Kuukausiarkisto tammikuu, 2009

Pojat ovat poikia?

torstai 29. tammikuuta 2009

Uutisia.

Varusmiespalveluksen keskeyttää heti alkuun yhä useampi. Noin 11,2 prosenttia Lappeenrantaankin parisen viikkoa sitten tulleista alokkaista on jo lähtenyt kotiin, hädin tuskin ensimmäisen hernekeitto- ja pannaripäivän koettuaan. Eivät ole tunteneet oloaan kotoisaksi menetettyään yksilönvapautensa. Tai sitten kärsineet kenraali Puheloisen diagnotisoimasta läskisyndroomasta.

Vantaalla luotiliiveihin sonnustautunut poliisi oli piirittänyt koulun ja ottanut oppilaalta pois käsiaseen näköisen sytkärin, jolla tämä oli osoitellut kohti.

On ilmennyt, että oppilas on sama, joka oli pari viikkoa sitten halunnut ottaa ruokailussa neljä kalapuikkoa (tai -palaa), vaikka olisi saanut ottaa näinä lama-aikoina vain kolme. Tilanne johti tarjottimen putoamiseen ja auktoriteettiongelmaan, joka johti poliisin kutsumiseen paikalle.

Kalapuikkopojasta tuli julkisuudessa ainakin puoliksi sankari; siitäs näette, kasvava nuori ei saa yhteiskunnalta riittävästi lakisääteistä peruskouluruokaa ja joutuu oikeuksia vaatiessaan viranomaisten pompottelemaksi.

Kahden viikon kuluttua sama sankaripoika tähtäili kaverinsa kouluun tuomalla sytkärillä ja taas tuli poliisi paikalle.

Mitä näihin uutisiin nyt sanoisi? Että työttömiä tuottavaa isänmaata voi puolustaa muutenkin kuin ase kädessä ja torstaisin hernekeittoa syömällä? Että pojat ovat poikia Vantaallakin? Että pitääkö sitä nyt turhista vauhkoontua?

Monia näitä asioita pohtii, ja syystä. Vastauksia tulee takuuvarmasti yllin kyllin. Käytäntö vaan ei ehdi pelaamaan teorioitten tahtiin.

 

Bongaamassa

maanantai 26. tammikuuta 2009


/* Style Definitions */ table.MsoNormalTable {mso-style-name:”Normaali taulukko”; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-priority:99; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:”"; mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt; mso-para-margin-top:0cm; mso-para-margin-right:0cm; mso-para-margin-bottom:10.0pt; mso-para-margin-left:0cm; line-height:115%; mso-pagination:widow-orphan; font-size:11.0pt; font-family:”Calibri”,”sans-serif”; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:”Times New Roman”; mso-fareast-theme-font:minor-fareast; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin;}

Katselin eilen, pitkästä aikaa, yhtä urpiaista, kun osallistuttiin pihabongaukseen. Kuten tiedämme, urpiainen  on ulkonäöltään hieman sosialidemokraatti, punalakkinen  ja alapuoleltaan viirukkainen, vähän niin kuin melkeinkaimansa Urpilainenkin.

Ennakkotietojen mukaan urpiaisia näkyi muillakin pihoilla, ainakin 24 291. Niitä oli bongattu huomattavasti enemmän kuin pikkuvarpusia, joita kansalaiset olivat viikonloppuna nähneet vain 13 086.

Kumma juttu, meidän talipallojamme ja auringonkukansiemeniämme kävi aamubrunssilla nauttimassa ainakin 31 pikkuvarpusta.

Pappilanniemessä  yritin hiihtoladulta bongata pähkinänakkelin. Monet näkivät, minä en.

Illan suussa luin Iltiksen nettilööpistä, että jotkut Sauli ja Jenni  juhlivat yhdessä. Hämmästyttävää, aviopari yhdessä ulkona.

Hömötiainenkin kävi. Mistä lie sekin nimensä saanut?

 

/* Style Definitions */ table.MsoNormalTable {mso-style-name:”Normaali taulukko”; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-priority:99; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:”"; mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt; mso-para-margin-top:0cm; mso-para-margin-right:0cm; mso-para-margin-bottom:10.0pt; mso-para-margin-left:0cm; line-height:115%; mso-pagination:widow-orphan; font-size:11.0pt; font-family:”Calibri”,”sans-serif”; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:”Times New Roman”; mso-fareast-theme-font:minor-fareast; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin;}


 

Takamies vai pelintekijä?

tiistai 20. tammikuuta 2009

Yhteiskuntapalvelussa maanantaina ahkeroinut tuleva USA:n presidentti Barack Obama sai Gazan moukaroinnin loppumaan ennen virkaanasettumistaan. Ja sorjan mutta tuikean Julia Timoshenkon sopimaan kaasuhanojen aukaisemisesta hymyttömän Vladimir Putinin kanssa.

Niin ainakin luulen. Kaksi ihan hyvää saavutusta jo ennen presidenttiyttä.

Olikohan Barack Obama koripallojoukkueessaan joukkueensa sielu eli pelintekijä vai ns. heittävä takamies, joka parhaina hetkinään kenties pelasti joukkueensa tappiolta?

Molempi parempi. Yleismaailmalliselta kannalta saattaisi pelintekijän rooli olla ansiokkaampi, kun Obaman saavutuksia sadan vuoden kuluttua muistutetaan mieliin.

Mahtaako tänään tiistaina virkaanastujaisissa kukaan nukkua? Sunnuntai-illan konsertissa veteli Obanan sisarpuolen Maya Soetoro-Ng:n kolmivuotias tytär Suhaila sikeitä, vaikka estradilla esiintyivät Bruce Springsteenit sun muut.

Voi Annel Kiljune, mihi siu murteis unehtu?

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Katselinpa saunan jälkeen Uutisvuotoa, kun oli peräti kaksi vaaleaa lappeenrantalaista sanankäyttäjää paikalla, ensimmäisen polven tv-toimittaja Inka Henelius ja kolmannen polven kansanedustaja Anneli Kiljunen.

Pakko sanoa, että kansanedustajamme tuotti pettymyksen, vaikka  Peter Nyman antoi hänelle todelliset valttikortit käteen tarjoamalla kysymyksen murteiden käytön lisääntymisestä.

Oisit nyt Annel räyväyttänt, kaivant mielestäis kaik Lappee murtee sanat, mitä siel viel jälel on, jot myö oltais saatu olla siust ylpeitä niiko ollaa Kotkaun Anja Partasest ja häne murteestaa. Tai Pakarise Hannast (ainakii sillo enne).

Vaan ei, eduskunnan poliittista virkamiesuomea puhui siinäkin kohtaa Anneli Kiljunen, kun murteiden käyttöä ihan oikein ihasteli.

Onneksi Inka pelasti tilanteen, ei ole Helsingin-vuosinaan kieltään unohtanut.

Ei ollut meidän juhlamme

perjantai 16. tammikuuta 2009

Näyttivät molemmat osapuolet juhlivan Tukholmassa sitä, että Suomi pääsi eroon Ruotsista 200 vuotta sitten. Juhlijat olivat aivan hyvillä mielin, jos tv-kuvaan on uskomista.

Niinistökin näytti naurattelevan tulevaa kuningatarta. Vanhanen vaadittaessa sanoi, ettei ruotsalaisten  kantsi mahdollisia syntejään anteeksi pyydellä, hyvä vaan kun pikakotouttivat vanhat alamaisensa  Volvon ja Saabin alamaiseksi.

Meillä Etelä-Karjalassa tuota 200-vuotiserojuhlaa ei olisi voitu viettää, me kun olemme olleet erossa Ruotsista paljon kauemmin kuin Nuori Suomi. Vuonna 1649 perustettu Lappeenrantakin ehätti olla vanha ruotsalainen kaupunki vajaat 100 vuotta, kunnes Pikkuvihan päättyminen 1743  yhdisti kaupungin äiti-Venäjän alamaisuuteen.

Ja tuolla Parikkalan suunnassahan kuten Virolahdellakin raja aukeni railona kohti itää jo Uudenkaupungin rauhassa 1721, kun sotahullu teini Kaarle XII Narvan mailla voitettuaan kuvitteli saman tien valtaavansa Moskovankin, mutta sai aikaan vain monivuotisen tosi Ison vihan.

Kuten muistamme, Kaarle XII itse ei tainnut Suomessa edes piipahtaa, ainakaan sotimassa.

Hassua sinänsä,  venäläiset valtasivat silloin Suomen aina Oulua myöten, mihin Stalinkaan ei kyennyt. Mitenkä olisi käynyt, jos Suomi olisi ollut Ruotsia vielä viime sodissa?

No, ei minulla ole mitään Ruotsia vastaan eikä pakkoruotsiakaan, eikä venäläisiä. Historia vaan on niin outoa.

Mitäs me vanhasuomalaiset.

Miksi laulan ja hiihdän

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Hiihtäminen on hyvästä niin ihmisen sielulle kuin hänen ruumiilleenkin, sen tiedämme noin yleisellä tasolla kaikki.

Mutta sitä meistä harva tiesi ennen sunnuntaita, että hiihtäminen on hyväksi myös laulutaidolle. Lappeenrannassa 40-vuotisjuhlakonserttinsa pitänyt laiha ja  suoravartinen baritoni  Jorma Hynninen, 67, sen kertoi HS:n kulttuurisivulla.

Hän väitti vakavin mielin, että on murtomaahiihdon avulla kehittänyt hengitystekniikan, joka yhdistettynä savolaisiin leukaperiin antaa ikämiehen äänelle aivan uutta pontta. Olisiko tuossa tutkijalle vaikka väitöskirjan paikka?

Sitä mietin, onko laulajan hengitystekniikalle hyväksi vain se luistelutyyli, jonka harjoittajaksi Hynninen lehden kuvassa tunnustautuu. Hengittääkö pertsan harrastaja eri tahtiin?

Muistelen, että hiihto ja savolaiset leukaperät yhdistyivät tv:ssä jo parisen vuotta sitten. Savolainen sopraano Johanna Rusanen oli silloin hiihtovalmentaja Reijo Jylhän koulussa. Tuolloin ei kuitenkaan puhuttu laulutaidon parantamisesta vaan kunnon nostamisesta ja Rusasen  kiistämättä huomattavien muodollisten avujen kurissa pitämisestä.

Sen sai Lappeenrantasalissa todeta, että kunnossa ovat niin Hynninen kuin Hynnisen äänikin. Kuultiin koko suomalaisen yksinlaulutaiteen kerma yhdellä kertaa: Lappeenrannan vävypoikaa Toivo Kuulaa, merellistä Oskar Merikantoa ja sivistynyttä Sibeliusta. Lauantain toivottujen ikiaikaiset suosikit Merelle ja Myrskylintu saivat jäyhistä karjalaiskuulijoista jopa Bravoo-huudahduksia.

Paria päivää ennen Hynnistä kuultiin salissa yksinlaulun sijaan hienoa oopperaa, vahvistetun kaupunginorkesterin  ja klassisen kuoron tuella. Ensi kertaa eläessäni sain kokea, mitä Carmenin sielussa oikein liikuu. Myöhään lipun ostaneena jouduin salin eturiviin. Siinä sitten Petteri Salomaa, Raimo Sirkiä ja Tiina-Maija Koskela kulkivat edestäni, kun lavalle saapuivat tai poistuivat.

No tämä Tiina-Maija kun tuli Carmenina lavalle miesten kanssa flirttailemaan, niin arvatkaapas, keneen ensimmäisenä katseensa loi? Tuliseen kapellimestari Tibor Bogányihin, komeaan ensiviulisti Tero Latvalaan?

Eipä suinkaan, vaan allekirjoittaneen vaatimattomaan olemukseen. Ihan suoraan silmiin katsoi ja jotain ääneti lupasi, hyvä ettei intoutunut antamaan kantamaansa ruusua.

Vaan ailahteleva on naisen, etenkin Carmenin mieli. Lavalta poistuessaan tämä nainen ei enää minua vilkaissutkaan. Ruusukin meni Latvalan kautta Bogányille. Parissa minuutissa oli Carmen minut unohtanut.

Vasta kahdestoista yö

tiistai 6. tammikuuta 2009

Loppiaisaattona ajattelin tietenkin loppiaisaattoa; että olisiko tällä päivällä minkäänmoista itsellistä merkitystä, jos William Shakespeare (tai joku aikalaisensa) ei olisi kirjoittanut tämännimistä komediaa.

Loppiaisaatossa roolit ja sukupuoletkin menevät hauskasti sekaisin, kunnes Illyrian rannikolle syntyy useita onnellisia aviopareja.

Englanniksi näytelmän ja ilmeisesti myös loppiaisaaton nimi on Twelfth Night, Kahdestoista Yö,  ruotsiksi taas epäjohdonmukaisesti  Trettondagsafton eli Kolmetoistapäivän Ilta.

Tänään tiistaina sitten on loppiainen. Suomalaiset ovat sitä mieltä että joulun juhlinta on loppu, siitä nimi. Muu maailma juhlii eri nimillä, kuka kolmea itämaan tietäjää/kuningasta/viisasta miestä, kuka Jeesuksen kastamista.

Laskujeni mukaan loppiaisen jälkeisenä yönä tulee kuluneeksi yksitoista yötä Gazan pommitusten alkamisesta alueella, jonne nyt Itämaan tietäjien sijaan pyrkivät antamaan voimattomia neuvoja Länsimaan saamattomat kaikentietäjät.

Tähän loppuun, täysin epäjohdonmukaisesti, säkeitä Juice Leskisen laulusta, jossa  ”silmissäni katse lapsen eksyneen ” ja ”käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen”.

Ja vielä:

Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen

Ja kaikki, paitsi elämä, on turhaa.

Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen

kun ihmiskunta tekee itsemurhaa.

Ottoahon juhlapäivä

maanantai 5. tammikuuta 2009

Hyviä uutisia lukee aina mielellään, mieluummin kuin huonoja. Hyvistä tulee hyvälle tuulelle, huonoista huonolle tai ainakin surulliselle.

Olen ollut Otto Ahon kanssa hyvänhännän tuttu jo viime vuosituhannen puolelta. Meillä oli usein, jopa päivittäin, tapana käydä etenkin ilta- mutta myös aamukävelyillä Lappeenrannan sataman tienoilla. Satamamiljöön vähittäinen ehostuminen ilahdutti meitä suuresti.

Kerran muistan tavanneeni hänet silloisella Lappeenrannan teknillisellä korkeakoululla, kerran myös Oton työpaikalla kaupungin keskustassa. Viime aikoina kohtaamisemme ovat valitettavasti harvenneet, sattuneesta syystä, joka ei ole Oton.

Ilahduin suuresti, kun huomasin hänen täyttävän vuosia.

Näinhän kertoi Etelä-Saimaan merkkipäiviä-osastossa sunnuntaina ollut kuvallinen ilmoitus. Siinä ”Otto Ahoa onnittelee 5.1.2009  hänen henkilökuntansa”.

Itse asiassa yksi tämän uskollisen henkilökunnan edustaja jo ennakkoon vihjasi tulossa olevasta merkkipäivästä, mutta unohdin asian näissä joulutohinoissa. Käsittääkseni Otto Aho järjesti merkkipäivänään vain suljetun henkilökuntajuhlan (kuten tämä Niinistökin), mutta olisihan häntä voinut vaikka tekstarilla tai nettikortilla onnitella.

No onniteltakoon nyt vaikka näin, jos Otto sattuisi huomaamaan.

Ja jos nyt kuka ei satu tietämään, Otto Aho on bichon frisé -rotuinen, akateeminen tilintarkastuskoira, jonka reviiri nykyisin taitaa kattaa Lappeenrannan sataman ohella koko maan jos ei enemmänkin. Varsinaiset tilityöt hoitaa henkilökunta, joka samalla on sitoutunut täyttämään Oton päivittäiset toiveet. Otto itse tyytyy tarkastamaan vain Lappeenrannan toimiston sisätilat, silloin tällöin.

Oliko se ikä nyt 15 vai 16 vuotta? Väliä tuolla. Sen kun kerrotte seitsemällä, saatte Otolle ihmisiän. Ei ihme, että pieni sydänlääkitys on tarpeen, kun se sitä on jo nuoremmillekin.

Lamasta huolimatta

perjantai 2. tammikuuta 2009

Kävin uhkaavasta lamasta huolimatta vanhan vuoden päätteeksi ja uuden alkajaisiksi tuulettamassa aivojani, tällä kertaa Lappeenrannan satamassa. Paikka ja aika olivat sopivat, pohjoisesta tullut tuuli suorastaan hyväili pipotonta päätäni.

Monet lähimmäiset olivat hatuttomuudesta huolissaan. Turhaan; aivoni eivät ole mielestäni kertaakaan täysin jäätyneet, ensimmäistäkään nuhaa en avopäisyyteni takia ole kärsinyt. En ainakaan tunnusta.

Uhkaavasta taantumasta huolimatta Karjalan Laulu-Veikot lauloi satamassa livenä ja Hanna Pakarinen nauhalta. Välillä puhui kaupunginjohtaja. Toivotti Joutsenon tervetulleeksi ja muiden lähikuntien arveli seuraavan perässä.

Ilotulitus oli uhkaavasta taantumasta huolimatta ihan siisti, ei kuitenkaan yhtä komea kuin kaupungin 350-vuotisjuhlissa. Saapa nähdä onko ensi kesänä lamasta huolimatta hieno 360-vuotisilotulitus?

Tulituspaikkana Halkosaari uhkaavasta lamasta huolimatta on hyvä, kuten myös Luiskan lopettajaisten pitopaikkana. Liekö ollut viimeksi paljon väkeä vai oliko uhkaava taantuma karsinut osanottajia?

Uudenvuodenpäivänä piti uhkaavasta taantumasta huolimatta katsoa televisiosta urheilua ja Aurinkosirkusta sekä kuunnella Wienin filharmomonikoiden straussista soittoa.

Ja tietysti katsella,  olisiko wieniläisten tärkeiden herramuusikoiden lomaan tällä kertaa, lamasta huolimatta,  kiinnitetty yhtään naispuolista soittajaa. En koko konserttia nähnyt, mutta yksi viulisti ja yksi sellisti ainakin kaukaa kuvattuina näyttivät naisilta. Uhkaavasta taantumasta huolimatta naisten määrä prosenteissa laskien varmaan hipoi orkesterin ennätystä.

Harpun soittaja oli, taantuman uhallakin,  mies, joten kokemukset toisesta sukupuolesta eivät tällä klassisella naisten soittimallakaan ilmeisesti ole olleet kaksisia. Orkesterin yli 150-vuotisen historian ensimmäinen naispuoliseksi soittajaksihan palkattiin vuonna 1997 harpisti.

Tekisivätkö filharmonikot lakon, jos Susanna Mälkki uhkaavasta lamasta, jopa taantumasta huolimatta palkattaisiin tulevan uudenvuodenkonsertin kapellimestariksi?

Uutisiakin katselin ja kuuntelin.