Antti Munnukka

Kävely avartaa. Menin Lappeenrannan torille ostamaan perunoita ja huomasin, että ovat alkaneet purkaa Viikinhovin taloa. Sorkkaraudat pitivät pahaa ääntä.

Kohta ei Lappeenrannassa (eikä Lemillä) ole jäljellä enää mitään humoristi Spede Pasasen seudulle 1960-luvun lopulla tuomasta hyvinvoinnista.

Speden ja taiteilija Simo Salmisen yhteisyrityksiä oli Lemin Kotajärven rannalle rakennettu Raikulimaa.  Siitä muistuttaa enää Kuukanniemessä kai sijaitseva Raikulikatu?

Taiteilija Salmisen nimissä toimineen Simon Rysän paikalla olevassa ravintolassa käsittääkseni tarjoillaan nyt kulinaaristen herkkujen ohella muitakin. Todettakoon, että Simon Pornolaulusta tuttu Porakorven Akseli kävi usein Rysässä jo tuolloin 60-luvulla. Muistattehan: ”Porakorven Akseli se pornokuvan näytti, siinä oli hämähäkki väärin päin…”

Jos en nyt väärin muista, oli Spedellä Huhtiniemen mäen kupeessa myös se hieno keksintönsä, Spede-linko.

Takaisin Viikinkihoviin, joka siis on viimeisillään. Spede osallistui hyvinkin ahkerasti ravintolansa pyörittämiseen. Kiireinen mies kun oli, unohti joskus jättää ajoissa ilmoituksen kulloisestakin tanssi-illasta. Tapasi soittaa joskus iltayhdeksältä Etelä-Saimaan toimitukseen ja  sanella seuraavan päivän lehteen ilmoitusta.

Kiistaahan siitä tuli. Eikä Spede tuntunut ollenkaan humoristiselta. Yrittäjyys ei ole helppoa.

Kaksi isoa uutista Venäjästä samana päivänä; Paavo Väyrynen aikoo pistää Putinin polvilleen rekkamaksuilla ja Andrei Arshavin osoittautuukin tavanomaiseksi pallonpotkijaksi.

Hauska juttu tuo Väyrysen veto, miestä itseäänkin nauratti, kun kertoi yön yli nukkuneensa, päänalusena Venäjän jyrkkä njet Suomen ärhäköille puutullianeluille.

Rekkamaksuista tietenkään mitään tule. Suomi noudattaa EU:n sääntöjä, Venäjä ei WTO:takaan tottele, kun ei ole jäsen.

Eipä täällä Kaakkois-Suomessa naurata, kun 50 euron tullimaksu kuutiolta ensi vuoden alussa toteutuu. Ja miksei toteutuisi, kallis öljy tuo Venäjälle rahaa ja vaikutusvaltaa, itsetunto kohoaa korkeuksiin. Kuinka korkealle se olisikaan kohonnut, jos Arshavin ei olisi osoittautunut tavalliseksi kuolevaiseksi espanjalaisten pallotaitureitten puristuksessa.

Iso Venäjänmaa tuottaa sellua ja paperia puolet siitä mitä Suomi. Vähänhän se on. Sellutehtaan teko on kallista hommaa sielläkin. Televisiossa venäläisen ILIM Groupin johtaja kertoi firmansa ja maansa tavoitteista sellun- ja paperintuotannossa. Moitti suomalaisia, jotka eivät ole lähteneet investoimaan Venäjälle, halvat pöllit ovat vaan rahdanneet rajan yli omiin tehtaisiinsa.

Oikeassahan hän varmaan osittain oli, suomalaiset tuudittautuivat liian kauaksi aikaa halvan venäläispuun saannin jatkumiseen.

Toisekseen, aika paha sinne on uskaltautua investoimaan. Samassa ohjelmassa venäläistutkija Pietarista kertoi, että edes pöllien haku metsästä ei Venäjällä lähivuosina helpotu. Rahaa metsäautoteiden tekoon oli luvattu 30 miljoonaa  (ruplaa?, euroa?), josta kaksi kolmannesta tutkijan mukaan menee korruptioon. Lopuilla sitten tehdään Venäjän suunnattomiin metsiin muutama kilometri tietä.

Toivottavasti Sisun Siperiaan kauppaamat 90 puutavararekkaa eivät uppoa sulavaan ikiroutaan.

Sijoitimme viime viikolla pöllölle toivottavasti kelpaavan pöntön lähelle myyriä ja kuusentaimia.

On odotettavissa viimetalvistakin parempi myyrävuosi, jonka kunniaksi toivomme pöllön, minkä tahansa pöllön, valtaavan tuon pöntön ja hautovan siellä joukon poikasia, joita sitten ruokkii myyrillä, jotka yrittävät herkutella kuusentaimilla.

Pöllöpönttöjen ripustelu on biologista tuholaistorjuntaa, josta taimet ja metsänhoitoyhdistykset ovat mielissään.

Linnut ovat hauskoja. Viikolla kuuntelin luontoiltaa, jossa Pirkka-Pekka Petelius esitteli luumäkeläisen koirakäen. Se toden totta kukkui kuin koira, karhealla haukkuvalla äänellä. Asiantuntijat sanoivat, että kyllä se käki on.

Voisi kai se olla myös koirakäki, kokonaan uusi lintu, jota rariteettien metsästäjät ryntäisivät katsomaan ja kuulemaan kuin tohmajärveläistä siperiankurppaa. Taivaanvuohen tapaan ääntä tuottava siperiankurppa on ilahduttanut bongareita Tohmajärvellä jo pari viikkoa. Monista Euroopan maista on sinne saapunut väkeä tätä ihmettä katsomaan.

Kuuluu olevan ensi kertaa Suomessa ja toisen kerran Euroopassa tämä kurppa, Uralin takaa eksynyt. Tai sitten on muuttomatkallaan Australiasta lähtenyt kiertämään maailmaa väärään suuntaan ja länsiväylää päätynyt Värtsilän kansainvälisen rajanylityspaikan luo.

Pitää juhannusyönä olla tarkkana. Jospa kuulisi siperiankurpan ja koirakäen äänet.

Maantiellä Karjalan tasavallan Hiitolasta saman tasavallan Rintalaan (ent. Ilmee) ei viime sunnuntaina ollut rekka- eikä muutakaan ruuhkaa. Kuten ei juuri muulloinkan.

Yksi linja-auto sillä kulki, viemässä kotiseutumatkailijoita sukujensa synnyinsijoille. Oli juuri lopeteltu keskustelua Eeva Kilven Raivattalasta, Markku Kurosen kotiseututyöstä Hiitolassa ja Aatto Kellmanin surkeasti päättyneestä vuokraviljelystä, kun tälle niin hiljaiselle kylätielle ilmaantui puomi, Alasjärvelle johtavan tien haaraan.

Mitäs nyt, ei ole tätä ennen tässä ollut? Vaatimattoman kokonaisuuden muodostivat leikkimökiltä näyttävä koppi sekä puomi.

Aika turhan oloinen se puomikin oli. Kaksi kevyestä puutavarasta valmistettua estettä riitti kuitenkin pysäyttämään linja-auton, kun tukena oli myös kaksi uniformupukuista miestä.

Propuska, tarvitaan propuska? Siis kulkulupa, jota ei pitänyt tarvita, kun jo puolitoista kuukautta sitten oli kaikille matkalaisille anottu ja luultu saadun pääsy siihen päämäärään.

Propuska on propuska ja praktika on praktika, sanoo vanha ja viisas venäläinen sananlasku. Vielä taannoin olisi praktika korvannut propuskan.

Eipä pätenyt sekään viisaus enää. Näyttää siltä, että Venäjän federaatiossa todella ollaan kulkemassa yhä tiukemmin kontrolloitua yhteiskuntaa.

Siinä ei auttanut vedota esimerkiksi EU:n ja Venäjän Federaation Sotshissa 25.5.2006 tekemään sopimukseen, jossa viisumimääräyksiä helpotettiin, koska osapuolet vastavuoroisesti ”haluavat helpottaa henkilökohtaista vuorovaikutusta, joka on taloudellisten, kulttuuristen, tieteellisten ja muiden siteiden vakaan kehittymisen tärkeä edellytys”.

Jäi vaihteeksi Ilmeellä käymättä, mutta käytiinpähän Antti Musakan Pyhäjärvellä ynnä Konevitsassa, jossa oli hiljaista. Kirkonkellot eivät soineet, mutta Konevitsan munkiksi luulemamme Mihail Jefimov luostarin yläkirkossa lauloi suorastaan ylimaallisen kauniisti.

Mihail kuitenkaan taida mikään ihan tavallinen munkki olla. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tasolla Mihaililta saamani käyntikortti kertoi, että hän on Eremitaasilaulajien (Hermitagesingers) ykköstenori. Nelimiehistä lauluyhtyettä voi netin mukaan tilata esiintymään loka-marraskuussa 2008, vaikka Suomeen. Jenkeissäkin jo ovat käyneet.

Puollan Mihailin viisumia, jos niin tarvitaan.

Otsikko on tiettävästi iirin kieltä ja merkinnee samaa kuin Hyvää päivää! Vaikka sananmukaisesti käännettynä se tarkoittaakin  Jumala sinulle!; vanhaksi suomeksi siis Jumal´antakoon, ehkä.

Tämän iirinkielisen lauselman opiskelin, kun kuulin, että syvästi uskonnolliset iiriläisten jälkeläiset eli irlantilaiset ovat hylänneet Lissabonin sopimuksen ja saattaneet EU:n hädänalaiseen tilaan, josta sitä ei pikaisesti pelasta edes Aleksander Stubb. Sopimuksen ne hylkäsivät, vaikka aikanaan jo olivat hyväksyneet euron valuutakseen, Englannin kiusaksi kai.

Että sellaista. Napsittuaan takavuosina EU:sta kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn, irlantilaiset nyt kostivat EU:lle ja korruptiosta kiinni jääneelle entiselle pääministerilleen Bertie Ahernille äänestämällä Timo Soinin iloiseksi.

Näin kai se meni, että ulkopoliittisessa vaalissa äänestettiin sisäpolitiikkaa.

Kelttiläisiin kieliin kuuluvaa iiriä ei Irlannissa enää puhu juuri kukaan, vaikka kouluissa taitaakin olla pakkoiiri. Puolueitten nimet sentään ovat iirinkieliset. Irlannin vaikutusvallasta EU:ssa kertoo, että piskuinen iiri on yksi unionin virallisista kielistä. Maa työllistää siis koko joukon tulkkeja siellä Brysselissä.

Irlannilla oli tapana voittaa Eurovision laulukilpailut (seitsemän kertaa) ennen Itä-Euroopan invaasiota. Lisäksi se on lähettänyt maailmaa kiertämään joukon naisia ja miehiä, jotka asettuvat erilaisiin muodostelmiin ja steppaavat omituisten rytmien tahdissa.

Suomalaisia irlantilaiset muistuttavat siinä, että ovat aikanaan muuttaneet Amerikkaan, ryyppäävät muutakin kuin Irish Coffeeta ja viettävät itsenäisyyspäivää 6.12.

On se niin väärin. Ruotsalaisilla on bosnialais-kroatialaista perua oleva Zlatan Ibrahimovic, meillä vain venäläis-pietarsaarelaisen Aleksei Jeremenko juniorin rattijuoppous. Ja tietysti nämä kaikki muut Kohut. Ne vaan eivät riitä mihinkään, jos niitä verrataan Zlataniin.

Zlatan latasi Ruotsin maajoukkueessa ensimmäisen maalinsa vuosiin ja takuulla täyttää salzburgilaisella laukauksellaan keskiviikkopäivän ruotsalaiset iltapäivälehdet.

Siinä ei suomalaisen auta yrittää viisastella edes Oskarshamnin ydinvoimalaa uhanneesta ja urheasti räjäytetystä partavaahdoketuubista. Zlatan pyyhkii moiset tyhjänpäiväisyydet unholaan.

Surkean vähäpätöiseltä tuntuu Zlatanin rinnalla lukea, että puoluesihteeri Korhonen (kesk.) on hyvin tyytyväinen kohupuoluekokousvalmisteluihin. Tai vielä surkeammalta, ettei puoluesihteeri Korhosesta (sd) vieläkään ole lehdissä Kohun Kohua. Puoluejohtaja Korhonen (vas.) toki vaatii Millwall-fani Timo Soinin siivellä topakasti Kohua astumaan esiin.

Kuinka paljon parempi olo suomalaisillakin olisi, jos meillä olisi oma Kohu-Zlatan.

On opettavaista välillä matkustaa.

Kävin Ruotsissa katsomassa, kun suomalaisen äidin ja ruotsalaisen isän Ida-tyttärestä tuli Student 2008, suomalaisittain ylioppilas. Idan äiti oli monta kertaa kutsunut kylään, nyt sitten menin.

Syötiin ensin Idan kotona isän leipomosta hakemaa ylioppilaslakin muotoista kakkua, jossa luki Grattis Ida. Sellaisen syönti on Ruotsissa tapa, vaikka sellainen kakku on kallis. Kuultiin että Ida ehkä lähtee kesällä Ranskaan, luostariin.

Hypättiin metroon, kohti Idan koulua.

Siellä kaikui laulu ja soitto. Ida luokkatovereineen juoksi ulos koulusta pihalle, jossa Idan äiti ja isä muiden äitien ja isien kanssa odotti. Sellainen on Ruotsissa tapa. Ja sekin, että valmistuneet menevät lavoille.

Idan äidillä oli pahville  kopioitu iso söpö kuva Idasta kaksivuotiaana. Sellainen on Ruotsissa tapa, Ida löytää omaisensa, kun näkee julisteen. Idan kummilla oli kuohuviinipullo ja taskussa Kalevala-koru, lahjaksi.

Oli helle, meteli oli hirmuinen. Joka puolella poksahtelivat kuoharien korkit, torvet törisivät, serpentiinit lentelivät, liput liehuivat. Oli iskeä paniikki, kuohujuomaa oli ilmassa kuin formulakisoissa. Idan äiti jo melkein itki, kun Idaa ei tungoksessa ollut löytyä.

Kun vihdoin löytyi, halattiin, maistettiin kuohuviiniä. Ida oikein pomppi. Vähän väliä Idaa halaamaan tuli joku kaveri, huivi päässä tai ylippilaslakki.

Uutta meille Suomesta tulleille oli kaikki. Meteli, pauke, etenkin se, että ympärillä liehuivat Turkin, Eritrean, monien tuntemattomien maiden liput. Inger sanoi, ettei keskustan kouluissa ole samanlaista. Inger on Idan isän serkku.

Idan koulu on lähellä Tukholman metron eli Tunnelbanan sinisen linjan sitä päätä, jossa sijaitsee Rinkeby. Rinkebyssä sanotaan puhuttavan  rinkebysvenskaa, sillä 60-90 prosenttia (lähteissä on molempia lukuja) alueen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia. Niinkuin on Idakin, mutta puhuu sekä suomet että riikinruotsit.

Idan koulun päättäjäisissä ymmärsin ensi kerran, miten paljon monikulttuurisempi maa Ruotsi on kuin Suomi. Meillä muutama venäläinen, inkeriläinen tai somali aiheuttaa suurta hämmennystä. Idan koululla oli ylioppilaiden ulosjuoksua odottamassa varmaan kymmeniä kansalaisuuksia.

Juhlat olivat mukavat, Idan vanhemmat iloitsivat, kuin esikoistytär oli saavuttanut yhden päämäärän.

Mutta sitä en ymmärrä, miksi valmistuneet koulun pihalta rynnistivät kuorma-autojen lavoille. Ihan kuin Suomessa kevättalvella abit. Ensin valmistutaan, vasta sitten lähdetään abiajelulle?

Sellainen on Ruotsissa tapa.