen kaupunki, kun suomensukuiset heimot siellä asuivat ennen slaaveja.

”Nyt Viipuri on salaperäistä ja lupaavaa venäläistä muinaisenergiaa henkivä rajakaupunki”,  julistaa iloinen dosentti Bäckman.

Eiköhän sovita, arvon dosentti, että Viipurin muinaisenergia kuitenkin on enempi suomalaista tai ainakin suomensukuista tai vähintääkin monikulttuurista pikemmin kuin salaperäistä venäläistä?

Vajaassa viikossa ehtii aika paljon, vaikka pitikin vain mennä pelastamaan taimia.

Onneksi tulin perjantai-iltana  luonnosta takaisin sivistyksen pariin. Kohta pyysi televisio koko Suomea pysyttelemään sisällä. Kun surkea vankikarkuri viikko sitten piileskeli Lauritsalassa surkeassa piilossaan, varoituksen sanaa levitettiin toden teolla vain Lappeenrantaan.

Se siitä. Karhuja on liikaa, etsivät ruokaa ihmisten ilmoilta, mikä aiheuttaa fyysisiä törmäyksiä, mikä puolestaan aiheuttaa mielipiteitten törmäyksiä.

Toissa viikolla yhdellä mökkitiellä tutkiskelin karhujen edellisyönä toukkien toivossa repimiä kantoja. En tajunnut pelätä, vaikka asialla kuului olleen samanlainen emon ja kahden pennun ryhmä kuin Kasukkalassa.

Kirsi Virtanen Ylen ykkösellä vaati viikolla luontoa kuriin, alkaen voikukista ja oravista, päätyen tsunamiin. Taitava puhuja tämä Kirsi, soitattaa kaunista musiikkia.

Taimikosta irtauduttiin hetkeksi kesäfestivaalille,  Asikkalan kirkkoon. Se on kuulkaa iso kirkko. Pulkkilan miehet olivat aikoinaan tehneet ja polttaneet miljoona, siis miljoona tiiltä, jotta saivat mieleisensä kirkon. Tiilensä he vielä latoivat  kirkkonsa seinään jotenkin oudosti.

Kirkossa esiintyivät Anu Komsi ja Meta4. Komsi kipusi lauluissaan ties mihin kolmiviivaisiin korkeuksiin. Siinä ei venäjänkielisestä tekstistä enää selvää olisi saanut edes Putin.

Meta4:stä selvän sai. Oli uskomattoman kaunista soittoa, tyypeillä käsissässään stradivariukset sun muut ja taito.

Erakkosaaressakin käytiin. Siinä missä Saimaalla on Nestori Miikkulainen, siinä Päijänteellä vannotaan Toivo Pylväläisen nimiin. Pylväläinen oli 30 vuotta paossa lapsenruokkojuttujaan Koreakoivu-nimisessä saaressa Tehinselällä. Teki joutessaan vaappuja. Lauri Rapala kävi kylässä ja miehet vertailivat vieheitään, toinen käytti korkkia, toinen männynkaarnaa.

Rapalasta tuli rikas, Pylväläisestä ei. Elivat kai onnellisina.

Tänään olisi pitänyt lähteä evakkovaellukselle Virolahdelle. Kuulun reippaaseen, kriisineuvonnasta paitsi jääneeseen viiteryhmään nimeltä evakkolapset, vaikka en samannimiseen järjestöön ole ehtinytkään liittyä.

Alkuperäisestä toisesta vaelluksesta on 65 vuotta. Väitän, että ainakin osan matkaa silloin kävelin.