Käväistiin häissä Sinisillä vuorilla, peräti kolmeen mieheen. Lähdettiin, kun kerran Australiasta tuli kutsu; Helen-morsiamen vanhemmat Kathleen Ann ja Erkki sen lähettivät.
Tapahtuma oli kovasti monikulttuurinen. Erkki on serkkuni, syntynyt Rautjärven Ilmeellä. Vaimonsa Kathleen Ann on syntyisin Englannista, Sussexin kreivikunnasta
He ovat maahanmuuttajia, Australian maahan muuttaneita. Tapasivat sokkotreffeillä Sudneyssä 1960-luvun alussa, yhteisten ystävien luona.
Helen ja Daniel puolestaan tapasivat tämän vuosituhannen alussa Lontoossa, yhteisten ystäviensä luona hekin.
Hääpaikalla moniuskonnollisessa siviilikappelissa ylpeä isä johdatti Helenin Danielin luo. Morsian oli kaunis, sulhanen komea. Toistivat siviilivihkikaavan, jonka oikeudenpalvelija Margaret (sukunimestä päätellen skotti) heille esiluki, vaihtoivat sormuksia, suutelivat. Lopuksi koettiin ripaus uskonnollisuutta: Daniel polkaisi rikki viinilasin. Juutalaisissa häissä näin tehdään, Jerusalemin temppelin muistoksi.
Häämarssin sijaan kuultiin Albinonin Adagio, siellä down under kai on sellainen tapa.
Kannatti siellä käydä, tutustumassa suureen joukkoon mielenkiintoisia ihmisiä. Esimerkiksi sulhasen best maniin, ranskalaiseen Jean-Christopheen, joka perheineen oli saapunut paikalle Singaporesta. Tai morsiamen enoon, Kathleen Annin Sydneyssä asuvaan veljeen, joka jo on australialaisista australialaisin. Tai nauravaiseen Debbieen, joka on Helenin paras aussiystävä.
Puhumattakaan Callumista ja Sylvistä. Callum ja Sylvi ovat Helenin sisaren Hannelen ihastuttavat lapset. Sylvi toisti seremonien ajan, naurusuin, juuri oppimaansa lähes ensimmäistä sanaa, joka kuului olevan Hello!
Syötiin pitkään ja paljon, juotiin shamppanjaa, viinejä ja olutta, jotka sulhanen Daniel oli valinnut ja tuonut nautittavaksi, hääpaikka Chapel Hill Retreat kun oli australialaisittain BYO (bring your own = tuo omat juomasi).
Ja tanssittiin, puolilleöin. Vieläkin vähän väsyttää.
