Antti Munnukka

Ihmisen aivot ovat kuoreltaan laajat, kuten Hesarissa pari päivää sitten tiedesivulla kerrottiin. Lisäksi ne ovat jotenkin omituiset.

Kun esimerkiksi kuuntelin, miten presidentti Dimitri Medvedev toisessa haastattelussa lupasi jo käydyn kuuman sodan lisäksi kylmää ja toisessa kieltäytyi tätä kylmää sotaa lietsomasta, aivoni eivät ensimmäisenä tarttuneet tähän ehkä myönteiseksikin katsottavaan ristiriitaisuuteen.

Ei, ne nappasivat Medvedevin venäjänkielisestä puheesta sanan Nato ja omin päin rinnastivat sen sanaan Mato.

Joku muistanee muutama aika sitten tv:ssä olleen venäjän oppikurssin, jossa ansioitunut Leningrad Cowboy Mato Valtonen rakastui opettajaansa Natashaan ja etsi tätä pitkin Pietaria.

Natasha lausui sanan Mato kaipaavasti ja rakastavasti, mutta ei Medvedevin Natokaan ihan pahalta kuulostanut.

Ehkä tässä vielä on toivoa paremmasta.

Vietin mielessäni tänä komeana elokuisena sunnuntaina hetken setäni Pärttylin nimipäivää. Omenapiirakkaakin söin, pudokkaista tehtyä.

Tämä edesmennyt Pärttyli, lyhyemmin Pärtty, vielä lyhyemmin Pärt-setä, oli jyty mies, hyvinkin nimipäivän vieton väärti, vaikka hänen kuolemastaan kohta jo onkin 50 vuotta.

Hieman ihmetyttää, miksei sunnuntai-Hesarin kastettujen näyteikkunassa ole vielä ihmeemmin näkynyt Pärttyleitä. Nimihän on hieno, ollenkaan halveksimatta uudenaikaista Perttua, joka näkyy vallanneen elokuun 24. päivän yksin itselleen.

Pärt-setäni syntyi vuosisadalla, jolloin nimillä ja päivillä oli tärkeitä merkityksiä. Pärttylistä katsottiin syksyn alkavan ja ennustettiin saman tien tämän alkavan syksyn säätkin.

”Mitä päivä Pärttylinä, sitä sinä syksynä”, ilmoitti tuon ajan pekkapouta ja siihen oli uskominen.

(lisää…)

Netissä käytävä äänestys Venäjän historian suurimmasta sankarista on vihelletty poikki elokuun puolivälissä. Nyt edetään kohti finaalia uusin säännöin, joiden ansiosta esimerkiksi Sergei Radonezhilaisen.  Josif Dzhukashvilin ja Vladimir Uljanovin innokkaimmat kannattajat eivät enää pääse ihan helposti lisäämään suosikkiensa äänimäärää.

Kävi niin, että Imja Rossija, Venäjän nimi -äänestyksen toteuttajat alkoivat ounastella, että ainakin kärkinimet olivat saaneet tukea – vanhaa venäläistä vertausta käyttääkseni – kuolleilta sieluilta.

(lisää…)

Muistan elokuun 21. päivän 1968 kahdesta syystä. Silloin oli aamupäivällä Lappeenrannassa erittäin ankara ja pitkäkestoinen ukkoskuuro. Tuli isoja rakeitakin, jotka tekivät pahojaan.

Istuimme pitkittyneen kuuron ajan Lappeenrannan silloisen sähkölaitoksen tiedotustilaisuudessa. Ulos ei ollut menemistä. Sähköstä ei enää tilaisuuden lopulla puhuttu, jollei nyt salamista. Sen sijaan puhuttiin Prahasta ja sosialismista. Aamu-uutiset olivat kertoneet, että tankit olivat vyöryneet Prahaan, tehneet pahojaan ja päättäneet Prahan kevään ja kesän jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen syksyn tuloa.

Mieleeni on keskustelusta erityisesti jäänyt paikallinen Kansan Uutisten toimittaja, vakava aatteen mies, joka ei tankkien tuloa ymmärtänyt. Miksi, hän kysyi ja kysyi.

(lisää…)

Muistaakseni minun kävi Leslie Laingia sääliksi. Hän oli kovin lyhyt, etenkin jos häntä vertasi kaksimetriseen Arthur Wintiin. Eikä hänestä koskaan kirjoitettu samalla tavalla kuin joukkuetovereistaan.

Tyhmäähän moinen sääliminen oli. Leslie Laing sentään voitti Jamaikan juokkueessa kultamitalin Helsingin olympialaisissa kisoissa. Lajina oli 4×400 metrin viesti. Laing, Arthur Wint ja Herbert McKenley  petasivat homman ja George Rhoden toi kapulan maaliin maailmanennätyajalla 3.03,9. Se teki koulupoikaan suuren vaikutuksen se voitto, vaikkei sitä televisiosta nähnytkään.

Jamaikalaisten geenit ovat reilussa 50 vuodessa muuttuneet siihen suuntaan, että lyhyet matkat sujuvat entistä paremmin. Ensi voittaa satasella kultaa Usain Bolt, sitten Jamaikan naiset ottavat samalla matkalla kolmoisvoiton. Pikaviestit lienevät Pekingissä niin Jamaikan naisille kuin miehillekin vain suupala.

Ellei Visa Hongisto nyt ylly ihan hurjaksi, suomalaisista tuskin enää on kultamitalisteiksi sen paremmin lyhyillä kuin pitkilläkään juoksumatkoilla.

Tosin ulkoministeri Alexander Stubbin lauantaina Helsinki City maratonilla juoksema aika 3.31,25 oli ankarasta pistoksesta ja Gondoleezza Ricen häirintäsoitoista huolimatta huolimatta parempi kuin Veikko Hakulisen voittoaika 3.33,33, Oslon olympialaisten 50 kilometrin hiihdossa.

Toivottavasti Stubb ei tuntenut pistoa sydämessään siksi, että Georgian-matka ei sittenkään sujunut niin hyvin kuin hän oli odottanut.

Kaasuputkiyhtiö Nord Stream toimii kuin Oka Lappeenrannassa. Rakentaa putkeaan täyttä päätä, vaikka luvista ei ole tietoakaan.

Tai onhan niistä varmaan, kun päätoiminen muistelmien kirjoittaja ja pohjoinen ulottaja Paavo Lipponen on Hesarin mukaan ryhtynyt myös kaasunsiirtäjien konsultiksi. Lipponen on vuoden ajan luvannut katsoa, että Viipurista Saksaan Itämeren pohjalla matkaava putki täyttää ympäristösäädökset tarkkaan, muttei kohtuuttomasti.

Paavo Lipposen suurin haave oli muistamani mukaan iso virka sellaisessa EU:ssa, jonka ytimessä Suomi on mukana. Nyt hän matkaa ytimeen kaasuputkea myöten. Putken alkupää on lähellä Talia ja Ihantalaa.

Lipponen on isänmaallinen mies. Mannerheimristin ritarien sisarenpoika osallistuu äänettömänä konsulttina toiseenkin hankkeeseen, jonka toteutumisessa vielä saattaa olla ongelmia. Tali-Ihantala -museota ei ilmeisesti oltaisi rakentamassa, ellei Lipponen olisi sitä aikoinaan Lappeenrantaan esittänyt.

Minun puolestani Tali-Ihantala -museon saa kyllä rakentaa, kaasuputken upottaminen Itämereen on kinkkisempi juttu.

Tuore kaasukonsultti sanoo, ettei kaasuputkilupia saa koplata puutulleihin tai rekkajonoihin. Kelpaisiko pienempi koplaus? Löytäisiköhän Lipponen Gazpromilta vähän tukea Tali-Ihantala -museolle?

Lappeenranta esiintyi keskiviikkoiltana kahdesti tv-ykkösellä. Ajankohtaisohjelmassa oli kuvattu Linnoituksen yötä, jossa ensiapuryhmän annettiin ymmärtää etsivän gamman ja lakan uhreja.

Niitä ei löytynyt, gammaa eikä lakkaa eikä uhreja. Eikä Lappeenrannan venäläisiä, vaikka heitä vanhassa venäläisessä Linnoituksessa varmasti oli.

Samassa ohjelmassa venäjänkielistä Spektr-lehteä Suomessa tekevä fiksunoloinen toimitusjohtaja totesi, ettei voisi kuvitella Tarja Halosen käskevän pommittaa Lappeenrannassa asuvaa venäläisvähemmistöä.

Voi olla, että vertaus ontuu, mutta… Toden totta, Suomessa on venäläisiä lähes saman verran kuin itsenäiseksi haluavassa Etelä-Ossetiassa osseetteja ja Lappeenrannassa asukkaita. Tiedä häntä; jos Lappeenranta julistautuisi itsenäiseksi, saattaisivat Suomen hallituksen haukat ehkä tällaisia pommituksia vaatiakin.

Vielä luin illalla Hesarin verkkolehdestä, että Venäjän rikkain mies Oleg Deripaska oli taas ollut  Ahvenanmaalla, ahvenia onkimassa ja Oolannin sodan aikaisen Bomarsundin linnoituksen raunioita ihmettelemässä.

Linnoitusta? Tiesikö Deripaska, että demilitarisoitu Ahvenanmaa kinaa muun Suomen kanssa itsehallinnostaan, koska ahvennanmaalaiset haluavat metsästää lintuja kevätmuuton aikana? Että itsehallintoinen maakunta kenties kaataa Irlannin ja Timo Soinin kanssa Lissabonin sopimuksen ja repii EU:n lopullisesti hajalle?

Onko varma, että Deripaska oli pääasiassa kiinnostunut ahvenista, joita muuten voi pyydystää Saimaaltakin? Pitäisikö meidän pelätä, jos Deripaska ensi kesänä seilaa parilla (sadalla) laivalla ylös Saimaan kanavaa? Olisiko hänellä kalastuksen lisäksi, ystävänsä Putinin toimeksiannosta, tarkoitus vaivihkaa kartoittaa Lappeenrannan venäläisen vähemmistön olot ja tehdä tarvittavat johtopäätökset?

Jeltsinin lepsuudella ja alumiinilla rikastunut Deripaska omistaa suomalaisia hymyilyttävän nimensä lisäksi omaisuutta noin 28 miljardin dollarin verran. 

Sitä tuntee ihminen joskus olonsa ristiriitaiseksi, esimerkiksi eilen.

Satu Mäkelä-Nummela ampui Pekingissä haulikolla mäsäksi 92 savikiekkoa ja voitti kultamitalin. Hän lauloi vedet silmissä Maamme-laulua, jonka kiinalaiset järjestäjät olivat äänittäneet oikein, siis loppukertauksen kanssa.

Pasila soitti Porilaisten marssia. Pienen Suomen kansallistunne kohosi korkeuksiin.

Saman aikaan Medvedev soitti Tarja Haloselle ja sanoi olevansa huolissaan Pohjois-Ossetiaan saapuneista osseettipakolaisista.

Etelä-Ossetiassa oli sota, Ahhasiassa oli sota, venäläisten joukkojen sanottiin hyökänneen Goriin.

Gori on ikivanha kaupunki, joka aina tunnetaan Stalinin eli Josif Dzhukashvilin kotikaupunkina. Sinne itsenäistynyt Georgia jätti asukkaiden toivomuksesta pystyyn Stalinin patsaan.

Eilen Stalin oli taas siirtynyt johtoon nettisivu Imja Rossijan äänestyksessä, jossa etsitään Venäjän suurinta sankaria. Hänellä oli ääniä 1.754.292. Muutaman ajan johdossa ollut ordodoksiaskeetti Sergei Radonetzilainen oli jäänyt kakkoseksi, 1.745.990 ääntä.

Osseetit ovat yksi Kaukaasian noin viidestäkymmenestä kansasta. Kristittyjen osseettien kieli kuuluu olevan persialaisperäistä ja siinä on kirjainyhdistelmä ae, joka on yhtä kuin ä. Etelä-Ossetian johtaja Edvard Kokeity on Venäjän kansalainen ja entinen painija, missä sinänsä ei ole mitään pahaa.

Pahaa on siinä, että olympialaisten aikana (tai ennen tai jälkeen) aloitetaan aivan järjetön sota. Propaganda suoltaa molemmin puolin valheita, joista ei ota selvää edes Alexander Stubb.

Iloitse siinä sitten ilosta itkevän isänmaallisen haulikkoampujan ja äidin kultamitalista.

Kävin viikonlopulla Sepon ja hänen vaimonsa kanssa kalastamassa. Ihan vaan mato-ongella, jonka Sanni-ystäväni hyväntahtoisesti oli luovuttanut käyttöömme.

Osallistuin myös ruokasienten etsintään. Perjantaina oli satanut 35 milliä vettä, joten kanttarelleja löytyi, samoin cesiumpitoisia kehnäsieniä. Sekä yksi ukonsieni, yksi yliaikainen herkkutatti ja liuta mustia torvisieniä.

Mutta onkimisesta piti kertoa. Itse asiassa vain minä ongin, Seppo ja vaimonsa seurasivat kaikkia toimiani katseella.

Äitsaaren vesiltä nappasimme 14 pienehköä ahventa, seitsemän särkeä ja viisi salakkaa. Suurin ahven ja joukko pieniä putosi, siellä syönti oli laiskanlaista. Sunnuntaiaamu oli tyyni ja kaunis; olisi pitänyt nousta aikaisemmin, niin ahvensaalis varmaankin olisi ollut sekä määrällisesti että koollisesti isompi.

Ahvenet ja kolme suurinta särkeä luovutin paistettavaksi.  Mökkiseurue söi ne suurella mielihalulla, sormet rasvassa, pikku ruotoja hampaitten välistä ja kielen alta varovasti poistellen.

Seppo ja vaimonsa söivät, paistamatta, neljä pienempää särkeä ja salakat, paitsi yhtä särkeä ja yhtä salakkaa. Ne söi tiira, joka ilmestyi tyhjästä ja nappasi kalat Sepon ja hänen vaimonsa ehtimättä reagoida.

Seppo ja vaimonsa ovat selkälokkeja, joita Sanni on neljä vuotta ruokkinut onkimillaan kaloilla ja Sannin vanhemmat kiinteitten pyydysten tuottamilla perkuujätteillä.

Seppo ja vaimonsa päivystävät asemapaikallaan uskomattoman väsymättömästi, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, kunnes heidän on pakko muuttaa.

Kuka heitä muuttomatkalla ruokkii?

Suomen Pietarin-pääkonsulaatti on tähän asti ollut tunnettu siitä, että sitä vuosikaudet johti Paavo Lipposen näköinen Paavo Lipposen veli, että se sai tontin pietarilaisten mielestä aivan liian hyvältä paikalta kaupungin keskustasta ja että se myöntää vuosittain suuren määrän viisumeita, jotta venäläiset pääsisivät ostamaan Myllymäestä ja Prismasta tavaraa tai käymään Saimaan-datsoillansa.

Nyt pääkonsulaatin runovastaavan sanotaan olevan kykenemätön tietämään mikä on runo, kun ei halunnut päästää Sofi Oksasta pääkonsulaatin perinteiseen runoiltaan.  Lisäksi hänen sanotaan palauttaneen Suomen valtiona suomettumisen ajan syövereihin, runoilihan mainittu Sofi Oksanen taannoin lievästi sanoen kriittisesti Viron historiasta, johon muinaisen Neuvostoliitonkin sanotaan vaikuttaneen.

On ymmärretty, että runovastaava halusi tukkia Sofi Oksasen suun Pietarissa, samalla tavoin kuin edesmenneet Urho Kekkonen ja Kalevi Sorsa halusivat tukkia edesmenneen Dimitri Solzhenitsynin suun 1970-luvun Suomessa.

Ja samasta syystä, pelkäävät monet.

Vauhdinotossaan tyylirikosta nyt kärsivä Tero Pitkämäki taas pisti Saksassa nimensä listaan, jota ei lukenut. Näin hän pääsi hetkeksi otsikoihin terävän keihään heittäjänä, jolla oli mielipide.

Pekingiin lähtiessään Pitkämäki kuitenkin tukki Pitkämäen suun, eikä hänen mielipidettään enää ole. Pääkonsulaatti taas toivotti Sofi Oksasen tervetulleeksi Pietariin, mielipiteineen, joita kuitenkaan ei saa esittää runomuodossa.

Sofi Oksanen siis heittää syksyllä Pietarissa vain legendaa, Tero Pitkämäki kohdakkoin Pekingissä vain keihästä. Tältä näyttää nyt, kun on pieni hetki vaihdettu mielipiteitä sanan-, runon- ja urheilun vapaudesta.